muhun koskee,mutta vain henkisesti.menin
jättämään poika ystäväni.se it se asiassa oli
yhteinen päätös,mutta minä yksin uskalsin sanoa
sen.nyt mulla on kauhee ikävä kun miettii että en
enää saa suudella niitä huulia tai halata ,maata
päälekkäin jne....voisi vatko nämä olla niitä
kuuluusia vieroitus oireita rakkaastaan.tekee
mieli koko ajan soittaa ja kertoo kaikkia
tavallisia juttuja mitä yleensä aina teki...sitä
on kait jo jäänyt kiini kun toinen on pitkään
ollu osa toisen eläämää niin on vaikeaa tehdä
toi´sia asioita silloin kun yleensä oltiin
yhdessä.onko kohtalo tovereita.miten te pääsitte
yli tästä?
jättämään poika ystäväni.se it se asiassa oli
yhteinen päätös,mutta minä yksin uskalsin sanoa
sen.nyt mulla on kauhee ikävä kun miettii että en
enää saa suudella niitä huulia tai halata ,maata
päälekkäin jne....voisi vatko nämä olla niitä
kuuluusia vieroitus oireita rakkaastaan.tekee
mieli koko ajan soittaa ja kertoo kaikkia
tavallisia juttuja mitä yleensä aina teki...sitä
on kait jo jäänyt kiini kun toinen on pitkään
ollu osa toisen eläämää niin on vaikeaa tehdä
toi´sia asioita silloin kun yleensä oltiin
yhdessä.onko kohtalo tovereita.miten te pääsitte
yli tästä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hirveästi kirjoitusvirheitä, mutta jos tuo
kyseinen asia sinua häiritsee, niin miksi et vain
yksinkertaisesti soita ja kerro tälle "tyypille"
tunteitasi? Voisit ehkä yrittää sovitella asiaa
jotenkin hänen kanssaan.
Olen hieman kankea henkilö selvittelemään
kenenkään parisuhdeongelmia, mutta mielestäni tuo
ehdotukseni olisi yksi varteenotettava
vaihtoehto. Vai mitä olet mieltä?
Se ei todellakaan ole helppoa. Tiedän tunteen.
Tosin minä olin se joka jätettiin ja jolla vielä
oli tunteitakin erittäin paljon tätä toista
kohtaan. Yritä vaan olla soittamatta ja
tekstailematta sille mahdollisimman pitkään.
Katsele muita asenteella: haluan uuden ja heti!
Noin siitä pääsee ennemmin tai myöhemmin. Mulla
tosin vasta myöhemmin. Kaikkein pahin ongelma on
se valtava määrä ylimääräistä aikaa. Mulla netin
käyttö lisäänty aika radikaalisti kun ero tuli.
Aikasemmin viikonloput oltiin kullan kanssa ja
soiteltiin joka toinen ilta tunnin verran
(etäisyyttä oli joku 50km). Se kaikki aika piti
sitten täyttää...
Vastaanvanlaisen tilanteen joutuu varmaan lähes
kaikki kokeen elämänsä aikana.
Eikä siihen tosiaan oo muuta kun aika, joka voi
ne haavat parantaa.
Sun pitää pitää ittes naisena. Etkä saa alkaa
katumaan tekoosi. Sain kuvan että entisesikin
halusi sisimmässään erota, joten ehkä tää on
kuitenkin teidän molempien parhaaks. Sen tajuat
varmaan myöhemmin.
Mä surin entiseni perään pitkälle yli puoli
vuotta.
Ikävä väheni kun löysin uudeen tai oikeestaan
nykyiseni löysi mut.
Se on vaikeeta alkaa uudestaan seurusteleen jos
muistelee vielä edellistä. Siinä ainakin mä
mietin aina kuinka se edellinen suuteli paremmin
tai kuinka se teki sitä ja tätä.
Mutta nykyään pystyn jo lähes täysin keskittyyn
vaan tähän hetkeen ja tulevaisuuteen.
Aika ja uus jätkäkaveti auttoi sen piinan yli.
SUN PITÄÄ USKOO SIIHEN ETTÄ JONAKIN PÄIVÄNÄ
LÖYDÄT UUDEN RAKKAUDEN, EIKÄ TAKERTUA VÄKISIN
SIIHEN EDELLISEEN. SE ON VAIKEETA, MUTTA SE ON
AINOO TIE ETEENPÄIN!
-HYVÄT JATKOT-