Mestarin mielipide

Ruotsin takavuosien mestarihiihtäjä Gunde Svan ei ihmettele suomalaishiihtäjien heikkoja otteita maailmancupissa. Syy juontaa Svanin mukaan Lahden MM-hiihtojen dopingkäryistä.
- Suomalaisilla on nyt vaikeaa henkisesti, Svan sanoo. Vrsinkin kun he eivät ole katuneet tekoaan missään vaiheessa.
Jari Isometsä ja Mika Myllylä ovat kilpailukieltojensa jälkeen palanneet kilpailuihin, mutta heidän hiihtonsa ei ole sujunut entiseen malliin.
3311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Koska he saivat rangaistuksen ja kärsivät sen jo kans.
Ja eihän ne edes tehneet mitään rikollista.

Miksi suomalaiset haukkuu vain omiaan? Ennemmin pitäis keskittä voimat että löydettäis Norjalaisten Doping-tehdas ja saatais ne kiinni

Äänestä

Jos suomesta lähetetään ulkomaille hiihtämään miehiä sijoituksiin 20-60 on pahasti harkintakyky pettänyt. Myllylä ja Isometsä tulevat välittömästi kotiin harjoittelemaan tommosista tuloksista.

Ei ole mitään järkeä hiihtää koko talvi noin heikosti, luulis masentavan hiihtäjää.

Ei kesken kauden oteta 5-6 min. kärkeä kiinni ja nykytilanteessa on ainut etu saavutettu kun tyydytetään johtoportaan matkustushalu, suomen hiihtoa se ei vie eteenpäin.

Jos hiihtäjä ei pääse kotimaassa mäkeä ylös nopeasti, kuinka hän voi selvitä siitä ulkomailla.

Äänestä
  • ...kovissa kisoissa se vauhti kehittyy. mutta tosiaan nämä iäkkäämmät hiihtelijät voisi hyvin kotiuttaa tuolta turneelta ja lähettää kisoihin vaan nuoria lupauksia joilla on tulevaisuus edessä. maailmancupissa hiihtäminen ja sijoittuminen häntäpäähän osoittaa nuorelle lupaukselle mistä eliittiurheilussa todella on kysymys - osa lopettaa, osa kypsyy mika myllylän kaltaisiksi tähdiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


veeka kirjoitti:

Ruotsin takavuosien mestarihiihtäjä Gunde Svan ei ihmettele suomalaishiihtäjien heikkoja otteita maailmancupissa. Syy juontaa Svanin mukaan Lahden MM-hiihtojen dopingkäryistä.
- Suomalaisilla on nyt vaikeaa henkisesti, Svan sanoo. Vrsinkin kun he eivät ole katuneet tekoaan missään vaiheessa.
Jari Isometsä ja Mika Myllylä ovat kilpailukieltojensa jälkeen palanneet kilpailuihin, mutta heidän hiihtonsa ei ole sujunut entiseen malliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu