Mitä tehdä kun kaikki aika menee siihen kun
murehdin kun mulla ei oo ketään jota rakastaa
enemmän kuin itseään ja omaa elämää? Tuntuu siltä
kuin kaikki elämä menisi hukkaan kun en voi jakaa
sitä kenenkään kanssa. Kaikki viikonloput menee
baareissa etsien sitä ihmistä joka tekisi mun
elämästä kokonaisen. Mutta oon huomannut sen että
en varmasti löydä häntä baareista sillä siellä
katsotaan vain ihmisen ulkonäköä kun etsitään
kumppania. Ja ei muakaan pelkkä ulkonäkö
kiinnosta vaan ihmisen luonne ja persoonallisuus
on tärkeämpiä asioita.
Kyllä mä voin tunnustaa ja myöntää sen että oon
epätoivoinen ja kaipaan rakkautta ja läheisyyttä.
Mua ei kiinnosta opiskelu ja harrastukset enää
ollenkaan koska oon niin masentunut. Pientä valoa
on aina välillä ollut tunnelin päässä mutta ne
valonpilkahdukset on kadonneet aina pois. Kukaan
ei oo ollu kiinnostunut musta niin paljoa että
haluaisi tutustua paremmin. Kaikki katsovat vain
ulkokuorta, ei sisintä. Tällä hetkellä mun
itseluottamukseni on niin alhaalla etten voisi
kuvitellakkaan että olisi olemassa ihminen joka
rakastaa mua. Useimmille ihmisille seurustelu ja
perheen perustaminen on itsestäänselvyys mutta ei
mulle. En voisi kuvitellakkaan että mulla ois
ihana ihminen rinnalle joka rakastaa mua. Tää
kaikki kuulostaa varmaan pelkältä valittamiselta
ja sitähän se itseasiassa onkin. Mutta joskus
avautuminen helpottaa ja kun mulla ei oo ihmistä
jolle kertoisin tän kaiken niin kerron sen sitten
anonyyminä täällä keskustelupalstalla. Kiitos
kaikille jotka jaksoitte lukea tän tilityksen.
Mun oloni ei tästä avautumisesta paljon
parantunut mutta toivottavasti kaikki te joilla
on ihminen jota rakasta oppisitte sanojeni
lukemalla arvostamaan ja kunnioittamaan sitä
ihmistä joka rakastaa teitä.
murehdin kun mulla ei oo ketään jota rakastaa
enemmän kuin itseään ja omaa elämää? Tuntuu siltä
kuin kaikki elämä menisi hukkaan kun en voi jakaa
sitä kenenkään kanssa. Kaikki viikonloput menee
baareissa etsien sitä ihmistä joka tekisi mun
elämästä kokonaisen. Mutta oon huomannut sen että
en varmasti löydä häntä baareista sillä siellä
katsotaan vain ihmisen ulkonäköä kun etsitään
kumppania. Ja ei muakaan pelkkä ulkonäkö
kiinnosta vaan ihmisen luonne ja persoonallisuus
on tärkeämpiä asioita.
Kyllä mä voin tunnustaa ja myöntää sen että oon
epätoivoinen ja kaipaan rakkautta ja läheisyyttä.
Mua ei kiinnosta opiskelu ja harrastukset enää
ollenkaan koska oon niin masentunut. Pientä valoa
on aina välillä ollut tunnelin päässä mutta ne
valonpilkahdukset on kadonneet aina pois. Kukaan
ei oo ollu kiinnostunut musta niin paljoa että
haluaisi tutustua paremmin. Kaikki katsovat vain
ulkokuorta, ei sisintä. Tällä hetkellä mun
itseluottamukseni on niin alhaalla etten voisi
kuvitellakkaan että olisi olemassa ihminen joka
rakastaa mua. Useimmille ihmisille seurustelu ja
perheen perustaminen on itsestäänselvyys mutta ei
mulle. En voisi kuvitellakkaan että mulla ois
ihana ihminen rinnalle joka rakastaa mua. Tää
kaikki kuulostaa varmaan pelkältä valittamiselta
ja sitähän se itseasiassa onkin. Mutta joskus
avautuminen helpottaa ja kun mulla ei oo ihmistä
jolle kertoisin tän kaiken niin kerron sen sitten
anonyyminä täällä keskustelupalstalla. Kiitos
kaikille jotka jaksoitte lukea tän tilityksen.
Mun oloni ei tästä avautumisesta paljon
parantunut mutta toivottavasti kaikki te joilla
on ihminen jota rakasta oppisitte sanojeni
lukemalla arvostamaan ja kunnioittamaan sitä
ihmistä joka rakastaa teitä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Oli niin tutun kuulloista tekstiä..olisin itse
voinut tuon reilut kolme vuotta sitten kirjoittaa
(paitsi, että baariin en olisi silloin päässyt(: )
Yksinäisyys on tappava tunne, varsinkin silloin
kun ei sitä haluaisi...
Mutta voin sanoa sinulle, että varmasti sinä
löydät vielä ihmisen joka rakastaa
sinua...minäkin löysin ja olen siitä joka päivä
hyvin kiitollinen :)
Toi sun teksti oli kuin suoraan mun elämästäni..
En siis sittenkään ole ainoa yksinäinen...
Eli muhun muhun toi teksti sopis kans vaik en
baareis käykkään. Tosin en jaksa nyt murehtia
enää sitäkään. Parempi varmaan luopua turhasta
toivosta ja yrittämisestä ja antaa ajan kulua.
Ehkä joku joskus vielä tulee vastaan.
Mulla oli vähänaikaa sit yx juttu,jota kesti
liian vähän...no en mä sen enenpää sitä jäänyt
suremaan,mut yx ilta mun bestis soitti ja kertos
et sekin oli löytänyt jonkun aivan ihanan
jäbän...mä itkin,nyt tuntuu että mulla ei ole
ketään,vaikx muuten kaikki on melko hyvin...oon
tosi epätoivoinen...KAIKKI muut seukkaa,tai
2parasta ystävää,ja monel kaveril on ollu monii
juttui......
Mulla on sama ongelma, oon 18w muija, käyn myös
baareissa, musta tuntuu että mä liikaa etin sitä
ihanaa jätkää joka paikasta eikä se six osu mun
kohalle,ja six tuntuu todella masentavalle
välillä.. no eiköhän me yksinäiset joskus löydetä
omat rakkaat.Toivossa on hyvä elää..
Ensin pitäisi oppia rakastamaan ja arvostamaan
itseään. Jos on vakuuttunut, että on maailman
alhaisin ja epämiellyttävin hylkiö, tuskin
saakaan ketään kiinnostumaan itsestään. Itseen
luottaminen ja itsensä arvostaminenkin kun
näkyvät päällepäin. Iloinen ilme on aina
houkutteleva.
Jokainen varmasti kaipaa läheisyyttä ja varmasti
jossain vaiheessa sellainen persoona kävelee
vastaan, joka on kanssasi samalla
aaltopituudella. Ei ehkä kannata etsiä sitä
oikeaa liikaa, vaan avoimesti tutustua uusiin
ihmisiin ja kavereiden kavereihin, niin jossain
vaiheessa sitten...
Olen itse seurustellut neljä vuotta ja voin
sanoa, että kyllä sitä joskus pahoina päivinä
kaipaa sitä, että voisi olla vapaa. Ei tarvitsisi
ottaa huomioon kuin itsensä, ei tarvitsisi aina
riidellä samoista asioista, voisi mennä
kavereiden kanssa vapaasti...Kaikista asioista
löytyy varmasti sekä niitä hyviä että huonoja
puolia. Koitetaan vaan nauttia tästä elämästä :)
jos asenne on se, että pitäisi löytää joku jota voi
rakastaa enemmän kuin itseään(näin taisi sanoa
alkup. kirjoittaja) ja joku, joka tekisi
maailmastani kokonaisen, korvaisi elämässäni olevat
puutteet ja tekisi minusta onnellisen, ollaan aivan
väärillä linjoilla. Ei voi rakastaa toista ellei
ensin opi rakastamaan itseään. Kukaan ei ole
syntynyt tänne toisten onnellisuudesta vastaamaan,
vaan jokaisen on oma itsensä ja minäkuvansa
rakennettava kuntoon, ennenkuin on valmis rakkautta
antamaan ja vastaanottamaan. Ei kukaan jaksa
ikuisesti olla terapeuttina toiselle ja baarissa
tulevaa aviopuolisoa metsästävät karkottavat minut
ainakin kilsan päähän. Ei ole mitään järkyttävämpää
kuin ihminen joka on jo toisilla treffeillä
miettinyt lapsillemmekin nimet valmiiksi vaikkei
minusta tiedä vielä mitään. Ihmisellä on oikeus
tulla rakastetuksi itsenään eikä
epätoivoperiaatteella "kuka tahansa kelpaa, kunhan
joku vaan huolisi". Ei siinä ole kyse rakkaudesta
vaan takertumisesta ja läheisriippuvuudesta.
Kiitos kommentistasi! Oot ihan oikeassa että ei
voi ennen rakastaa toista jos ei ensin rakasta
itseään. Mutta ongelma on just tossa, en pidä
itsestäni enkä välitä omasta hyvinvoinnistani.
Mulla ei oo itseluottamusta ollenkaan ja mulla on
tarve vain miellyttää toisia ihmisiä jotta he
pitäisivät minusta. Kun oon ihmisten kanssa, on
sitten kyse perheestä, ystävistä tai kenestä
tahansa, niin en oo oma itseni vaan joku muu.
Tuntuu pahalta sanoa tätä mutta parhaiten viihden
yksin, sillon kun ympärillä ei oo muita ihmisiä.
Vierastan paikkoja jossa on paljon ihmisiä, koska
tuntuu siltä että kaikki tuijottavat ja
vierastavat mua. En pidä ollenkaan ulkonäöstäni
ja se on suurin syy miksi olen aina yksin. Kukaan
ei oo koskaan sanonut mulle rakastavansa mua tai
pitävänsä musta ja ehkä just tuon takia mun
itseluottamus on niin alhaalla. Tiedän että on
ihmisiä jotka välittää musta mutta silti tunnen
noin.
Oot myös oikeessa siinä mitä kerroit
että "ihmisellä on oikeus tulla rakastetuksi
itsenään...". Juuri noin mäkin ajattelen. Haluan
että mua rakastetaan just sellasena kuin oon
luonnostani, niin hyvine kuin huonoine puolineni.
Vaikka kaipaan paljon ihmistä elämääni niin en
mäkään kuitenkaan ihan keneen tahansa ihastu. Ne
kaks lyhyttä suhdetta mitkä mulla on ollu on
kummatkin päättyneet siihen että mut on jätetty,
syytä siihen en tiedä. Mutta en oo katkera ja
mulla ei oo mitään pahaa sanottavaa kummastakaan
tytöstä. Haluan kuitenkin heidän parastaan ja jos
he ei halua olla mun kanssani niin sitten on
parempi jatkaa eri teitä. Mä en oo sellanen
takertuja tyyppi enkä tuu koskaan olemaankaan.
Uskon että jos saisin jotenkin nostettua
itseluottamustani ja oppisin arvostamaan itseäni
niin se näkyisi myös ulospäin. Jos tunnet olosi
hyväksi sisältä niin se varmasti näkyy myös
ulospäin. Mutta miten sen tekisin? Siihen ei
varmasti oo mitään helppoa ratkaisua vaan se vie
aikaa.
Oon paljon miettinyt sitä että alottaisin elämäni
alusta jossain muualla ja muuttaisin pois
Suomesta. Mutta seuraavatko kaikki ongelmat mua
sitten perässä kuin varjo, sitä en tiedä.
Todennäkösesti mulla ois edelleen huono
itsetunto. Mutta täydellinen ympäristön muutos
vois kuitenkin olla hyväksi. Uusi ympäristö,
uudet ihmiset, uusi kulttuuri, uusi kieli voisi
olla sellanen haaste ja piristysruiske jota
kaipaan paljon. En tiedä oisko toi hyvä idea ja
teenkö tästä jutusta "elämää suuremman asian"
mutta oon miettinyt tota juttua jo niin paljon
että koko ajan enemmän ja enemmän haluan tehdä
ton.
Kiitos kaikille kommenttinsa antaneille ja
pitäkää huoli itsestännne!
Minullakin on sama ongelma...Ja se masentaa tosi
paljon...
ympäristönvaihdos vois olla tosi jees
juttu..koska etelänmaissa,esim.italiassa ja
espanjassa jne,on paljon läheisemmät ihmissuhteet
kun täällä..siellä halaillaan ja suukotellaan
koko ajan muijienkin kesken ja kerrotaan,jos
välittää..ja sitä sanotaan usein..vaikka ihmiset
onkin ehkä vähän kaksnaamasia,ne välittää tosi
paljon toisistaan ja ne näyttää sen!!ja mä voin
sanoo tän kaiken omien kokemusten pohjalta!
joten mä oon ihan 100%n varma,et
ympäristönvaihdos auttais sua,ei ne ongelmat
seurais varjona perässä ja arvaapa miks?koska sun
ongelmat johtuu muista ihmisistä!sähän sanoit,et
kukaan ei oo koskaan sanonu sulle,et rakastaa sua
tms..no sun ei tartte kauaa odottaa,niin
italiassa saat sen kuulla..!joten ei muuta kun
matkalaukku mukaan ja menoks!!