osmo color

epätietoinen

onko kokemuksia osmo color tuotteista ?? miten siitä lähtee lika ja toimiiko se esim. seinissä?

millä se on helpoin levittää???

20

77173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sunnuntai maalari

      Tuotteita en ole muita käyttänyt, kuin vahaa.
      Se on aika ok tuote ollut ja kestävä.
      Sitä olen tietysti ihan nukkaamattomalla rievulla levittänyt pintaan. Lopuksi villasukalla hiertänyt pintaa ja siihen tulee mukava kiilto.
      Vaikea sanoa, kun en tiedä mitä tuotetta tarkoitat.

    • einomies

      Vahaa ole minäkin käyttänyt samaan tapaan kuin sunnuntaikin, ja minunkin mielestä ok. Mutta tosi kallista ainetta oli. Muutaman litran purkki maksoi maltaita.

      • Leena

        Osmo Coloria olen minäkin käyttänyt paljon, mutta puupinnalle. Mitä aiot käsitellä? Esimerkiksi lastulevylle olen myös käyttänyt. Edellinen kirjoittaja on oikeassa, eivät ole ihan halpoja värejä, mutta riittoisia, yleensä yksi käsittelykerta jo riittää.

        Osmollakin on erityyppisiä tuotteita, tuo mainittu vaha on lähinnä seiniin, kattoihin ja kalusteisiin, lattiaan tarvitaan sen lisäksi vielä suojaava öljy. Vahakin itse asiassa on ÖLJYVAHA, minkä takia se on likaa hylkivä. Toimii erittäin hyvin, myös teollisessa käytössä eli mm. Moelvenin tai Timberwisen lattiat on muistaakseni käsitelty tällä.

        Kiiltoa tosiaan tulee hankaamalla pintaa pehmeällä rätillä.

      • Anonyymi
        Leena kirjoitti:

        Milloin voi kiillottaa?

    • epätietoinen

      nimenomaan tarkoitin osmo colorin vahaa ja tarkoitus on laitaa sitä kattopaneleihin ja seiniin hirsipaneliin

      • sunnuntai maalari

        Jos noihin pintoihin käyttäisin, niin esim öljyäisin pinnat ensin. Vaha mielestäni on aikasta huokoinen ja itsessään päästää lian lävitseen. Öljyäminen suojaisi puuta tältä lialta.
        Öljy tiytysti kellastuu valossa, mutta se ei paljoa vaikuta mäntyyn näön kannalta.
        Mikäli oikein ymmärsin materiaalin.
        Päin vastoin korostaa kauniisti syy kuviointeja.

      • Leena
        sunnuntai maalari kirjoitti:

        Niin, tätä juuri tarkoitin: Osmo Colorin vaha ON öljyvaha eli siinä on öljyä joukossa, mikä tekee siitä likaa hylkivän. Erikseen öljy tarvitaan vain lattiaan tai pöytätasoihin ym. kovalle kulutukselle alttiina oleville pinnoille. Itse tein sängynpäädyn vanerista ja käsittelin sen värillisellä läpikuultavalla öljyvahalla. Päädystä ei irtoa mitään väriä vuodevaatteisiin ja pinta tuntuu täysin kuivalta. Kiillotuksen siis voi tehdä hankaamalla rätillä tai sienellä.

        Osmon vahat ovat joko värittömiä tai värillisiä. Kaikkia voi sekoittaa keskenään. Jos haluat puunsyykuvion kuultavan läpi, niin valitse kuultava öljyvaha. Niissä on valmiina sävyinä saatavissa "koivu" ja "kuusi", joista kuusi on valkoisempi. Koivun sävy lähinnä estää puuta kellastumasta, uuteen puuhun se ei juurikaan anna sävyä, toki oksankohdat vähän peittyvät.

        Peittävään käsittelyyn voit valita siis PEITTÄVÄN ÖLJYTVAHAN, se on todellakin aika peittävää.

        Ainoa moka, jonka voi tehdä on sivellä liian paksu kerros, jolloin kuivuminen kestää kauan. Normaali kerros siis väriä.

        Kuin vahaa,niin ne tahtoo olla huokoisia. Päästävät kyllä lian aja kanssa lävitseen.(paitsi jotkut silikoonivahat(autovahat))
        Minulle on ainakin opetettu, että aina ennen vahausta puu tulisi käsitellä.
        Ei siitä ole ainakaan haittaakaan ollut, mutta voisin näin uskoakin parempaan lopputulokseen ihan vaan maalaisjärjellä.

        Öljyn voi laittaa vahan päälle, ei alle (siis Osmoissa), näin tehdään esim. lattioissa kuten selitin. Mutta kokemus kertoo, ettei seinissä sitä tarvita. Ehkä listoissa yms. paikoissa.

        Vaha ei siis toimi enää öljyn päällä. Näin minulle on opetettu.

      • Puuseppä
        sunnuntai maalari kirjoitti:

        Kuin vahaa,niin ne tahtoo olla huokoisia. Päästävät kyllä lian aja kanssa lävitseen.(paitsi jotkut silikoonivahat(autovahat))
        Minulle on ainakin opetettu, että aina ennen vahausta puu tulisi käsitellä.
        Ei siitä ole ainakaan haittaakaan ollut, mutta voisin näin uskoakin parempaan lopputulokseen ihan vaan maalaisjärjellä.

        Olen käyttänyt Osmon vahoja useamman vuoden ajan. Kokemusta on, esimerkiksi keittiön pöydässä vahapinta on kestänyt jo useamman vuoden ajan, ja kaksi lasta hakkaa päivittäin pintaa lusikoilla! Nyt pinta alkaa olla uusintavahauksen tarpeessa nimenomaan lasten takia. Pinnassa on kaksi kerrosta tammivahaa ja päällä yksi kirkas.

      • pöydäntekijä
        Puuseppä kirjoitti:

        Olen käyttänyt Osmon vahoja useamman vuoden ajan. Kokemusta on, esimerkiksi keittiön pöydässä vahapinta on kestänyt jo useamman vuoden ajan, ja kaksi lasta hakkaa päivittäin pintaa lusikoilla! Nyt pinta alkaa olla uusintavahauksen tarpeessa nimenomaan lasten takia. Pinnassa on kaksi kerrosta tammivahaa ja päällä yksi kirkas.

        Hylkiikö osmocolor vaikka pöydälle on läikähtänyt mustikkakiisseliä? Jääkö päydän pintaan jälkeä. Olen tehnyt puutöillä keittiöön koivupöydän...pintakäsittely uupuu.

      • eukko

        Olen itse ihastunut Osmo Color vahaan!! Vahasin muutama kuukausi sitten meidän mäntyiset hirsipaneelit ja kaunista tuli. Korostaa hienosti syitä ja oksan kohtia. Eikä näytä keinotekoiselta pinnalta kuten lakka. Tein saman käsittelyn leppä paneelille ja pinta tummeni ja tuli todella kauniin ja arvokkaan näköiseksi. Ukkokin on jo myöntänyt että on paljon parempi tuote kuin ainainen lakka!! Seuraavaksi olisi tarkoitus vahata koivuinen lattia.

      • novi99
        eukko kirjoitti:

        Hyvin tuo koivuisen lattain vahaus? Onko kestänyt? Jos "eukko" enää täällä surffailee ;)

    • Leena

      Ja vielä: helpoin levittää superlonsiveltimellä. Mikä lie oikea nimitys sille. Myös tavallinen sivellin käy. Jos haluaa todella läpikuultavan ja himmeän pinnan, voi levitetyn vahan pyyhkiä rievulla tai levittää sienellä, jolloin pintaan tarttuu todella vähän väriä.

      • Joppe

        millä olisi paras kiillottaa pinta , kun purkissa lukee joku osmocolor sieni?

    • iso-harmi

      Kati
      Ostin kalliin erityiskuivan koivulankku lattian ja tilasin Kallan parketin vahaamaan valkoisella kuultoöljyllä. Firma meni kastamaan lattian ennen vahausta saadessaan sellaiset ohjeet Osmo Colorilta. Nyt minulla on punertava lattia!
      Kun soitin Osmo Coloriin hemkilölle joka työn oli ohjeistanut, sanoi hän että joskus voi käydä niin että öljy muuttaa puun väriä ja että hän ei tästä lähin enää suosittele kostuttamista. Siis älkää luottako lopputulokseen joka ehkä kaupassa tai sisustuslehtien sivuilla näette.

      • Anonyymi

        Puu on luonnonmateriaali. Sävyvaihtelut saman puulajin sisällä voivat olla suuriakin, puulajista riippuen. Pinnan viimeistely vaikuttaa värin imeytymiseen, samoin kuin syyrakenne. Eli samallakin puulajilla lopputulokset voivat olla melko erilaiset.

        Tuota kastelua hiukan ihmettelen. Puun kostuttamistahan käytetään sellaisissa tapauksissa kun halutaan, ettei puu ota sitä väriä kovinkaan voimakkaasti itseensä. Puun imukyky on rajallinen ja kostuttamisen tarkoitus on tavallaan käyttää jo osa imukapasiteetista veden imemiseen jolloin väriä ei enää imeydy niin runsaasti. Mutta jos puun annetaan kuivua kostuttamisen jälkeen vaikutus on toinen, kostuttaminen avaa puun huokosia ja parantaa imukykyä kunhan puun annetaan kuivua ensin.

        Värimuutos on arvoitus, ei neutraalin veden pitäisi aiheuttaa värimuutoksia.

    • tietämätön

      kestääkö osmovahan päällä maali jajos ei kestä niin millä lailla alkaa irtoilla.

      • voi maalata

        Osmocolorin vahan päälle voi maalata esim.itse olen maalannut pari tumman ruskeaa huonekalua valkoisella helmi-kalustemaalilla ja hyvin tarttui maali ja on jo pari vuotta pysynyt. Ei siis tarttenut pohjamaalia, kevyttä hiontaa tein, mutta en muuta. Tosin vaati n.4-5 ohutta maalikerrosta, ennen kuin tuli tasaisen peittävää jälkeä. Työvälineenä pieni vaahtomuovitela.

    • Anonyymi

      Män niin keturalleen tuo pinnan hionta ku ei konneel saanu lakkaa kaikkii pois ja nyt osmoocolorii 3 kerrosta ja rumasti näkyy pinta läpi. Vedäbkö gelmi kalustemaalii kerran pari ja sit vahan päälle lue ruokapöytään turvallisin. Jos ois höylä aloittasin alusta..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      133
      3132
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      2971
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      108
      1388
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      137
      1091
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1057
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1047
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      987
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      969
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      787
    10. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      773
    Aihe