Olen lueskellut täälä olevia viestejä nyt muutaman
päivän ja huomaan että tänne kirjoittavat
mielettömän nuoret ihmiset suhteistaan ja
ongelmistaan joita heillä ei tulisi vielä moneen
vuoteen olla.
Muistan kuitenkin miten itse aloitin seurustelun
jo nuorena ja elin nuoruuteni leikkien kotia ja
naimisiinkin mentiin.. kuitenkin kun ikää tuli
lisää huomasin että, ei en halua tätä, ongelmaksi
tuli mieheni rauhallisuus. Hän oli ja on edelleen
ihana ihminen vaan ei milloinkaan riidellyt
kanssani, ei huutanut, ei paiskonu ovia, hän ei
milloinkaan "puhunut" kanssani asioista, ei
kertonut omista tunteistaan, hän haluaa elää
tasapainoista rauhallista elämää johon minä
kyllästyin. Olihan siinä paljon muutakin mikä
johti eroon.
Nyt kuitenkin mietin, kun seurustelen uuden
ihmisen kanssa, voiko tämä olla todellista? hän
puhuu asioista, tunteistaan, on herkkä, kuuntelee
minua, kertoilee omista asioistaan, kertoo
rakastavansa minua väh. kerran päivässä, halaa,
suutelee ihan vain ohimennen, koskettaa.. ymym
joka entisen mieheni rinnalla vaikuttaa niin
epätodellista. Kun on ollut hiljaisen ihmisen
kanssa pienen ikänsä tuntuu oudolta että mies voi
olla niin erilainen. En ole seurustellut kovinkaan
monen ihmisen kanssa ja nämä kaksi verrattuna
toisiinsa ovat niin äärilaitoja. En tarkoita
loukata ketään miespuolista, mietin vain voiko
mies olla niin ihana, tunteellinen, toisaalta
avoin, eivätkö kaikki miehet olekaan hiljaisia
"mössyköitä"??

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaikki miehet eivöt ole hiljaisia lössyköitä:)
Oma avomieheni ainakin on jotain aivan muuta
(paljon samanlaisia piirteitä kuin tuossa sinun
kertomassasi nykyisessä miehessäsikin) Nostetaan
siis hattua sille, ettei kaikki miehet ole
samanlaisia :)
mut valitettavasti hirveen monet suomalaiset
miehet on hiljasi ja sulkeutuneita, eikä kerro
paljon tunteistaan..kerronpas tässä muutaman
esimerkin..mä olin mun entisen jätkäni kanssa 4kk
ja se sano koko aikana ainoastaan ja vain YHDEN
kerran SELVÄNÄ, että rakastaa mua!kylhän niitä
textareita tuli vaikka muille jakaa,mut ei sitä
päin naamaa koskaan sanottu..kyl sit ku oli tultu
vedettyy muutama bisse,leperreltiin vaikka mitä
rakkaudesta..
sit menin lomalle italiaan ja hämmästyin
todella.tutustuin siellä ihmisiin ja näin monia
ensimmäistä kertaa elämässäni.ensimmäiset katseet
vaihdettuamme joku saattoi jo hymyillä,katsoa mua
silmiin ja sanoa "herranjumala kun sä oot kaunis"
tai "onpa sulla ihanat huulet" tai jopa: "mä
rakastan sua"..voi tietenkin olla,et ne sano sen
takaa-ajatuksena päästä sänkyyn,mut sanopa
kuitenkin..ja mulla on ollu sekä
italialainen,että suomalainen jätkä ja erot on
suuret..
mut hyvä,että oot löytäny noin ihanan aviomiehen
sinä tän keskustelun alottaja ja sinä toinen kans!
hyvät kesät kaikille!:)