Kun täällä lukee näitä juttuja niin tulee käsitys että kaikkea saa tehdä, olitpa naimisissa tai et, tai olipa kumppani naimisissa tai ei. Kunhan ottaa vastuun. Mikä se vastuu mahtaa tarkoitta, mietin minä....
Mutta kysyisin kuitenkin että mikä saa meidät aikuiset pettämään; jännitys, tylsä avioelämä, kosto, kateus, vanhan suolan jano, vai mikä?
Jos olet sitä miestä että pettäminen on ok niin hyväksytkö sen myös kumppanillesi?
Mutta kysyisin kuitenkin että mikä saa meidät aikuiset pettämään; jännitys, tylsä avioelämä, kosto, kateus, vanhan suolan jano, vai mikä?
Jos olet sitä miestä että pettäminen on ok niin hyväksytkö sen myös kumppanillesi?
Vastaukset 34
Vanhimmat
On totuus?
No niin, löysihän se nörtti tännekin tiensä. Tietääkö äitisi että surffailet täällä..??
Otappa paperia ja pyyhi se räkä poskeltasi ja mene pelamaan Nintendoa....
Olen pettänyt.Haaveilen jatkuvasti muista miehistä.silti olen ollut useita vuosia avoliitossa ja meillä on yhteisiä lapsia.Rakstan miestäni,niin hullulta kuin se kuulostaakin.Arvostan ja kunnioitan myös.Olen paljon miettinyt tätä kuviota.Elän valtavassa ristiriidassa.Haluaisin olla uskollinen ja sitoutua 100%,mutta en osaa.Olen kai jotenkin tunnevammainen tai jotain.
Mitä ajattelen mieheni pettämisestä...?En tiedä onko han koskaan pettänyt,luulen että pari kertaa,mutta en tosiaan ole varma.On aikoja,jolloin ajattelen sen olevan ihan ok.On aikoja jolloin toivon uskollisuutta häneltä.Toki kai minulle olisi "ihan oikein",jos hänelläkin olisi ollut jotain säpinää muualla,kun minullakin.En tiedä.
Mieheni ei juuri välitä läheisyydestä ja hellyydestä.Itse kaipaisin sitä valtavasti.Ehkä siinä yksi syy,miksi silloin tällöin ihastun toisiin.Seksi meillä on tyydyttävää,enkä haekaan sitä kodin ulkopuolelta,vaikka olen joskus "hairahtunut" siinäkin mielessä.
Olisiko se tuo läheisyyden puute mikä ajaa vieraisiin? Oletko saanut hellyyttä ja läheisyyttä vaiko vain seksiä muilta miehiltä?
Hei luin ton textisi ja ihmettelen suuresti että jos kerran rakastat miksi oot pettänyt?? no se ei ollut pää asiani oletko ikinä miettint että jos miehesi saa tietää sinun pettäneen paljonko se sattuisi henkisesti häntä? itse olen perheestä missä 20 vuoden avioliiton jälkeen äitini sai tietää isän pettäneen ja riitojen jälkeen erosivat ja minuunkin sattui äitini puolesta niin että en ole viellä tänäkään päivänä isäni kanssa puhe väleissä että ensi kerran kun petät ajattele edes miltä lapsistasi tuntuu jos miehesi ja lapsesi saa tietää
Ongelmasi on vain tyypillisen naisellinen. naiset sullotaan jo koulussa peruskansalaisen muottiin, "siitä mitä naisen tulee olla" ja naiset kapinoimatta siihen muottiin kilvan itsensä sullovat. Mene peilin eteen ja kysy itseltäsi kuka oikeasti olet ja mitä elämältä haluat. Unohda se mitä ympäristö "aviomies/sukulaiset/kristillinenarvomaailmakasvatus" sinulta haluaa. Ole viimein itsesi ja palaset alkavat löytää sielussasi kohdalleen.
Eli pettäkää kaikki toisianne ja maailma pelastuu?
Voi voi kun pitää olla noin sinisilmäinen ja suppeakatseinen. Ei kaikki mene niinkuin elokuvissa. Ihmiset tekee virheitä ja ihmeellisiäkin asioita. Ei sitä pidä lähteä jyrkästi dumaamaan. Huomaat ehkä sitten kun itse teet virheitä, että toivoisit ettei muut tuomitsisi sinua niin jyrkästi. Elämä opettaa.
Ugh, jumala on puhunut.
Ugh, pelle on vastannut.
On hieman eri asia leikkiä pelleä kuin jumalaa... ;)
En minä ainakaan leiki mitään, mutta sinä taidatkin olla vielä leikki-iässä. Jatka sitä pelleilyä, se on ihan hyvä leikki.
N33,olen suunnilleen saman ikäinen kuin sinä ja ajattelen itsekin kuten sinä.Valitettavasti elämänkokemusta ei voi ostaa ellokselta,joten antaa kypsymättömien kasvaa rauhassa.Mitä enemmän tuomitsee muita,sitä lujemmin joutuu tuomitsemisestaan tilille jossain vaiheessa elämää eli ne asiat tulee eteen.
Totta. Minäkin olen pettänyt monta kertaa vaimoani, mutta onneksi hänkin ymmärtää kuten te että me kaikki teemme virheitä.
Minkä omalle luonnolleen voi! Joskus se kanssa on helppo elää, joskus vaikeampaa.
Juuri niin lapsonen!
Et voi tietää milloin salama iskee kirkkaalta taivaalta. Sitä ennen on hyvä ajatella kuten sinä. Niin minäkin ennen tein.
Nykyään en syyllistä ketään puolisoaan pettänyttä. Pettämistä ei yleensä tehdä vain tekemisen vuoksi. Ihastumista nyt yksinkertaisesti vain tapahtuu, vaikka mitä tekisit.
Itse pidän uskottomuutta vääränä. Silti minäkään en syyllistä siitä ketään. Mitä se auttaisi?
Kyse onkin tässä keskustelussa siitä, että ne jotka vielä eivät ole pettäneet eivät sitä tekisikään, koska se on väärin. Jos sen sijaan on jo pettänyt, turha siinä enää mitään keskustelua kaivataan: maito on jo kaatunut maahan.
Älä siis petä, mutta jos niin kävi, se on pelkästään surullista.
Ymmärrän ahdistuksesi siitä, kun muut tuomitsevat petturuutesi/uskottomuutesi. Se ei ole kivaa eikä auta ketään.
Mutta silti uskotko, että voi olla olemassa ihmisiä, joille uskottomuus on väärin ja jotka eivät sitä tule tekemmän koskaan elämässään? Minä olen sellainen eikä "ne asiat tule minulle eteen jossakin vaiheessa elämää", vaikka ilmeisesti "kypsymättömien" kastiin minut tuomitsetkin.
Elämä yllättää.jos voimmekin vastata omasta käyttäytymisestämme aika pitkälti,niin toisia ihmisiä ei voi kontrolloida eli ne asiat voivat tulla siinä muodossa eteen,etä tulee petetyksi.Luku erikseen ovat nämä"jalat alta rakastumiset".Usein olen kuullut jo 4-5-kymppisenkin sanovan etteivät olisi ikinä uskoneet joutuvansa tilanteeseen,jossa pettäisivät,mutta sitten joutuvatkin...
Sikäli ihanaa ja ideaalista,että jotkut pysyvät arvojensa takana ,jotkut jopa hautaan asti.Kuitenkin omienkin arvojeni mukaan uskollisuus on ja luottamus ovat suhteen kulmakivet,en vain ole kyennyt niihin omien henkisten vammojeni takia.Parempaa on tulossa,uskon.Ihminen voi kehittyä...Tiedostaminen ja halu muutokseen ovat avaimia uuteen,uskollisempaan elämään.
Mukavaa torstaita kaikille!!!
Nimimerkkini viittaa tietenkin siihen, että pettämisessä saattaa olla kysymys myös oman egon kohottamisesta. Näin ainakin omalla kohdalla olen jälkiviisaana päissäni mietiskellyt...
Tässä pähkinänkuoressa todellisen tai kuvitellun pettäjän tuntemuksia:
Kelpaan sille kauniille nuorelle naiselle juuri nyt, tällä ulkonäöllä ja käytöksellä mikä minulla on. Tai ainakin hän kehtaa näyttäytyä seurassani. Jos eroaisin olisin siis riittävän hyvä muillekin naisille.
Katson peiliin ja näen siinä päivä päivältä komeamman miehen ;-) Käyn kuntosalilla ja lenkillä lähes päivittäin. Pidän huolta itsestäni ja jokaisessa mutkassa flirttailen naisten kanssa.
Jätän sormuksen kotiin kun lähden baariin. Otan siellä kiinteän katsekontaktin jokaiseen vähänkään kiinnostavan näköiseen naiseen. Tanssin kaikkien katseenkestävien naisten kanssa ja olen hyvä siinä. Koen ihastumisen huuman yleensä aina.
Jokaisena iltana mukaani lähteviä naisia ja sellaista ehdottavia on useita.
Sitten samainen tapaus hieman lievennettynä versiona:
Olen kuitenkin naimisissa, joten yleensä en tee mitään. Annan vain ymmärtää en antaa. Olen narsistinen sadisti, joka leikkii naisten tunteilla.
Pidä sormusta sormessa, se lisää tehoa! Naiset kun haluavat kans yhdenyön munaa niin varattu on kova sana, se kun ei jää roikkumaan. Ja onhan varatun iskeminen muutenkin haasteellisempaa.
Kyllä lohkeaa....
Entisessä liitossani petimme molemmat, kannoin hiton huonoa omaatuntoa ja tukahdutin sen taas. En minä vieraissa juossut, mutta muutama palava rakkaus sattui kohdalle.
Koin olevani haluttu ja rakastettu, sekä silloisen mieheni, että rakastajani kanssa. Kuitenkin olin onneton ja hain jotain jatkuvasti.
Tämän elämänvaiheen aikana luottamukseni ihmisiin rapisi aika pahasti.
Kilteistä ja kunnollisistakin miehistä tulee sekopäitä, kun pikkusen vihjaa...
No, etsintä loppui, erosin ja rauhotuin.
Ja löysin Rakkauden.
Minä en edes mieti muita miehiä. Hän riittää minulle, hän saa minut tuntemaan itseni Naiseksi ja Rakastaa minua... ja aikaa on kulunut vuosia.
Nyt on hyvä olla.
Vedä hame päällesi tyttönen..... et ole mies etkä mikään, luulet vain kuvitelmissasi.
Niinhän sinä luulet.... Mitä miehesi mahtaakaan puuhailla selkäsi takana... ;) Parempi kun et kysy....
Puhuinkin itsestäni, en voi puhua muiden, en edes mieheni puolesta ;-)... mutta toisaalta, en usko että hän on homo... jos nimittäin olisit hänen työkaverinsa...
Ihanaa kuulla tuollainen selviytymistarina. Olen niin onnellinen puolestasi. Kerro vielä MITEN löysit sen rauhan? Kuinka vanha olet nyt ja olit silloin? Mietin vain voiko ikäkriisi liittyä tapahtumiin? Minuun erityisesti kolahti tuo lause "...kuitenkin olin onneton ja hain jotain jatkuvasti". Siinä tilassa minä olen juuri nyt. Ja minulla ei todellakaan ole hyvä olla. Oliko sinulla siis vain väärä mies ensin vai mitä?
Terv. Narsistinen sadisti joka leikkii miesten tunteilla, niinkuin joku tuolla osuvasti kirjoitti (vaikka se sattuikin)
Niin, luulet että olen mies.....
Älä lopeta! Jaa vain lisää... ;) Yam..... :p Sinunlaisia pitää olla, miten miehet muuten selviäisivät!
Ensin en ajatellut vastata, kun ei täällä ikinä tiedä, kuka veetuilee ja kuka ei...
Olin aikas nuori, joten luultavasti hain itseäni ja nythän olen 30 linjalla...
Enkä ole mikään- jaheelivätelämänsäonnellisenaloppuunasti- kuvitelmissa elävä höntti. Tiedän, että mitä tahansa voi/saattaa tapahtua.
Mutta nyt olen, tällä hetkellä, jo vuosia, ollut tosi onnellinen. Onhan meilläkin ne omat riitamme jne...
Pointti olikin, ettei edes tee vierasta mieli. Minä saan "kiksit" omasta miehestäni ;-)
Kun mun miehelläni ei ole yhtään naispuolista työkaveria... mutta voithan sinä sanoa olevasi harrastuskaveri, niin minä voin luvata yrittää olla mustis :-D
Niin, unohtu sanoa, että kyllä oli väärä mies eka.. jälkikäteen ajateltuna oikein puistattaa. Mutta kuulin häneltä juuri ne valheet, mitä silloin halusinkin kuulla.
Että olin kaunein, paras jne... Nyt hymyilyttää, mutta silloin vain tarvitsin jotain todistelua omasta viehätysvoimastani.
Että näin.
Kiitos vastauksistasi. Täällä kyllä löytyy niitä tosi ikäviä ihmisiä. Mikähän lienee heidän tarkoitusperänsä juttuihinsa? Minun täytyy varmaan ihan itse selvittää vastaukseni kysymyksiini. Mutta sinun ratkaisusi oli siis miehen vaihto ja hyvä niin :). Onnellista elämää teille.
Ja samoin sinulle, onnea ja suurta rakkautta.
Selvennykseksi vielä, ensin erosin ja sitten vasta löysin uuden miehen.
Kyllä se on jokaisen löydettävä itse se onnensa, ei siinä voi kukaan ulkopuolinen auttaa. Sitä vaan räpiköi ja haukkoo henkeään, kunnes saa asiat sujumaan... tai sitten on onnellinen, tekipä mitä vain.
Sellasta se elämä on.
Työkaveri, harrastekaveri, leikkikaveri.... ihan millä nimellä nyt vain haluat ;)
...ei nyt onnistu :-D. Minulla on sellanen paha vika, kun tuo huumorintaju. Tulin vaan ilmottamaan, että pakko lähteä töihin ja en pysty vastaamaan enää.
Vaikka hauskaa tämä oli. Odotin kyllä pahempaa, taidat olla kuiteskin aika kiltti. Niinkuin minäkin.
Hymyillään taas, kun kohdataan, toisella nicillä kenties...
Tsemppiä.
Ps. Ehdottomasti harrastekaveri :-D