Tämä tapahtui ollessani 16-vuotias ystäväni Janin kanssa. Kertokaahan sitten mielipiteenne...
Oli tyypillinen syksyinen ilta; sataa ropisi ja kattoon tippuvat pisarat laulelivat sävelmiään. Kuuntelin veden ropinaa tehdessäni fysiikan läksyjä huoneessani. Todettuani, etten ymmärrä sanaakaan heijastimien heijastumisvirheistä päätin soittaa ystävälleni Janille.
"Hei kuule tulisiks tänne? Mullon niinku hiukan tylsää." kysyin Janilta, ja hän sanoi olevansa jo matkalla. Pian jo kuulin ovikellon soivan ja rymisten portaat alas alakertaan. Jani tuli tukka märkänä sisään. "Kauhee koiranilma", se ärähti ja heitti läpimärän takkinsa jakkaralle.
Menimme keittiöön hakemaan oluet, nyt kun vanhemmatkaan eivät olleet kotona, eivätkä tulisi ennen pikkutunteja. Jani lösähti olohuoneen sohvalle ja avasi telkkarin.
Katselimme hetken kaunareita, mutta sitten kuitenkin lähdin käymään vessaan. Sanoin Janille, että tämä voi mennä huoneeseeni odottamaan. Tein tarpeeni ja juoksin omaan huoneeseeni. Huoneessa ei ollut ketään. Kävelin edemmäs käytävää ja pysähdyin siskoni ovelle; siellä oli valot. Aukaisin ovea hieman ja näin Janin istumassa siskoni sängyllä selin minuun päin. Hiivin hänen taakseen nähdäkseni, mitä hän tekee. Noh, iso punainen dildohan hänellä oli kädessään ja siinä Jani tutkiskeli sitä kiimainen kiilto silmissään. Edelleenkään hän ei ollut huomannut minua, joten laitoin käden hänen hartialleen ja sanoin salaperäisesti: "Vai täällä sitä ollaan fantasioimassa.."
Jani säpsähti ja nolostui kun tajusi pitävänsä dildoa kädessä. "No... kun... k-kävelin tuosta ohi ja tää oli ihan tos näkyvil ni aattelin vaan kattoo..." Jani selvästi punastui, mutta minä vain naurahdin ja otin hänen kädestään kiinni. Johdatin hänet huoneeseeni, laitoin oven säppiin ja käännyin säikähteneen Janin puoleen. "Vai dildoa sä halusit perseesees. Miten olis oikee?" kysyin ja aloin repiä vyötäni. Jani aukoi suutansa kuin kala kuivalla maalla ja änkytti jotain. Menin aivan häneen kiinni ja kiedoin käteni hellästi hänen ympärilleen. Katsoin häntä silmiin ja suutelin hellästi. Jani vastasi varovasti suudelmaani ja uskalsi rutistaa minua itseään vasten. Aikamme tutustuttuamme toistemme suihin irroittauduin Janista ja kellistin hänet sängylleni. Menin hänen päälleen ja jatkoin suutelua ja hänen nuoren kehonsa hieromista ja tutkimista. Jani alkoi riisua paitaani yltään samalla kuin minä räpläsin hänen vetpketjunsa kimpussa. Lopetimme hetkeksi suutelumme ja revimme hiljaisina ja kiihkeästi hengittäen toisiltamme vaatteita.
Eikä aikaakaan, kun jo alasti olimme ja suutelomme jatkui. Edelleen olin Janin päällä ja haroin hänen hiuksiaan samalla kun kielemme tutkiskelivat toisiaan. Janikin oli jo rohkaistunut ja hän hieroi ja puristeli pakaroitani ahnaasti. Hänen elimensä oli jo puolikovana alavatsaani vasten. Päätin antaa hänelle jotain, mitä hän ei varmasti katuisi.
Suutelin hänen vatsaansa ja siirryin aina vaan alemmas. Pian pääsin jo tuuhean tumman karvan tasalle ja tutkiskelin hänen elintään. Otin siitä tukevan puristeotteen ja aloin hellästi ja hitaasti vetää esinahkaa edestakaisin. Jani huokaili entistä enemmän ja hän hypisteli hiuksiani käsissään ja hopersi hiljaa omiaan. Pian otinkin jo munan suuhuni ja imin sitä ensi kertaa elämässäni. Se maistui suolaiselta, mutta myös makealta.
Jani oli aivan sekaisin, hän kiroili hiljakseen ja murisi ja öhisi kaikenlaista, kunnes hän suorastaan tukisti hiuksistani minua ja ähkäisi: "Ihan just tulee!". Otin vain ahnaammin munaa suuhuni ja sivelin samalla hänen kiveksiään Janin lauetessa suuhuni. Jani karjui ja värisi ja repi niskavillojani tajuamatta mitään. Spermaa tuli äärettömän paljon, suurin osa valui suupielistäni lakanoille ja myös Janin reisille.
Huomasin kaluni olevan sekin puolikovana odottamassa rooliansa tässä leikissä. Menin itse makaamaan samaan paikkaan missä Jani oli ollut ja pyysin häntä ottamaan suihin. Kyllähän hän teki työtä käskettyä ja alkoi vedellä kiduttavan hitaasti käteen. Kun kaluni oli juhlakunnossa, Jani otti munani suuhunsa ja alkoi imemään sitä. Hengitin raskaasti ja revin lakanoita äärettömän hyvän olon tunteen kuohuessa ylitseni. Juuri ennenkuin olin laukeamassa, pyysin Jania lopettamaan.
Jani loi minuun kysyvän katseen ja tokaisin vaan häntä menemään kontalleen. Silloin hän muisti dildon ja punastui jälleen, eikä tehnyt elettäkään mennäkseen anaaliasentoon. Menin hänen viereensä sängylle ja suutelin hellästi Jania ja samalla otin hänen elimestään taas tukevan otteen ja aloin tappavan hitaasti vetää käteen. Jani sulki silmänsä, ja ähisi hiljaa, kunnes sai päästettyä suustaan: "Okei.... pane..... mua....saatanasti..".
Jani asettui kiltisti kontalleen sängylle ja minä kaivelin yöpöydänlaatikosta liukuvoidetta. Pursutin sitä tuubista kunnolla käsiini ja hieroin voidetta Janin reiälle. Vedin hetken käteeni, että kaluni olisi varmasti juhlakunnossa. Sivelin liukastetta kunnolla siihenkin ja asetin munani perseaukon suulle. Jani vilkaisi minuun pelkäävä katse silmissään. "E-ethän sä sit kovaa?" hän kysyi hieman peloissaan, mutta minä vain hymyilin hänelle ja lupasin lopettaa, jos häntä sattuisi. Niin sitä mentiin! Aloin hitaasti työntymään Janin perseeseen hänen ulistessaan edessäni. Elimeni ollessa aivan pohjassa aloitin hitaat työnnöt. "Vittu... mahtavaa..." ähisin aivan kiimassa ja aloin panna ystävääni tiuhempaan tahtiin. Janikin taisi nauttia, sillä kuulin hänen sopertavan "älä kiltti lopeta... älä ikinä lopeta tota... kulta...". Penikseni liukuessa tiukassa perseessä tunsin kuinka olin tulossa. Kerroin siitä Janille, joka ei sanonut mitään, öhisi vain kiimaisena jotakin, mistä en saanut selvää. Tuntiessani lastin lähtevän liikkeelle panin Jania kuin viimeistä päivää, en välittänyt ajasta, paikasta, en mistään; halusin vain panna ikuisesti sitä tiukkaa reikää. Huusin kun loputon lasti spermaa lensi ystäväni suoleen, silmissäni sumeni ja tein vielä pari työntöä kunnes vetäydyin paratiisista ulos.
Makasimme hetken hiljaa sängylläni. Haistoin hien, sperman ja tihkuvan himon tuoksut. Suljin silmäni. Avasin ne kuitenkin pian, sillä kuulin viereltäni murinaa. Jani veti jälleen käteen ja viittasi minut kontalleni. Halusin todella paljon munaa perseeseeni, hinnalla millä hyvänsä. Kun Janin kalu jälleen oli valmis uusiin leikkeihin, Jani teki samoin kuin minä; pursutti liukuvoidetta perseenreiälleni ja elimelleen runsaasti ja asetti sen aukolleni. En tuntenut miltei ollenkaan kipua, kun jälleen mieletön himoaalto pyyhki mielestäni kaikki muut asiat. Oli vain minä, Jani ja rajaton himo.
Jani aloitti varovaisesti työntymään sisälleni, varmistaakseen ilmeisesti että tekisi homman vähintään yhtä hyvin kuin minä hänelle. Nautin siitä taivaallisesta nautinnosta ja huokailin kovaan ääneen. Jani kiihdytti tahtia ja örisi ja murisi minkä huokailluiltaan pystyi. Tiesin laukeavani, jos saisin vielä jotain pientä lisää... otin taas puolikovana olevan elimeni käteeni ja aloitin mielipuoliset vedot. Janin pallit läpsähtivät tiuhaan tahtiin persettäni vasten ja pian hän jo karjahtikin kovaa ja tunsin kuinka hänen kermansa valui syvälle suoleeni. Vedin esinahkaani raivokkaasti ja pian sainkin jo entistä voimakkaamman orgasmin.
Lösähdin Janin kainaloon sängylle ja käännyin suutelemaan häntä. Jani kiersi kätensä kaulani ympärille ja suuteli hänkin hellästi ja kiittäen. Hetken siinä maattuamme lähdimme suihkuun, ja vielä sielläkin kuuman hanan alla suutelimme märät vartalot kiinni toisissaan.
Myöhemmin Janin lähtiessä kotiinsa hän vielä antoi pienen pusun suulleni ja sanoi hymyillen: "Tota... toivon oikeesti et tää tulis toistumaan ja... se oli kyl tosi upeeta. Et... kiitti ihan helvetisti."
Mutta ne muut kerratkin ovat sitten jo toinen juttu. :)
Kirjoitanko lisää joskus? On vähän kiireitä tässä mutta enköhän jossain vaiheessa kerkiä. Mutta en kirjoita jos novelleistani ei pidetä. Miten on?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Siis toi oli ihQ
LISÄÄ..
...niin että millaisen haluaisitte seuraavan olevan? Ajattelin itse kirjoittaa "ystävien kesken"- palstalle nainen&nainen- tarinan... mitäs sanotte? Se varmasti ilmestyy tässä lähiaikoina, että olkaahan tarkkoina.
Olet poika ja oot kirjoittamassa tyttö-tyttö tarinan? niinkö. Jos olet poika ja teet sen, niin valitettavasti sä et saa siitä mitään niin upeata kuin sen kuuluis olla. Se täytyy kokea, se voittaa mies-nainen seksin minä päivänä hyvänsä.Sen parempaa seksiä ei ole kun kaks naista. Varsinki jos he ovat rakastavaisia niin sitä parempaa ei ole. Miehet jäävät ikuisiksi kakkosiksi. Mutta tottakai kumppanin täytyy tietää teknisesti mitä tehdä. Mutta rakkaan kanssa mikään ei le taivaallisempaa kuin seksi, kaunis nainen rakastelee mua..Mmh.
Mutta ainahan sitä voi kokeilla.
Lens mällit tossa kohtaa ku "pumppasin jania perseeseen kun viimeistä päivää...".
Hiukan upee.
Ensinnäkin onnittelut siitä, että 2/3 ;:sta osui kohdalleen. Se sattuu olemaan jo varsin hyvä saavutus. Eli et ole mikään tollo. Kuitenkin sanoisin, että maksimissaan pari riittänee näin lyhyeen tekstiin. Rupeavat pistämään silmään.
esim. "Oli tyypillinen syksyinen ilta; sataa ropisi ja kattoon tippuvat pisarat laulelivat sävelmiään."
- Juuri oikea ;:n käyttö. Ehkä vähän kliseinen lause, mutta eihän niitäkään voi aina välttää.
Jaksottelu ok, tosin kannattaisi tunkea se riviväli. Olisi selkeämpää, jookos.
Itse sisältöön. Minua häiritsi tarinan epärealistisuus -eivät 16-vuotiaat käyttäydy noin! Vaikka kyseessä onkin seksinovelli, kannattaisi tianteen johdattelemiseen käyttää aikaa ja tilaa.
Kirjoita ihmeessä lisää! Kerrankin osataan myös kielioppia.
tää oli ihana ja sun _täytyy_ kirjottaa lisää!