Rämisevä kojelauta

Onko kellään tietoa mistä johtuu uudessa Avensiksessa mittariston seutuvilta kuuluva räminä? Kuuluu kesällä ja talvella. Muut kojelaudan napseet olen saanut suht hiljaisiksi ohkaisilla kumitiiviste paloilla.
4899
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

..itselläni on Yaris ja siinä rämisee koko kojelauta, niin että hermot meinaa mennä. Olen itsekin tukkinut noita muoviosien välejä huopatarroilla ja on ne räminät hieman vähentyneet, muttei kai niitä saa kojelaudasta veke millään. Pitäis varmaan purkaa koko konsoli atomeihin ja pistää jokaiseen mahdolliseen väliin kunnon tiivistykset, mutta siihen ei oikein jaksa ryhtyä..

Lisäksi ovista kuuluu myös sellaista räminää, jota en ole saanut poistettua millään, eikä ne saaneet niitä poistettua takuuhuolloissakaan.. pitää varmaan heittää oviverhoilut veke, jotta räminöistä pääsee eroon :(

Äänestä
  • Tuli kerran katsottua oman Xantiani kojelaudan sisään lamppuja vaihtaessa. Samaa tekniikkaa voi kopioda muuallekin. Ei meinaan rämise mistään.
    Kaikki sähköjohdot niputetaan ja kiedotaan ohuella huopamaisella kangassuikaleella. Paljaisiin muovipintoihin liimataan parin millin äänieristysmatto tai sinitarra suojapaperilla.
    Kaikki irtotavara kiinnitetään värisemästä.
    Eiköhän noilla eväillä Yariskin hiljene.

    Äänestä

Taitaa olla Toyotan vakiovaruste. Itselläni 2001 ave ja aikamoinen räminä kuuluu vähän sieltä sun täältä kojelaudasta, alkoi kun autolla ajettu noin 60tkm. Täytynee laittaa vaihtoon kohta.

Äänestä

Nämä ronklotukset tulevat huollon mukaan ohjaustehostimen rattaistosta. Korjaus menee luonnollisesti takuuseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ave Maria kirjoitti:

Onko kellään tietoa mistä johtuu uudessa Avensiksessa mittariston seutuvilta kuuluva räminä? Kuuluu kesällä ja talvella. Muut kojelaudan napseet olen saanut suht hiljaisiksi ohkaisilla kumitiiviste paloilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu