Vaihdevuodet, uhmaikä ja murrosikä kaikki keksittyjä juttuja.
Meidän perheessä ei moisia juttuja tunneta.
Meidän perheessä ei moisia juttuja tunneta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei ole keksittyjä, joko oot itse uhmaikänen mummotautinen" ja lapsesi nurkkaan alistettuja nuoria, kehitykseen kuuluu eri ajat" kuten luonnonkiertokulku. Mutta mikäli olet säästynyt kaikelta, niin ole onnellinen ja älä tule lausumaan tuollaista potaskaa.
Itse tiedän miltä tuntuu,olen myös murrosikäsiä hoitanut niin monta, etten allekirjoita sanojasi.
ALA-ARVOISTA puhetta, kuka lietkin?
Ei nyt välttämättä ihan keksittyäkään. Ehkä Eeva tarkoitti tätä nykyään vallitsevaa tilannetta, että kun tulet tiettyyn ikään, niin siihen kuuluu nämä ja nämä oireet ja tietynlainen käyttäytymismalli. Siksi ei hänellekään pidä vastata, että hänen kertomansa on potaskaa.
Lääketieteellinen tosiasiahan on, että ei kaikille tule merkittäväiä vaihdevuosioireita, jopa yli 20% välttyy niiltä. Osa oireista voi johtua myös psyykkisistä syistä, eli itsensä ja kehon vanhenemista ei voi hyväksyä mitenkään. Toisaalta myös tietty ikä antaa luvan käyttäytyä hiukan "holtittomammin". Sitten jos joku älähtää saamastaan kohtelusta ja kiukuttelusta, niin on helppoa kuitata oma käytös. Itse olen 47-vuotias nainen, joten kokemusta löytyy myöskin, silti olen nimim. Naisen kanssa erimieltä.
Käsitin mitä Nvm57 tarkoitti, mutta olen erimieltä. Vähän niinko vertauskuva avioliitosta, jossa ei koskaan riidellä, pieni prosentti se on, täällähän ihmiset juuri käyvät ongelmiaan selittämässä, ei niinkään ole tarkoitettu näitä osastoja, kuinka hyvin meillä pyyhkii!!
Turhaan (potkia jo potkittua), olen toki iloinen , jos joku pääsee helpommalla, kuin itse, mutta yritän antaa tukeni , niille jotka apua (henkistä) täältä hakee.Olenkin nauranut, että meen perheessä kaikilla omat murkkuikämme.
Lämmintä mieltä uudelle vuodelle!
Minusta on hienoa, että joku kertoo, että ei kaikille tule pahoja oireita, eivät kaikki muutu äkäisiksi ja raivohulluiksi. Näitä juttuja käy täällä lukemassa moni, joka "odottelee" omien vaihtareidensa alkamista. Omasta puolestani voin kertoa, että ei niissä ole mitään mystisen pelättävää. Ei minulle tapahtunut mitään kielteistä, vaan yksi luonnollinen asia, joka kuuluu elämän kulkuun. Pahoja oireita voi saada pelkästään psyykkisistä syistä. Jos lukee pelkästään juttuja unettomuudesta, kuumista aalloista, sydämen tykytyksestä, ärtyneisyydestä ym., niin niitä oireitahan sitten odottelee..
Esim. Aasiassa vaihdevuosivaivat ovat melko tuntematon käsite. Ruokavalion (soija) kerrotaan olevan yksi tekijä. Toisaalta siellä eivät naiset juo siinä määrin kuin esim. suomalaiset naiset tai tupakoi niin runsaasti. Oliskohan siinäkin yksi asia mietittäväksi.
Olen hyvin aktiivinen nainen, eli monessa mukana,
Uusi avioliitto, ja suhtaudun elämään hyvin positiivisesti.
Nautin jokaisesta päivästä ja elän elämääni niin täysillä kuin se on mahdollista.
Saan iloa pienistä asioista, enkä huomioi pieniä kolotuksia ym. lämpötilan vaihteluja.
Minulla ei ole ollut vaihdevuosivaivoja, olen 52v.
kk loppuivat kun olin 49.
Elän terveellisesti, liikun paljon ja syön terveellisesti kotiruokaa.
Lääkärini mielestä kaikille ei oireita tule ja ja he elävät elämänsä parasta aikaa ja minä ilmeisesti olen tähän ryhmään kuuluva.
Hän myös kertoi, että työskenneltyään etelä-amerikassa ja afrikassa, siellä vaihdevuosioireet ovat harvinaisia verrattuna mm. suomalaisiin naisiin.
Syytä kannattaisi tutkia.
Ei vaihdevuosivaivat välttämättä ala heti kuukaustisten loppumisen jälkeen, sillä munasarjat tuottavat hormooneja vielä senkin jälkeen kellä minkin aikaa. Ne eivät ole yks'yhteen vaan hormoonituotanto hiipuu nähtävästi vähitellen kunnes loppuu.
Muistaakseni itselläni meni 3 vuotta ennen kuin ne nähtävästi tekivät stopin, sillä vasta silloin vaihdevuosioireita alkoi ilmetä.
Kuukautiseni loppuivat 55 ikaisena ja olin sen jalkeen usean vuoden ilman suurempia ongelmia
mutta nyt 62vuotiaan ko vaivoja kylla on esim.
hikoilua ja vilunvareita.
Olen kieltaytynyt ottamasta hormooneja paitsi
luonnosta ja muuten vietan terveellista elamaa.
Positiivinen asennoituminen elamaan mielestani
auttaa ja pahemminkin voisi olla.