olihan yö...

Toinen tipsumme, uros, eli ei se paukkuarka josta aiemmin kerroin, herätti vinkumalla viime yönä. Vatsa aristi ja ja oli valtavan pinkeä. Ulkona ei näyttänyt pissaa tulevan joten arvelin virtsaputken olevan tukossa. Soitin päivystävälle eläinlääkärille joka epäili samaa, virtsakivien aiheuttamana ja pyysi käymään. Koira rauhoitettiin ja tutkittiin perinpohjin. Mitään vikaa ei oikein löytynyt. Rakko oli tyhjä, suolisto tuntui normaalilta, anaalit tyhjät...ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kivuliaat vatsanpurut/ilmavaivat. Koira sai kipulääkettä ja nukkui rauhoituksen voimin aamuun asti. Aamulla haimme apteekista attapektiä ja johan alkoi rupsua...Luojan kiitos mistään vakavasta ei ollut kyse, mutta tulipahan pierulle hintaa :D Vatsanpurut tod.näk. johtuivat purkkiruoasta jota koira ei ollut saanut pitkään aikaan, koska on ollut diettiruoalla ylipainon takia. Purkkimuonaa annoin kun pääsivät diettipapanat pyhänä loppumaan. Jos olisin ollut järkevä, olisin ennemmin pitänyt paastopäivän. Jälkiviisaus tosin on turhaa. Toiselle koiralle ei tullut mitään vaivoja ruoan vaihdoksesta, eikä kummallekaan ole tullut aiemmin.
Onko muilla kokemuksia koirien vatsakivuista ja lähinnä siitä mikä nopeimmin auttaa. Oli kyllä todella pelottava tunne kun herää yöllä ja pelkää tietenkin pahinta kun oireet ovat niin pahat.
Onneksi sain päivystävän lääkärin suhteellisen helposti kiinni.
2454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Attapekt on mainio ravintolisä se kannattaa aina pitää kotosalla. Jos vähänkin epäilee suolisto vaivoja, heti vaan pilleri suuhun. Todella tehokas aine.Se kun ei varsinaisesti ole lääke voi huoletta pitää kotiapteekissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Katinka kirjoitti:

Toinen tipsumme, uros, eli ei se paukkuarka josta aiemmin kerroin, herätti vinkumalla viime yönä. Vatsa aristi ja ja oli valtavan pinkeä. Ulkona ei näyttänyt pissaa tulevan joten arvelin virtsaputken olevan tukossa. Soitin päivystävälle eläinlääkärille joka epäili samaa, virtsakivien aiheuttamana ja pyysi käymään. Koira rauhoitettiin ja tutkittiin perinpohjin. Mitään vikaa ei oikein löytynyt. Rakko oli tyhjä, suolisto tuntui normaalilta, anaalit tyhjät...ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kivuliaat vatsanpurut/ilmavaivat. Koira sai kipulääkettä ja nukkui rauhoituksen voimin aamuun asti. Aamulla haimme apteekista attapektiä ja johan alkoi rupsua...Luojan kiitos mistään vakavasta ei ollut kyse, mutta tulipahan pierulle hintaa :D Vatsanpurut tod.näk. johtuivat purkkiruoasta jota koira ei ollut saanut pitkään aikaan, koska on ollut diettiruoalla ylipainon takia. Purkkimuonaa annoin kun pääsivät diettipapanat pyhänä loppumaan. Jos olisin ollut järkevä, olisin ennemmin pitänyt paastopäivän. Jälkiviisaus tosin on turhaa. Toiselle koiralle ei tullut mitään vaivoja ruoan vaihdoksesta, eikä kummallekaan ole tullut aiemmin.
Onko muilla kokemuksia koirien vatsakivuista ja lähinnä siitä mikä nopeimmin auttaa. Oli kyllä todella pelottava tunne kun herää yöllä ja pelkää tietenkin pahinta kun oireet ovat niin pahat.
Onneksi sain päivystävän lääkärin suhteellisen helposti kiinni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu