intti

Hei naiset ja miehet, miten selvitä jätkäkaverin
inttiin menosta???
13615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

siten että on muutakin elämää. Keskity enemmän
kavereihin, opiskeluun, harrastuksiin jne.. käy
vaikka kavereiden kanssa matkustelemassa. Pahinta
on minusta jo jäät kotiin ikävöimään ja suremaan.
Oma suhteeni kesti intin hyvin (olen siis se
intin käynyt osapuoli), koska molemmilla riitti
tekemistä. Ja sitäpaitsi.. pahempaa se on
kundillasi, koska hän ei voi vaikuttaa
tekemisiinsä/tilanteeseensa. Ja minusta tekee
suhteelle vaan hyvää ettei kokoajan olla niin
käpertyneitä ja kiinni toisessa.

Äänestä

Mun oma kulta kotiutu lopultakin intistä kesäkuun
lopulla.Se oli siellä vuoden ja välillä
tuntu,että maailma kaatuu niskaan,kun ei osannu
muuta kuin riutua ikävässä.Mulla pari ekaa
viikkoo oli kauheinta aikaa.Sen jälkeen alko
vähän helpottaa,kun YRITIN keksiä koko ajan
jotain tekemistä,ettei jäisi aikaa
ikävöinnille.Mun pelastus oli koulu,joka tuotti
niin paljon hommia,ettei kovin monena iltana
jääny aikaa itkeskelylle.
Ja älä tee samaa virhettä kuin mä,kun mun kultsi
tuli ekan kerran lomille:murehdin koko
viikonlopun sitä,että kohta se taas lähtis eikä
taas nähtäis pitkään aikaan.Ota kultasi lomista
kaikki irti,sillä hän tosiaankin kaipaa silloin
kainaloasi.
Koita jaksella!Tiedän täysin,millanen olo sulla
on.

Äänestä
  • koulu vei kaiken ajan mulla. ja iltasinkin usein.
    kamut viihdytti vieressä. ikävä yllätti kyllä
    monesti, suuri sellainen. mutta tekstiviesti
    piristi iltasella päivän. ja viikonloppu tuli
    nopeeta kun ei ehtiny jäädä istumaan ja oottamaan
    lauantaita. lopulta kuitenkin intti vei todella
    sen kaiken ajan, ja suhde kariutu siihen.
    inttiaika on kuitenkin hyvää aikaa sille joka ei
    ole intissä, saa hoitaa omat rästiin jääneet
    asiat, hoitaa sen hetkisen työn/koulun parhaalla
    mahdollisella tavalla, ja ehtii tehdä kaikkee
    kivaa kamujen kanssa! ja viikonloppusin nauttia
    rakkaansa kanssa ja hemmotella se pilalle ;*]

    Äänestä

niin eli kulta lähti inttiin ja on siellä
11kk..ihan tuskaa...eka ilta menossa ja mä ihan
hajalla.
ollaan sentään seurusteltu jo kolme vuotta et
eiköhän tää tästä.
mut tiukkaa tekee. tää on kyl helvetillistä!

Äänestä
  • niin olihan se eilinen aika tuskallinen
    päivä/ilta/yö, me ollaan seurusteltu melkeen 2
    vuotta, mutta kyllä sen kestää..
    Kaikista v...maisinta on se kun kaikki sukulaiset
    ja tutut surkuttelee sitä ett kun se nyt on siel
    armeijassa, mitenkäs sä pärjäät jne.. siit tulee
    kaikist ikävin olo...

    Äänestä

  • mutta ÄLÄ puhu mistään SOTALESKISTÄ!!!Nehän tulee
    kuitenkin intistä kotiin.Eriasia on kun on
    sota.Silloin takaisintuleminen
    on..epätodennäköistä.

    Äänestä

  • jani kirjoitti:

    mutta ÄLÄ puhu mistään SOTALESKISTÄ!!!Nehän tulee
    kuitenkin intistä kotiin.Eriasia on kun on
    sota.Silloin takaisintuleminen
    on..epätodennäköistä.

    en varmaa oo ainoo joka puhuu sotaleskistä ja
    jätkä on intissä...

    Äänestä

  • sotaleski tai mikä haluut kirjoitti:

    en varmaa oo ainoo joka puhuu sotaleskistä ja
    jätkä on intissä...

    Niinmpä..eivät taida erottaa asioita.Ja pääseehän
    ne vähintään joka toinen viikonloppu kotia niin
    miksi murehtia?Kännyt on sitä varten että
    jutellaan.Jos käy vieraissa niin sille ei voi
    mitään.Kuitenkin jossakin vaiheessa olisi varmaan
    käynyt niin.

    Äänestä

mutta tosimies on totaali.älkääs sotalesket
yhtään itkekö,te sentään näätte jätkäänne useana
viikonloppuna minä menetän rakkaani pidemmäksi
aikaa kun käsky käy.että silleen ehkä pikkasen
rankempi puolivuotinen odottaa tulevaisuudessa.

Äänestä

mulla ei taida kauheesti olla onkelmia, koska
meen itekki samaan aikaan...(siis jätkäni kans)
tosin vaan eri paikkaan...eikai siinä
sitten...nii... :) kokeilkaapa tuota...musta se
vaikuttaa aika kivalta, koska sit olis itelläki
tieto, mitä ne pojjaat siellä puuhailee...heheh

Äänestä
  • Mulle pitäis maksaa aika paljon että mä menisin
    sitä pelleilyä kattomaan, oishan se ihan kiva
    olla siel ehkä yks päivä, mut väh. puolta vuotta
    NEVER!

    Äänestä

ON se ihmeellistä, miten jotkut viittii ruikuttaa
miten ne kestää, kun jätkä lähtee inttiin.
Silloin pitää itse mennä kavereiden kanssa ja
bailata, kun kerrankin saa, niin ettei joku roiku
kädessä kiinni. Maailma on miehiä pullollaan ja
jos asiat on niin huonosti, ettei selviä muutamaa
päivää ilman miestä, on tilanne aika toivoton. Ei
se jätkä siellä intissä käperry nurkkaan
suremaan, voi kun oma kulta jäi kotiin. Tasan
tarkkaan se käy iltakaljalla, kuten muutkin. Ei
sillä ole aikaa murehtia turhia. Joten miksi
naisten pitäisi murehtia kotona???
Mitä tämä asia merkitsee kymmenen vuoden
päästä...ei hitustakaan. Silloin voi olla uusi
rakkaus kainalossa, metri multaa päällä tai ihan
mitä vain. Joten pois turha murehtiminen,
bilekuteet niskaan ja baanalle. Jäät paljosta
paitsi, jos jäät kotiin. Elämä saattaa kulkea ohi
sillä välin, kun murehdit lapsellisia. Ei kai
kukaan ole niin riippuvainen toisesta ihmisestä,
ettei pysty elämään ilman sitä..jos on, käynti
psykiatrilla auttaa.

Äänestä

Mulla ei ole mitään ongelmaa =) Kundi pääsee niin
usein joka viikko ainakin parin tunnin
iltalomille ja kun asun ihan intin vieressä ni me
voidaan nähä ainaki kax kertaa vikos.. no trouble

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sotaleski kirjoitti:

Hei naiset ja miehet, miten selvitä jätkäkaverin
inttiin menosta???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu