Mielestäni kaikki läskipallot jotka ovat syöneet itsensä niin huonoon kuntoon ettei jaksa enään tehdä mitään muuta kuin syödä syödä ja syödä pitäisi lähettää kehitysmaihin nälkäisille ihmisille. Jos näin tehtäisiin maailmasta tuli paljon parempi paikka elää eikä kukaan näkisi nälkää.
Toinen asia joka ärsyttää minua on nämä pultsarit jotka juovat meidän rahojamme. Se on fakta että joudumme maksamaan heidän ylläpitoonsa veroina. Sitten he kehtaavat vielä pummia tupakkaa tai rahaa esimerkiksi viini pulloon. Tälle ongelmalle olen onneksi keksinyt ratkaisun: kuula kalloon!
Viimeinen mutta ei niinkään vähäisin asia ovat nämä ulkomaalaiset (ei suinkaan kaikki) jotka eivät tee mitään muuta kuin vetävät huumeita, ryöstävät avuttomia mummoja, uhkailevat, kerjäävät ja hajottavat paikkoja. Nämä "ihmiset" ovat pohjasakkaa ja heidät pitäisi lähettää sinne mistä tulivatkin jos eivät osaa käyttäytyä oikein meitä auttajia kohtaan.
Muistakaamme kuitenkin että myös meissä suomalaisissa löytyy tälläisiä ihmisiä. Siksi kysynkin miksi suotta tälläiset ihmiset laitetaan Suomen valtion hotelliin jota jotkut kutsuvat vankilaksi. Siellä he elävät leppoisaa elämää ilmaiseksi ilman huolia. Elinkautisen saanutkin pääsee jo reilun 10 vuoden päästä vapaaksi tähän pahaan maailmaan. He tekevät uudestaan saman tai pahemman rikoksen ja pääsevät takaisin Suomen valtion siiven alle. Aivan naurettavaa! Silmä silmästä ja niin edelleen kävisi tähän ongelmaan. Miettikäpä jos joku vanha perverssi raiskaa 10-vuotiaan tyttärenne. Auttaako se että hänet laitetaan muutamaksi vuodeksi kiven sisään..? EI! varmistuaksemme ettei hän tee samaa rikosta uudestaa meidän pitäisi leikata häneltä jokin elin pois. Eikö olisikin fiksua..?
Tässä oli minun mielipiteitäni ja olen ylpeä niistä. Teidän mielestäni olen ehkä itsekäs, ehkä rasisti, jotkut voivat sanoa että olen uusnatsi mutta voin kertoa että en ole! olen perin närkästynyt, täysjärkinen suomen kansalainen ja jos pystyisin päättämään asioista niin ihmiset huomaisivat pian että "VITTU SUOMESTAKIN VOI SAADA PAREMMAN PAIKAN!"
(tästä puuttuu vielä muutama ongelma joita en jaksanu laittaa mutta voitte aivan itse miettiä siellä pienessä päässänne mitä niille lopuille ongelmille voisi tehdä)

Vastaukset 20
Vanhimmat
Musta toi siis oli ihan kauheeta tekstiä.
Pitäskö kaikki sairaat ja vammasetkin tappaa
pois kuluttamasta verorahoja ?
Ja tappaa kaikki joiden ÄO on alle 150 ?
Lopulta kaikki olisi tapettava
kasva aikuiseks........
et oo koskaan sit tainnu kuulla sanontaa "kaikki erilaisia, kaikki samanarvosia.."?? etpä vissiin, ku tommosta paskaa kirjottelet....
TAAS tää sama häirikkö ja sama teksti ja blaa blaa blaa...
Täyttä asiaa! Tosin tuo läskipallojuttu menee jo rajan yli mutta kaikki muu on täyttä faktaa. Pultsarit pakkovieroitukseen, suomi suomalaisille, ja ulkomaan huonostikäyttäytyvät pellet takaisin kotimaahansa, tai vaihtoehtoisesti kuuden jalan syvyyteen! Ja elinkautisen merkitys pitäisi muuttaa kirjaimelliseksi. Eli linnasta ei pääse, muuten kuin vasta raatona. Raiskaajat & pedofiilit ym. pakkoluovuttavat elimensä lääketieteen palvelukseen!
Ja vielä lopuksi, omasta mielestäni Suomi tarvitsisi myös PALJON tehokkaamman ja toimivamman hallituksen joka kykenisi, tai uskaltaisi toteuttaa tämän kaiken. Se nykyinen ei tee muuta kuin jaarittele.
"suomi suomalaisille".. hey! fuck ya!!! mä olen niin onnellinen, että sunlaiset rasistipaskat eivät voi päättää tällasista asioista. onneksi on olemassa viisaita ihmisiä, jotka suvaitsee ihmisen sellaisenaan kun se on. mäkin taidan olla vähän rasisti, mä vihaan yli kaiken juuri sunlaisia pellejä joilla ei ole elämää!!! ja sä olit nimimerkillä "Tietävä!" *kröhöm* mä häpeän sua sun puolesta..
mä oon samaa mieltä ton *blah* tyypin kanssa...
Ihan sairasta tekstiä...
Mä oon ainaki ihan tarpeeks onnellinen täällä Suomessa...
Oma koti kullan kallis!!!
olen enemmän kuin samaa mieltä, hyvä että suomessa on edes muutama viisas kaveri. Monillehan annetaan mahdollisuus asua suomessa ja olla lainkuuliaisia. Jos tarjoaa pakolaisille turvapaikkaa ja kittävät rikkomalla ja ryöstelemällä niin minusta he saavat painua sinne mistä sitten tulivatkin. Ja pitäisikö sitten pulsujen antaa olla kaduilla? Ei todellakaan, hoitoon ne kuuluu. Ja tällä tarkoitan niitä ammatiksi juovia, joilla ei ole muuta tekemistä kun vetää perseet joka päivä (sossurahoilla), en siis niitä jotka juovat hillitysti.
Jaahas,mä olen kyllä läski joskus söin pikaruokaa mutta en enään...
Olen kyllä yhtä hyvä liikunnassa kuin joku ''laihakin''...
Ja jos on läski niin se ei tarkoita että ei tee muuta kuin syö ja syö,eikä liikkuisi ollenkaan!
Viisaampi ku muut... Enpä usko et oot!!
No niin lähdetään vaikkapa siitä että ala-asteikäisten ei tarvitse maksaa veroja ollenkaan, joten läskipallojen, pultsareitten tms elättäminen ei taida olla kovinkaan tuttua sinulle. Miten niin parempi paikka? Sinulleko? Jos haluat parantaa omia olojasi, käy koulusi hyvin tai muuta vaikka Sotkamoon. Toisten olot sinua ei taida juuri huolettaa, koska noinkin avarakatseisesti ja antaumuksella luokittelet poikkeavat tai ongelmaiset ihmiset hyvinin ja huonoihin. Lyhyesti: ainoa ongelma suomessa ovat sinun kaltaisesi valittajat, mutta teistä on haittaa vain itsellenne, onneksi, niin kauan kuin jaksatte jäkättää vain nettifoorumeissa. Kehotan ajattelemaan hieman laajemmin kuin mitä oman navan ympärillä näkyy, tai sinusta voi tulla vielä erittäin yksinäinen ihminen. Älä ota tätä uhkauksena, olkoon se lupaus.
miut tapaa? ku mie olen tämmönen masentunut laiskapaksa?
elättävätkö muurahaiset laiskoja paskoja?? EI! eläimiä me ihmisetkin vain ollaan.. mielestäni laiskat paskat saa olla kunhan ne tekee hommia ja tienaa rahaa ettei muitten tarvii elättää.. jos et saa töitä nii tekisit jotain muuta fiksua.. sohvan pohjalta et ainakaan töitä saa! yhteiskunnan loiset pitäisi mielestäni hävittää tai hyötykäyttää..
... kukaan ei ote minua töihin, siksi koska olen liian nuori. ja minä olen osastolla, ja sieltä käsin on vaikea tehä töitä...
Luin tossa ton ketjun ja osa oli kyllä asiaa mitä ketjun aloittaja puhui. Elikkä:
1. Suomessa liian löysät lait. Pikkutyttöjen raiskaajalta henki pois!
2. Jos pakolainen raiskaa, ryöstää yms. Henki pois ja pienemmistä rikoksista takas kotimaahan, turha tänne on rikollisia ottaa. Ne jotka tekee/hakee työtä ok! Tosin ei tänne enään pitserioita tarvi. Ensin työttömyys pois, sitten lisää sakkia!
3. Läski on rumaa, mutta se on jokaisen oma mielipide!
LAIHELIINIT ON RUMIA HYI
...mut mitä sitten jos läski pultsari raiskaa pakolaisen?
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että on niitäkin ihmisiä joilla on työ,perhe ja koti mutta he palavat loppuun?Entä jos itse palaisit loppuun ja joutuisit suljetulle niin mitä silloin sitten tekisit kun et voisi hakea työtä?Olitsit varmaan tosi onnellinen jos joku sinua silloin elättäisi!
kasva
Ensinnäkin tänne ei saisi ottaa pakolaisia kun ruotsi pelleistä on tarpeeksi vaivaa! Kaikenlisäksi suomen homojen lukumäärä kasvaa kun ruotsalaisa muuttaa tänne! Ja mitä vittua ne pakolaiset suomeen änkee! Venäjällä on tilaa vaikka muille jakaa. Ja lait on päin vittua! Jos on nälkä ja haluut asua omakoti talos niin tapa pari tyyppiä! Ne ketkä katto vaihtoehto vankilat osa 2 niin tajuaa mitä tarkoitan!!