Seminaari

Eikö teillä gradujen ja lopputöiden tekijöillä jännitä yhtään se lopullinen seminaari, jossa pitää esitellä oma työ ja vastailla kaiken maailman kysymyksiin. Minä varmaan änkytän ja tärisen ja punastelen ja loppujen lopuksi poimin oman sydämen lattialta kun se hakkaa niin lujasti ja lopulta pomppaa ulos!

Kertokaapa millä saatte sen pahimman jännityksen pois niin, että esityksen voi viedä kunnialla läpi?! (Vaan jännittääkö ylipäätään kellään se esitys? Olenko ainoa?)
51338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meillä ei ymmärtääkseni gradua esitetä mitenkään, mutta gradua edeltävä työ, seminaari nimeltään, kyllä esitettiin. Kyllähän se tavallaan jännittikin, mutta toisaalta sitten ajattelin että tunnen työni ja jos en johonkin osaa vastata niin sitten en osaa. Ryhähenki oli suhteellisen hyvä, skein auttoi asiaa. En sitten tiedä, en ole kyllä tosiaankaan koskaan kuullut että gradua tarvitsisi missään esittää tai puolustaa...

Luulen että se on sama kuin kaikessa jännityksessä - pitäisi vain hyväksyä se että jännittää ja saada jotenkin sinne tunnetasollekin se tieto, että jokaista jännittää joskus ja jokainen ymmärtää senkin. Tarpeeksi kun jännittää etukäteen niin ehkä sitten paikan päällä ei tarvitse jännittää kun aluksi vähän, sillä tavalla sopivasti, sehän vain auttaa asiaan ja osoittaa että olet panostanut hommaan ja se on sinulle tärkeä.

Tsemppiä!

Äänestä

olen entisen ammatin opiskelussa tehnyt seminaarin, ei silloin jännittänyt, meni ihan lunkisti.
Seuraavan ammatin opiskelussa oli näyttökoe, jota jännitin suunnattomasti, kunnes löysin luontaistuotteen. Käytin sitä ensin 2 viikkoa ja sitten näyttöpäivänä ja hyvin meni. Olinkin aivan rento..
Kokeiles ajoissa tuollainen Relax-kuuri, uskon, että auttaa ainakin vähän. Tietysti omaan aiheesen perehtyminen auttaa myös.

Äänestä

Osittain tuttu tunne, tosin mulla se ei ole edennyt konkreettisesti jännitykseksi. Meidän laitoksella ei myöskään esitellä valmiita graduja ja puolusteta niitä, mutta kaverini oppiaineessa kylläkin. Olenkin ajatellut, että olisi kamalaa jos meilläkin olisi sellainen tilaisuus. Mua ei siis periaatteessa jännitä se, mutta ahdistaa kun aina tuntuu ettei osaa vastata omasta työstä tehtyihin kysymyksiin. Proffa kun voi kysyä sellaista, mitä ei ole ollenkaan ajatellutkaan...yleensä olenkin vastannut että joo, tota en ole vielä tutkinut/tarkastellut mutta se voisi olla hyvä juttu. Ja aiemmissa seminaareissa olen tukeutunut tarkasti omaan työhöni, jos on siis kysytty jotain niin olen kaivanut esiin kohdan, jossa siitä puhutaan, jolloin olen löytänyt jotain sanottavaa.

Olen nyt gradua tehdessäni välillä ajatellut, että aika pinnallisesti sitä työtään tekee kun siitä ei osaa vastata helposti. Mutta itselläni ainakin se johtuu siitä, että aihe on kovin teoreettinen ja pitää tavallaan ajatella itsekin tarkasti, jotta ymmärtää mitä on missäkin tarkoittanut. Varmasti omaa työtä kannattaa lukea monta kertaa ajatuksella läpi ennen seminaaria. Itse olen lohduttautunut myös sillä että onneksi tein kypsyyskokeen jo kandivaiheessa, niin ei tarvii sitten lopullisesta gradusta vastata kuin mahdollisiin vastaanotoilla esiin tuleviin kysymyksiin.

Tsemppiä sulle, kyllä se siitä! Muista että olet oman työsi asiantuntija, joten uskallat varmasti vastata kysymyksiin, kun muilla ei ole asiasta niin paljon tietoa kuin sinulla.

Äänestä

Mua jännitti ainakin hemmetisti, niinkun kaikki tommoset esiintymiset jännittää. Mutta ei siinä mitään, pakko oli esittää, eikä se niin vaikea ollut. Aluksi vähän meinasi käsi vapista, mutta ajattelin että siinäpähän vapisee, mä pidän esitelmän ja sillä hyvä. Sitten se lakkas vapisemasta ja mä pidin hyvän esitelmän, vaikkei se jännittäminen siitä mihinkään kuin taikaiskusta lähtenytkään.

Äänestä

Mä en voi ainakaan syödä mitään sinä päivänä kun joudun joskus kertomaan lopputyöstäni, oksennan muuten. Sama asia normaalien tenttienkin kanssa, ennen niitä en voi syödä mitään, muuten oksennan vaikka bussissa matkalla kouluun. Toivottavasti esitelmän pitoa ei tarvitse sitten odotella kovin kauan, koska vatsa tyhjänä ei kauaa jaksa seistä pystyssä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jännittäjä kirjoitti:

Eikö teillä gradujen ja lopputöiden tekijöillä jännitä yhtään se lopullinen seminaari, jossa pitää esitellä oma työ ja vastailla kaiken maailman kysymyksiin. Minä varmaan änkytän ja tärisen ja punastelen ja loppujen lopuksi poimin oman sydämen lattialta kun se hakkaa niin lujasti ja lopulta pomppaa ulos!

Kertokaapa millä saatte sen pahimman jännityksen pois niin, että esityksen voi viedä kunnialla läpi?! (Vaan jännittääkö ylipäätään kellään se esitys? Olenko ainoa?)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu