Washington DC

Hei,

oon menossa Washingtoniin, mistähän sais halvimmat lennot?
Mitä must-nähtävyyksiä kaupungista löytyy ja onnistuuko liikkuminen ilman autoa?
Entäs ostosmahdollisuudet?
61009
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olen käynyt Washington DC:ssä viime syksynä. Todella hieno kaupunki. Jos hotelli on ihan keskustassa niin autoa ei tarvitse. Muutenkin hyvät bussi/metro yhteydet kaupungissa. Nähtävyyksiä siellä riittää vaikka muille jakaa. Ikävä kyllä nykyisin ei enää pääse sisälle esim. valkoiseen taloon, mutta sen ympärillä on mukava puistoalue, jossa voi käydä kävelyllä. Lähes kaikki museot sijaisevat yhden kadun varrella ja niihin on vapaa pääsy, joten siitä vaan valitsemaan mieleiset. Kannatta käydä myös kävelemässä Arlingtonin hautausmaalla, siellähän palaa myös JFK:n ikuinen tuli. Myös muita tunnettuja henkilöitä on haudattu sinne.

Ostospaikoista ei kaupungissa ole pulaa. Katujen varret ovat täynnä pieniä kauppoja ja ihan keskustassa on yksi todella iso tavaratalo (vähän niinkuin Stockman). Varsinaiset ostoskeskukset sijaitsevat hieman sivummalla keskustasta, mutta kulkuyhteydet niihin ovat hyvät.

Toivottavasti tästä oli jotain apua. ilmoittele palattuasi miten matka meni!

Äänestä
  • Kiitos vinkeistä!
    Mä olen perillä puoli vuotta, joten varmasti on aikaa kiertää kaikki mahdolliset museot läpi.
    Mietityttää vaan toi liikkuminen, kun autoa en ajatellu hommata... Mutta oot siis sitä mieltä että julkisia löytyy ja niitä myös uskaltaa käyttää?

    Tarkoitit mainitsemillasi ostoskeskuksilla ihan kaupungin alueella olevia ostoskeskuksia vai olivatko ne muiden osavaltioiden puolella?
    Kävitkö missään outlet mall:ssa?

    Äänestä

  • Aurelie kirjoitti:

    Kiitos vinkeistä!

    Jep, tarkoitin kaupungin alueella olevia. En itse ajan puutteen vuoksi ehtinyt käydä kuin George Town:n mall:ssa. Mutta kuulemma myös Pentagonissa on hyvä ja hieno paikka! Kyllä me ainakin julkisilla liikuimme ja kaikki meni hyvin. Kaupunki on mielestäni ihan rauhallinen ja muutenkin viihtyisä. Täysin erilainen kuin muut jenkkilän suurkaupungit (esim. Los Angeles tai San Fransisco)! Mutta ainahan sitä kannattaa hieman varuillaan olla, liika varovaisuus ei koskaan ole pahasta. Itse vaan en törmännyt mihinkään turvattomuuksiin.

    Hauskaa matkaa ja kirjoittele kuulumisia sieltä Washingtonista, jos netti on käytössä! Itse toivon taas ensi syksynä pääseväni samalle reissulle Washingtoniin (kuin mitä viime syksynä), kun jäi vielä niin paljon näkemättä!

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    Tosi hyvää informaatiota sulla, kiitos kun viitsit vastailla.
    Minua kiinnostaa paljon juuri tuo Gergetownin ostoskeskus, koska tulen asumaan lähellä Georgetownia.
    Kiva kuulla että julkiset toimii, autoa en jatellut hommata.
    Odotan lähtöä kovasti!

    D.C:n ympäristö on todella kaunis ja varsinkin keskikaupunki sekä kaupungin länsipuoli on todella siistiä. Itäpuoli on sitten tarina ihan erikseen. Esim joku Anacostia on ihan painajainen, sinne ei kannata lähteä edes katsomaan. Saattaa tulla luoti ja tappaa...

    Parhaat ostosmahdollisuudet menevät käytännössä ohi ilman autoa. Keskusta-alueella ei ole kovin kummoisia ostoskeskuksia joten suosittelen auton hankkimista.

    Mielestäni parhaita paikkoja ovat olleet:
    Potomac Mills noin 0,5 tuntia autolla suoraan etelään

    Tysons Corner Virginian puolella Mc Leanissa

    Leesburg Outlet mall noin 1h länteen

    Sitten on paljon pienempiä ostoskeskuksia kaupungin ympäristössä ja niihin on käytännössä mahdoton päästä ilman autoa. Joku Pentagon Cityn Mall on ihan ok ja sinne pääsee metrolla, mutta D.C.n ulkopuolelle ei julkiset juuri yletä.

    tässäpä jotain...

    Äänestä

  • miku kirjoitti:

    Oon asunut aivan Georgetownin vieressä ja se on D.C:n parasta seutua!! Hienoja taloja, m-streetin ostosmahdollisuudet etc. Georgetown University:n kuuluisin entinen oppilas on muuten Bill Clinton ja yliopisto on muutenkin arvostettu.

    Julkisilla pääsee aika hyvin liikkumaan. Metro on nopea ja siisti. Bussit siistejä myös mutta liikenteessä matka saattaa kestää aika kauan. Käytetäänkin paljon syöttöliikenteessä metrolle.

    D.C on ihan erilainen verrattuna keskiverto jenkkilään mm. siitä syystä että kaupungissa on maailman kaikkien maiden lähetystöt ja paljon ulkomaalaisisia muutenkin (esim. maailmanpankin palveluksessa). San Franciscon ohella mielestäni eurooppalaisin kaupunki

    Nähtävyyksiä tuossa jo tulikin mutta lisäksi suosittelen pyöräilemään Potomac joen rantapenkereelle rakennetuilla pyöräteillä. Pyörällä pääsee aina Mount Vernonille asti, joka on George Washingtonin kotitalo (todella suosittu turistikohde). Lisäksi kaupungin eteläpuolella on viikonoppuressua varten (autolla) paljon muitakin historiallisia kohteita. Esim. paikka jossa oli ensimmäinen siirtokunta. Netistä kyllä löytyy ja matkaoppaista lisätietoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aurelie kirjoitti:

Hei,

oon menossa Washingtoniin, mistähän sais halvimmat lennot?
Mitä must-nähtävyyksiä kaupungista löytyy ja onnistuuko liikkuminen ilman autoa?
Entäs ostosmahdollisuudet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu