Mitä ehdottaisit vähän yli nelikymppiselle
miehelle kariutuneen pitkän suhteen jälkeen,
kun ei oikein mikään jaksa innostaa mutta kova
tekemisen tarve on kuitenkin.
Kaippa tässä on jo pelko siitäkin että elämä
on eletty ja lopputaival on pelkkää tyhjyyttä
ja yksinäisyyttä.
Tuttavat menivät puolison myötä ja työkavereita
ei myöskään ole.
miehelle kariutuneen pitkän suhteen jälkeen,
kun ei oikein mikään jaksa innostaa mutta kova
tekemisen tarve on kuitenkin.
Kaippa tässä on jo pelko siitäkin että elämä
on eletty ja lopputaival on pelkkää tyhjyyttä
ja yksinäisyyttä.
Tuttavat menivät puolison myötä ja työkavereita
ei myöskään ole.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jonkun erikoisen koiran kanssa saat varmasti
juttelukavereita suoraa kadulta! On koettu monta
kertaa, samoin muiden samanrotuisten piskien
omistajat on toistensa kanssa aika paljonkin
tekemisissä.. Joku kurssimuotoinen opiskelu voi
myös piristää.
Aloita joku harrastus jossa voit tavata uusia
ihmisiä ja kenties uuden elämänkumppanin.... älä
jää kotiin odottamaan että joku hakee sut
sieltä.Hyvää jatkoa ja onnea etsinnöille!
Ota rohkeasti yhteyttä kaikkiin "puolituttuihin"
joiden seurasta olet pitänyt. Tuskin he kaikki
ovat vain puolison ystäviä. Todennäköisesti hekin
ilahtuvat yhteydenotostasi. Me olemme vain
niin "suomalaisia" miehiä, ettemme "kehtaa" ottaa
yhteyttä tuttuihin ilman perusteltua syytä.
Nyt kun sinulla on aikaa, niin jos mieleesi tulee
joku juttu joka olisi kiva tehdä, niin toteuta
se, äläkä jää pohtimaan sitä sen syvällisemmin.
Lähde liikkeelle, etsiydy vaikka niiden
harrastuksien pariin joista olet joskus pitänyt.
Etsi lähin kalakerho, laulukuoro, liikuntaseura,
yms. Näistä löytyy kuitenkin hienoja ihmisiä joka
paikasta. Kynnys mennä mukaan on kova, tiedän
sen, mutta kun sen kynnyksen yli olet mennyt,
niin nautit siitä. Lähde liikkeelle, kuitenkin
iloista kevättä ja kesää.
Ei elämä lopu jos yksi suhde kariutuu. Vaatii
vain aikaa, uskallusta ja kärsivällisyyttä alkaa
rakentaa uutta elämää. Olen itse tilanteessa
jossa minä, aviossa oleva vähän yli nelikymppinen
nainen olen jäänyt kakkossijalle. Aikani
surkuttelin itseäni ja sitten otin niskasta
kiinni ja etsiydyin erilaisten harrastusten
pariin. En edes etsi vielä uutta suhdetta ja olen
ottanut yhteyttä "perhetuttuihin". Suhtautuminen
on ollut vaihtelevaa, mutta tällä tavalla ne
todelliset ystävät ja tuttavat löytyvät.
Etsi henkilö jonka kanssa voisit jutella, jos ei
muuta niin vaikka lääkäri, kyllä he ymmärtävät!
Älä luovuta, kesä on tulossa!
Kiitos rohkaisusta. Meno lääkäriin ei onneksi
vielä ole ajankohtaista,sen verran on itsetunto
kasassa.Mitä tulee uusiin suhteisiin niin niitä
kannattaakin varmaan nyt varoa,voisi olla enemmmän
haittaa kuin hyötyä.Keskustelukumppanit olisivat
ehdottomasti tärkeitä.Niistä aroista asioista
vain ei voi juuri kenenkään kanssa puhua.
Hyvää kesän jatkoa ja onnea elämään
Kyllä se päivä vielä paistaa sinnekkin.
Itse saman kokenut,naispuolinen tosin.Lasten
myötä naisystävät hälvenneet,ex-miehen ystävät
nykyisin vain sen ystäviä.Ei häiritse,elämä
suurempi seikkailu kun kalsareita
pestessä.Kokeileppa jotain yleis-sivistävää
opiskelua,jopa riittää taas kavereita,kaljalle ja
kylää.Kesällä liikkuu muutenkin ihisiä pitkin ja
poikin,kun vaan kehtaat ulostautua
majastasi.Raybanit päähän ja terassille tyttösiä
kattoon!
Koleipas aluksi vaikka liikuntaa eri muodoissaan.
Sillä olen itse päässyt vaikeimman ajan yli. Ja
sen jälkeen liikunnasta on tullut osa elämääni.
Niistä ympyröistä voit sitten löytää uusia
ystäviä. Kapakoita karsasta- sillä sieltä
lähdettyä voi vain olla entistä huonompi olotila.
Anna myös ajan tehdä tehtävänsä ajatusmaailmassa,
älä suinkaan lyöttäydy uuteen suhteeseen heti,
sillä A.Tsehov on sanonut aikoinaan" Ei pidä
kiirehtiä; siitä ei synny taidetta vaan sontaa"
Joten harkitse tarkkaan, kenen kelkaan lähdet.
Niin tehdään myös täällä, sillä kaikenlaisia
onnenonkijoita on liikekannalla. Varo
hötkyilijöitä!
.. etsiskellä - ihan mitä vain! Ei muuta kun
tuulta purjeisiin ja raivaamaan läpi vaikka
myrskyisen aavan.
Jos asut meren äärellä, ei muuta kun veneen
hankintaan (jollei jo sellaista ole), merituuleen
ja auringon paahteeseen keräämään hyvää mieltä -
ohjaa keula kohti saaristoa ja eiköhän sieltä
löydy etsimääsi, jollei seuraa - niin hyvää
mieltä ja "ressitöntä" aikaa itsellesi ja
ajatuksillesi.
Jos kaipaat aktiviteettiä - hanki projekti, joku
joka sopii juuri sinulle (moottoripyörä, mökki,
huonekalu jota voit entisöidä.. mahdollisuuksia
on niin paljon, sinun pitää löytää vain se omasi).
Ei muuta kun onnea matkaan
lähtee vaikka matkalle
tai kuntosalille
tai uimahalliin
tai naistentansseihin
pieniä perspektiivejä
saa jokapäiväisistä
muutoksista
suuria perspektiivejä
saa kun tekee
pidemmän linjan
muutoksia
esim. paikkakunnan
vaihdos
Ei saa jäädä tuleen makaamaan, sanon minä, saman
kokenut. Onhan se ensin hyvin vaikeeta, mutta
kyllä siitä yli pääsee, aikaa se kyllä ottaa,
tietysti jokainen ihminen on erilainen, joten
mitään reseptiä ei ole. Sitten kun luulet voivasi
jälleen luottaa vastakkaiseen sukupuoleen,niin ei
muuta kun toimintaa.
Hei!
Sama tilanne minulla. 45V ja sosiaalinen
turvaverkko hajalla. Luulen että on parempi
odottaa, kunnes tunnet itsesi ja tarpeesi kyllin
hyvin. Älä hae korviketta entiselle elämälle vaan
nolla vanha suhde ennen kuin aloitat uutta. Se on
myös uudelle seuralaisellesi reilumpi tilanne.
Inventoi ystäväsi ja huolehdi heistä tapaamisilla
itse aktiivisesti. Myös niistä tutuista, jotka
ovat yhteisiä entisen vaimosi kanssa. Muista että
olet eronnut vain vaimostasi!! Lopuksi muista
että elämä ei tule luoksesi kotiisi vaan Sinun on
mentävä itse ulos! Tsemppiä.
Katsoppas tänne:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6953962
Että jaksaa vaivata...
niin monesti miettinyt samaa. Itse nyt 30, ja pahassa kriisissä jos näin voi sanoa. Olen parisuhteessa jossa mies joko töissä tai kännissä. Lapsia yksi kappale. Elämä tällaisenaan ei tunnu missään, en jaksa tehdä edes mitään kun toinen tulee niin sotkee kaiken juomisellaan ja kaljapulloillaan. No nyt tässä kriisissäni olen alkanut näitä pohtimaan ja vuokrannut oman asunnon, mitäs sitten.. Ollaan lapsen kanssa kahden ja mitäs sitten kun ei tarvitse enää siivota toisen vaatteita ja kaljapulloja ja huolehtia että kaikki ulospäin ok, eikä toisaalta mihinkään pääse? No olen miettinyt että on kiva kotiin mennessä laittaa ruokaa ja käydä ulkoilemassa, ilman uhkaa, mutta kyllä olisi kiva kun olisi joku aikuinen jonka kanssa puhua... Mutta ehkä sitä jotakin keksii..