V***u kun sapettaa Apple Storen toiminta. Tilasin viime vuoden lokakuussa single 1.8 G5:n FCE:n, Toastin, Keynoten yms. No tilauksen käsittelyhän kesti sitten niin kauan, että single 1.8 poistui valikoimasta - korvasivat sen sitten Dual 1.8:lla (ilman hinnan muutosta), joka kyllä korvasi odottelusta aiheutuneen vaivan. No, kone tuli sitten Joulukuun alussa ja tähän asti kaikki sujui ongelmitta. Ohjelmat toimitettiin seuraavalla viikolla (kummaa kun niiden alkuperäinen toimitusaika oli 1-3 päivää). Sitten kun availin paketteja huomasin, että Keynote puuttuu - no usean tunnin puhelimessa odottelun ja lukuisten e-mailien jälkeen sain vakuutuksen siitä, että Keynote toimitetaan minulle. Seuraavana päivänä lähti sitten paketti joka saapui viikonlopun jälkeen, mutta siellä OLI SISÄLLÄ TOAST! No ei muuta kun uutta reklamaatiota tekemään sähköpostitse, puhelimitse en ole Storeen läpi päässyt. Viimeinen pisara oli, että tänään postin mukana tuli lasku Toastista. Ärrhh! Oli viimeinen virhe ostaa tuolta mitään - pitää vastaisuudessa pysyä suomen maaperällä olevissa kaupoissa. Huominen menee sitten työnanatajan tappioksi kun istun koko päivän puhelinjonossa :(
Hel**tin Apple Store
Mikko
171378
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
lienee sitten käynyt mulla, kun sain täsmälleen mitä tilasin ja vielä nopeasti (9 päivää brutto). Tuo oma ceissisi ei kyllä loppuosaltaan kuulosta kivalta, vaikka alussa on plussaakin.
Mutta on sulla sentään mukava työmaa, sillä monissa paikoissa työnantajan aikaa ei ollenkaan saa kuluttaa omiin asioihinsa, ja jos saa, niin minuutteja korkeintaan...
Monet toimitukset tehty moitteetta, edullisesti ja nopeasti, toimii ihan hienosti ... ihan kuin Amazon. Se mikä mättää on sitten se että jos tarvitset jotakin muuta. Esim. kysyminen, tilauksen muuttaminen, peruminen, neuvotteleminen.... toimii kans kuin Amazonissa. Eli ei toimi.
Suosittelen suomalaista jälleenmyyjää kaikille, jotka tarvitsevat tukea, päivityksiä, apua, neuvoja, turvaa yms
siis sait tuplaprossun singlen sijasta veloituksetta, ja nyt itket jotain inhimillistä virhettä kun on tullut väärä softa, voivoi. Itse olisin tyytyväinen mutta hyvä että purat paineitasi.
Kumma juttu, olen itse soittanut 3 kertaa applestoreen ja aina päässyt läpi, kerran jouduin odottamaan alle 5 minuuttia.
Jos ei hermot kestä odottaa niin hoida se asia sähköpostitse ja tee ne työsi rauhassa.
Tähän oli pakko vastata.
-----
Kirjoittanut: kyllästyttää, 9.1.2004 klo 09.25:
siis sait tuplaprossun singlen sijasta veloituksetta, ja nyt itket jotain inhimillistä virhettä kun on tullut väärä softa, voivoi. Itse olisin tyytyväinen mutta hyvä että purat paineitasi.
-----
Oletko itse tyytyväinen jos saat vähän jotain sinnepäin mitä olet tilannut? Eihän näin bisnesiä hoideta? Totta, olin todella tyytymätön kunnes lähettivät ilmoituksen Dual päivityksestä, jonka jälkeen olin onneni kukkuloilla. Niin ja ei minua haittaisi se yksi inhimmillinen virhe, mutta kun sama virhe toistuu ja kehtaavat vielä laskuttaa siitä.
-----
Kumma juttu, olen itse soittanut 3 kertaa applestoreen ja aina päässyt läpi, kerran jouduin odottamaan alle 5 minuuttia.
-----
Kumma juttu tosiaan, taitaa meikäläisellä olla huono tuuri. Ootko muuten valinnut alkuun tekeväsi ostoksia vai hoitavasi vanhan tilauksen asioita? Kiinnostaa...
-----
Jos ei hermot kestä odottaa niin hoida se asia sähköpostitse ja tee ne työsi rauhassa.
-----
Ei se omien hermojen kestämisestä ole kiinni, työnantaja ei vaan tykkää jos notkuu päivästä toiseen puhelimessa ja hoitaa omia asioita! Ja sähköposteihin, joita olen lähetellyt useita, tulee todella harvoin vastausta ja silloinkin parin viikon kuluttua.
>>>
...annatko sen tuplaprossun tänne jos hommaan sinulle oikeat softat ja single prossu koneen jonka tilasit alunperin?
>
sama virhe? siis hmm jos konemalli loppuu ja saat tuplasti tehokkaamman tilalle, on sama asia kun joku lähettää väärän tuotteen tilauksena, kun oikea tuote olisi pitänyt lähettää jälkitoimituksena on kyseessä sama virhe?
>
Montako työpäivää on ihan rehellisesti kulunut tuon hoitamiseen? siis ihan tosissaan 8 tuntia puhelimessa tai kirjoittelemassa applelle (ei tänne kirjoittelua lasketa asian hoitamiseksi :) )
>annatko sen tuplaprossun tänne jos hommaan sinulle oikeat softat ja single prossu koneen jonka tilasit alunperin?
Itse antaisin, jos:
Maksaisit vahingot jotka johtuivat tilauksen odottelusta, itse tienaan 3 tonnia kuukaudessa, ja kuukausi ilman konetta, niin... ehkä 1,5 tonnia riittäisi kuitenkin.
Maksaisit stressin aiheutuneet vahingot, eli noin puolen vuoden psykiatrin laskut.
Maksaisit työnantajalle aiheutunneet vahingot, kun työntekija joutui selvittämään omat asiat työnaikana, jos firman liikevaihto kuukaudessa on 500 tuhatta euroa, niin parin päivän ei täyspainoisesta työstä aiheutui noin 20-30 tuhatta euroa vahinkoa.
Jne..
En ymmärrä miten joku voi hyväksyä että sinua kusetaan, ja vielä olla tyytyväinen tästä? Taidat olla Apple kauppias, vai mitä?
>Oletko itse tyytyväinen jos saat vähän jotain sinnepäin mitä olet tilannut?
Olisit onnellinen, että sait edes jotain..
>Eihän näin bisnesiä hoideta?
Rakkaudessa ja businessa kaikki on sallittua.
>Totta, olin todella tyytymätön kunnes lähettivät ilmoituksen Dual päivityksestä, jonka jälkeen olin onneni kukkuloilla. Niin ja ei minua haittaisi se yksi inhimmillinen virhe, mutta kun sama virhe toistuu ja kehtaavat vielä laskuttaa siitä.
Olisit iloinen ja maksaisit sen laskun, sulle lähetettiin hyvä ohjelma ja sinä valitat vielä.
Sun kailtaiset eivät ole tyytyväisiä vaikka saisivat mitä, jos Ryti olisi allekirjoittanut Stalinin sopimuksen niin, ei olisi talvisotaa eikä jatkosotaa, maata tarjottiin kaksi kertaa enemmän kuin pyydettiin, mutta sunkaltaisille ei riitä mitään, aina pitää vaatia jotai...
>Maksaisit vahingot jotka johtuivat tilauksen odottelusta, itse tienaan 3 tonnia kuukaudessa, ja kuukausi ilman konetta, niin... ehkä 1,5 tonnia riittäisi kuitenkin.
siis 3 tonnin kuukausipalkalla olet tilannut koneen, ja ennen sen saapumista hävittänyt vanhan jotten olet ilman konetta koska toimitus viipyy? hmm taitaa eteläsuomessa nuo palkat olla eri perusteilla maksettavia kuin täällä pohjois-suomessa, tuollaisesta luottamuksesta vahvistamattomaan toimitusaikaan täällä viedään saunan taakse.
>Maksaisit stressin aiheutuneet vahingot, eli noin puolen vuoden psykiatrin laskut.
Tää on hyvä, mun mac viivästyy niin psykiatrin puheille :) pitääkin tulostaa tää ja laittaa ilmoitustaululle.
>Maksaisit työnantajalle aiheutunneet vahingot, kun työntekija joutui selvittämään omat asiat työnaikana, jos firman liikevaihto kuukaudessa on 500 tuhatta euroa, niin parin päivän ei täyspainoisesta työstä aiheutui noin 20-30 tuhatta euroa vahinkoa.
työntekijä joutui? miten niin joutui? tais tehdä luvatta, asiakaspalvelu on auki myös normaali virasto-ajan jälkeen ainakin ite oon soitellu 18 maissa sinne.
20-30 000 euroa tappiota ???? onkos se mie siellä joka kirjoittelee? ainakin jutut leviää ja paisuu samaan tyyliin :D
Jne..
niin?
>En ymmärrä miten joku voi hyväksyä että sinua kusetaan, ja vielä olla tyytyväinen tästä? Taidat olla Apple kauppias, vai mitä?
kusetus ja inhimillinen virhe on eri asia.
jos olisin apple kauppias, heittäisin lisää paskaa myllyyn ja saisin itselleni lisää kauppoja kun ei ihmiset tilaisi tuolta suoraan.
kyllähän tyytymätön saa olla mutta pikkuasiasta kauhea haloo :-)
>kusetus ja inhimillinen virhe on eri asia.
inhimillisilläkin virheillä on rajoja.
Kuningaskuluttajassa oli miten yksi lääkäri leikasi väärän polven, eikä potilas sen jälkeen enää koskaan kävellyt.
Kyllä inhimillisistäkin virheista on oikeus saada korvauksia, eikä tarvitse tyytyä uhrin roliin, ja hilja hyväksyä kaikki mitä sinulle sanotaan.
-----
Olisit onnellinen, että sait edes jotain..
-----
Mitä v*****? Etkö itse ole tyytymätön, tilaat ravintolassa listan kalleinta, mutta saat lautasellisen paskaa, vaan syöt kaiken mukisematta, maksat laskun ja annat vielä ruhtinaalliset tipit tarjoilijalle?
-----
Rakkaudessa ja businessa kaikki on sallittua.
-----
Sen verran ainakin tiedän liiketoiminnasta, että asiakasta kusettamalla ei kovin pitkälle pääse...
-----
Olisit iloinen ja maksaisit sen laskun, sulle lähetettiin hyvä ohjelma ja sinä valitat vielä.
-----
(1) Mulla on jo Toast, (2) en ole saanut Keynotea (on kallimpi kuin Toast), jonka olen jo maksanut. Mikä tässä yhtälössä on liian vaikea ymmärtää?
-----
Sun kailtaiset eivät ole tyytyväisiä vaikka saisivat mitä, jos Ryti olisi allekirjoittanut Stalinin sopimuksen niin, ei olisi talvisotaa eikä jatkosotaa, maata tarjottiin kaksi kertaa enemmän kuin pyydettiin, mutta sunkaltaisille ei riitä mitään, aina pitää vaatia jotai...
-----
Sinä oot ilmeisesti "jees-mies" joka vaan alistuu muiden tahtoon, eikä välitä omista oikeuksistaan.
miten väärän softan lähettämistä voit verrata lääkärin väärään polveen tekemään leikkaukseen?
mees mie kuule sinne windows osiolle takas.
Mullekin sattui Applestore-virhe buukkini kanssa: lisävarusteena tilasin mm. sellaisen usb-valon (heh!), mutta paketissa tulikin saman firman usb-tuuletin! :D
No, soitto Applestoreen ja pahoittelivat kovasti samalla sanoen että ei tarvitse palauttaa tuuletinta. Eli ei kovin hassu erhe kuitenkaan. Usb-valo tuli sitten aikanaan, kuriirilähetyksenä vielä..!
Joo, eihän tuo munkaan tapaus nyt mikään maailamanloppu ole - sappi vaan kiehahti kun tuntuu olevan niin vaikeeta... ja tuo lasku, en viitsisi sitä maksaa, mutta ei olisi varaa leikkiä luottotiedollakaan.
Joku tuolla aiemmin kirjoitteli siitä, että Apple Storehan on auki virka-ajan ulkopuolellakin (9-18), tähän vaan vastaisin, että harvassa on ne arkipäivät jolloin olisin kuudelta jossain muualla kun töissä ;( - tälläinen uraohjus kun olen :)
Saathan työehtosopimuksen mukaiset ylityökorvaukset? Vai oletko pelkästään pöljä?
Mitä ne on? Okei, vitsailu sikseen - ylityökorvauksia ei makseta, mutta työnantaja kuitenkin olettaa, että työt tehdään. Jos ei ehdi 9-17 (kyllä, harvassa on ne aamut kun pääsen töihin ennen klo ysiä, liukuvan työajan autuus) välillä töitä tekemään niin sitten jatketaan myöhempään. Pyrin kuitenkin siihen, että töitä ei tarvitsisi kotiin kantaa... tälläistä tää nyt vaan on. Kyllähän tuosta jotain maksetaankin...