kertokaapas, mitä teitte ennen sillä ajalla, minkä nyt käytätte chattailuun? Vai onko mielestänne ajankäyttönne tehostunut, että kaikki entiset hommatkin tulee hoidettua chatin lisäksi?
Hei,
utelias
4504
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
oli aikaisemmin työtilanne ja -ajat erilaiset, enkä edes omistanut konetta. Vaikka olisin omistanutkin, olisi ajallisesti ollut mahdotonta viettää pitempiä aikoja sen ääressä. Vapaahetket käytin lukemiseen, joka on kieltämättä nyt jäänyt vähemmälle. Se onkin ehkä ainoa asia mikä on koneen myötä muuttunut.
Viittaan keskusteluun, jota käydään toisaalla eli muistaakseni nimellä Chatin vakkarinaiset, kun kerron että pidän kyllä asuntoni ja itseni siistinä, hoidan työni ja ystävyyssuhteeni, viimeksimainitut myös reaalissa. Mutta kieltämättä tässä on vaara jäädä ns. koukkuun. Kun huomaan sellaisia oireita, hyppään autoon ja ajan tapaamaan kavereitani... heillä ei ole tietokonetta nimittäin. Hyvää jatkoa sinulle!
Minä olin aikaisemmin television suurkuluttaja. Tv:n tuijotus vaihtui netti-addiktiin. Eli ruuduntuijotusta edelleen, mutta huomattavasti interaktiivisempaa ajanvietettä kuin Tv kaikin puolin :)
K°
minäkin jätin chattaamisen myötä television ja lukemisen yms. paljon vähemmälle, myös ystävyys suhteet etääntyivät enkä juuri lähtenyt ulos. Nyt olen varmasti sitten sättinyt tarpeeksi sillä olen palannut aika lailla entisiin harrastuksiin. Nyt tuntuu että chatissa ei ole kumminkaan oikeasti mitään ja aloin myös nähdä itseni "vakkarina" enkä pitänyt ajatuksesta. Mitään merkittävää elämän sisältöä en koskaan ole chatista löytänyt näin jälkeen päin katsoen, mutta tosi hauskalta se tuntui ainakin jonkin aikaa. On ollut myös aikoja jolloin chatti helpotti elämän vaikeutta. Ehkä mua välillä vähän kaduttaa chattiin hukattu aika, olisin voinut käyttää sen paremmin, mutta se on nyt mennyttä. Chattilaisten riitely on ihmetyttänyt, kun ihmiset ei toisiaan edes tunne. Toivon hauskoja juttu hetkiä niille jotka yhä chattaa ja rohkeutta lähteä ulos elämään myös. Jos itse jotain kaipaan niin paria hyvää ja reipasta tuttavaa jotka harrastais samoja asioita kuin minä, ihmis suhteet ovat chatin vuoksi retuperällä. Hyvää jatkoa!
yksiksein ja tuijottelin telkkaria.Luettua tuli tosin enemmän ja käytyä kaljalla.
Mutta seuraeloo ei ollut juuri laisinkaan joten eipä sättimisestä ole isompaa haittaakaan ollut,pikemminkin enenpi hyötyä.