Tutkielma

Pistä ilmoituksesi "Luonnonuskonnot" -palstalle niin ehkä tärppää paremmin.

Uskoni puolesta en välttämättä edusta "keppi ja kivi" -ajan kansanuskontoja, mutta ideologia muuten on aika vahvasti sen ajan uskon kannalla.

Rajanveto tulee heti vastaan etenkin siinä, kun vanhassa suomalaisessa uskossa USKOMUKSILLA on niin suuri merkitys. Onkin jotenkin hölmöä yrittää erottaa uskontoa omaksi blokikseen elämänkatsomuksesta, joka kattaa kaikki arjen elämänilmiöt lapsenteosta metsästykseen. Jos taas asetat uskonnon määritteleväksi tekijäksi esimerkiksi "pyhittämisen" niin sekin vääristää kokonaiskuvan jotenkin oudosti vinksalleen.

Suomalaisessa kansanuskonnossa ei ole ainakaan nykyisellään mitään pahaa, koska ihmisellä on myös oma moraali jonka mukaan toimia. Se ei ole uskonnollinen dogmi vaan aina älyyn ja tunteeseen perustuva tilannekohtainen valinta.

Sanoin "nykyisellään", koska karsastan uskontojen keinotekoista konservointia - tai ehkä restaurointia tässä tapauksessa. Aatemaailman omaksuminen ei tarkoita uskonnollisten rituaalien omaksumista sellaisenaan vaan usko mukautuu osaksi tätä päivää.

Vanhan suomalaisen perinnenoituuden harjoittajana olen omaksunut tuon pakanallisen elämänkatsomuksen. Parasta siinä on vastuullisuus: ihminen ei tee mustavalkoista dualistista valintaa hyvän ja pahan väliltä, vaan toimii tilannekohtaisesti ottaen itse vastuu tekemisistään.

Nykyihmiselle suomalainen kansanuskonto palauttaa idean INTUITIIVISUUDESTA elämän ohjenuorana. Ajattelumalli lähestyy mielestäni kognitiivisen psykoterapian metodeja: ei yksin logiikalla, ei yksin tunteella vaan "tunneajattelulla". Intuitiivisuudella on mahdollista päästä parhaisiin tuloksiin oli elämänalue mikä tahansa. Mutta toimiakseen intuitiivisuutta on myös ruokittava ja harjoitettava - ja tähän tuo uskonnollinen elämänkatsomus antaa parhaat eväät.