Mitä on seurustelu??

Tätä olen miettinyt. Tehdään asioita yhdessä.
Olen nyt opiskelija ja ei minulla ole
yksinkertaisesti varaa mennä koko ajan jonneekin
tyttöni kanssa. Olisiko hyviä ideoita tms. Ja
mitä on seurustelu teidän mielestänne kun
todellisuus ei ole elokuvan kaltaista menoa ja
meininkiä....aina?? Mitä odotatte toiselta tai
isteltänne??
7522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

rakkaus on sitä, että voi olla toisen ihmisen
kanssa puhumatta mitään. Kun vain aistii toisen
ihmisen samassa rakennuksessa (ei välttämättä
tarvitse olla edes samassa huoneessa), on hyvä
olla. Rakkaus ja seurustelu on turvallisuuden
tunnetta, sitä että on joku, jolle purkaa
huolensa, ja jolle kertoa hyvät uutiset
ensimmäisenä.

Aina ei tarvitse viettää aikaa yhdessä. Aikaa voi
viettää kavereidenkin kanssa ja silti tietää,
että jossain on se oma kulta. Ja jos haluaa nähdä
omaa kultaansa, sitä ei tarvitse aina tehdä
kahden kesken vaan voi pitää jonkun hauskan
illanistujaisen, jonne kumpikin kutsuu omia
ystäviään. Tai sitten mennään yhdessä kylään
jonkun kaverin luo.

Mielestäni kivaa on silloin, kun on joku kaveri,
joka myös seurustelee. Silloin voi parit
kokoontua jonkun kotiin pelaamaan vaikka Trivial
Pursuittia tai korttia, juttelemaan, tai
katsomaan leffaa. Aina ei tarvitse kyhnätä
kahdestaan.

Ja jos haluaa olla kahdestaan, kannattaa lähteä
vaikka lenkille. Menkää joen/järven/lammen/meren
rantaan katsomaan lintuja, tai juoskaa yhdessä 3
km:n lenkki, jonka jälkeen menette yhdessä
suihkuun pesemään hiet pois. Päivän hyvä mieli
tulee siitä, kun on ensin jaksanut urheilla, ja
toinen hyvä mieli siitä, kun saa pestä rakkaansa
selän, ja sinunkin selkä tulee pestyksi.

Äänestä

seurustelu on...
mies: lupaus säännöllisestä seksistä
nainen: turvaa ja helposti siirrettäviä
huonekaluja

Äänestä
  • aika paikkansa pitävä vertaus..

    Äänestä

  • frost kirjoitti:

    aika paikkansa pitävä vertaus..

    jätkäkaverini asuu kaukana, mut kun tavataan,
    mennään aika usein rantsulle muuten vaan
    istumaan, kävellään yhdes, tai sit vaan
    löhöillään...joka on tosin aika laiskistavaa, mut
    kyl se löhöileminenkin saa aikaan sellasta
    pikkukivaa... :) nojoo... ei suhteessa tarvita
    leffoissa käymistä ja biletystä...ite tykkään
    tästä tilanteesta, mikä omalla kohdallani on...

    tosin on sekin kivaa, jos tosiaan myös kaverilla
    on jätkä, ja sitte porukalla mennään
    jonnekki...tosin kavereilla nyt ei jätkiä
    ole...mut kiva se on kuitenki tavata niitä... :)

    Äänestä

...se ole rahasta kiinni. itse tykkään istuskella
jätkäni luona ja jutella ja samalla katsoa
telkkaria... ja semmosta hauskaa...

Äänestä

Mulla ja mun jätkälläkin on sama tilanne..molemmat
on opiskelioita, eikä kummallakaan ole varaa mennä
kokoajan jonnekin minne kuluu rahaa!! Välillä
kuitenkin puhutaan, että nyt kyllä pitäs mennä
jonnekin ja sitten tehään jotain! Välillä saattaa
mennä kuukausiakin kun ei mennä minnekään!!! Silti
kaikki tuntuu hyvältä ja suhde etenee! Ollaan
yhdessä ihan muutenkin..vietetään öitä yhdessä ja
jutellaan ja ollaan yhessä toistemme luona!!!
Ethän kuitenkaan maksa kaikkia tyttöystäväski
kuluja kun ootte jossakin yhdessä??? Näin ei saa
tehdä..ei sun tyttös elä sun kustannuksellas!!!
Jos sulle sopii, että olisitte vaan ja
viettäisitte aikaa yhdessä sano asiasta
tytölle..mä luulen, että hänelle sopii hyvin se
että ootte vaan yhdessä!!! Mä ainakin rakastan
koti-iltoja poikaystäväni kanssa!!!

Jos kuitenkin haluat itse kokoajan mennä niin
sitten on asia aivan toinen...siihen pitäisi
sitten keksiä joku toinen ratkaisu!!!
Tpoivottavasti sait nyt jotain apua tästä pitkästä
pölötyksestä!!!
Hyvää kesää!!!

Äänestä

yhdessä oloa.. ei siinä muuta tarvita! =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JYca kirjoitti:

Tätä olen miettinyt. Tehdään asioita yhdessä.
Olen nyt opiskelija ja ei minulla ole
yksinkertaisesti varaa mennä koko ajan jonneekin
tyttöni kanssa. Olisiko hyviä ideoita tms. Ja
mitä on seurustelu teidän mielestänne kun
todellisuus ei ole elokuvan kaltaista menoa ja
meininkiä....aina?? Mitä odotatte toiselta tai
isteltänne??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu