Oon 20 vuotias miehenalku ja mulla on toivottoman
huono itseluottamus. En vain voi sille mitään.
Ajattelen että oon jotenkin huonompi ihminen kuin
muut ja että kukaan ei voisi ihastua ja rakastua
muhun. Mä tiedän että mä oon paljon parempi
ihminen kuin useat mutta silti musta tuntuu tältä.
Monilla ihmisillä on varmaan samanlaisia
kokemuksia. Ois mukava kuulla miten te ootte
päässy eroon huonosta itseluottamuksesta. Kiitos
ajatuksistanne!
huono itseluottamus. En vain voi sille mitään.
Ajattelen että oon jotenkin huonompi ihminen kuin
muut ja että kukaan ei voisi ihastua ja rakastua
muhun. Mä tiedän että mä oon paljon parempi
ihminen kuin useat mutta silti musta tuntuu tältä.
Monilla ihmisillä on varmaan samanlaisia
kokemuksia. Ois mukava kuulla miten te ootte
päässy eroon huonosta itseluottamuksesta. Kiitos
ajatuksistanne!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mäkin ajattelin (ja ajattelen vieläkin)
suunnilleen samaan suuntaan; miks ne musta olis
kiinnostuneita, miks ne mun mielipiteitä
arvostaisi... Eroon en oo päässyt tosta tunteesta
vieläkään, mutta ystävät on hiukan saaneet
valettua sitä uskoa muhunkin, ("hei avaa nyt
tyttö silmäs! Mikä sussa on vikana sen enmpää
kuin muissakaan")
Monta hyvää tilaisuutta mäkin oon menettänyt tän
itsetunto-ongelmani takia, mutta kaipa se
tästä...Toivottavasti sullakin olis joku
ystävä/tuttava/kaveri, joka sais jotenkin
muutettua tota sun asennettas. Kyllähän mä tiedän
(vaikka oonkin sua kolmisen vuotta nuorempi),
että se on vaikeeta, mutta...
Mulla ei ole huono itseluottamus, mutta itseäni
en kyllä minään pidä. Tyttöystävillekin olen
vittuilut, että minuun sekaantumisesta..
Minä en juurikaan voi tehdä itsetunnolleni enää
mitään. Kun pukeutuminen miellyttää, mutta itse
RUUMIS ei, niin miten sitä sitten voi uskoa
jonkun haluun olla tälläisen kanssa.. Olen siitä
monelle tytölle etenkin humalapäissäni vittuillut
ja riitaa haastanut. Muuten olen tyytyväinen
itseeni, mutta en pidä ruumiillistumastani
yhtään. Kyllä se parinkymmenen vuoden päästä
hellittää, kun kaikilla on päällä flanellipaidat
ja..
Mistäköhän johtuu, että olen onnellisempi ei niin
hemaisevan neidin seurassa..
usko itseesi!! emmä tiiä, mut mua se oikeestaan
auttoi.
kun sä vaikka kävelet tai ajat autoa tai jtn ni
aattele koko ajan vahvasti: jes toi nainen katsoi
mua äsken/wittu mut mä oon paras ajaan autoo/joku
haluis nyttenkin naida mun kans, mut MÄ en nyt
ehdi. se riittää et sä aattelet tolleen ku sillon
se näkyy sun ilmeestä ja kaikki tietää että
oot "voimakas".
ei tästä varmaan mitää apuu ollut mut
kumminkin...
:) onnea jatkoon!!
No musta aika varma keino - omakohtasesti
testattu :) - on ihan vaan liikunta. Helvetti,
kun mä alotin lenkkeilyn ja ihan vaan iltasin
treenauksen niin heti nous fiilis ja itsetunto.
Ei niin ihmeellisiä määriä, mutta nousi. Sen tuns.
Ja tästä aasinsilta: joku harrastus ois ihan
pirun jees. Joku mihin tunnet omaavas valmiuksia
ees jonkun verran. Sulkapallo on pirun jees. ;)
Koe elämää.. No mikä mäki oon sanomaan, kohta
vasta 18. No, anyway. Toivottavasti toimii.
On ainakin piristävää.. Ja sitäpaitsi liikunnan
jälkeen tulee tyytyväinen olo, kun on saanut
jotain aikaiseksi(itsensä liikkeelle siis).
Liikunta on jees!!(itse kyllä inhoan liikuntaa,
mutta vituttaa jos en mene liikkumaan..)
ps. sulkapallosta sen verran, että mulla ompi
Wilsonin Stinghammer..
Kyllä se elämä noilla välineillä Tapsukaiselle
maittaa. :)
MUlla on kauan ollut huono itseluottamus.Mutta
tänä kesänä se on noussut ja olen tajunnút sen et
miksi ihmeessä olisin yhtään huonompi kuin kukaan
muukaan? Vaikka joku osaisi pelata jotain
paremmin tai olisi paremmannäköinen niin so what
ei se siitä tyypistä mua parempaa tee.
Tärkeintä on vain se mitä sydämestä löytyy.
Mä halusin aikasemmin hirveesti et olisin toisten
silmissä parempi ja siks alotin tosissaan
harrastaan lentistä.Mut sit kuukausi sitte
tajusin että ei sillä ole mitään väliä.Mun
rakkaat ihmiset rakastaa ´mua sellaisena kuin mä
olen , ne on myös mun arvostamia ihmisiä.
MIksi mun siis tarvis miettiä et mitä joku
sellanen tyyppi JOTA EN ARVOSTA ihmisenä
ajattelee? Elämä on muutenki tarpeeksi vaikeata.
Nyt musta tuntuu et on ihan sama koko
lentopallolle, suurin osa mun kunnianhimosta on
kadonnu.
JA kaikki ihmiset on tasa-arvoisia , älä ala
koskaan ajattelemaan olevasi toisia parempi se voi
johtaa puolestaan siihen toiseen äärisuuntaan.
Vieläkin mulle tulee mieleen välillä sellasia
ajatuksia et mitähän seki ajattelee.Mutta yritän
päästä niistä eroon , se ei tosiaan ole helppoa.
Enää en kuitenkaan ajattele nähdessäni esim.
kaupassa hienosti pukeutuneita ihmisiä olevani
heitä yhtään huonompi.Se on vain pintaa jonka
alta voi löytyä täyttä paskaa.Mulla ei ainakaan
ole mitään erityistä tarvetta koreilla vaatteilla.
On hankala suoranaisesti sanoa et miten saa
itseluottamuksen nousemaan.Sen on lähdettävä
itsestä.Sun on mietittävä , tehtävä itselles
selväksi ettet ole yhtään huonompi kuin kukaan
muukaan.AIna kun menet jonnekin katso ihmisiä
suoraan silmiin ja ajattele itsestäsi jotain
myönteistä mitä joku on joskus sanonut tms.
JA vaikkapa hymyile :)
Mulla huono itseluottamus yhdisty vielä
vilkkaaseen mielikuvitukseen.Ja se se vasta paska
juttu oliki.Kuvitteli kaikenlaista , joista
suurimman osan näin jälkeenpäin huomasin
keksineeni.
Mutta haluan toivottaa sulle tsemppiä jatkoon :)
JOs sä opit rakastaan itseäsi niin sit sä annat
myös jollekin luvan rakastaa sua :)
Yläasteella olin juuri tollanen.. Mut sitten
yheksännellä luokalla sain uuden kaveri piirin..
No siinä porukassa aloin polttamaan ja juomaan..
Mutta ne ovat sivuseikkoja.. Sain
itseluottamukseni takasin.. Kaverini hyväkyivät
minut sellaisena kun olin.. Löysin itselleni
tyttöystävän.. Seurustelimme noin 6kk ja murruin
melkein totaalisesti.. kesti toiset 6kk ennenkuin
pystyin katselemaan muita naisia sillä silmällä..
Sitten tapasin tämän hetkisen kultani ja olen nyt
seurustellut hänen kanssaan 1 vuoden verran..
Itsetuntoni on aivan hyvä nykyään..=)