Kyselisin minkähän kokoisia teidän lapsenne ovat olleet 5 vuotiaana.
Oma poikani on pieni ikäisekseen mutta muutoin kehittynyt ikänsä edellyttämällä tavalla.
Joskus tulee tilanteita kun vieras ihminen tulee ja sanoo että on että onpa taitava pikku mies, yllätys on kuitenkin kova kun kuulevat pojan iän.
Kaikissa mahdollisissa labra kokeissa on käyty joten sillä puolella ei ole vikaa.
Poikani oli 4 vuotis tarkastuksessa 102 cm ja silloin jo neuvolan täti sanoi pieneksi.
Edessä on kohta puoliin 5- vuotis tarkastus jota kauhulla odotan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
meidän poika oli 4v 104,5 joten ei hirveen suuri ero.Tyttäremme oli 4v 106,mut häntä jouduimmekin käyttämään jo vauvana liian nopean pituuskasvun takia tutkimuksissa,joissa ei myöskään löytynyt mitään.Kaikkihan me ollaan onneks erilaisia.5v poika oli sit 110cm ja tyttö 114cm.
mä olen 172 cm ja mies 176. poikamme on nyt 5 vee ja pituutta löytyy 119cm. lapsiemme pituus periytyy vanhemmilta. minun mielestä.
siis lasten pituus on vanhemmilta perittyä,mut meidän tapauksessa just se oli se "ongelma"kun me ei olla mieheni kanssa kumpikaan eikä suvussa juurikaan ole "pitkiä" ihmisiä...mut se on varma että me kaikki ollaan yksilöitä...
ennemmin vanhemmiltanne, minkä pituisia itse olette ja he ovat olleet tuon ikäisinä.
Meillä oli sama niuhotus, mutta sattuipa kaapissamme olemaan omat neuvolakorttimme. Käytimme niitä neukkaritädin nenun edessä.....Lisäksi esim. isoisäni oli vain vähän päälle 160 cm (itse olen 178, 12-v poika nyt n. 145 cm).
Itse olen 164cm ja mieheni 178cm.
Meidän vanhempi poika on taas iso ikäisekseen, 8v ja pituus 150cm. Iso veli oli 5 vuotis tarkastuksessa 111cm