Ruskealan kirkkohanke

Onko kenelläkään tuoretta tietoa Ruskealan kirkkohankkeen edistymisestä?
Olin siellä kesällä -03 ja nyt kiinnostaisi tietää, miten homma etenee.
7454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En ehtinyt poikkeamaan syksyllä Ruskealassa, mutta mielestäni työt ovat nyt siinä vaiheessa, että perustukset ovat jotakuinkin valmiina ja työt ovat pysähdyksissä talven ajan.
Tämä on vaan mielipide, ei perustu omakohtaiseen näkemiseen.
Kirkon rakentaminen on varmasti pitkäveteinen juttu, koska rahoitusta hankitaan jatkuvasti työn etenemisen mukana. Työntekijöitä on aika vähän.

Äänestä
  • Sama tieto kuin edellä. Hankkeen vetäjällä on rahaa on vähän. Ympäriltä vetäytyy osa tukijoista, esimerkiksi paikalliset ortodoksit.

    Kyseessä on ehkä enemmän Keinosen henkilökohtainen missio kuin jonkin seurakunnan tarve.

    Mutta hyvä paikka se Ruskeala on ollut pysähtyä ja jopa joskus yöpyä ja saunoa.

    Äänestä

  • Simo kirjoitti:

    Sama tieto kuin edellä. Hankkeen vetäjällä on rahaa on vähän. Ympäriltä vetäytyy osa tukijoista, esimerkiksi paikalliset ortodoksit.

    Kyseessä on ehkä enemmän Keinosen henkilökohtainen missio kuin jonkin seurakunnan tarve.

    Mutta hyvä paikka se Ruskeala on ollut pysähtyä ja jopa joskus yöpyä ja saunoa.

    Tapasin Kalevi Keinosen viime syksynä tullissa, kävin tervehtimässä.
    Mielestäni hän tekee aivan oikeaa työtä luterilaisen kirkon hyväksi, mutta Ruskealassa myös paikallisten asukkaiden hyväksi.
    Tuen itse rahallisesti uuden kirkon rakentamista.
    Aika vaatimattomasti, mutta kuitenkin.
    K. Keinonen on jo vanha mies, mutta haluaa olla edelleen mukana uskonnollisessa työssä.
    Kalevin veli on tämä edesmennyt kenraali Keinonen.

    Äänestä

  • Ressu kirjoitti:

    Sehän kirkko on nyt poltettu

    Äänestä

  • Putina kirjoitti:

    Sehän kirkko on nyt poltettu

    väärin se kirkkon on korjauksen alla palon jäljiltä, uudet katot on jo paikoillaa, osimoillee presuilla suojattuna, majoitustoiminta toimiin. Kirkkosali on paljon entistä matalempi.

    Äänestä

Ne polttavat sen kirkon uudelleen, kun se on melkein valmis. Niin on asiat siinä maassa.

Äänestä
  • Viimekertainen tulipalo oli selkeästi vahinko.
    Palo alkoi kirkkosalista lämpöpatterin ylikuumenemisesta päiväsaikaan.
    Ketään ei ollut paikalla kirkkosalissa, pelkästään talon oma väki alakerrassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

heini kirjoitti:

Onko kenelläkään tuoretta tietoa Ruskealan kirkkohankkeen edistymisestä?
Olin siellä kesällä -03 ja nyt kiinnostaisi tietää, miten homma etenee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu