Poikaystävä on siis armeijassa ja kaikki tytöt,
joiden miehet on siellä ollut, tietää varmasti
mitä on olla "inttileskenä" kotona.
Mutta miten sitä jaksaa..?
Toisaalta, tilannehan on aivan riippuvainen
siitä, kuinka kauan ollaan oltu yhdessä ja
millainen elämäntilanne kummallakin on
henkilökohtaisesti.
Minulle tämä armeija-aika tuottaa kyllä välillä
liikaa harmaita hiuksia. Tuntuu, ettei MINUN
asioillani olisi silloin mitään väliä eikä
poikaystävääni kiinnostaisi ne, kun HÄNELLE on
tapahtunut niin paljon.
Ymmärrän, että hänelle ei todellakaan ole voinut
tapahtua muuta kuin se mitä varuskunnan aitojen
sisäpuolella tapahtuu. Mutta kai
hänenkin "kuuluisi" ymmärtää, että
minulle "pelkkä" koulupäivä (8-18) on
rankka....vaikka hänellä olisi ollut mitä tahansa
metsäleirejä.
Tiedän myös, että ymmärrystä kaivattaisiin nyt
puolin ja toisin.
Mutta kertokaa nyt hyvät ihmiset, miten kestäisin
paremmin inttijutut ja sen, ettei minua
kuunnella...? Parempi olisi kai keskustella hänen
kanssaan asiasta...?
joiden miehet on siellä ollut, tietää varmasti
mitä on olla "inttileskenä" kotona.
Mutta miten sitä jaksaa..?
Toisaalta, tilannehan on aivan riippuvainen
siitä, kuinka kauan ollaan oltu yhdessä ja
millainen elämäntilanne kummallakin on
henkilökohtaisesti.
Minulle tämä armeija-aika tuottaa kyllä välillä
liikaa harmaita hiuksia. Tuntuu, ettei MINUN
asioillani olisi silloin mitään väliä eikä
poikaystävääni kiinnostaisi ne, kun HÄNELLE on
tapahtunut niin paljon.
Ymmärrän, että hänelle ei todellakaan ole voinut
tapahtua muuta kuin se mitä varuskunnan aitojen
sisäpuolella tapahtuu. Mutta kai
hänenkin "kuuluisi" ymmärtää, että
minulle "pelkkä" koulupäivä (8-18) on
rankka....vaikka hänellä olisi ollut mitä tahansa
metsäleirejä.
Tiedän myös, että ymmärrystä kaivattaisiin nyt
puolin ja toisin.
Mutta kertokaa nyt hyvät ihmiset, miten kestäisin
paremmin inttijutut ja sen, ettei minua
kuunnella...? Parempi olisi kai keskustella hänen
kanssaan asiasta...?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tiedän miltä susta voi tuntua..ainakin mun oma
kundikamuni silloin muunnoin kun oli intissä niin
se tavallaan muuttui todella apljon itistä
tultua.siinä voi olla myös se,että intti on yleins
ä se joka joko tuhoaa suhteen tai sitten ei....
Kannattaa puhua sun jätkälles asiasta...pitäähän
teidän kummankin kuunnella molempien juttuja,vaik
ka tiedän et ei intti asiat oikein jaksa meitä
naispuolisia kiinnostaa..mutta koitappa
pärtjäillä asian kanssa,voit vaikka pistää mailia
takaisin päin..autan mielelläni..
Juu olis kiva mailailla ja muutenkin vaihtaa
ajatuksia naispuolistenkin ihmisten kanssa...
Kun mun parhaan kaverin ja mun jätkäkaverin
kanssa on vähän hankala tilanne.
Että mailaa, jos satut vielä lukemaan näitä.
[email protected]
Minun poikaystäväni on kanssa nyt armeijassa.
Tuntuu kyllä yksinäiseltä olla yksin kotona,
mutta onneksi minulla on maailman ihanin koira.
Poikaystäväni kertoo myös paljon inttijuttujaan
ja minä kuuntelen ne inisemättä, mutta odotan
myös vastapuolelta kuuntelua ja hyväksyntää minun
jutuilleni.
Olemme puhuneet asiasta paljon ja poikaystäväni
onkin sitä mieltä, ettei aio kavereitaan
kyllästyttää (poikaystäväni käy armeijaa
nyt "vanhoilla päivillään") inttijutuilla ja minä
kuulemma osaan sanoa heti, kun alkaa
kyllästyttämään...
Keskustelkaa asiasta!
Kannattaisi keskustella asiasta hänen kanssaan.
Varsinkin jos hän ei edes vielä tiedä, että sinua
häiritsee kyseinen asia.. Armeija tuntuu varmasti
niin uudelta ja "ihmeelliseltä" ainakin näin
aluksi (kaverinikin puhuu joka lomalla aina
hillittömästi armeijasta..luoja..ei sitä aina
jaksa, sopivasti annosteltuna kyllä, mutta.. ;)
you know..)joten siitä riittää juttua. Odotahan
kun aikaa kuluu niin viimeistään sitten ne jutut
laantuvat ainakin hitusen.
Mutta keskustelkaa asiasta! Painota sitä, että
voi hän kertoa niitä juttuja, mutta että
tahtoisit hänenkin kuuntelevan sinun juttujasi..
=)
Tarkoitin sitä, että poikaystäväni vaan valittaa
intistä.. Ei se kovin innoissaan siellä ole, kuten
ei varmaan monet muutkaan.
Mutta siis hän on välillä todella rikki sen takia
ja silloin tunnen oloni jotenkin turhaksi, kun en
osaa sanoa mitään kannustavaa....
Kyllähän minä tietysti kuuntelen häntä ja nekin
jutut mitkä hän kertoo kymmenen kertaa yhtä
innoissaan. Mutta sitä itsesääliä ja surkuttelua
ei jaksaisi aina puhelimessa kuunnella...Silloin
hän tuntuu unohtavan minun olemassa oloni.
Sanokaa nyt joku miespuolinen henkilökin tähän
jotain, etten minä ymmärrä millaista armeijassa on
henkisesti..
En ymmärräkään, mutta yritän edes..
Ilmeisesti ensimmäisenä miehenä vastaan
tähän...Hmmm.
Noh intissähän ollaan 24/7, joten ei siinä oikein
muusta voi puhua...Armeija voi olla henkisesti
hyvinkin raskas paikka jos on viettynyt kovinki
vapaata elämää ennen inttiä...joutuu tottumaan
kokonaan uuteen rytmiin, jokaisesta asiasta on
säännöt. Heh, sinut jopa opetetaan kävelemään
uudestaan :P
Itse osasin silloisen naisen kanssa pitää turpani
kiinni armeija jutuista, sillä kaverini olivat
käyneet armeijan minua ensin ja ite tiesin
kuinka ...tun tylsää on kuunnella niitä juttuja :P
Plaah. Helvettiä se on. Toivo vaan ettei hän
_joudu_ 12kk mieheksi. Sen jälkeen hänestä tulee
luultavasti yhteiskunta kelvoton kuspää.
Millä perusteella 12 kk intissä olevista
tulee "yhteiskuntakelvottomia kusipäitä"? Mitä sä
sillä tarkotat? Itse asiassa mun tuntemat kaverit
on juuri niin päin, että pidempään intissä olleet
pärjää normielämässä paljon paremmin. Siis raha-,
työ-, asunto-, opiskelu- ja naisasiatkin
paremmin. Ne laiskimukset, jotka ei jaksa tehdä
normaalia päivätyötäkään kunnolla, on just
hikiseen jaksanu olla sen 6 kk. Kun taas ne,
jotka on ollu sen 12 kk, ovat fiksuja kundeja,
jotka ei pelkää isookaan työmäärää.
Kun 18-vuotiaalle nulkille annetaan hiukka valtaa
niin se pakkaa nousemaan päähän. Enivei 9kk on
oikea aika olla intissä.
ei kait voi muuta, kuin toivoa että jaksat,
tuohan on loppujen lopuksi aika lyhyt episodi
elämässä...:)
Armeija on niin totaalinen kokemus, että se
väistämättä syrjäyttää ns. tavalliset puheenaiheet
ja jutut jo pelkästään sen takia, että sä et usein
tiedä oikein, mitä "ulkopuolella tapahtuu". Tämä
johtuu siitä että sun käytös, tavat ja
puhetyylikin leimautuu "armeijatyyliseksi.
Tavallaan elät ja hengität eri elämää kuin
turvallisesti kotona.
koeta olla iloinen, että kundisi jakaa
kokemuksiaan kanssasi, se on aikas terapeuttista
verrattuna siihen, että "luuserityypit" vaikenee
ja pitää sisällään kaiken tapahtuneen. Nämä sitten
usein myös kajahtaa ja pistää homman läskiksi...
... ja saman verran edessä.
Mun avomieheni on näitä 12kk miehiä ja voin
tunnustaa, että kusipäähän siitä on tullut. Mutta
vaikka en olis koskaan rakastunut hänen nykyiseen
persoonaansa, ajattelen että kun hän palaa kotiin
ja kaikki MUUTTUU tai PALAA TAKAISIN siksi onnen
auvoksi mitä meidän elämä oli ennen inttiä.
Jaksamista! Itse en ole ollut hyvä siinä.. Muista
ettet uhraudu liikaa! moni tyttö tekee niin eikä
se ole viisasta. Älä petä, mutta muista kehittäää
omaa elämääsi täällä esim. parantaa kaveri
suhteitasi ja panostaa opiskeluun.
ps. Ja intti on oma valinta, joten itse ajattelen
että turha siitä on valittaa.
En nyt ihan tarkalleen tiiä, mitä tällä kusipää-
termillä täällä tarkoitetaan, mutta itse voin
kertoa, että oma kundikaverini oli intissä sen 12
kk, jäi sen jälkeen sinne ylikessuksi ja lähtee
seuraavaksi YK-joukkoihin. Ollaan oltu monta
vuotta yhdessä ja nyt vasta yli puoli vuotta
intin jälkeen muutetaan yhteen. Mies on muuttunu
vaan parempaan suuntaan eikä kusipääksi!
Inttivuosi oli tietysti rankka, mutta mulla oli
niin paljon omaa ohjelmaa kaikkien
urheilujuttujeni kanssa, että toisinaan oli vain
hyvä, että toinen oli pois jaloista pyörimästä.
Ja kun inttijutut alkoivat viikonloppuna lyödä
yli, sanoin siitä ihan suoraan ja pyysin
vaihteeksi itelleni suun vuoroa. Ei se sen
vaikeempaa ole. Ja kun mä tarttin tukea ja
kuuntelijaa, kun paha loukkaantuminen pilas
kilpailut, sain kaiken tämän kundistani. Välillä
tietysti meni sukset ristiin pahastikin, mutta ei
syyksi voi sanoa, että poikakaverista tuli
intissä kusipää.
lähinnä mietittiin täällä porukassa turmeleeko
valta ja nouseeko kusi alikessuilla päähän.
En tiiä, mutta rakkani kertoi juoksuttaneensa nyt
helteellä alokkaitaan niin paljon että osa
alokkaista oksensi ja osa itki ja oksensi. Siis
mietin mihin hänen tilanne tajunsa katosi..
mutkia matkaan.
Nyt olen kyllä jo pystynyt juttelemaan jätkäni
kanssa omistakin asioistani, mutta olen alkanut
huomaamaan, kuinka omistushaluinen hänestä on
tullut (johtuisiko armeijan aiheuttamasta
välimatkasta).
Ensimmäinen pikku juttu oli se, kun yksi päivä
sanoin värjänneeni hiuksia. Heti alkoi kysely,
että miksi en kertonut aiemmin? Ja minusta
tällainen asia on ihan minun omassa
päätösvallassani...Hämmästyin hänen reaktiotaan
ja tänään sain sitten hämmästyä uudemman kerran.
Sanoin hänelle, että olen ALUSTAVASTI
suunnittellut lähteväni kolmeksi kuukaudeksi
ulkomaille opiskelijavaihtoon (siis jossakin
vaiheessa opiskelujani, jotka kestävät vielä
ainakin 3 vuotta), mutta asia ei kuulemma tule
kuuloonkaan ja että hän ei hyväksy sitä, eikä hän
halunnut edes jutella asiasta, ainakaan siis
puhelimessa.
Mielestäni minulla on kuitenkin vielä oikeus
päättää omista asioistani, ottamalla hänet
kuitenkin huomioon ja meidän suhteemme. En vaan
ymmärrä häneltä näin naiivia käytöstä, kun on
kyse MINUN tulevaisuudestani ja opiskeluistani.
Emme ole naimisissa kuitenkaan, vaikka hän
puhuukin että "voisit vähän aikasemmin sanoa,
ennenkuin suunnittelet MEIDÄN elämää".
Ei ole kiva tulevaisuus hellan ja nyrkin välissä.
Mitäs tehdä? Puhuminenkaan ei tunnu auttavan,
koska hän ei halua tapella, eikä muuten osaa
keskustella kanssani ongelmallisista asioista.
tuolla jo huutelin, että älä uhraudu!
Mulla oli tismalleen sama juttu, kun ilmoitin
että mahdollisesti ensi vuonna lähden opiskelija
vaihtoon.
Todellakin aijon lähteä sillä "ilmeisesti"
rakkaalleni oli mukava kokemus ottaa sadan
kilometrin välimatka vuodeksi, joten aijon tehdä
itse ihan saman.
Mutta älä tule yhtä katkeraksi kuin mä. =)