Missä vaiheessa te huomasitte, että olette lesboja? Oliko se asia, jonka hyväksyitte noin vain, vai pitikö asiaa työstää jotenkin? Oletteko joutuneet vaikeuksiin ja millaisiin asian kanssa? Miten olette selvinneet - mikä on auttanut selviämisessä? Oletteko kohdanneet asenteita, että seksuaalinen suuntautumisenne on poikkeavuutta? Mitä mieltä itse olett?
TAAS gallup
Gallupisti
91291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Rippikoululeirillä olin aivan kamalan ihastunut erääseen tyttöön,mut eihän se tietenkään saanut vastakaikua.
Vähän alle 20v minulla oli ensimmäiset naiskokemukset.Sitten yritin elää "normaalia"elämää,lähinnä olematta kenekään kanssa.
Kun olin 28 laitoin ilmoituksen setalehteen ja sen jälkeen olen ollut oma itseni jo yli 10vuotta.
Kyllä joskus menee aikaa löytää itsensä. Mutta hyvä nyt näin:)
Minä se huomaisn olevani lepakko rippikoulussa. Loistava ajoitus, kun muutenkin piti kyseenalaistaa kaikennäköistä.
Kaapista ulos tulin neljän vuoden kuluttua.
Sitä ennen en yksinkertaisesti ollut valmis siihen.
Vaikeuksiin en ole joutunut.
Kerron kysyttäessä, en tuputa ja puhun poliittisesti korrektisti epämääräisesti kumppanista tai siipasta. Valveutunut kuuntelija tietää, että kannatta kysellä jatkokysymyksiä:)
En pidä suuntautumistani kuin tilastollisena poikkeamana. Vähän samanlaisena kuin vasenkätisyys tai jokin muu harvinaisempi juttu.
Eipä tuo vaikuta elämääni mitenkään. Samanlaista taivaltamista kuin ystävilläkin.
en ole toistaiseksi huomannut kyseistä asiaa.
Kaikilla ei ole samanlaisia edellytyksiä itsensä tiedostamiseen. Mutta Einari-kulta. Sen minkä olen sinun taivaltasi täällä lepakoiden maailmassa seurannut, olet potentiaalinen homppelipoika. Onnea matkaan ja itsetutkiskeluun. Hymyilyttää välillä kommenttisi. Olepa joskus vakava, jooko ja kerro itsestäsi ja siitä, miksi täällä roikuskelet (roi-kuseskelet)? :)
on homppeleista niin kaukana kuin itä on lännestä. Ja vielä pikkusen kauempanakin.
Tämä vain aamun tietona.
että itä = länsi...
tajusin, että olen ihastunut vain naisiin, vaikka olenkin yrittänyt olla miesten kanssa. se oli minulle helpotus. ei ole ollut suurempia vaikeuksia sen jälkeen, paitsi ehkä sopivan kumppanin löytämisessä, ja jotkut heteronaisiin ihastumiset ovat olleet aika kovia paikkoja. mutta siperia opettaa...=)
jotkut ovat sitä mieltä, että olen poikkeava, mutta se on heidän ongelmansa. itse olen mielestäni ihan normaali.
Olen aina tykännyt tytöistä, jo pikkulikasta lähtien. Se on ollut mulle hyvin selvää viimeistään 13-vuotiaasta kun koin sen tuskallisen vuosia kestäneen ensirakastumisen kahta vuotta vanhempaan tyttöön. Ilman että hän edes koskaan sai tietää asiasta. :) Yritin toki seukata myös poikien kanssa kun kaikki muutkin niin tekivät, mutta eipä siitä mitään tullut.
Ei siinä sinänsä mitään suurta hyväksymistä ole ollut kun se on ollut jollain tasolla selvää jo melkein pienestä pitäen. Ongelmia ei ole tullut vastaan, paitsi ne mitä olen itse tarkoituksella hankkinut vanhoillislestojen kanssa asiasta tingatessani. :) Huonoja asenteitakaan ei ole tullut lestadiolaisia lukuunottamatta vielä vastaan, veikkaisin että lesbot pääsee tästä helpommalla kuin homot. En määrittele itseäni poikkeavaksi tai normaaliksi, minä vain olen se mikä olen ja sillä selvä. :)
Huomasin olevani bi 17 vuotiaana.. Nyttemmin pidän itseäni lesbona.
"Seksuaalisesti poikkeava" olen ollut jostain 5 vuotiaasta.
Transuksi on nimitelty koulussa. Tulen varsin pieneltä paikkakunnalta, eikä täällä "nuoruudessani" ole muita kaltaisiani ollut, joten olen saanut omasta poikkeavaisuudestani kyllä kuulla.
Itse en ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään muista poikeavana. Pidän itseäni "naisena" vaikkakin vähän poikamainen olenkin.
Asiasta on selvinnyt "lujalla" itsetunnolla ja antamalla nimittelyjen mennä toisesta korvasta sisään toisesta ulos. Sehän olen vain minä, minkäs minä sille voin..
Nykyään minun on helppo hyväksyä mikä olen, eikä se tuota suurempia vaikeuksia kertoa asiasta jos kysytään. Olen kyllä joutunut asioita paljon miettimään päässäni, mutta mitäs koira karvoilleen mahtaa.
-Eliö-