Mietin sitä, minkälaiset ihmiset kirjoittavat noita rumimpia ja rivoimpia tekstejä. Osalla kirjoittajista on ihan selvästi kirjoittamisen lahjoja. Mikä saa ihmisen suoltamaan inhottavuuksia ja rietauksia ja raakuuksia? Miksi sellainen pitää saada julkisuuteen? Kirjoittaako rumiten sellainen, jota elämä on kohdellut kovakouraisesti ja joka on oppinut vastaamaan itse samalla mitalla? Tai sellainen, jonka paras seksuaalinen ikä on jäänyt jo taakse eikä nykyinen hetki tyydytä, kun on tottunut saamaan huomiota enemmän? Muuttuvatko seksuaalisten kokemusten muistot silloin riettauksiksi, joita pakottaa toisetkin kuulemaan? Minkälainen on ihminen, joka puhuu toisesta ihmisestä halveksivasti pelkkänä lihana? Sama ihminenkö, joka hoitaa hellästi lemmikkieläintä ja on siihen kiintynyt? Mikä meissä ihmisissä on sellaista, että toista ei voi hyväksyä ja kunnioittaa? Miksi on niin vaikea huolehtia hellästi toisesta ihmisestä ja olla hänestä ylpeä? Kaikkein vaikeintako on huolehtia itsestään hellästi ja olla ylpeä itsestään? Tiedän että tämä ei päde kaikkiin, tietenkään. Pahaksi ei kumminkaan olisi kenellekään, että pysähtyisi tutkimaan itseänsä ja miettimään, mikä kaikki vaikutti siihen, että itsestä kasvoi sellainen ihminen kuin nyt on ja keihin se vaikuttaa ja miten vaikuttaa. Lopuksi, vaikka itse tekisitte mitä, pitäkää hyvä huoli niistä ihmisistä, joiden elämä ja tulevaisuus riippuu teistä ja suojelkaa heitä rumuudelta.
tällaista mietin kun luin kirjoituksia
Miettijä
351723
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
En nyt ollenkaan hokaa, että mitkä tekstit sinusta ovat niitä riettaita, rumia, rivoja ja inhottavia tekstejä. Luulen, että moni kirjoittaja tuntee piston sisällään, kun lukee kauniin ja kypsän synteesisi jostakin tekstikokoelmasta (tarkoitatko chatin tekstejä, kenties sex-baarin vai keskustelujen tekstejä?)
Tietysti kirjoittajan elämä heittää varjonsa tekstienkin ylle. Ja mikä ettei. Minulle ainakin sopii lukea kaikenlaisia vuodatuksia, ehkä jopa mieluiten luen aidon tuskan tai ilon täyttämiä tekstejä - en pikkusieviä hymistelyjä siitä, miten kaikki on niin mukavaa ja sopuisaa, muka. Eikö virtuaalikeskustelupalstojen yksi funktio olekin nimenomaan toimia kanavana eläville ihmisille, ei loppuunhiotuille "käyttäytyville" nikeille? Meillä on kuule monenlaisia taustoja takanamme ja harva meistä lienee sataprosenttisen auvoinen ja harmiton luonne siviilissäkään.
Sanot että kirjoittaja pakottaa lukemaan riettauksia. Hetkinen! Miten se on mahdollista? Chatista pääsee pois, ja palstalle tulet kai sinäkin oman halusi ajamana? Tietysti riettauksia kirjoittava ihminen voi olla hellä ja eläinrakas ja voi rakastaa läheisiään ja muita ihmisiä vilpittömän pyyteettömästi. Riettauksien kirjoittaminen ei tee ihmisestä 'pahaa'. Ihmiseen kun mahtuu niin monta puolta. Elämä on rikasta! Nauttikaamme siitä ja älkäämme olko toistemme tuomareita!
Mutta on olemassa myös meitä ihmisiä, jotka mietimme näitä syitä, miksi se olisi sitten kielletympi asia ilmaista täällä kuin nämä jotkutmelko raakasävyiset tekstit? Kun kerran kaikesta voi puhua, niin eikö myös ole elämän rikkautta, monipuolisuutta ja vaihtoehtoisuutta, että sallitaan muille ihmisille puhuminen tästäkin aiheesta? Vaikka itse olisikin eri mieltä? Enkä oikein usko, että piston tunteminen sisällään, niinkuin kauniisti sanot, on kenellekään pahaksi. Minäkin tunsin piston sisälläni, kun luin mitä kirjoitit, mutta olen silti yhä samaa mieltä. Ehkä sen jälkeen yritän kumminkin ymmärtää enemmän? Hyökkäys on paras puolustus, se totuus ei vanhene. Mutta kuinka moni asia maailmassa on muuttunut hyökkäyksillä paremmaksi? Sinä olet hyvä kirjoittaja enkä pysty samaan, mutta toivon että kankeiden sanojen läpi voi lukea mitä tarkoitan. Tietysti chatista pääsee pois, kuten pääsee maailmastakin pois, mutta onko se ihmisyyden päämäärä, että ei koskaan aukaise omaa ääntään puhumaan ja kysymään, miksi on näin ja mihin kaikki vaikuttaa ja voisiko olla toisinkin?
että otit puheeksi, ei siinä mitään. Ja hyvän vastineenkin minulle pistit! :)
Minä tosiaan tunsin piston - ihan hyvä, että sisimpäni toimii eikä ole kuollut, eikö - sanoistasi enkä tarkoittanut hyökätä, vaan lähinnä puolustautua. Tuppaa vaan olemaan tuota vauhtia näpeissä kun kirjoitan nopeammin kuin ajatus, joka seuraa perässä.
Et kyllä vieläkään määritellyt, mikä sinusta on rumaa ja rietasta - se ei ole kaikille yksiselitteinen asia. Minä näen jossain yleisesti rumana pidetyssä asiassa, ihmisessä tai esineessä useinkin kauneutta, kun katson tiettyyn kohtaan tai tietyllä tavalla.
juuri niin onkin hyvä, että näkee asioiden taakse ja lävitse ja sitä ehkä minäkin itsestäni etsin, että ymmärtäisin, miksi me ihmiset usein puhumme tyyliin, joka on sittenkin ristiriidassa sen sisäisen ihmisemme kanssa. Kyllä minua esim. loukkaa ihmisenä joku kirjoitus, jossa naisesta inhimillisenä olentona, joka on myös seksuaalinen, käytetään nimeä "liha". Ajattelen, että ihmisten maailma tavitsee sääntöjä ja määritelmiä siitä mikä on oikein ja sallittua, sillä jos aina vain sallimme enemmän rumuutta tulee rajan vetäminen yhä vaikeammaksi, ja eikö sillä rajalla ole esimerkiksi juuri lapset ja heihin kohdistuvat uhat? Televisiossa Claes Andersson mm. totesi, etä mielisairaalassa lähes 50 % naispotilaista on ollut lapsuudessa hyväksi käytettyjä. Voiko silloin sanoa, että sillä mitä lapsemme kokevat ja näkevät ei ole merkitystä?
Tiedän kokemuksesta, että lapsi näkee paljon enemmän kuin me aikuiset huomaamme, myös rumuuden sisässämme.
Aivan, miehet tuppaavat unohtamaan, että Raamatussakin termi 'liha' tarkoittaa ihmisen lihaa, ei vain naisen lihaa. Jos täällä palstalla puhutaan naisesta 'lihana', tunnen minäkin itseni halvaksi, mutta samalla tunnen sanojamiehen älykääpiöksi, jolle en todennäköisesti edes viitsisi vastata. En silti kannata ajatusta kielenkäytön sensuroinnista, vaikka tuo mainintasi lasten vaaravyöhykkeelläolosta pisti kyllä minut pohtimaan asiaa. Eiköhän tuon kommentin voi lapsen kanssa sivuuttaa, jos hän ei kiinnitä siihen huomiota, tai sitten jos lapsi kysyy, asiasta voidaan puhua. Lapsi oppii, että ihmisiä ja tilanteita on paljon, ja että kaikki elämässä ei ole sileää. Samalla hän oppii hyväksymään omat 'pahat' ajatuksensa tai aggressionsa sillä tavalla, että ei ole paha, vaikka niitä on - oppii hyväksymään ihmisyyttä karvoineen päivineen.
Aika hurja luku tuo Claes Anderssonin mainitsema 50 prosenttia (mielisairaalassa lapsena hyväksikäytettyjä naisia). Tietysti on merkitystä sillä, mitä lapsena kokee ja näkee, ennen kaikkea kokee omalla kohdallaan. Sehän luo perustan kaikelle terveydelle.
Lapsi näkee rumuuden sisällämme - tätä jään pohtimaan. Heti herää kuitenkin tasapainottava ajatus - samoin lapsi näkee kauneuden sisällämme, ja toivottavasti se painaa vaakakupissa enemmän. Molempia vastavoimia on elämässä oltava!
jäin miettimään, onko ns. älykääpiölle parempi se, että kukaan ei vastaa hänen sanoihinsa vai se, että hän tulee kuulluksi ja joku ottaisi kantaa ja voisi auttaa häntä näkemään itsekin sanojensa julmuutta. Tällä en tarkoita että nyt pitäisin itseäni jonkunlaisena "hengen jättiläisenä" ja että minulla olisi erityinen oikeus puuttua. Miettiä ja ihmetellä voin, se oikeus on olemassa. Huomasin että otit esille sen mitä Raamatussa sanotaan ihmisen lihallisuudesta ja onkin totta, että meidän arvomme pohjaavat yhä vielä paljon raamattuun. Itse en tunne olevani kumminkaan ns. uskova ihminen, mutta kunnioitan kyllä näitä arvoja ja oppeja omalla tavalla. Ne ovat yleismaailmallisia ja tarpeellisia. Raamattu, jota olen toki myös lukenut joskus, osoittaa tavallaan sen, että ihminen ei kovin paljon muutu, aina on olemassa hyvä ja paha ja anteeksi antamisen tarve, myös anteeksi saamisen. Ehkä raamattu ei kerrokaan siitä minkälaisia meidän pitäisi olla vaan siitä minkälaisia me olemme?
Raamatusta. Nimenomaan siitä se kertoo, mikä ihminen on, ei siitä, minkälaisiin mittoihin ihmisyys voisi kohota. Esimerkiksi kirjan ohje posken kääntämisestä vihollisen lyötäväksi ei kohota ihmistä henkisesti, ei lyöjää, ei lyötyä, vaan ikävyys jatkuu, se sallitaan. Jos joku siitä saa kicksejä, hän voisi mennä vaikka sadomasokismi- tai kinky-chatiin.
Älykääpiön oikeaa käsittelyä kannattaa pohtia, ja riippunee älykääpiöyden asteesta, millainen palaute on hänelle parhaaksi.
Niinpä tästä on sitten vedettävä se johtopäätös, että olet kovastikin paneutunut lukemaan niitä kirjoituksia. Miksiköhän jos ne on niin vastenmielisiä? Onhan täällä muitakin aiheita luettavaksi.
Muun mukana olen lukenut myös nämä po. tekstit. Lehdistä luen myös sellaiset asiat, joita en toivoisi maailmassa olevan, mutta senhän voi tietää vasta kun on lukenut. Katson myös televisiota ja välillä toivon, että sielläkin joskus olisi tiheämpi seula tai että ainakin mietittäisiin lähetysaikaa, että meidän vanhempien olisi helpompi valvoa, millaista maailman kuvaa lapsillemme luodaan. Kuuntelen myös radiota. Toimin mukana ihmisoikeustyössä. Elän monin tavoin maailmassa mukana. Mielipiteeni tietenkin pohjautuvat siihen, millaisena itse näen maailman, jossa elän. Näen paljon sellaisia asioita, joita me aikuiset, tämän hetken vaikuttajat ja vallan pitäjät voisimme muuttaa paremmaksi ja uskon, että ihminen voi paremmin itsekin kun tekee jotakin yhteiseksi hyväksi, tai yrittää.
Teet arvokasta ihmisoikeustyötä, siitä hatunnosto sinulle. Samaa mieltä olen myös siitä, että vaikuttajien, vallanpitäjien ja meidän kaikkien tulisi tehdä maailma paremmaksi paikaksi ennen kaikkea maailman lasten vuoksi. Kunpa voisimme ajatella enemmän globaalia ja yleisinhimillistä tulevaisuutta kaikissa toimissamme.
Elämme kuitenkin keskellä tätä maailmaa, sotaa ja katastrofeja, väkivaltaa ja ihmisen pienuutta ja ahneutta. Sinä päivänä, kun media ryhtyy sensuroimaan sitä, mitä se maailmasta ihmisille välittää, ollaan kuitenkin vaarallisella tiellä. Ei se muuta mitään, että asioita ei kerrota. Päinvastoin. Jokaisella vanhemmalla on toki velvollisuus ja toivottavsti myös mahdollisuus pitää se media pois aivan pienten lasten ulottuvilta, sillä täytyyhän pieniä suojella peloilta. Jos maailma on saasta, niin nähköön lapsemme ennen pitkää, mitä olemme saaneet aikaan.
ajattelen silti yhä, että lapsen ei tule nähdä tai kokea asioita, joita hän ei vielä kykene ymmärtämään ja käsittelemään. Liian aikaisin saadut kokemukset muuttuvat helposti mielikuviksi että niin kuuluukin olla ja luuloksi että kaikkialla muualla onkin niin. Ajattelen että lapsen suojelua on se, että lapsi saa olla lapsi ja viaton ja kasvaa rauhassa. Kyllä ne elämän totuudet ehtii oppia sittenkin, kun on jo hiukan vahvempi. Uskon myös että meissä jokaisessa aikuisessa on myös jäljellä jotakin pienestä ja viattomasta lapsesta ja että sen unohtuneen lapsen suojelu on myös tärkeää.
Hienosti sanottu! Juuri tuota minäkin tarkoitin, kun mainitsin siitä, että vanhempien tulee suojella lasta siltä, mitä hän ei vielä ymmärrä ja mikä häntä todennäköisesti pelottaisi. Korostan vain vanhempien vastuuta. Sensorina toimiminen ei ole yhteiskunnan tehtävä. Kannatan muutenkin lapsuuden jatkumista mahdollisimman myöhään. Aikuisena ehtii kuitenkin olla enimmän osan aikaansa.
yhteiskunta muodostuu meistä ihmisistä ja jotta se toimisi, pitää laatia sopimuksia ja sääntöjä, jotka tuovat turvaa ja oikeutta kaikille. Rajoja tarvitaan, ei liian tiukkoja eikä liian löysiä. Kun tulee tilanne jossa ihmiset sortavat toisiaan, tapoja on monenlaisia eikä kaikkia ole helppo edes huomata, niin viime kädessä vastuu on meidän kaikkien eli yhteiskunnan. Me kaikki asetamme niitä rajoja jotka toimivat sensorina meille kaikille. Siitä vastuusta ei kukaan aikuinen ihminen pääse pakoon.
Tarkoitin lähinnä tuota nimenomaista tapausta (median sensurointi) sanoessani, että yhteiskunnan ei tule toimia sensorina, vaan vastuu on vanhempien. Usein vanhemmat odottavat, että joku taho sanelee ylhäältä, miten pitää toimia, jolloin heidän itsensä ei tarvitse ottaa henkilökohtaista vastuuta.
Ajattele nyt vaikka Seinäjoen kaupunginvaltuuston tekemää päätöstä suosittaa kunnan lapsille ja nuorille kotiintuloajat, eli peruskoululaisten on oltava kotona tiettyyn kellonlyömään. Aika pitkälle on menty, kun yhteiskunta on ottamassa sitä vastuuta, joka kuuluu kyllä vanhemmille ja kodille. Eihän kunnalla sitä paitsi ole oikeutta asettaa kuntalaisille tällaisia rajoituksia.
aika paljon on varmasti tapahtunut ennen kuin suositukseen on päädytty? Aiheeton vahingon teko on yksi osa nuorten häiriökäytöksestä ja se tulee taloudellisesti kalliiksi meille kaikille eikä kaikkien nuorten vanhemmat kykene korvauksiin. On ihan hyvä asia, että vastuu ikää on alennettu vahingon teon korvauksissa, se saa jos ei muuta niin esimerkin kautta monen nuoren ajattelemaan. Muistan kun media kertoi erään graffitintekijän tuomiosta, tämä kun oli kirjoittanut monen tuhannen euron edestä sanaa "kivo tai kivos" eri väreillä eri paikkoihin, mitähän järkeä siinäkin? Mahtoiko poikaa hävettää kun kuuli tuomarien lukevan ääneen näitä naurettavia sanoja televisiossa? Sopiva korvaus ja rangaistus olisi joutua itse rapsuttamaan jokainen töhry pois kaikessa julkisuudessa. Siten oppii vastaamaan siitä mitä tekee. Aikanaan nämä töhrijät yms. ovat sitten itse vanhempia.
Perusteluna seinäjoen valtuustopäätökselle olivat sellaiset seikat kuin lasten ja nuorten univaje, väkivallan ja huumekaupan vaara ja tarpeeton maleskelu kaupungilla.
Nuorten ulkonaliikkumiskieltosuosituksia ovat antaneet myös Rovaniemn kaupunki ja mlk, Laukaa, Hämeenkoski ja Lammi. Riihimäellä on asia myös ollut esillä.
Olen tässä vakavasti ottaen eri mieltä perusfilosofiasta mikä jutuissanne virtaa.
Ajattelen näin, että lapsillemme, vaikka ovatkin maailman kaikesta pahuudesta ymmärtämättömiä, oikeus tietää perustotuus myös siitä kaikesta pahasta mitä maailmassa tapahtuu. Koska näin heille muodostuu totuudenmukainen maailmankuva sitä mitä maailma oikeasti on alusta alkaen.
Näin toimien heidän ei tarvitse 18 vuotiaana herätä tosimaailmaan, pumpulissa kasvaneena pullamössösukupolvena. Kun heidän 18-vuotiaan elämässään on muitakin vaikeita asioita käsiteltävänä.
Kuten esim. kuinka omat siivet kantaa, kotoa lähdettyä.
Äh epämääräinen rautalankaviritys lopuksi:
Sitten kun sinisilmäinen pullamössössä kasvanut kotoa lähtijä törmää, ensimmäiseen hyväksikäyttäjäänsä, niin vanhempiinsa pettyneen ensimmäisen rankan elämänkoulun läpikäynyt teini onkin valmis terapeutin vastaanotolle.
Kysymys 1. Miksi pettynyt vanhempiinsa eikä hae tukea vanhemmistaan? Koska vanhemmat peittelivät maailman pahuutta.
Kysymys 2. Miksi terapeutille? Koska maailmankuva hajosi, maailma ei olekaan hyvyyttä ja joulupukkeja pullollaan.
juttujani. Minähän juuri esitän, että ei tarvita sensorointia (vai etkö ymmärtänyt sanaa?:), vaan maailma kaikessa raadollisuudessaan on itse kunkin saatava kokea, ei tosin vielä kolmivuotiaana. Luepa uudestaan, kun viinanhuurut ovat haihtuneet päästäsi. Näet kukkahattuja keskellä talvea ja vielä siellä, missä niitä ei taatusti ole.
on edetty nyt aika kauas siitä, mitä alkujaan pohdin ja varmaan on hyvä niin, elämä onkin etenemistä ajatuksissa, sanoissa ja teoissa. Toivon silti ettei tässä eikä muissakaan asioissa varsinainen ajatus hukkuisi spekuloinnin alle, sillä asioita voi tietenkin käännellä monin tavoin loputtomasti ja saada ne näyttämään joka kerran hiukan erilaislta. Se on yhtäaikaa sekä taito että jonkinlainen rasitus?
Perusajatus oli kuitenkin se että mietin, minkälainen ihminen kirjoittaa ja miksi julkisuuteen ns. rumaa tekstiä. Itse ajattelen itselleni ilmaisemisen rajaksi että voin kirjoittaa tekstiä, minkä voisin julkaista minkä tahansa yleisen lehden mielipidepalstalla ja että sen pitäisi olla kieltä, joka siellä voitaisiin hyväksyä julkaistavaksi. Nämä kirjoitukset, joita alkujaan tässä esimerkkeinä pohdin, eivät ole ilmaisutavaltaan sellaisia. Mikä saa meidät ihmiset ajattelemaan, että anonyyminä kirjoittamisen mahdollisuus oikeuttaa meidät vaatimaan itseltämme vähemmän ihmisyyttä, se on se asia mitä yhä mietin.
Kun me kirjoitamme tänne, pitää varautua siihen, että kirjoituksia voi lukea jokainen lukutaitoinen ihminen ikään katsomatta. Onko sitten esim. vanhempien velvollisuus estää lapsia ja nuoria lukemasta näitä yleisiä palstoja vai onko meidän jokaisen oma velvollisuus miettiä paremmin, mitä tahdomme kaikille näille mahdollisille ihmisille sanoa?
Antaismmeko oman nuoremme näitä lukea ja toisaalta, kykenemmekö heitä estämään? Kysymys on tietenkin valtavan paljon laajemmasta asiasta mm. esimerkkinä ja aikuisen mallina olemisesta. Ei ole harvinaista nykyään kuulla, että ihan pikkulapset huorittelevat toisiaan ja fack you on melkein kuin moi vaan, myös huonot tavat kansainvälistyvät siis ja pahoinvointi on yleismaailmallinen. Ehkä keski-ikäiset ajattelevat, että on kovin trendikästä olla huonotapainen uusio nuori? Olen nyt sanotavani sanonut, ehkä liikaakin. Kaikille toivotan hyvää jatkoa, hyvää inhimillistä elämää.
"Mikä saa meidät ihmiset ajattelemaan, että anonyyminä kirjoittamisen mahdollisuus oikeuttaa meidät vaatimaan itseltämme vähemmän ihmisyyttä"
Eli sinusta siis ruman ja riettaan puolen esille tuominen kirjoituksisssa heijastaa kirjoittajan epäinhimillisiä puolia? -ko? Kyllä me kuule olemme tätä ydintä jo tässä keskustelussa pyöritelleet ja kieritelleet moninkin tavoin. Saatamme vain olla eri mieltä ihmisyyden olemuksesta.
Siis vielä kerran. Minusta ihmisyyteen kuuluu myös ns. pimeä puoli, eli se rietas ja rivo ja jopa pahakin puolensa. On siis vain inhimillistä, että ihmisen koko kirjo heijastuu hänen ilmaisussaan, sekä suullisessa että kirjallisessa tuotanossaan. Sinua kiinnostaa nähtävästi lähinnä se piirre, että miksi joku julkituo koko inhimillisyytensä kaikelle kansalle, miksi hän ei pidä osaa minuudestaan sisäällään ja päästä ulos vain yleisesti hyväksyttyjä asioita ja ilmaisuja edes lasten takia.
Mikä saa padot murtumaan? Minulla ainakin se, etten jaksa enää ajatella joka hetki sitä, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat. En kaipaa yleistä hyrisevää hyväksyntää. Päinvastoin, tahdon räiskiä ja rikkoa, tahdon hajalle raadella elämän rumuuden, jotta kauneus täydellisenä sen mullasta voi itää (vapaasti Elmer Diktoniusta siteeraten). Ei voi olla ennen rauhaa ja rakkautta ja paratiisia maan lapsille kuin ruma ja paha on poistettu. Eikä se poistu itsestään ilman taistelua.
(Sori, tuli vähän korkealentoista. Ymmärrän toki, että nettipornoilulla ei rauhaa ja rakkautta rakenneta, mutta ei sitä välttämättä sillä myös tuhota.)
Katselin jutut läpi ja todellakin, eihän siellä ollut kuin 2 keskustelijaa aiheesta, joten leimasin sinutkin kukkahattutädiksi "vahingossa"
BTW: Mistä hemmetistä tiesit minun olevan päissään?
huh ja miten kökköä tekstiä olin suoltanut.
"Hävettää" En juo viinaa enää ikinä :D
Pyörittely ei kyllä ollutkaan tarkoitukseni vaan toin vain esille ajatukseni ja kysymykseni tässä samassa ympäristössä, missä olin lukenut ne tekstit joista ajatukseni ja kysymykseni saivat alkunsa. Jos kirjoittaa julkisesti, pitää varautua siihen, että saa kommentteja ja on lupa vastakommentteihin. Julkiselle palstalle ei voi kirjoittaa vain itseään varten?
Totta kai meillä kaikilla ihmisillä on omat pimeät puolet ja ne lyövät läpi käytöksessämme aika ajoin, mutta meillä on myös luontainen kyky estää ja torjua tai jalostaa niitä, vaikka se ei olekaan nykyään muodissa. Meillä on myös kyky ja varmasti myös tarve nähdä muut syyllisinä siihen mitä teemme, tätä tutkin itsessäni juuri tällä hetkellä, nyt. Etten turhaan valittaisi, etten tieltä poikkeaisi, kuten virressa taidetaan sanoa.
Eräs toinen kirjoittaja kommentoi minulle näin:
Lainaus: "Minusta taas taiteilijalla on vapaus tuottaa mitä hyvänsä (puhun siis rajatusti vaan taiteen tekemisestä, myös kirjoittamisesta), siinä henkilö tuo ilmi oman sisäisen maailmansa. Mutta tietenkään silloin, kun tuotos on niin heikkotasoinen, yleistä makua tai yksityishenkilöitä loukkaava, sen esilletuominen tai julkistaminen ei enää ole kenellekään hyväksi. Kaikilla ei vaan ole samanlainen maku, räävitön teksti tai oksettava taideteos ei ole kaikille räävitön tai oksettava, ainakin niin voisi kuvitella koska jotkut haluavat ällöttävyyksiään esitellä"
Ajattelin tätä tekstiä monelta kantilta ja näen siinä monta totuutta. Se ei ole ristiriidassa meidän kummankaan mielipiteen kanssa?
Kaikilla ei ole sama maku.Lehdistöä velvoitetaan käyttämään "hyvää lehtimiestapaa". Kuinka rajua pornoa esim. lehdistö saa julkaista, siitä on kai olemassa säädökset, joita joku valvoo? Näillä palstoilla kirjoitetaan myös ihan julkista tekstiä mutta kuka valvoo että näissä noudatetaan hyvää sättimistapaa? Kirjoituksia koetetaan ohjata tietysti eri palstoille ja seksijutuille onkin ihan oma palstansa. Yleiselle keskustelupalstalle ne eivät minun mielestäni kuulu. Olen pahoillani että mielipiteeni on näin jyrkkä ja loukkaa sinua, mutta tämä asia on paljon laajempi kokonaisuus kuin tässä esiin on tullut.Esim. oma lapseni on sen ikäinen, että hän toimii itsenäisesti netissä, joitakin sivuja olemme sulkeneet estolla, josta on yhdessä sovittu. Yleisiä keskustelupalstoja en ole nähnyt aiheelliseksi sulkea varsinkin kun täällä toimii palstan valvoja.
Meillä on pimeä puolemme ja uskon, että se on meille myös tarpeellinen, jotta olisimme kokonaisia ihmisiä. Pimeän puolensa heittäminen toisten silmille on eri asia. Jos sen tekee paikassa, jossa lukija voi odottaa sellaista tapahtuvaksi, sekin on eri asia.
Kirjoitat todella punnittuja virkkeitä - niitä on ilo lukea. Harvoin näiltä palstoilta tapaa näin harkittua asian ilmaisua tai siis syvällistä asian pohdintaa. Sinun kirjoituksesi saa minutkin miettimään asiaa tarkemmin.
Olen samaa mieltä tuon lainaamasi kirjoittajan kanssa siinä, että taiteilijalla on oikeus tuottaa taiteeksi sitä, mitä hänen sisäinen intuitionsa panee hänet tuottamaan. Eri asia sitten on, voiko sitä kaikkea tuotosta nimittää taiteeksi. Oliko se taidetta, kun teatteriohjaaja (näyttelijä?) Jari Halonen & Co heittivät niin sanotusti paskaa yleisön joukkoon teatterissa? Mielestäni ei ollut. Eli jossain menee veteen piirretty viiva siitä, mikä on taidetta, mikä sensaationhakuisuutta tms. Mutta se on kuitenkin syytä muistaa, että taiteen ainoa tehtävä ei ole kohottaa ihmistä arjen yläpuolelle.
No, jos suoraan sanon, niin kyllä minäkin ensin hätkähdin, kun huomasin, että tässä suomi24-palstallkin oli ihan puhtaat pornotarinasivut, seksinovellit. Ja niitähän lukevat lapsetkin kieli pitkällä, kun aikuisten silmä välttää. Olisiko kuitenkin niin, että jälleen kerran -lapsen mediaan perehtyminen on kodin vastuulla, ja lisäksi koulussa tulee lisätä mediakasvatusta, ts. kasvatusta kriittisyyteen ja valikointiin. Emme voi sulkea lapsiamme pusiin niin kuin noita-akka sulki voipukin sadussa. Siksi pidän tärkeimpänä kasvatusta ja valistusta media -asioissa, en siis sensuuria.
Päihtymystilasi paljastui jo otsikosta "kukkahattutäit":D
Lisäksi se, että syytit minua tuosta hirvittävästä asiasta, johon en ollut syyllinen, löi lopullisen niitin arkkuusi.;)
tämän päivän lapsi ja nuori on tulevaisuuden aikuinen, tupajäärä, tervaskanto, vaikuttaja ja kehityksen jarru kuten nyt olemme me tämän päivän aikuiset. Olemme malli, tahdomme tai emme, sen lisäksi että kuohuva yhteiskunta suoltaa omia mallejaan koko ajan rajumpina.Aikuisuuteen on kauhea kiire, sen näkee jo pikkutyttöjen vaatetuksesta.
Me edustamme ainakin mallia siitä, miten voi valita kaikesta roskasta olennaisesti tarpeelliset asiat, jotka tukee ihmistä niissä mielikuvissa jotka hänellä on hyvästä elämästä. En usko että pornomalli HS unelmoi lapsena että hänestä tulee pornomalli?
Lapsen kanssa voi sopia asioita jo hyvinkin varhaisessa iässä. Tärkeää on se että kumpikin sopimuspuoli on vilpitön ja pitää kiinni sovitusta. Taas olemme malli, tahdomme tai emme.
Esim. on aika vaikea perustella lapselle tupakan haitallisuutta jos itse tupakoi.
Me tämän päivän aikuiset olemme eilisen lapsia. Uskallammeko sanoa, että saimme mallimme vanhemmiltamme, kodistamme? Mutta mitä tapahtui sitten?
En tiedä ovatko virkkeeni punnittuja, en ole kovin hyvä ilmaisemaan itseäni tällä tavalla, mutta puhun asioista jotka koskettavat minua ja joihin uskon.
Sanoit tuolla aivan ensimmäisissä viesteissäsi, että minä olen hyvä kirjoittaja ja että sinä itse et osaa kirjoittaa.
Kehityskaaresi on ollut huima tämän ketjun aikana. Nythän sinun kielesi vilisee kuohuvia kielikuvia ja irrottelet aikas räväkästi tupajäärinesi.
Kuka on muuten pornomalli HS? En tunne häntä. Taidat tuntea paremmin? Muista nyt, että toimit mallina lapsillesi. ;D
jos tarkoitat mitä sanot niin kiitoksia vaan. Varmaan saan sinun kirjoituksistasi myös vaikutteita sillä olet hyvin sujuva, ja siksi minusta varmaan tuntuu että oma ilmaisuni on kankeaa ja hiukan tyhmänlaista. Pitää kirjoittaa enemmän, niin kehittyy? Kaikessa kokemuksessa on siis etunsa eikä mikään vaivan näkö mene hukkaan?
Kirjoittamiseen pätee varmaan sama asia kuin taulujen maalaamiseen. Maalari maalaa joskus rumia kuvia, likaisia ja harmaita värejä sen vuoksi, että saisi ulos itsestään ne kauniit värisävyt ja kauniit kuvat. Myös rumuuden on tultava ulos niinkuin kauneudenkin.
Luova kirjoittaja puhdistaa itseään antamalla rumien lauseiden virrata, kuten maalari puhdistaa itsensä luomisvoimaa likaisin värein.
Tietysti kaikkein paras olisi, ettei rumuutta kestävä ihminen katsoisi rumia kuvia tai lukisi räävittömiä tekstejä. Nekin vaan valitettavasti ovat osa kohtaamaamme todellisuutta ja maailmaa.
Miten haluat itse ympäristöösi vaikuttaa? Lisätä kauneutta vaiko järkyttää rumuudella? Se on jokaisen henkilökohtainen valinta.
Tämän luin moneen kertaan. Se ei silti ole ristiriitainen sen kanssa mitä itsekin ajattelen, jos vaikuttamisen tahto on kuitenkin toisia ihmisiä kunnioittava eikä pelkästään itsekeskeinen vaikka olisikin henkilökohtainen valinta. En ole koskaan nähnyt mitään suuremmoista esim. Jouko Turkan tai Jussi Parviaisen örvellyksissä ja monia muitakin taiteellisia asioita pidän epätaiteena, mutta joku toinen voi niistä tietenkin pitää. Tarvitaan myös paljon mielikuvitusta siinä että pystyy näkemään nykytaidetta taiteena, esimerkkinä tästä taannoiset taideteokset ihmiskehon eritteistä. Kustannamme paljon sellaista mitä emme arvosta tai jopa hyväksy emmekä voi sille mitään, koska kukaan ei tunnu piirtävän sitä rajaa joka erottaa taiteen ja irvokkuuden?
Eniten olisin huolissani silloin, jos ihminen kohtaa jotain tosi irvokasta ja rumaa, muttei tunnista sitä irvokkaaksi tai rumaksi. Silloin kai voisi puhua "paatuneisuudesta".
Itsesuojeluvaistolle on käyttöä -kaikki on toki sallittua, mutta kaikki ei ole hyväksi?
:)
mutta siinä olen eri mieltä, että kaikki olisi sallittua. Sellaista valtaa riistää yhteistä hyvää, mitä se eri tilanteissa onkin, emme voisi antaa itsellemme emmekä toisillemme, varsinkaan toisille.
Minusta taas taiteilijalla on vapaus tuottaa mitä hyvänsä (puhun siis rajatusti vaan taiteen tekemisestä, myös kirjoittamisesta), siinä henkilö tuo ilmi oman sisäisen maailmansa. Mutta tietenkään silloin, kun tuotos on niin heikkotasoinen, yleistä makua tai yksityishenkilöitä loukkaava, sen esilletuominen tai julkistaminen ei enää ole kenellekään hyväksi. Kaikilla ei vaan ole samanlainen maku, räävitön teksti tai oksettava taideteos ei ole kaikille räävitön tai oksettava, ainakin niin voisi kuvitella koska jotkut haluavat ällöttävyyksiään esitellä.
Kannattaa lukea kirjaa...
Terho Pursiainen; Sitoutumisesta ja sitoutumattomuudesta aina silloin, kun toisten ihmisten tuotokset ovat omasta mielestä sopimattomia...;)
yritän löytää kirjan luettavaksi, vaikka en usko, että sillä on vaikutusta siihen alkuperäiseen eli "tällaista minä mietin kun luin kirjoituksia". Miten voisin lakata ajattelemasta niin kuin ajattelen tai ajattelin, vaikka ajattelisinkin eri tavalla kuin Terho Pursiainen?
Yksi asia minua ihmetyttää, se että en ole saanut yhtään ainoata rumaa vastausta mietteisiini, mistä olen kovin tyytyväinen. Hyvät jatkot minun puolestani, sillä luulen että olen jo sanonut tarpeeksi.
Kirjat tuskin muuttavat ketään toiseksi ihmiseksi, mutta kirjoista saattaa saada uusia ajatuksia...Ainakin hyvistä kirjoista.
Eikö se ole niin, että sitä sydän puhuu/kirjoittaa, mitä se on täynnä?
Hyvää kevättä ja mietiskelyrauhaa. Minäkin luulen että keskityn välillä muihin harrastuksiin.
Kiittäen :)