aluksi haluan korostaa tämän olevan unelma, haave, visio. ei totuudenmukainen, ei kenties mahdollinen. se on vain aivosolujeni tuotetta viihdytyksekseni, selvitäkseni.
haluaisin luoda pakanahenkisen yhteisön, noin 10 hengen porukka. tiivis yhteisö, samanhenkisiä ihmisiä, perhe. ei (välttämättä) verisukulaisuuksia. wiccojen covenien tapainen. asuisimme maalla, meillä olisi vanhanaikainen hirsitalo(ne ovat suunnattoman kauniita, erityisesti punamultaiset:)). viljelisimme itse maata, meillä saattaisi olla eläimiä, hevosia, lehmiä, lampaita, mitä vain, ihan meidän kiinnostuksemme mukaan. mahdollisimman luonnonmukaista ja ekologista elämää. omavaraistaloutta, eli tuotettaisiin kaikki mitä tarvitaan mahdollisimman pitkälle itse.
yrttimaa, perunapenkit, herukkapuskia, juuriharja, navetta, pelto, valjaat, puuliiteri, kuokka, traktori, talli, kattila, kauha, puuhella, luutu, mäntysuopa, laituri, puukko, KOMPOSTI, aitta, suola, kynnöt, heinälato eli työtä, työtä ja työtä...:)
eläisimme luonnonkierron mukaan, juhlisimme yhdessä näitä melko yleisesti pakanoilla käytössä olevia juhlapäiviä. voisimme nauttia niistä yhdessä, kunnioittaa Jumalatarta ja Jumalaa.
syksyllä keräisimme ja säilöisimme marjoja, sieniä. kasvattaisimme itse yrttejä ja mausteita(niitä on ihana kuivata!)
jotkut meistä saattaisivat käydä muualla töissä, jos mielivät.
ainakin kerran päivässä söisimme yhdessä, kaikki saman pöydän äärellä. ei tällaista nykyisten perheiden kylmyyttä, välinpitämättömyyttä.
ehkä joku löytäisi rakkauden ja meille voisi siunautua lapsia perheeseemme=)
vaikeuksia olisi toki, eihän ihmiset voi tulla noin vain toisten kanssa aina toimeen. mutta niistä voidaan aina selvitä. ehkä joku lähtisi, ehkä ei.
en odota sen olevan paratiisi, en! elämää vain. syntymä, elämä ja kuolema kaikki luonnollisina osina mukana. suruja ja murheita, pieniä iloja, rakkautta.
tätä unelmaa on innoittanut vahvasti erään afrikkalaisen papin kommentti:
"se ero suomessa ja namibiassa on, että kun suomessa eletään vain suoritukselle, niin namibiassa ihminen elää toiselle ihmisille."
juuh, tällaista täällä...;)
minun unelmani
10
572
Vastaukset
- DI.
Mitä ekologista on omavaraistaloudessa - traktorista puhumattakaan?
- terhen täysikuu
sanalla "omavaraistalous" tarkoitin tässä yhteydessä tätä, että pyritään tuottamaan itse mahdollisimman paljon tarvitsemasta.
traktorin liitin työtä kuvaaviin sanoihin muuten vain, ainoastaan symbolinen merkitys.
tämä oli vain hetken unelma, visio. ei pitkälle kehitelty suunnitelma.
- Riotandra
Kukapa ei haaveilisi tuollaisesta! Yhdessäolosta, yhteisen hyvän eteen työskentelemisestä, jakamisesta, välittämisestä jne. Monta yritystä on tehty aikojen kuluessa, mutta yleensä yhteisöt ovat hajonneet riitoihin ennemmin tai myöhemmin. Vallanhalu nostaa ruman päänsä hyvin nopeasti. Missä on yksikin mies, siellä on riidan siemen. (Ei millään pahalla, miehet, geenit nyt vain saavat teidät haluamaan valtaa, vaikka kuinka vähäistä.) Arvaa miksei kommunismikaan osoittautunut lopulliseksi ratkaisuksi? Olen itse elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni juuri tuollaisessa kyläyhteisössä, uskonto vain puuttui. Idyllin takana on raskas, loputon raataminen. Siis loputon. Jos on esim. karjaa, se ei suo yhtään ainutta lomapäivää. Mutta en oikeastaan tarkoittanut osoittaa näitä epäkohtia, koska kyllähän kaikki ne tietävät muutenkin. Ajattelen vain sitä, että elämää ei kannata tuhlata uneksimiseen. Onnellinen voi/saa/pitää olla juuri tämän hetken resursseilla. Elämän kauneus on siinä, että sen voi ottaa käsiinsä juuri nyt ja elää, eikä vain olla elävinään pää täynnä haaveita muka-paremmasta elämästä. Jos elämä tuntuu kurjalta, syy siihen tunteeseen löytyy siitä henkilöstä jonka näkee peilistään. Se sama tyyppi löytää siihen vaivaan kyllä sitten parannuskeinonkin. Mutta harva ihminen raaskii armahtaa itse itsensä.
- terhen täysikuu
naiset kykenevät tulemaan toimeen kun ei ole miehiä. mutta jos on yksikin mies, tämä kuvittelee sen peniksensä avulla olevansa johtaja, ja puolet naisista roikkuu siinä samaisessa peniksessä kilpaillen siitä.
eli mitä huomaamme? penis on kaiken pahan alku ja juuri! ;) juu, no ei ehkä nyt sentään... mutta tuo alku tuolla oli faktaa.
olen onnellinen tämän hetken resursseilla, mutta ajoittain unelmoin. niin kuin varmaan kaikki me. kai?
mutta luinpa aamulla princess-teepussista(omat viime kesän yrtit alkaa olla loppumaan päin) "joka ei ajattele huomista, ei sitä saakaan". en muista kuka sanoi, enkä tiedä olenko samaa mieltä, mutta voihan se olla niinkin.
olen hyvin jalat maassa-tyyppi, en lentele pilvilinnoissa 24/7, jos sitä luulet=)
tuosta miesten vallan halusta, katsoitko sunnuntaina neljän aikoihin dokumentin stone hengestä? siinä selitettiin syitä näihin nykyisiin sukupuolirooleihin. aika kiinnostava teoria! - Riotandra
terhen täysikuu kirjoitti:
naiset kykenevät tulemaan toimeen kun ei ole miehiä. mutta jos on yksikin mies, tämä kuvittelee sen peniksensä avulla olevansa johtaja, ja puolet naisista roikkuu siinä samaisessa peniksessä kilpaillen siitä.
eli mitä huomaamme? penis on kaiken pahan alku ja juuri! ;) juu, no ei ehkä nyt sentään... mutta tuo alku tuolla oli faktaa.
olen onnellinen tämän hetken resursseilla, mutta ajoittain unelmoin. niin kuin varmaan kaikki me. kai?
mutta luinpa aamulla princess-teepussista(omat viime kesän yrtit alkaa olla loppumaan päin) "joka ei ajattele huomista, ei sitä saakaan". en muista kuka sanoi, enkä tiedä olenko samaa mieltä, mutta voihan se olla niinkin.
olen hyvin jalat maassa-tyyppi, en lentele pilvilinnoissa 24/7, jos sitä luulet=)
tuosta miesten vallan halusta, katsoitko sunnuntaina neljän aikoihin dokumentin stone hengestä? siinä selitettiin syitä näihin nykyisiin sukupuolirooleihin. aika kiinnostava teoria!Minulla ei ole telkkaria, mutta juuri tänään eräs ystäväni kertoi minulle mainitsemastasi ohjelmasta. Ymmärtääkseni siinä annettiin naisten merkityksen romahtamiselle ja kuun palvonnan vaihtumisesta auringon palvontaan selitykseksi keräilykulttuurin vaihtumisen maanviljelykulttuuriksi. Aika ankea selitys, mutta saattaahan siinä jotain perää ollakin. Aikaa se kaikki varmaan on vaatinut, mutta sitähän taas on maailmankaikkeus täynnään.
Eihän mies tietenkään voi mitään penkselleen, hän on geeniensä talutusnuorassa yhtä tanakasti kuin naisetkin. Minulla on käsitys, että diktaattorista tulee diktaattori vasta kun ensimmäinen alainen suostuu toteuttamaan hänen käskynsä. Siitä kauheudet sitten räjähtävät potenssiin kymmenen. Vähän niinkuin se ajatus, että autojonoa ei muodosta ensimmäisenä ajava kyhnystelijä vaan se seuraava joka ei ohita sitä ensimmäistä.
"Joka ajattelee huomista, unohtaa elää tässä päivässä." (Vanha viidakon sananlasku.)
Itse olen pää pilvissä/jalat missä milloinkin -tyyppiä. Ja unelmoin toisinaan ihan sinun laillasi paikasta, jossa voisi tehdä yhdessä rakkaittensa kanssa kaikkea sitä mitä eläminen vaatii, sopusoinnussa ensin itsensä kanssa ja sen seurauksena kaikkien ympärillä olevien ilmiöitten kanssa.
- Serenity
Älähän luovu mielikuvastasi! Ajattelen samoin, ja haaveilen kertomastasi elämästä. Tunnen elämän maalla, joten mukana on realismiakin..
Miltä kuulostaisi, jos tämän kaiken toteuttaisi vain esim. lyhyissä ajanjaksoissa, ikäänkuin kunnianosoituksena luonnolle? Siten minimoisi mahdolliset kärhämät yms. Onhan se nykypäivänä raskasta lähteä kokonaisuudessaan tuollaista toteuttamaan, siksi lyhytkin aika voisi olla ilo!
Toinen asia mikä tuli mieleeni ajatuksistasi oli, että olet ehkä laillani elänyt entisen elämän kyseisissä olosuhteissa, esimerkkinä druidit..
Ja siksi kaipaat takaisin!
Olisi mielenkiintoista tutustua Sinuun ja vaihtaa ajatuksia :)- terhen täysikuu
mun sähköpostioso on
[email protected]
sinne saa laittaa postia tulemaan=) muitakin ketä kiinnostaa.
toteuttaminen lyhyissä ajanjaksoissa voisi toimia. esim. juuri näiden juhlien aikaan.
vastasin jo niminerkille Riotandra aiheesta, että miehet hyvin usein pilaavat tällaiset. toki naiset myös, mutta syyt saattavat olla erilaiset.
mitä kautta olet saanut tietoosi edellisestä/edellisistä elämästäsi?
- Mies
en voinut olla huvittumatta kun vilkaisin ohimennen sinun ja siskosten mielipiteenvaihtoa sukupuolten välisistä eroista, sekä yhteiselämän paremmasta toimivuudesta tyttöporukalla. Kun olen tuolla työelämässä huomannut että on viljalti naisia jotka eivät sovi esim. samaan vuoroon työskentelemään keskinäisten suhteidensa vuoksi, ja miehillä en tuota ilmiötä koskaan, väittäisinpä että yhteiselo ei niin auvoa olekaan ensihuuman ohi mentyä.
Tottahan tuo lienee että miehet kuohahtavat helpommin, mutta myös leppyvät nopeammin ja unohtavat erimielisyydet. Naisen vihanpito kestää pidempään ja on taipuvaisempi hakemaan liittolaisia tuekseen, josta voi pienessä yhteisössä seurata nopeasti ongelmia jos eivät miehet ole vakaudellaan rauhoittamassa tilannetta. Onnea kuitenkin yritykselle jos joskus toteutuu, ehkä jonkinlainen kesäpaikan pito voisi alkuun olla järkevä ratkaisu. - ja minun
Olisi pumpata sinut täyteen spermaa täydenkuun aikaan.
- terhen täysikuu
ei taida olla miestä mua tyydyttämään=) varsinkaan täyden Kuun aikaan...
onko muuten muut (myös miehet) huomanneet olevansa RUNSAASTI aktiivisempiatiettynä aikana Kuun kierrosta?
naisilla tietysti kuukautiskierto vaikuttaa, mutta monilla tutuillani ihan siitä riippumattakin tiettyyn Kuun aikaan panettaa ihan älyttömästi=)
siis jos kuukautiskierron pituus on eri kuin Kuun normaali kierto. tällöinhän tämä on mahdollista havaita.
tekisi mieli aloittaa ihan uusi keskustelu aiheesta, mutta jätänpä väliin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145895Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324007- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182966Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2502017Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881984- 1421771
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421743Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881549