Millä hetkellä tunsin jälleen olevani minä? Vai tunnenko sitä vieläkään?
Oliko sieluni välillä poissa, vai koko ajan minussa itsessäni ? Elikö se omaa elämäänsä, vai oliko seisahtunut aivojeni sopukoihin?
Tänään on viisi päivää heräämisestäni , nukuttuani kymmenen pitkää vuotta.
Paljon on varmasti muuttunut, kaikkialla maailmassa, minunkin maailmassani. Oveen koputetaan. -Aika mennä ,hoitaja sanoo. Irrotan katseeni sairaalan ikkunasta ja käännyn . Ovelle ilmestyy itseni ikäinen mies. Hieman nukkavieru, parransänkeä,
pitkät leikkuuta vaille olevat hiukset, kansio kainalossa. -Minä voinkin jatkaa tästä, mies sanoo hoitajalle ja kävelee luokseni käsi ojossa. -Kilpinen, yliopiston tutkija.
-Savikko, Markku Savikko.
Otan takkini ja laukkuni sängyltä.
Kävelemme hiljaisuudessa sairaalan takana olevalle parkkipaikalle. Tutkija avaa minulle auton oven ja istun etupenkille. - Näyttäisi, että alkaa satamaan, tutkija sanoo käynnistäessään auton.
- Niin, tummat ovat pilvet, vastaan ja nojaan päätäni sivuikkunaa vasten.
En halua nyt puhua. Haluan kerrata kaiken, mikä johti tähän, ennen kuin olemme perillä.
Kuusitoista vuotta sitten, huomasin ystävieni juhlissa Siljan. Hänessä oli jotakin todella kaunista, jotakin uutta ja raikasta. Hänen kiiltävät tummat hiuksensa valuivat pitkin selkää, silmät nauroivat ja suu oli täydellinen. Pitkät jalat, mutta eniten viehätti tapa, miten tämä nainen liikkui. Liike oli pehmeää, harkittua, rauhallista, ilman kulmia, aivan kuin vedessä.
Jollakin tuttavakonstilla pääsin hänen lähelleen ja siitä se lähti, suhteemme.
Ihastuminen vaihtui aika pian rakkaudeksi. Siljassa oli jotakin erilaista, jotakin sellaista, mitä en koskaan ollut saanut koskettaa.
Olimme todella onnellisia toistemme kanssa. Yksinäisyys tuli mahdottomaksi.
Kahden avoliittovuoden jälkeen meidät vihittiin ,tontilla , johon aloimme rakentamaan omaa kotiamme.
Olin tietokone-alalla johtavassa asemassa. Silja oli lentokentän turvatarkastajana.
Ammatti hieman aluksi hämmästytti minua, mutta kyllä, Siljassa oli auktoriteettinenkin puoli.
Aloin päivätyöni lisäksi, hoitamaan talon rakennus asioita.
Ennen kuin huomasinkaan oli rakentaminen nielaissut kaiken vapaa-aikani.
Kotiin saapuessani oli monesti jo puoliyö.
Aluksi Silja oli jo nukkumassa kun tulin kotiin. Siljan oli työnsä vuoksi herättävä aikaisin. Jonkin ajan kuluttua Silja alkoi odottamaan minua, että saisimme edes muutaman sanan vaihdettua. Käytäntö sujuikin aluksi hyvin ja olin iloinen, että joku viitsi valvoa vuokseni. Muutaman viikon kuluttua aloimme kuitenkin molemmat olemaan aika väsyneitä. Pikkuasiatkin saattoivat johtaa kinasteluun. Silja syytti minua yksinäisyydestään ja minä Siljaa vapauden riistosta. Muutaman kerran yritimme ihan tosissamme puhua asioista, mutta jo hetken päästä palasimme samaan syytösten kierteeseen. Sopuisana hetkenä Silja sanoi kaipaavansa meitä yhdessä. Minä tunsin omantunnon pistoksia ollessani niin paljon poissa vaimoni luota. Tunsin olevansa puun ja kuoren välissä. Rakentamisen tahtia ei mielestäni kannattanut kuitenkaan hidastaa. Mitä nopeammin talo olisi valmis, sitä nopeammin pääsisimme jatkamaan normaalia elämää. Riidat alkoivat olla jatkuvia. Silja turhautui liittoomme ja minä stressaannuin kiireestä. Tuntui, että kaikki vaativat jotakin, enkä riitä enää mihinkään. Väliimme syntyi katkeruutta ja vihaa.
Talo valmistui ajallaan. Olin luvannut rakennusporukalle , että talon valmistuessa määräaikaan mennessä, tarjoan risteilyn täysihoidolla.
Silja jäi laittamaan tavaroita paikoilleen uuteen kotiin, kun laiva irtosi satamasta. Vapauteni oli alkanut ja tunsin sen myös ansainneeni.
Me söimme, joimme ja olimme iloisella mielellä. Alkuillasta olimme jo aika lailla humaltuneet. Kävimme karaokeakin laulamassa ja siirryimme sitten
diskon puolelle. Minua jo väsytti, mutta ajattelin, että sen kerran kun on juhlat ansaittu, ne juhlitaan vaikka väkisin. Kaverit katosivat pikkuhiljaa, hytteihin, tanssimaan, toiseen ravintolaan ja huomasin istuvani yksin. Hetken päästä, pöydän toiselle puolelle istui nuori nainen. Humalassa hänkin, mutta silmissä suuri suru.
-Lähdetkö tanssimaan? kysyin. -Ei nyt, siellä menee hitaat, enkä mä tykkää
tanssia hitaita tuntemattomien kanssa. -Ai, mikäs siinä on vikana? halusin tietää. -Mitä järkeä siinä on, et sä pidät kiinni jonkun vieraan selästä, johon paita on liimautunut kiinni ja kundi puristelee sua perseestä, luulee varmaan, et se on todella kiihottavaa. Mä en kaulaile tuttujakaan, miks mun pitäis jonkun tuntemattoman kanssa ruveta notkumaan poski poskea vasten?
Hän katsoi haastavasti ja sytytti savukkeen.
Tunsin olevani vastuussa koko miesten maailman tekemisistä. Tässä tytössä oli jotain ristiriitaista ja huomasin sen kiehtovan.
Olin saanut haasteen ja halusin siihen myös vastata. Halusin todistaa tälle naiselle, että kaikki maailman miehet eivät ole surkeita perseenpuristelijoita.
-Mielenkiintoinen näkökulma, sanoin ja nojasin pöydän yli, hipaisin rannetta. -Entäpä nopeat kappaleet? Tyttö hymyili ja tumppasi savukkeen.
Novellia on tämän jälkeen sivukaupalla ja se on kirjoitettu valmiiksi. Kirjoitusvirheiden korjauksia en ole vielä tehnyt.Ruusuja ja risuja otetaan ilman muuta vastaan:)
Oliko sieluni välillä poissa, vai koko ajan minussa itsessäni ? Elikö se omaa elämäänsä, vai oliko seisahtunut aivojeni sopukoihin?
Tänään on viisi päivää heräämisestäni , nukuttuani kymmenen pitkää vuotta.
Paljon on varmasti muuttunut, kaikkialla maailmassa, minunkin maailmassani. Oveen koputetaan. -Aika mennä ,hoitaja sanoo. Irrotan katseeni sairaalan ikkunasta ja käännyn . Ovelle ilmestyy itseni ikäinen mies. Hieman nukkavieru, parransänkeä,
pitkät leikkuuta vaille olevat hiukset, kansio kainalossa. -Minä voinkin jatkaa tästä, mies sanoo hoitajalle ja kävelee luokseni käsi ojossa. -Kilpinen, yliopiston tutkija.
-Savikko, Markku Savikko.
Otan takkini ja laukkuni sängyltä.
Kävelemme hiljaisuudessa sairaalan takana olevalle parkkipaikalle. Tutkija avaa minulle auton oven ja istun etupenkille. - Näyttäisi, että alkaa satamaan, tutkija sanoo käynnistäessään auton.
- Niin, tummat ovat pilvet, vastaan ja nojaan päätäni sivuikkunaa vasten.
En halua nyt puhua. Haluan kerrata kaiken, mikä johti tähän, ennen kuin olemme perillä.
Kuusitoista vuotta sitten, huomasin ystävieni juhlissa Siljan. Hänessä oli jotakin todella kaunista, jotakin uutta ja raikasta. Hänen kiiltävät tummat hiuksensa valuivat pitkin selkää, silmät nauroivat ja suu oli täydellinen. Pitkät jalat, mutta eniten viehätti tapa, miten tämä nainen liikkui. Liike oli pehmeää, harkittua, rauhallista, ilman kulmia, aivan kuin vedessä.
Jollakin tuttavakonstilla pääsin hänen lähelleen ja siitä se lähti, suhteemme.
Ihastuminen vaihtui aika pian rakkaudeksi. Siljassa oli jotakin erilaista, jotakin sellaista, mitä en koskaan ollut saanut koskettaa.
Olimme todella onnellisia toistemme kanssa. Yksinäisyys tuli mahdottomaksi.
Kahden avoliittovuoden jälkeen meidät vihittiin ,tontilla , johon aloimme rakentamaan omaa kotiamme.
Olin tietokone-alalla johtavassa asemassa. Silja oli lentokentän turvatarkastajana.
Ammatti hieman aluksi hämmästytti minua, mutta kyllä, Siljassa oli auktoriteettinenkin puoli.
Aloin päivätyöni lisäksi, hoitamaan talon rakennus asioita.
Ennen kuin huomasinkaan oli rakentaminen nielaissut kaiken vapaa-aikani.
Kotiin saapuessani oli monesti jo puoliyö.
Aluksi Silja oli jo nukkumassa kun tulin kotiin. Siljan oli työnsä vuoksi herättävä aikaisin. Jonkin ajan kuluttua Silja alkoi odottamaan minua, että saisimme edes muutaman sanan vaihdettua. Käytäntö sujuikin aluksi hyvin ja olin iloinen, että joku viitsi valvoa vuokseni. Muutaman viikon kuluttua aloimme kuitenkin molemmat olemaan aika väsyneitä. Pikkuasiatkin saattoivat johtaa kinasteluun. Silja syytti minua yksinäisyydestään ja minä Siljaa vapauden riistosta. Muutaman kerran yritimme ihan tosissamme puhua asioista, mutta jo hetken päästä palasimme samaan syytösten kierteeseen. Sopuisana hetkenä Silja sanoi kaipaavansa meitä yhdessä. Minä tunsin omantunnon pistoksia ollessani niin paljon poissa vaimoni luota. Tunsin olevansa puun ja kuoren välissä. Rakentamisen tahtia ei mielestäni kannattanut kuitenkaan hidastaa. Mitä nopeammin talo olisi valmis, sitä nopeammin pääsisimme jatkamaan normaalia elämää. Riidat alkoivat olla jatkuvia. Silja turhautui liittoomme ja minä stressaannuin kiireestä. Tuntui, että kaikki vaativat jotakin, enkä riitä enää mihinkään. Väliimme syntyi katkeruutta ja vihaa.
Talo valmistui ajallaan. Olin luvannut rakennusporukalle , että talon valmistuessa määräaikaan mennessä, tarjoan risteilyn täysihoidolla.
Silja jäi laittamaan tavaroita paikoilleen uuteen kotiin, kun laiva irtosi satamasta. Vapauteni oli alkanut ja tunsin sen myös ansainneeni.
Me söimme, joimme ja olimme iloisella mielellä. Alkuillasta olimme jo aika lailla humaltuneet. Kävimme karaokeakin laulamassa ja siirryimme sitten
diskon puolelle. Minua jo väsytti, mutta ajattelin, että sen kerran kun on juhlat ansaittu, ne juhlitaan vaikka väkisin. Kaverit katosivat pikkuhiljaa, hytteihin, tanssimaan, toiseen ravintolaan ja huomasin istuvani yksin. Hetken päästä, pöydän toiselle puolelle istui nuori nainen. Humalassa hänkin, mutta silmissä suuri suru.
-Lähdetkö tanssimaan? kysyin. -Ei nyt, siellä menee hitaat, enkä mä tykkää
tanssia hitaita tuntemattomien kanssa. -Ai, mikäs siinä on vikana? halusin tietää. -Mitä järkeä siinä on, et sä pidät kiinni jonkun vieraan selästä, johon paita on liimautunut kiinni ja kundi puristelee sua perseestä, luulee varmaan, et se on todella kiihottavaa. Mä en kaulaile tuttujakaan, miks mun pitäis jonkun tuntemattoman kanssa ruveta notkumaan poski poskea vasten?
Hän katsoi haastavasti ja sytytti savukkeen.
Tunsin olevani vastuussa koko miesten maailman tekemisistä. Tässä tytössä oli jotain ristiriitaista ja huomasin sen kiehtovan.
Olin saanut haasteen ja halusin siihen myös vastata. Halusin todistaa tälle naiselle, että kaikki maailman miehet eivät ole surkeita perseenpuristelijoita.
-Mielenkiintoinen näkökulma, sanoin ja nojasin pöydän yli, hipaisin rannetta. -Entäpä nopeat kappaleet? Tyttö hymyili ja tumppasi savukkeen.
Novellia on tämän jälkeen sivukaupalla ja se on kirjoitettu valmiiksi. Kirjoitusvirheiden korjauksia en ole vielä tehnyt.Ruusuja ja risuja otetaan ilman muuta vastaan:)
Vastaukset 2
Vanhimmat
luettavaa!!!!! Saiskohan loputkin lukea,jäi kesken hyvä tarina....
kiva lukee loputkin.. :)