Perunkirjoitukset ovat perjantaina. Jos perikunnan osakas on lähettänyt asiaa hoitavalle lakitoimistolle kirjeen, jossa hän kertoo "ottavansa myöhemmin kantaa testamenttiin", niin mitä se tarkoittaa (lakimies oli pyytänyt ilmoittamaan näin)?
Onko kannanottaminen sama asia kuin testamentin moittiminen?
Kuinka testamenttia pitää oikeaoppiseti moittia ja tuleeko se kaliiksi moittijalle?
Tuttavani aikoo tehdä näin, sillä hänen mielestään hänen sukulaisensa on allekirjoittanut testamentin silloin, kun hänellä on ollut jo selkeästi dementoitunut altsheimerintaudin takia. Testamentin edunsaaja oli vienyt sukulaisen lakimiehen juttusille.
Minkälaisia todisteita ystäväni tarvitsee, jotta testamentin voisi kumota? Edesmennyttä sukulaista ei oltu julistettu vajaavaltaiseksi.
Haluan vielä ilmaista sen, että perikunnan osakkaita on niin paljon, ettei ystäväni tule rahallisesti kostumaan asian suhteen. Kysymys on hänen puoleltaan oikeudenmukaisuudesta. Pohdimme asiaa ystäväni kanssa ja se sai minutkin uteliaaksi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Testamentin tekijän kuoltua testamentti on annettava todistettavasti tiedoksi testamentin tekijän lakimääräisille perillisille. Tällä osoitettaan se, että testamentin saaja haluaa ottaa testamentin vastaan. Sen jälkeen, kun lakimääräiset perilliset ovat saaneet tiedon testamentista, heillä on oikeus moittia testamenttia nostamalla testamentin moitekanne puolen vuoden kuluessa siitä, kun testamentti on annettu tiedoksi.
Kun perilliset ovat saaneet tiedon testamentista, heillä on mahdollisuus laissa mainituilla perusteilla moittia testamenttia nostamalla testamentin moitekanne kuuden kuukauden kuluessa testamentin tiedoksisaamisesta.
Laki tuntee mm. seuraavat testamentin moiteperusteet:
tekijä ei ole ollut kelpoinen määräämään omaisuudestaan
testamenttia ei ole laadittu lain vaatimien muotomäärysten mukaan
testamentin tekemiseen on vaikuttanut mielisairaus tai sieluntoiminnan häiriö
tekijä on pakotettu tekemään