taxfree

Voisiko joku kertoa Jaipurin taxreesta.
Mitä löytyy?
Aikaisemmilla lennoilla on tehty välilasku
Dubaihin, ja siellä oli korkeatasoinen taxree.
2341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Helsinkiläinen Kari Siljander kertoi Finnairin Saigonin-lomalennosta Helsingin Sanomien mielipidesivulla lauantaina. Hän kirjoittaa:

Suomesta Saigoniin tuleva kone on seitsemän tuntia myöhässä. Finnair on valinnut välilaskupaikaksi Intiassa Jaipurin rutiköyhän kaupungin.
Lentokentän varustustaso on surkea. Ei kunnollisia lähestymislaitteita, ei kunnollisia matkustajatiloja, ei mahdollisuutta täydentää ruokahuoltoa, edes poikkeustapauksissa.
Lento pääsee lähtemään Saigonista seitsemän tuntia myöhässä. Ruokatarvikkeita ei saada koneeseen riittävästi.
Viiden ja puolen tunnin lennon jälkeen pitäisi laskeutua Jaipuriin, laskeutuminen ei onnistu sumun vuoksi. Lennämme Ahmadabadiin.
Ahmadabadissa vietimme kuusi tuntia koneessa. Koneesta loppui ruoka sekä vesi, vessat olivat tukossa. Matkalaiset eivät saaneet poistua edes odotushalliin.
Henkilökunta oli umpiväsynyt, ja lentäjän työaika oli venynyt yli 20-tuntiseksi.
Vaikeata uskoa, että tämä miehistö kykenisi toimimaan järkevästi kriisitilanteessa. Yksi tupakoitsija pääsikin sytyttämään tupakan avoimen oven edessä, johon reagoi hälytyslaitteisto, eikä miehistö.
Pääsimme yli kuuden tunnin sietämättömän odotuksen jälkeen lentämään Jaipuriin "turvallisesti".
Finnairin lento odotuksineen Saigonista Helsinkiin kesti yhteensä 21,5 tuntia. Matkustajille matka hotellista Saigonista Helsinkiin kesti yhteensä 32 tuntia.
Finnair yrittää säästää lentokenttäkustannuksissa ja vähät välittää matkustajien ja henkilökunnan mukavuudesta, ja mikä pahinta turvallisuudesta.
Lento AY 1954 pääsi takaisin Suomeen. Näillä säästötoimenpiteillä ja turvallisuuden laiminlyönneillä voi olla, ettei seuraava lento ehdi illaksi kotiin, pahimmassa tapauksessa ei ollenkaan.

  • Intian tax freet surkeita, mutta mitäpä sieltä löytyisikään..kallista viinaa ja tupakkaa, kun tax freen ulkopuolelta saa puoilet halvemmalla;)
    kivaa tax free reisuua..
    nim.kokemuksia..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jokkeri kirjoitti:

Voisiko joku kertoa Jaipurin taxreesta.
Mitä löytyy?
Aikaisemmilla lennoilla on tehty välilasku
Dubaihin, ja siellä oli korkeatasoinen taxree.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu