Mä olin nuori tyttö rakastuessani ekan kerran.
Olin kattellut poikaa salaa ja hän kuulemma mua.
Hän oli kysynyt multa pariinkin otteeseen sen
loppuunkulutetun, mutta ihanan kysymyksen "alaks
oleen mun kaa", mutta mä vastasin miinuksena.
Olinhan mä pieni ja "viaton" (jos musta ikinä voi
sanoo niin) Kun oli sitten discoilta ja bailut
päättyny, poika kysy udestaan ja joku mun päässä
naksahti ja sanoin joo. Me oltiin iloinemme ja
riitoinemme yhdessä kokoneiset 7 kk. Jätkä pisti
poikki ja pyysi kuukauden päästä takaisin. Mutta
mä olin kerinnyt tutustua ihan uuteen ilmiöön,
uuteen ihastukseen. Ensin meinasin suostua
entiselleni, kyllähän mä siittä välitin, toki
vaan ystävä, tai en oikeastaan; vihasin häntä
niin paljon, että se oli jo vahvaa ystävyyttä.
Mutta sitten ajattelin, etten kyllä ala jojoksi,
jota voi pompotella. Niinpä haistatin pojalle:"en
mä ole lelu", ajattelin. Kun sitten parin
kuukauden kuluttua uuden rakkauden kanssa meni
poikki (mun tahdosta, en halunnut loukuta häntä
enää) poikki, huomasin yhä välittäväni
ensirakkaudestani.
Nyt, kun siitä on jo kaksi vuotta, mietin, mikä
meni vikaan? Mitä tein väärin, kun rakastan häntä
yhä? Miksi muhun sattuu aivan sairaasti, kun nään
hänen kuhertelevan tyttöjen kanssa? Mieleen
hiipii väkisinkin ajatus, että olinko hänelle
vain yksi muiden joukossa? Enkö ollut hänelle
mikään erikoisuus, vaikka hän jaksoi odottaa mun
plus-vastaustani melkein puolitoista vuotta? Ehkä
hän ei osaa näyttää sitä, ajattelen
lohduttaakseni itseäni. Ja oikeastaan, kun puhun
jonkun muun pojan kanssa esim. koulussa, näen
hänen katsovan mua murheellisena, ikäänkuin
itkien sisässään, niin kuin minä häntä, kun hän
on muiden kanssa. Miksen voi vain unohtaa? Miksi
minun pitää olla pelle?
Auttakaa joku!!!
Kertokaa, voinko päästä hänestä yli, kun en ole
pariinkaan vuoteen päässyt??!!!
Kiitos vastauksista ja vinkeistä kuuluu teille,
jotka viitsitte kirjoittaa!
Olin kattellut poikaa salaa ja hän kuulemma mua.
Hän oli kysynyt multa pariinkin otteeseen sen
loppuunkulutetun, mutta ihanan kysymyksen "alaks
oleen mun kaa", mutta mä vastasin miinuksena.
Olinhan mä pieni ja "viaton" (jos musta ikinä voi
sanoo niin) Kun oli sitten discoilta ja bailut
päättyny, poika kysy udestaan ja joku mun päässä
naksahti ja sanoin joo. Me oltiin iloinemme ja
riitoinemme yhdessä kokoneiset 7 kk. Jätkä pisti
poikki ja pyysi kuukauden päästä takaisin. Mutta
mä olin kerinnyt tutustua ihan uuteen ilmiöön,
uuteen ihastukseen. Ensin meinasin suostua
entiselleni, kyllähän mä siittä välitin, toki
vaan ystävä, tai en oikeastaan; vihasin häntä
niin paljon, että se oli jo vahvaa ystävyyttä.
Mutta sitten ajattelin, etten kyllä ala jojoksi,
jota voi pompotella. Niinpä haistatin pojalle:"en
mä ole lelu", ajattelin. Kun sitten parin
kuukauden kuluttua uuden rakkauden kanssa meni
poikki (mun tahdosta, en halunnut loukuta häntä
enää) poikki, huomasin yhä välittäväni
ensirakkaudestani.
Nyt, kun siitä on jo kaksi vuotta, mietin, mikä
meni vikaan? Mitä tein väärin, kun rakastan häntä
yhä? Miksi muhun sattuu aivan sairaasti, kun nään
hänen kuhertelevan tyttöjen kanssa? Mieleen
hiipii väkisinkin ajatus, että olinko hänelle
vain yksi muiden joukossa? Enkö ollut hänelle
mikään erikoisuus, vaikka hän jaksoi odottaa mun
plus-vastaustani melkein puolitoista vuotta? Ehkä
hän ei osaa näyttää sitä, ajattelen
lohduttaakseni itseäni. Ja oikeastaan, kun puhun
jonkun muun pojan kanssa esim. koulussa, näen
hänen katsovan mua murheellisena, ikäänkuin
itkien sisässään, niin kuin minä häntä, kun hän
on muiden kanssa. Miksen voi vain unohtaa? Miksi
minun pitää olla pelle?
Auttakaa joku!!!
Kertokaa, voinko päästä hänestä yli, kun en ole
pariinkaan vuoteen päässyt??!!!
Kiitos vastauksista ja vinkeistä kuuluu teille,
jotka viitsitte kirjoittaa!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Et sä mikään pelle oo. Sä oot vaan ihan
tavallinen tyttö, joka ei tiedä missä mennään. Mä
neuvoisin sua, et ota rohkeesti itestäs niskasta
kiinni ja mee juttelee sen poitsun kans heti ku
voit. Sano sille suoraan mitä ajattelet ja kysy
mitä se ajattelee. Jos se sanoo, että se tykkää
susta, ni mieti tykkäätkö sä siit viel oikeesti
niin paljo, et haluisit olla sen kans enemmän ku
pelkkä kaveri. Jos se taas sanoo, et se ei oo
sust kiinnostunu, ni sit se vaan tarkottaa sulle
sitä, et se poika on menneen talven lumia... Ja
sit sä voit olla ylpee itestäs et oot ollu niin
rohkee, et oot voinu mennä kysyy siltä niin
vaikeeta ja jännää asiaa.
Eli lyhykäisesti: mee rohkeesti kysyy mitä se
haluu susta, jos se kerran sua tuijottelee! Ja oo
sille ystävällinen vaikka vastaus olis mikä!
Sellasia ihmisiä arvostetaan maailmassa, ketkä on
reiluja kaikille!
Tsemppiä ja rohkeutta sulle!
Miten mä voin olla rohkea? Mähän pelkään tulevani
torjutuksi! Miten mun itsetuntoni kestäis sen
kolhun, että mä voisin kuunnella sen jätkän
mielipidettä? Sisälläni kytee pelko, että,entä
sitten, jos se vihaa mua? Mitä mä SITTEN teen? Mä
RAKASTAN sitä jätkää, kukaan ei voi olla
rakastamatta. Sanotaanko, että vaikka sanoin
olevani "nuori" rakastuessani, niin olen sitä,
vieläkin. Todellinen TEINI! Ja älkää vaan tulko
(pliis!!) ihmiset sanomaan, että "ei teininä voi
rakastuu", mä tien tasan tarkkaan, mitä rakkaus
on MUN KOHDALLANI. Kai se on jokaiselle ihan oma
stoorinsa. Joka tapauksessa kiitos tintti
vastauksestasi, olen iloinen, että edes joku
niistä 24 lukeneesta viitsi vastata!!!
onhan se hankalaa päästä yli ihmisestä, jota
rakstaa... mut kyl sun kannattaa tehä niinku
tintti sano... elämäs on otettava riskejä, vaik
ei niisät kauheesti pitäskään... ja enemmän sä
tuut katumaan sitä että et menny kysyy sen jätkän
mielipidettä, ku et jos meet... ja sit ainaki
pääset siit epävarmuudest, mikä sun sisälläs
kummittelee... ja jos vastaus on kieltävä, se
tottakai kolahtaa itsetuntoon, mut älä anna sen
lannistaa sua!! jätkiä on maailmassa muitakin, ja
voithan silti pysyy ystävänä sen jätkän kaa!!
toivottavasti autto yhtään...
Mulla on sama tilanne kun sulla. Oon vieläkin
rakastunut mun ensirakkauteen ja tahtoisin
hänet takaisin itselleni. Siitä kun erottiin on 1,5
vuotta. Ajattelen häntä koko ajan ja olen
päättänyt, että seuraavan kerran kun näen
hänet yksin kerron hänelle mitä ajattelen. Toi
poika seurustelee tällä hetkellä, se suhde on
aika uus. Mä en tiedä teenkö mä oikein jos
meen nyt kertoon sille mun tunteistani. Jos
sillä on vielä tunteita mua kohtaan niin mä
teen väärin sitä hänen tyttöään kohtaan, mut
mä en voi enää elää tän asian kanssa.
Pelkään torjutuksi tulemista, koska se
samalla rikkoo kaikki mun unelmat ja haaveet
saada hänet takaisin, mut mä en voi kai
muuta.. Pelkään etten pääse hänestä
koskaan yli...
Koita jaksaa!