löysin kivan miehen tai niin silloin luulin
eräänä kauniina päivänä. tapasimme lähikaupassa
ja kiinostus heräsi molemin puolin.
aloimme "seurustella" ja muutamien viattomien
tapaamisten jälkeen (muutama kuukausi) aloimme
intiimin kanssakäymisen.
Minä rakastuin häneen hän ei sanonut rakastavansa
minua. mutta sitten ihmettelin miksi hän aina
peruu tapaamisemme syy selvisi aikanaan
Äiti tarvitsi milloin mitäkin. Kyytiä naapurin
kummin kaiman luo tai jonnekin muualle.
ja poikahan meni. samoin puhelut häiritsivät ja
käynnit. miehen ollessa luonani äiti soitteli
jopa 3 4 kertaa illanaikana ja poika yleensä
silloin lähti hänen luokseen. jopa rakastelun
aikana mies mietti että mitäs äiti sanoo jos
tietää mitä me teemme (mies oli 34 vuotta)
mietin silloin paljon tätä juttua mutta koska
rakastin häntä koitin sietää tilannetta.
niin eteni muutama kuukausi kunnes me olimme
lähdossä yhdessä lomailemaan erääseen kylpylään.
ja eikös vain äiti tulekin samaan paikkaan.
ei ollut malttanut pysyä poissa. otti selvää
missä huoneessa me asumme ja "kortteerasi"
huoneeseemme. hyvästi lemmen loma.
Loman jälkeen sanoin miehelle että nyt pitää
valita joko sanoo äidilleen ettei meitä saa
häiritä tai sitten sanoo hyvästit minulle. Hän
valitsi jälkimäisen. minä sain mennä.
no toivuin jotenkin meni muutama kuukausi tapasin
kivan kaverin aloin käymään tansseissa ja pidin
hauskaa, tämä mamman poika sai kuulla
seurustelustani ja päättikin että oli valinnut
väärin ja haluaa uuden tilaisuuden.,
en antanut sitä. Mutta miespä ei sitä
hyväksynytkään vaan alkoi terrorisoida elämääni
soittelee minulle laittelee tekstareita sekä
maileja... ihan holtittomasti. kymmeniä illassa
ja ompa hän lähettänyt maileja läheisille
ihimisillenikin. kertoen minusta kaiken laista
paskaa. Oneeksi läheiseni tietävät tilanteen ja
en siitä kanna huolta.
mutta miten saan miehen lopettamaan tuon
häiriköinnin? Onko miehinen itsekunnioitus näin
heikoilla kantimilla että pitää takertua näin?
onko kellään kokemusa mammanpojista?
kertokaa
eräänä kauniina päivänä. tapasimme lähikaupassa
ja kiinostus heräsi molemin puolin.
aloimme "seurustella" ja muutamien viattomien
tapaamisten jälkeen (muutama kuukausi) aloimme
intiimin kanssakäymisen.
Minä rakastuin häneen hän ei sanonut rakastavansa
minua. mutta sitten ihmettelin miksi hän aina
peruu tapaamisemme syy selvisi aikanaan
Äiti tarvitsi milloin mitäkin. Kyytiä naapurin
kummin kaiman luo tai jonnekin muualle.
ja poikahan meni. samoin puhelut häiritsivät ja
käynnit. miehen ollessa luonani äiti soitteli
jopa 3 4 kertaa illanaikana ja poika yleensä
silloin lähti hänen luokseen. jopa rakastelun
aikana mies mietti että mitäs äiti sanoo jos
tietää mitä me teemme (mies oli 34 vuotta)
mietin silloin paljon tätä juttua mutta koska
rakastin häntä koitin sietää tilannetta.
niin eteni muutama kuukausi kunnes me olimme
lähdossä yhdessä lomailemaan erääseen kylpylään.
ja eikös vain äiti tulekin samaan paikkaan.
ei ollut malttanut pysyä poissa. otti selvää
missä huoneessa me asumme ja "kortteerasi"
huoneeseemme. hyvästi lemmen loma.
Loman jälkeen sanoin miehelle että nyt pitää
valita joko sanoo äidilleen ettei meitä saa
häiritä tai sitten sanoo hyvästit minulle. Hän
valitsi jälkimäisen. minä sain mennä.
no toivuin jotenkin meni muutama kuukausi tapasin
kivan kaverin aloin käymään tansseissa ja pidin
hauskaa, tämä mamman poika sai kuulla
seurustelustani ja päättikin että oli valinnut
väärin ja haluaa uuden tilaisuuden.,
en antanut sitä. Mutta miespä ei sitä
hyväksynytkään vaan alkoi terrorisoida elämääni
soittelee minulle laittelee tekstareita sekä
maileja... ihan holtittomasti. kymmeniä illassa
ja ompa hän lähettänyt maileja läheisille
ihimisillenikin. kertoen minusta kaiken laista
paskaa. Oneeksi läheiseni tietävät tilanteen ja
en siitä kanna huolta.
mutta miten saan miehen lopettamaan tuon
häiriköinnin? Onko miehinen itsekunnioitus näin
heikoilla kantimilla että pitää takertua näin?
onko kellään kokemusa mammanpojista?
kertokaa
Vastaukset 6
Vanhimmat
Poliisille ilmoitus ja hae kihlakunnanoikeudesta
(raastuvan-) lähestymiskielto.
miehiä,jotka eivät ole koskaan kasvaneet
aikuiseksi, vaan ovat jääneet äidin helmoihin
roikkumaan. Olit tälle tyypille ilmeisesti hänen
ensimmäisensä, vikaa kuulostaa olleen kyllä myös
siinä äidissä, joka ei halua luopua pojastaan.
Surkeita tapauksia tollaset, mä toivon että sun
uusi kaveris laittaa sen järjestykseen, niin minä
ainakin tekisin.
Mutta perheen ainoana lapsena voin kertoa että se
irtaantuminen vanhemmista saattaa olla hel..in
vaikeaa. Äiti ei meinaa millään uskoa että oma
pikkupoika on aikuinen ja roikkuu perässä kuin
takiaispallo. Itse olen todennut että asuminen
toisella paikkakunnalla satojen kilometrien
päässä on ainut mahdollisuus viettää "normaalia"
elämää niin surullista kuin se onkin.
ota dokumentit ja todistajat
paperille ja marssi poliisin
luo
minulla oli akka, josta ei
päässyt eroon, nyt olen asunut
sen kanssa avioliitossa
kohta 30 vuotta
ja vittuilu piristeenä
vaikka jossakin vaiheessa
jouduin ottamaan psyykenlääkkeet
avuksi
Vähän samanlaisia kokemuksia minullakin, tosin
hän on 100% minun kanssani kun on, mutta jos
soitan hänelle kun on kotonaan niin silloin on
poissaoleva ja "häiritty". Hän on kyllä nuorempi
kuin minä muutaman vuoden. Pelkää mitä äiti olisi
mieltä jos kertoisi että hänellä seurustelee (jo
9:ttä kuukautta!!) vanhemman naisen kanssa. Olen
sanonut että hän on napanuorassa vielä, mutta hän
vain nauraa ettei muka ole. Ehkä meidän täytyy
seurustella vielä toiset 9 kk että hän huomaa
kuka on hänelle tärkeämpi? Rakastan häntä todella
paljon enkä vielä halua antaa periksi.....
Kokemusta on minulla useastakin mammanpojasta.
Heillä on ongelmana riippuvuussuhde äitiin, mikä
sitten sinun tapauksessasi siirtyi vähitellen
sinuun.
Hän kokee nyt ettei voi tulla toimeen ja elää
ilman sinua, vaikka suhde olikin aivan sairas.
Jos sinulla olisi vielä tunteita häntä kohtaan,
voisitte yhdessä yrittää selvitellä tällaista
äitiriippuvuutta
perheterapiassa/parisuhdeterapeutilla.
Koska kysymyksessä on vakava tunne-elämän häiriö,
äitin totaalisen dominoivuuden ja äidin omankin
pojastaan riippuvaisuuden aiheuttama, on
turvauduttava ulkopuoliseen apuun.
Äiti ehkä voisi jossain vaiheessa olla mukanakin
juttelemassa.
Jos tällaisia poikia yrittää pakkoerottaa
äideistään, käy useimmiten juuri niinkuin sinun
tapauksessasi.
Napanuoran katkaiseminen vie aikaa
normaalistikin, mutta kun kyseessä on äitinkin
riippuvuuus pojastaan noin vahvana, on tapaus
vakava.
Jos nyt kuitenkin haluat lopullisesti pitää
miehen loitolla, kehottaisin keskustelua hänen
kanssaan, sopuisassa tunnelmassa, koska kyllä hän
varmasti aistii riippuvaisuusongelmansa jossakin
sielunsopukassaan.
Muuten - tällaiset miehethän usein valitsevat
äitiänsä muistuttavia tyttöystäviä.
Niin karmealta kuin se tuntuukin, esittäisin
pojalle kysymyksen mihin hän sinussa ihastui?
Muistutatko jotenkin hänen äitiään?
Jos tällainen poika sitten todella "jättäisi"
pakosta äitinsä, voisi siitä seurata sekä äidin
että pojan ja vieläpä sinunkin henkinen
luhistuminen kaikenlaisten terrorisointien puolin
ja toisin (äitin puolelta ja pojankin äitiä
kohtaan) esiinpulpahtaminen ja ties kuin kauan
jatkuminen elämässäsi.
Siis jos mammanpojan kanssa aikoo elää on äiti
saatava ainakin jossain määrin tuntemaan itsensä
turvalliseksi, jottei hän tunne sinua uhkana koko
elämälleen ja tästä syystä aloita sotaa sinua
vastaan.
Mutta jos haluat päästä eroon mammanpojasta, niin
kehoitan sovittelevaa eromallia.