Kauris on kaunis eläin. Kertokaapa kaikki kokeneet metsämiehet kauriin pyynnistä, ruokinnasta? Tai mistä tahansa asiasta joka kauriinpyyntiä sivuaa. Täällä kauriinpyynti on varsin tuore harrastus parikymmenvuotisen hirvenmetsästyksen ohella.
Kauris
metsämiehen vaimo
41427
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Keski-uudellamaalla kauris on jo lisääntynyt niin että metsästys lupia on meidän seuralla kahdeksan.
Mielenkiintoinen kohde joka lisääntyy räjähdysmäisesti ja kanta kattaa kohta liki koko maan. Talvi tietenkin verottaa lumitilanteesta ja pakkasista riippuen paikoin ankarastikkin kantaa.
Me ollaan totuttu ruokkimaan kauriita kaupasta poistetuilla vihanneksilla ja hedelmillä ja samat eväät kelpaa valkohännälle ja rusakollekkin.
Metsästys ajavalla mäyräkoiralla ja haulikolla on mitä hienointa puuhaa. Myös lavalta kyttääminen pieni kaliiperisella kiväärillä esim 5.7
Onneksi ase määräyksiä lievennettiin niin ettei ajokoiran kokoiseen maaliin tarvi sentään kolkytnollakutosella ruveta lihoja pilaamaan ja laki muuttuu koko ajan. Eiköhän kauriin metsästys kohta sallita ilman hirvimerkki ammuntaakin.
Sillähän merkki ammutaan millä hirvieläinkin ja haulikolla ja 4mm hauleilla ei tietääkseni hirvikoetta anneta ampua :)
Eiköhän joku valaise sua vieläkin paremmin mutta tässä ny oli mun mielipiteitä. Hienon metsästyskohteen kauris tuo muiden hirvieläinten lisäksi.
Kaunis eläin varmaan, mutta jos olet perustanut kuusen taimikoita niin voit olla varma, että kaikki on syöty kertaalleen muutaman vuoden aikana. Keinohan se on tietysti sekin ruokkia....... mutta kuuluuko kauris alkuperäiseen suomalaiseen luontoon?
On metsäkauriita ollut Suomessa ennenkin, mutta sitten ne hävisivät.
Metsäkauriin ei pitäisi syödä havupuita juuri ollenkaan, mutta ilmeisesti kuusen pottitaimet maistuvat aivan pieninä. Jokke sanoi tietävänsä asiasta enemmän. Keski- ja Pohjois-Suomessa lumikerros peittää pienet kuuset talveksi, joten kaurisvahinkoja ei kovin paljoa syntyne. Pihlaja ja mansikan lehdet kuulemma maistuvat hyvin. Kauris ei kuitenkaan yleensä tule 200m kauemmaksi metsän suojasta.
Metsäkaurista metsästetään aika paljon eri lailla kuin hirveä: Paljon pienempiä motteja ja passissa pitää olla paljon hiljempaa. Aseena haulikko on porukkametsästyksessä ja asutuksen tuntumassa paljon turvallisempi ja nopeisiin tilanteisiin paremmin soveltuva. Kyttääminen yleensä lavalta tai kopista kiväärillä.
Kauriinmetsästykseen oppiminen vie hirviporukoilta (tai siis metsästäjiltä, joista yleensä suuri osa on metsästänyt hirveä) monta vuotta. Siksi kaurislupia kannattaa hakea heti, kun kauriita alkaa olla alueella, niin päästään harjoittelemaan. Ensimmäisenä vuonna ei pakosta saada vielä lihaa lainkaan. Kauriinlihasta sanotaan, että se on parasta mitä metsästä saadaan; Tai siis voidaan saada. Kauriin ainoa vika on kuulemma se, että se on niin kaunis. Kauriista alkaa tulla havaintoja enemmän vasta, kun metsälle mennään kaurista etsimään ja varsinkin jos käytetään mäyräkoiraa. Mäyriksissäkin on eroja..