Kyllä SUOMESSA on kylämä! Thaimaan Pattayalla oli toisin.
Lähdimme ennen joulua reissuun ja olimme reilut kaksi viikkoa. Matka oli Aurinkomatkojen äkkilähtä (700e/naama). Kone oli Finnairin.. Tai pitäisikö sanoa tonnikalapurkki. Se oli aivan sairaan ahdas ja nukkumisesta ei voinut kuin haaveilla. Matka kesti 13h ja siinä oli yksi välipysähdys Intiaan. Mutta itse asiaan=)
Koneesta kun astuin ulos farkut jalassa, niin ne olivat kiinni ihossa samalla sekunnilla. Se lämpö mikä iski vastaan oli muistettava kokemus.
Kentältä matkasimme noin tunnin bussilla Pattayan hotelliimme. Kello oli paljon, joten menimme nukkumaan heti=)
Aamulla sitten ylös ja ulos. Olimme aivan huuli pyöreänä mitä missäkin on ja millä kuljemme. Lähdimme kävelemään kohti kaupunkia, mutta se oli tuskainen juttu. Kävelimme kait pari tuntia... Väärään suuntaan. Sitten uskalsimme ottaa lavataksin ja pääsimme kaupunkiin.
Lavataksit ovat avolava-autoja, joihin on laitettu katto ja penkit. Takapää on auki. Kuskin kanssa sovitaan hinta, ja sitten lähdetään. 3-5 km matkalla taksa oli 0,50-2e. Eli ei mitään. Hinta riippuu pitkälti siitä, paljonko pystyt tinkaamaan. Emme kuitenkaan kehanneet tingata, kun 2e on jo niin vähän. Näitä takseja on siellä mahdottoman paljon. Niitä on joka kulmassa yötä päivää. Sellaista syrjäpaikkaa ei kävellen löydä, etteikö olisi takseja. Nämä kuskit soittavat jatkuvasti torvea merkiksi siitä, että täällä olisi taksi. Ja jos ajattelette että NIITÄ on PALJON, niin torvet huutaa jatkuvasti. Kun tulet kaupasta ulos, niin taksia ollaan tarjoamassa heti!
Kaupat.. Välillä oli ahdistavaa mennä kaupoille, koska myyjät yrittävät myydä kauhealla innolla. Kun astut sisään, on jaloissasi jo myyjä. Kun kävelet liikkeen ohi, sieltä huudetaan sinua sisälle. Ei auta kun puristaa päätä. Mutta halpojahan hinnat siellä ovat. Naisten topit, t-paidat jne.. ovat suomessa 10-40e ja siellä ne olivat 2-5e. Riippuu vähän mistä ostaa. Markkinoilla on "paikalliset hinnat", mutta kauppakeskuksissa on pieni turistilisä. Mutta AINA pitää tinkiä.
Ruoka... Mikäli olette yhtä nirsoja kuin minä, niin nautinto on kaukana jos paikallista safkaa syö. Onneksi siellä on myös mäkkäri, pizza hut jne.. Vaikka kyllä paikallisista rafloistakin saa spagettia ja jauhelihakastiketta. Ruoka on halpaa! Halvin paikka oli rantakadulla oleva rafla, jossa otimme (2henkilöä) alkudrinksut, pääruuat, jälkkärit ja loppudrinksut. Maksoi YHTEENSÄ noin 10euroa. Ja ruoka oli sentäs pihviä.
Baarit... Heh, tämä onkin hassua. Lähes kaikki baarit on ns. tyttöbaareja. Ja niitä on PALJON. Vierivieressä baareja joissa tytöt huutavat sisälle.. Ei muuta kokemusta näistä, avoparina kun matkalla olin. Eikä muutenkaan olisi kyllä napannut.
Hotellin baarissa otimme ananaksen ja kookoksen sisään kaiverretut paukut. VIISI ihmistä niitä teki, ja maksoivat yhteensä alle 5e.
Rannat.. Joo, onhan ne hienoja ja vesi kirkasta. Vesiskoottereita, liitovarjoja, veneitä, suksia, renkaita, banaaneja jne.. Kaikkia noita oli vuokrattavana. Skootterit maksoi 22e 1/2h. Siis kaksi skootteria yhteensä. Tekemistä riittää, jos vain haluaa. Miinus on rannoissa se, että ne ovat TÄYNNÄ aurinkotuoleja ja varjoja. Ei meinaa kunnollista hiekkapaikaa löytää laisinkaan. Iso miinus on se, että paikalliset heittävät kaikki roskat maahan. Riippuen rannasta, niin sai katsoa ettei tule muovipussi suuhun uidessa=) Rannalla on sitten myös näitä kauppiaita. Siellä ei saa välillä hetkeäkään rauhaa kun tarjotaan hierontaa, tatskoja (hennaa), ruokaa, juomaa, tavroita, vaatteita jne.. Siellä myyjät kävelee eestaas ja kauppaa vaikka mitä.
Muuta.. Siellä on kaikenmaailman puistoja kuten krokotiili, elefantti ja tiikeri. Elefanteilla kävimme ratsastamassa ja katsomassa showta. Taksi ajoi hotellilta n.20km ensin krokofarmilla mutta se oli kiinni. Jatkoimme n.10km elefanttipaikaan. Olimme sisällä noin 1.5h ja taksi venasi pihassa. Taksi heitti meidät sitten kaupunkiin ja koko lysti kaikkineen maksoi 15e. Suomessa alotusmaksu on kait 6e=) Ainii, siellä fanttipaikassa oli PIENENPIENI marakatti. Se oli ihan vapaan ja hyppi tiskillä repien kaikki mikä käsiin sattui. Kun sen otti syliin, laittoi se heti sormen suuhunsa. Joo, mu se oli kiva.
Mielikuva ennen matkaa.. Luulin sen olevan hiekkaa ja merta jossa on bambumajoissa baareja jne.. Kauppoja aattelin olevan enemmänkin kojuja. Hinnat tiesin edullisiksi. Paratiisiksi kuvittelin. Ruokaa luulin saavani katukojuista.
Mitä se sitten oli.. Olihan siellä hiekkaa ja merta, mutta ei nyt ihan bambumajoja. Rannalla olevat kojut olivat yleensä tiskejä, joissa sai kaljaa, tupakkaa jne. Kojuja siellä on joka puolella. Niitä on vierivierin pitkin katuja. Mutta välissä on ihan pikkusia siistejä kauppoja ja ISOJA TOSI HIENOJA KAUPPAKESKUKSIA. Niitä on Pattayalla ainakin kuusi tavaratalot. Ravintolat ovat murjuista korketasoisiin. Yleensä ne ovat kuitenkin samaa tasoa kun suomessa. Katukojuista ei kannata syödä, ellei maha ole tottunut. Siellä on jos jonkinmoista fillaria ja skootteria missä on grilli. Hinnat olivatkin HALPOJA. Lähdimme kahdella matkalaukulla ja tulimme kuudella. Eli tavaraa tuli hieman osteltua. Paratiisi... no, on se sitäkin! En mä sinne muuttaisi, mutta menen varmasti vielä uudelleen!!!!! Mutta en finnairin pikkukipolla.
Siinä tuli nyt sekava kertomus=) Jos kysyttävää, niin jätä kyssäri tänne ja minä vastaan.

Vastaukset 18
Vanhimmat
mutta silti maksoitte moninkertaisia
hintoja siihen nähden mitä nuo kaikki
olisi paikalliselle maksaneet ;)
Eli olen menossa Pattayalle tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Kiitos kertomuksesta, mistä sainkin jo uutta tietoa, tässä nyt kuitenkin vielä yksi kysymys.
Siis pitääkö myös kauppakeskuksissakin tinkiä?
Laitan myöhemmin vielä kysymyksiä jos tulee jotain mieleen.
Tuota joo... Kaikissa paikoissa voi yrittää tinkiä. Kauppakeskuksissa ne ei välttämättä tule alaspäin. Jos tuotteessa on hintalappu, niin silloin ei ehkä kannata tinkiä. Mutta 98% kaikista kamoista on sellaisia, että myyjä heittää hinnan pärstän mukaan. Kauppakeskuksesta ostin ainakin kengät, jotka maksoi 800bath mutta tinkasi suraan 500bath. 100bath = 2.2euroa.
Jos menet Pattayalle, niin ainakin kauppakeskus Mike Shoppingmallissa kannattaa tinkiä. Se on käytännössä tavaratalo, mutta kuitenkin jokainen osasto on jonkun myyjän.
Joten tinkimään vaan!
Paras tinkiminen tapahtui matkalaukkukaupassa. Myyjä ilmotti ison laukun hinnaksi 3500bath. Sanoin vaan että tonni tai ei mitään.. Laski hintaa 2500... sit 2000... Kun lähin ulos, huusi perään OUKEI, 1500. Käännyin takaisin ja kysyin paljonko niin hinta nousi 2000=) Sain laukun lopulta 1200.
Siellä kaikki kertoo että nämä puuesineet valmistetaan isäni tehtaalla... JOO! Samoja kamoja on joka nurkassa=) Ei siis kannata ostaa ekasta paikasta, ellei hinta ole jo ok.
Tuohon aikaisempaan kommenttiin, joo.. Me maksoimme enemmän kun paikalliset. Jotenkin tuntuu hölmöltä tinkiä 2euron kyydistä=)
TIPPIÄ kannattaa antaa.. Ainakin ne tulevat hyvälle päälle=)
kaymaan Krabissa...se on paikkakunta
Pattayasta aika kaukana mutta siella on paljon nahtavaa ja parhaat rannat koko Thaimaassa!
Ottakaa vene Chicken islamdille ja menkaa snorklaamaan...!!!
Krabi ja vähän pienemmät saaret omalla porukalla vuokra veneellä. Siellä se paratiisi saari on.
Meren pohja näkyy 20 metrin päähän, hiekka on hienoa kuin sementtilaasti ja kalat värikkäitä kuin akvaariossa. Saimme muuten (3 pariskuntaa) yli 100 tonnikalaa(1-3 kg).
Matka James Bondin saarelle on ja ihan ok.
Ne turisteille tarkoitetut Thaimaa-paidat ovatkin ehkä mökkivaatteita... MUTTA, jos olet yli 20 kertaa käynyt, niin olet käynyt aika huonosti.. Meinaan siellä on samoja kamoja kun suomen merkkiliikkeissä.. H&M, Jack&Jones, Jim&Jil, Seppälä, VeroModa jne.. jne.. Diesel, Boss, Lagoste jne.. olevat merkit ei tietenkään ole aitoja katukaupoissa, eikä välttämättä isoissa kaupoissakaan. Mutta H&M kamoissa merkki on ihan sama, kun tuote on hyvä. Kannattaa käydä ensi kerralla (21.) markkinoilla, kauppakeskuksissa jne.. Ei vain niissä turistikojuissa joita on mm. hotelleilla=)
Ihmettelen silti, mitä merkitystä on ruualla, jos on reissussa. Toiset nauttii safkasta, mutta toiset kaikesta muusta. Antaa syödä vaikka mäkkärissä.
Niin, ja vaikka siellä Pattayalla on paljon tyttöbaareja, niin silti siellä käy perheellisiäkin... Koska siellä on HALPAA ja siellä on kauppoja, aurinko, meri, vesiurheilulajeja mm. vesiskootteri, ystävällisiä ihmisiä, nähtävyyksiä, tekemistä jne..!!!
Hauskaa matkaa!
Miksi se Pattaya olis niin hieno paikka, että sinne juuri kannattais mennä? Eihän siellä näe varsinaisesti sitä oikeaa Thaimaata. Ja on kaikista karsein ja varmasti likaisin turistirysä. Ja sen vuoksi hinnatkin ehkä korkeammat. Siellä ne turistit on sotkenu paikkoja iät ja ajat.
Kannatan itse reittilentoja ja vähän seikkailumieltä. Jos Thaimaahan menee, on Bangkok nähtävä ja sieltä pääsee kivasti junalla pois, näkee samalla maaseutua ja oikeaa elämää! Pattayastahan ollaan jo vuosia, vuosikymmeniä sanottu, että pa**-lomalle Pattayalle. Siksipä siellä juurikin on niitä tyttöbaareja yllin kyllin. Thaimaassa on monia upeita trooppisia saaria, joista voi vielä löytää sen paratiisin, jota moni Thaimaaasta lähtee hakemaan.
Ja kauppakeskuksissa, jotka siis ovat samaa kaliiberia kuin meillä länsimaissa. Niissä ei ole tapana tingata! Ihan tyhminä ei kannata thaimaalaisiakaan pitää. Mutta kaikki pienemmät kojut ymt; niissä pitää tinkiä! Muuten kauppias loukkaantuu.
On tullut asuttua ja työskenneltyä maassa hetki pari vuotta sitten, eli jotain kokemusta löytyy. Itse en pidä aasialaisesta ruuasta erityisesti mutta moni ko. maahan matkaava menee sinne myös kokemaan uusia kulinaristisia kokemuksia. Siksi on tyhmää oman maun mukaan haukkua thaimaalaista ruokaa. Ja aina sitä pitää maistaa. Paikassa, jossa työskentelin oli pilvin pimein ruotsalaisia, tanskalaisia ja norjalaisia sekä saksalaisia ravintoloita. Miksi mennä tuhansien kilometrien päähän syömään oman maan ruokka??? Tai sitten kannattaa mäkkäreitä ja burgerkingejä, eikö ne jenkit jo ole ihan tarpeeksi muutekin ängenneet joka paikkaa..
niin se on! Pattaya tai Phuket on Thaimaan huonoimmat paikat menna kaymaan!
Krabi ja Chicken island on parhaat kohteet!
Asuin itse 3 vuotta Krabissa enka kina ollu tylsistynyt!
on ehdottomasti maailman paras lomakohde!
Valitettavasti vain eksyitte Phukettiin joka on
Thaimaan tylsin turisti kohde.
Itse olin siella kerran(1 viikko)
Krabi on PALJON parempi paikka ja rauhaisampaa ja voit menna ulos vaikka keskella yota eika tartte pelata etta joku vois tehda jotain pahaa.
Se on maailman kaunein paikka!
voisi sanoa tuohon että teillä ihan onnistunut ensimmäinen kerta,,, kuitenkin parilla huomautuksella,, noista vaatteitten hinnoista sen verran että kunnoliset vaatteet siellä maksavat melkein saman kuin täällä mutta siellä lomalla pidettäväksi ihan oko ja hyviä mökki vaatteita täällä,, seuraavan kerran kun menet niin teetä siellä liina vaateita saat todella laadukkaita ja halvalla,, ja tuosta paikallisesta ruuasta pari sanaa,, itse ainakin suosin paikallisten käyttämiä ravintoloita siellä parhaat ruuat(mäkkäri safkaa saa kotookin) ja siiten ne paikallisten käyttämät katuravintolat on okoo, kun otat esim keittoja tai suoraan grillistä tai rasvakeittmestä,,, esim oljyssä keitetyt heinäsirkat ovat parempia kuin mitkään snaksit,,
tyttö paareista sen verran että sieltä voit vuokrata itsellesi myös seksittömän oppaan päiväksi viikoksi jne,, mutta ota englannin kielen taitoinen,eikä ihan nuorta ja aito thai(ei siirto työläistä) niin näät maasta paljon ENEMMÄN
maksaa noin 20-30 ekee vrk tytön ruuat,,saat opastuksen,tinkimisen,pesula reissut,kauppa reissut yms,,ja pääset katsomaan yhteiskuntaa sisältä päin,,
joten mukavaa seuraavaa reissua,,,,
Itse olen käynyt Pattayalla 4 kertaa. Aika ei ole tullut pitkäksi koska olemme reissanneet kaikki lähisaaret, vuokranneet moottoripyörän ja auton sekä ajelleet maakuntia, viimeksi oltiin Rayongissa. Tekemistä riittää ja siellä on halpaa. Mutta Bangok ja Pattaya sekä Phuket riittivät meille sen jälkeen kun näimme Vietnamin. Miljoonakaupunki Saigon sekä upeat lomarantakohteet kuten Nha Trang, mitä voi enempää sanoa. Hintataso paljon paljon halvempi kuin Thaimaassa, englanninkielen taitoisia riittää ja sillä pärjää erittäin hyvin (olivathan jenkit siellä sotimassa). Ei kiehdo enää thaikut kun vietnamin makuun on päässyt. Suosittelen lämpimästi kaikille! Itse olen melkein kaikkiruokainen mutta esim. Vietnamissa jyllää ranskalainen keittiö, joten voit vain kuvitella mitä ruokaa sieltä saa, paljon muuta kuin riisiä.
voi kauheeta. älä lähde enää nirsoileen noin kauas voisit mennä ihan siihen lähi mäkkäriin syömään hampurilaistas. maassa maan tavalla ja eri kulttuurit kasvattaa meitä jörö suomalaisia. ainakin pitäis kasvattaa...
Hei,
olit väärässä paikassa, jos ajattelee sitä mitä olit matkaltasi odottanut. Olisit mennyt Phukettiin niin siellä olisi ollut autioita rantoja, bambumajoja ja muutenkin rauhallisempaa. Kannattaa ottaa selvää matkakohteestaan ennenkuin sinne menee. No olit sitten maksanut kahdesta skootterista 22 euroa 1/2h. Minä maksoin Phuketin patong beachilla 2 euroa 24h! yhdestä lähes uudesta skootterista. Hinta kait vaihtelee sesonkien mukaan, olin huhtikuussa. Vielä yksi juttu. Lensit luultavasti Finnairin 757 koneella jota käytetään kun menet Aurinkomatkojen matkapaketilla. Finnair lentää päivittäin Bangkokkiin myös MD-11 koneella jossa on tilaa vaikka muille jakaa. 10 penkkiä vierekkäin. 757 koneessa taitaa olla 3 penkkiä käytävä ja 3 penkkiä. No jokatapauksessa minä en lähde pattajalle koska suurinpiirtein tiedän mikä se on, olen ottanut selvää.
"No jokatapauksessa minä en lähde pattajalle koska suurinpiirtein tiedän mikä se on, olen ottanut selvää."
Niin minäkin luulin tietäväni,kunnes kävin paikanpäällä toteamassa olleeni väärässä.
Itse olen käynyt Pattayalla 9-vuotiaasta asti ja discot olen kyllä kolunut jo silloin läpi. Onhan siellä tyttöbaareja kujat ja kadut täynnä, mutta kyllä sieltä kuule löytyy ihan länsimaalaisia kuin paikallisiakin "normaaleja" yökerhoja&discoja, kunhan vaan viitsii kattella ympärilleen.Niin ja tulihan sitä viimeksi koluttuu myöskin pari go-go baaria läpi, koska halusin näyttää myös ne avopuolisolleni. Kyllä siinä muut asiakkaat kattoivat ihmeissään, koska olinhan niitä harvoja naisia niissä baareissa. Rannat ovat siistiytyneet todella paljon, eikä niitä roskia siellä ole yhtään sen enempää, kuin välimeren kohteissakaan. Taisit käydä ihan väärällä rannalla. Jos on nirso ruoan suhteen, niin mitä lähtee edes toiselle puolelle maailmaa?! Ja eihän sitä ruokaa tarvitse sitten edes syödä. Jokaisesta ravintolasta kyllä olemme aina saaneet länsimaalaista ruokaakin ja kaupunkihan on täynnä suomalaisia ravintoloita, jonne aina voi mennä syömään sen mummon muusin liha pyöryköillä tai saksalaiseen ravintolaan hernekeiton.
Et kuitenkaan voi täysin pettynyt kohteeseen olla, jos kerran olet menossa sinne uudestaan?! Me kaikkihan olemme erilaisia ja makuaisoista ei voi kiistellä, mutta suosittelen lämpimästi kohdetta jokaiselle. Niin ja jos paratiisia haluaa Pattayalla, niin menkää ihmeessä etelä-Pattayalla (keskustasta Jomtienille päin mentäessä) Sugar Hut:iin!
Suunnitelmissa on matka Pattayalle.. Mutta nyt on alkanut mietityttämään, kun kaikilla tuntuu olevan sieltä huonoja kokemuksia..Toisin kuin Sinulla. Luin kertomustasi mielenkiinnolla! Ja heräsikin muutamia kysymyksiä... Ratsastitteko norsuilla metsässä vai missä ja kuinka kauan, mitä se maksoi? Ja onko niitä tyttöbaareja ihan riesaksi asti(itsekin avoparina lähdössä)? Missä hotellissa yövyitte? Olen nääs itsekin menossa Aurinkomatkojen matkalle.. Ja oliko merivesi muuten puhdasta, ja näkyikö meduusoja? Kiitos vastauksistasi etukäteen, jos tätä kirjoitustani huomaat..
Kerron tässä jotain Pattaysta, koska sitä kyselit ekan viestin lähettäjältä vai minulta?!
Pattayalla ja ympäristössä on paljon nähtävää ja paikkoja minne mennä. Jos haluaa norsuilla ratsastaa, voipi mennä erilaisille farmeille. Viime talvena kävin tiikeri farmilla ja oli kyllä hieno paikka. Kävimme läpi kaikki esitykset, tiikeri-, norsu ja korokotiilishowt. Siellä on myös mahdollisuus pitää pientä tiikerin pentua sylissä, ottaa skorpionja rinnuksille ja eläimiä löytyy erilaisia. Varmaan aurinkomatkat järjestää matkoja myös viidakkoonkin?!
Tyttöbaareja on vierivieressä, mutta tytöt eivät häiritse miehiä, kun näkevät, että nainen on vierellä. Ne ovat normaaleja baareja, joissa vain tytöt houkuttelevat asiakkaita. Kannattaa kuitenkin käydä mielenkiinnon vuoksi myös katsastamassa go-go-baarit! Diskoja löytyy myös ja todella hieno paikka oli rannan edustalla Tony´s disco, joka on laiva. Pääsääntöisesti paikallisia asiakkaita. Meidät suomalaiset otettiin hienosti huomioon ja saatiin palkintoja, koska olimme ainoat ulkomaalaiset:)
Olin aurinkomatkojen matkalla viimeksi ja asuimme siam Bayview hotellissa aivan keskustassa. Uskoisin, että on paras hotelli, koska lyhyt matka joka paikkaan. Ja todella hieno!
Vesi keskustassa ei ole puhdasta, mutta Jomtien beachilla on, mutta ei kirkasta. Rannat on kuitenkin siistit! Kannattaa kuitenkin käydä, ja olla vaikka yökin Koh sametilla (saari Rayongin edustalla). Ja siellä ei kannata mennä suurimmille rannoille vaan pyytää taksikuskia viemään paikallisten rannoille. Siellä hyvällä tuurilla saa koko beachin itselleen. Vesi on kristallin kirkasta ja hiekka samettisen pehmeää ja valkoista. Ravintolapalvelut ovat hyvät jos ei jopa luksusta ja luullakseni majoitusta löytyy joka rannalta.
Meduusoja ei ole Pattayan edustalla. Ehkä joulukuussa saattaa olla. Saarilla, jos on, ne ovat sormenpään kokoisia. Isotkaan eivät ole myrkyllisiä.
Jos vain olette ennakkoluulottomia, ettekä nirsoile, uskon että ihastutte paikkan! Vastailen mielelläni enemmänkin, jos vain tulee jotain kysyttävää!
Informaatiosta!! Kysyn varmasti lisää, jos tulee jotain vielä mieleen =)