Ase

Niin. Hankin ensi syksynä metsästyskortin. Minulla kun vaan ei ole minkäänlaista metsästyskelpoista asetta. Kysynkin teiltä kokeneemmilta metsämiehiltä, että mikä ase ja mitkä patruunat sopisivat aloittelijalle parhaiten?
131500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

se metsästyskortti jo tänä keväänä, niin voit kesän harjoitella radalla. ja jo keväällä kannattaa lähteä kiertelemään riistapolkuja. haulikoksi päällekkäispiippuinen esim. tikka. kysele paikalliselta metsästys-/ampumaseuralta harjoittelumahdollisuuksista yms.

Äänestä

Ase valitaan sen mukaan mitä metsästetään. Esimerkiksi hirveä ei saa ampua haulikolla. Not et sinä toki hirvestä aijo aloittaakkaan. Yleensä homma menee niin, että joku kiinnostuu jostain metsästysmuodosta ja sitten hankkii siihen tarvittavat välineet, eli vaatetuksen, (koiran,) luvat, aseen, ampumataidon, repun ym. Kaikkeen metsästykseen ei tarvita asetta. Esimerkiksi loukkupyynti ja koiralla haavakoiden ja kolarieläinten hakeminen.
Sanoisin, että aloittelijalle sopii aseeksi parhaiten ensin ilmakivääri ja sitten pienoiskivääri. Niillä meistä valtaosa on opetellut ensin ampumaan. Ja edullisesti. Aluksi tauluun ja sitten vahinkolintuja. Haulikkoammunta on taas sitten aivan oma lukunsa.
Lueskele metsästäjän opasta ja vastaavia kirjoja, niin sinulle muotoutuu kuva siitä millaisia metsästyksen muotoja on olemassa. Valitse sitten niistä mitkä ovat teilläpäin ja sinulle mahdollisia. Tyvestä puuhun noustaan.

Äänestä
  • Huom! Ilmakivääri sopii ampumaharjoittelun ansimetreille, mutta sillä ei saa metsästää! Kommentoin, koska edellisestä viestistä olisi voinut saada sellaisen virhekäsityksen, että ilmakivääri olisi kelvollinen lintujen metsästykseen. Näin ei kuitenkaan ole! Metsästyskurssilla puhutaan lisää muun muassa näistä asioista, joten kannattaa mennä kurssille heti, kun se on mahdollista.

    Äänestä

  • gabbe kirjoitti:

    Huom! Ilmakivääri sopii ampumaharjoittelun ansimetreille, mutta sillä ei saa metsästää! Kommentoin, koska edellisestä viestistä olisi voinut saada sellaisen virhekäsityksen, että ilmakivääri olisi kelvollinen lintujen metsästykseen. Näin ei kuitenkaan ole! Metsästyskurssilla puhutaan lisää muun muassa näistä asioista, joten kannattaa mennä kurssille heti, kun se on mahdollista.

    Gabbe kirjoittaa asiaa. Tarkoitin toki, että ensin olisi hyvä harjoitella ilmakiväärillä (tai -pistoolilla) ammuntaa tietysti tauluun, että näkee mihin osumat tulevat. Sitten voisi hankkia pienoiskiväärin, jolla parikin vuotta kun ampuu tauluun parikin kertaa viikossa, niin alkaa tulla tarkkuutta ja rutiinia ampumiseen. Sitten voi sillä pienoiskiväärillä ampua vahinkoeläimiä sopivia panoksia käyttäen ja varovaisuutta noudattaen toki.
    Jos joku meistä onkin ampunut ilmakolla rätkiä tai jotain, niin ei se tarkoita sitä, että niin olisi hyvä tehdä. Pienoiskivääri on tehokkaampana ja tarkempana aseena sopivampi siihen. Kituva lintu ei ole mitään kivaa katsottavaa. Saattaa metsästysinnostus turhaan loppua ensiaskelilla, kun haavakot tulevat uniin.

    Äänestä

  • Mä. kirjoitti:

    Teille jo tässä vaiheessa. Voisin vähän tarkentaa. Mä oon ilmakiväärillä ja pienoiskiväärillä harjotellu jo vuoden. Nyt vaan pitää toi metsästyskortti hommata ja ase. Sitä oon kysymäs et milläköhän aseella nyt ois sitten hyvä alottaa tuo oikea metsästys, sitten kun ensi syksynä metsään menee.

    Äänestä

  • Rookie kirjoitti:

    Eiköhän asetta tärkeämpää kuitenkin ole se, minkälaisesta metsästyksestä olet kiinnostunut?
    Jotenkin tuntuu kovasti "hullulta" valita ensin ase ja vasta sitten kohde! Melkein kuin ennen ajokorttia kyselisi minkä auton ostaisin; henkilö-, kuorma-, linja- vai moottoripyörän.
    Kehoittaisin nyt kuitenkin ENSIN suorittamaan sen metsästä'jätutkinnon. Sillä kurssilla ihan varmaan selvenee tämä asepuolikin.

    Äänestä

  • Kari kirjoitti:

    Sanoit harjoitelleesi pienoiskiväärillä, onko kyseinen ase metsästyskelpoinen?
    Yleensä ensiase on haulikko, mutta kyllähän sitä kiväärin kanssakin on mukava riistapolkuja tallata.
    Kuten jo aiemmin todettiin, kurssilla oppii paljon asiaa ja homma selkenee.
    Missä aiot metsästää? Oletko aikeissa liittyä metsästysseuraan, ostaa lupa jonnekin, tms?
    Paikan valinta määrää riistan ja ase on syytä hankkia riistan mukaan.

    Äänestä

  • Taavi kirjoitti:

    Taavin vastaus oli ehkä väärän haaran alla, oli kai tarkoitus vastata Rookielle?
    Hyvä vastaus silti!

    Äänestä

  • Kari kirjoitti:

    Taavin vastaus oli ehkä väärän haaran alla, oli kai tarkoitus vastata Rookielle?
    Hyvä vastaus silti!

    Olenko siis kokonaan unohtanut kertoa mitä aion metsästää? Hirviä on tarkoitus ruveta kaatamaan. Pidin sitä niin itsestäänselvänä, että ajattelin kaikkien tajuavan, että hirven metsästykseen sitä olen asetta etsimässä =)

    Äänestä

  • Rookie kirjoitti:

    Olenko siis kokonaan unohtanut kertoa mitä aion metsästää? Hirviä on tarkoitus ruveta kaatamaan. Pidin sitä niin itsestäänselvänä, että ajattelin kaikkien tajuavan, että hirven metsästykseen sitä olen asetta etsimässä =)

    suosittelen tikan 308:a. itsellä ollut master deluxe yli 10 vuotta ilman ongelmia.

    mutta toisaan kortti heti suorittamaan, jotta ehdit kesän harjoitella

    Äänestä

  • Rookie kirjoitti:

    Olenko siis kokonaan unohtanut kertoa mitä aion metsästää? Hirviä on tarkoitus ruveta kaatamaan. Pidin sitä niin itsestäänselvänä, että ajattelin kaikkien tajuavan, että hirven metsästykseen sitä olen asetta etsimässä =)

    henkilökohtainen mielipide on että hirvikiväärin mallilla(metsästysaseet)ei oo niin väliä kunhan se ampuu riittävää kaliiperia. .308Win on tähän kannatava ratkaisu koska patruunatarjonta on laaja ja hinnat kohtuulliset.nykypäivänä KAIKKI kiväärit ovat riittävän tarkkoja hirvimetsälle.rajoituksia asettaa vain käytettävissä oleva rahamäärä ja se halutaanko kivääriä käyttää muihin tarkoituksiin.
    muista että valmetin ja tikan haulikoihin saa kaksoisluodikkopiiput jos satut omistamaan sellaisen aseen myös tämä on toimiva ratkaisu.
    paljon on käytössä myös ns. pystykorvia joita saa edullisesti ja ovat hirvimetsälle omiaan.

    kantapään kautta olen oppinut että hyvää ei saa halvalla eli laatuun KANNATTAA näissä asioissa satsata jos vain on varaa..!

    Äänestä

  • Rookie kirjoitti:

    Olenko siis kokonaan unohtanut kertoa mitä aion metsästää? Hirviä on tarkoitus ruveta kaatamaan. Pidin sitä niin itsestäänselvänä, että ajattelin kaikkien tajuavan, että hirven metsästykseen sitä olen asetta etsimässä =)

    No niin. Kun nyt on selvillä että hirvestys on ensisijainen metsästyksen kohde, niin vastaaminen on huomattavasti helpompaa. Suomessahan laki määrittää vähimmäis ominaisuudet hirvestyksessä käytettävistä aseista, joten ihan väärin et voikkaan valita, mikäli lain mukaiset välineet valitset.

    Puhtaasti hirvestykseen sopivat kaliiberit ovat mielestäni hieman painavammilla ja hitaammilla luodeilla varustettuja, mutta koska et ilmeisestikkään omaa suurta kokemusta, niin sellaista en voi ensiaseeksi suositella. Ensiaseeksi kannattaa hankkia sellainen ase, millä harjoittelu on edullista ja helppoa. Myöhemmin kun perusampumataito on hanskassa ja Toveri on varma siitä mitä haluaa, niin voidaankin suositella jo spesiaali vehkeitä.

    Veikkaisin että tapauksessasi joku .308 Win, 30-06 Spr, 7.62X53R, yms. muu vastaavan kaliiberinen pulttilukkoinen kivääri olisi hyvä valinta. Noilla ammunta ei kohoa kohtuuttoman hintaiseksi, niillä voi muutenkin harjoitella suuriakin määriä ja ne soveltuvat kaikkeen suomalaiseen metsästykseen. Lisäksi niistä on helppo päästä eroon myöhemmin, jos tarve sellaiseen syntyy.

    Koska olet harjoitellut jo pienoiskiväärillä, niin siihen haet automaattisesti rinnakkaisluvat, ellei jo lupaa sille ole. Pienoiskivääri soveltuu osan pienriistan metsästykseen hyvin ja sillä on todella mukavaa hankkia ammuntaan rutiinia.

    Eräs paras vaihtoehto olisi jos saisit joltain peruskivääriin rinnakkaisluvat ja metsästäisit sillä muutaman vuoden, näin hankkisit oman näkemyksen ja kokemuksen asiasta. SItten kun omaa kokemusta on, niin hankintakin on helppoa, kun tietää tarkalleen mitä tarvitsee ja haluaa.

    Usein näissä aseissa on niin, että se mikä tuntuu oikealle, on se oikea. Aseen kanssa pitää olla kuin kaverit - vain täysi luottamus on se oikean lopputuloksen tae. Merkillä ei ole niinkään väliä, kun ase on muutoin kunnossa. Suomalaisista Tikasta ja Sakosta joutuu yleisesti maksamaan reipasta lisähintaa Suomessa, mutta samalla rahalla saa mielestäni parempia tuotteita, kun valitsee jonkun ulkomaalaisen merkin, tai käytetyn.

    Äänestä

Kivääri, haulikko, jousi, varsijousi, kaikilla saa metsästää, rajoituksia kuitenkin on. Katso metsästyslakia ja asetusta vaikka verkosta http://www.finlex.fi/
Lain puitteissa on oman mieltymyksen mukaista mikä ase on. Vaihtoehtoja on paljon. esim. haulikko (pumppu, itselataava eli ns.puoliautomaatti, päällekkäis vai rinnakkaspiippuinen, kaliiperi: 16,12 tai 10).
Suositukset ovat subjektiivisia, mistä toinen tykkää toinen ei. Kokeile eri malleja, edes nostaa olalle. Varmista että tukki ei ole liian pitkä. "Tukki on sopivan pituinen kun perä lepää kyynärkuopassa ja käsi on aseen kahvalla."

Käytännössä aseen määrää riista (=laki) mitä aiot metsästää. Hirvi, karhu ja peura on otettava kiväärillä (yleisimmin 7,62x53R tai 308) muihin riittää pienempi kaliiperinen kivääri tai haulikko. Huomaa että isokaliiperiseen kivääriin saa myös (metsäkana)linnustukseen sopivia patruunoita. Kiväärillä on tosin melko vaikea osua lentävään (vesi)lintuun...

Haulikko lienee hyvä "yleisase" metsästykseen. 12 kaliiperinen, 76mm pitkällä patruunapesällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rookie kirjoitti:

Niin. Hankin ensi syksynä metsästyskortin. Minulla kun vaan ei ole minkäänlaista metsästyskelpoista asetta. Kysynkin teiltä kokeneemmilta metsämiehiltä, että mikä ase ja mitkä patruunat sopisivat aloittelijalle parhaiten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu