Mitäs mieltä te ihmiset olette Jehovan todistajista? Tiedän, että monet (useimmat) teistä pitävät heitä ärsyttävinä, koska he ramppaavat ovilla levittämässä Raamatun sanaa, mutta onko se ainoa syy minkä takia heitä tulisi inhota?
Entä mitä mieltä olette heidän uskonnostaan?
Entä mitä mieltä olette heidän uskonnostaan?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ihmisiä kai neki on,
mutta en tiedä niitten uskonnosta mitään, kun en jaksa kuunnella niiden jauhamista...
Mutta ennemmin Jehovan todistaja kuin joku laestadiolainen. Lestadiolaiset ärsyttää kaikista eniten. Eikä nekään ärsytä hirveästi.
Varsinkin isoa ja kovaa esittäminen on lestadiolaisilla yleistä, kunhan on yläasteikä päättynyt. Tietenkin on myös kivoja lestoja.
Ihan samanlaisia he ovat kuin me "tavalliset", kuuluvat vain siihen uskontoryhmään. Jokainen uskokoon kuten haluaa, minä olen evankelisluterilainen, hän Jehovan todistaja, eikä haittaa.
jehovan todistaja ja pidän itseäni ihan normaalina ;o)
ja jos ovelle tulee todistaja niin sille voi kyllä sanoo että ei tarvi tulla enää ikinä, niin sillä siitä eroon pääsee. kun tarkoitus on etsiä ihmisiä ketä kiinnostaa ja jos ovella olijaa ei kiinnosta ja sanoo sen selkeesti (eikä vaan kohteliaisuudesta ota lehtiä) niin mitä me enää siinä paikassa aikaa tuhlattaisiin.
(tämä viesti oli siis sille ketä ärsytti ovilla ramppaaminen)
Ihan sama mulle, kunhan ei tule mulle jauhamaan paskaa.
siis siitä on ihan hyvä lähteä rakentamaan mielipidettä, että jokainen saa vapaasti olla juuri mitä haluaa ja uskoa mihin lystää, kunhan ei tule minulle (eikä muille) väkisin sitä tietoa tuputtamaan. :P
Jehovista, tai heidän uskonnostaan en tiedä mitään, eikä siksi ole niistä mitään varsinaista mielipidettäkään - saavat minun puolestani olla ja uskoa juuri niin kuin tahtovat. Ihmisinä ovat varmaankin ihan hyviä tyyppejä, siinä missä kuka tahansa muukin.
Mutta sen uskonnon tuputtaminen (yleensä vielä erittäin huonoihin aikoihin) ärsyttää joskus.
Tää kohta oli väärin sanottu....
"koska he ramppaavat ovilla levittämässä Raamatun sanaa"
Koska he eivät levitä Raamatun sanaa oikein, vaan kääntelevät sitä. Esim. he eivät usko kolmiyhteiseen Jumalaan eikä siihen että Jeesus kuoli meidän syntiemme puolesta. No, Raamatussa sanotaan toisin ja aika tosi usein... että mua ärsyttää se että kaikki luulee, että Jehovat puhuu samasta asiasta ku kristityt. Ja pah!
Kyllä Jehovan todistajat mun tietääkseni uskoo Jeesuksen syntienlunastukseen.
Mua kiinnostaisi tietää, missä kohtaa Raamattua sanotaan varmasti Jumalan olevan kolmiyhteinen. Jos tiedät, niin kertoisitko, jotta voin tsekata?
anteeksi vaan "kristitty" mutta kyllä me jehovan todistajat uskomme jeesukseen ja hänen lunastusuhriinsa. me jopa vietämme jeesuksen kuoleman muistojuhlaa jollet satu tietämään. ja mitä kolmiyhteyteen tulee, raamattu ei kyllä sano sanaakaan siitä että jumala(jahve,jehova)jeesus (jumalan poika) ja pyhä henki(jumalan vaikuttava voima) olisivat kolmiyhteisiä
Mä en todellakaan pidä siitä, että vieraat ihmiset tunkeutuu kotiin lukemaan pätkiä kirjasta, joka mua ei vähimmässäkään määrin kiinnosta!!
Mä inhoan kaikkia, jotka yrittää tuputtaa
omaa uskoaan muille..
joten jehovat ei oo ainoita ketkä käy hermoon..
Kukin uskokoot mihin tykkää tai olkoot uskomatta.
Mulle se on ihan se ja sama.