kysymys..

Tuli eteen seuraavanlainen koulutehtävä: "Heikosti näkyvän tähden näkee paremmin, kun katsoo hieman sivuun tähdestä kuin aivan suoraan siihen". Olen itse miettinyt, että mikä on syynä, mutta päähän ei ole pilkahtanut mitään, eikä tuo kirjakaan oikeen auta. Apua olisi kiva saada =D
4299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En muista tarkalleen nimityksiä ja silmän rakennetta, mutta asia meni jotenkin niin, että silmässä on kahdenlaisia soluja, tappi- ja sauvasoluja muistaakseni, joista toisten avulla näkee valoisassa ja toisten avulla pimeässä(eli tässä tapauksessa tähden pimeässä). Pimeänäköön vaikuttavat solut sijaitsevat silmässä siten, että ihmisen täytyy katsoa kohteen viereen, jotta se heijastuisi soluihin oikealla tavalla. Tai siis valoisassa ihminen voi katsoa suoraan kohteeseen, koska valoa aistivat solut sijaitsevat suoraan silmän takana, siihen mihin valonsäteet osuvat ihmisen katsoessa suoraan eteenpäin. Pimeässä aistivat solut puolestaan sijaitsevat niiden vieressä, silmän "laidoilla ja reunoissa" niin, että suoraan katsoessa niihin ei tule kuin vähän informaatiota. Olipa kyllä tosi huonosti selitetty... Pahus, osasin tämän asian tosi hyvin vielä viime vuonna, mutta nyt on unohtunut... Toivottavasti joku muu osaa selittää tarkemmin, tai löydät vastauksen jostain muualta. Tai toivottavasti tästä oli edes vähän apua.

Äänestä
  • ...se minunkin mielestä menee, vaikken lukoita ole päivääkään käynyt! =)

    Äänestä

  • näinhän se menee, asia on ollut esillä jo joskus peruskoulun puolella... Ainakin mulla.

    Äänestä

  • windy kirjoitti:

    näinhän se menee, asia on ollut esillä jo joskus peruskoulun puolella... Ainakin mulla.

    Hei,
    ihan oikealta vaikutti tuo selitys, vaikkakin hieman sekavalta.. *hih*

    siis yksinkertaisesti: silmässä on tappi- ja sauvasoluja. Tappisolut ovat erikoistuneet näkemään valoisassa ja suuri määrä näitä soluja sijaitsee silmämunan keskiosassa eli tarkan näkemisen pisteessä (on niitä muuallakin mutta tässä eniten).
    Kun taas puolestaan sauvasoluja, jotka ovat erikoistuneet näkemään hämärässä ja eivät aisti värejä, ei sijaitse tässä tarkan näkemisen pisteessä.

    Kun katsotaan tähteä on hämärää, jolloin näköaistimukseen käytetään sauvasoluja, mutta koska niitä ei ole tarkan näkemisen pisteessä, täytyy tähteä katsoa hieman sivuun, jolloin sen kuva piirtyy verkkokalvolle sellaiseen kohtaan, missä niitä sauvasoluja on.

    Selkeyttikö yhtään?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


plai kirjoitti:

Tuli eteen seuraavanlainen koulutehtävä: "Heikosti näkyvän tähden näkee paremmin, kun katsoo hieman sivuun tähdestä kuin aivan suoraan siihen". Olen itse miettinyt, että mikä on syynä, mutta päähän ei ole pilkahtanut mitään, eikä tuo kirjakaan oikeen auta. Apua olisi kiva saada =D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu