No nii!
Mun ongelma on tämän näköinen: EN osaa
rakastaa..niin hölmöltä kuin se kuulostaakin,en
kertakaikkisesti osaa rakastaa ketään,vaikka hän
olisi miten kultainen ja täydellinen ja vain
minulle omistautunut.Olen jo loukannut monia,ja
tunnen itseni pahaksi sen vuoksi.Alan olla jo
epätoivoinen,olen seurustellut jo pidemmän aikaa
nykyisen kultani kanssa,mutta...(tää tuntuu
pahalta sanoa)en rakasta häntä..Voiko oppia
rakastamaan ajan kuluessa??? Olen koko elämäni
odottanut rakastuvani tulisesti johonkin
niin,että tietäisin haluavani elää tämän kanssa
lopun elämääni..Nyt on vain epätietoisuus ja paha
olo, pelkään taas satuttavani jotakin,vaikka
kullastani välitänkin,niin en tiedä haluanko elää
tämän kanssa lopun elämääni..Tosin hän on niin
turvallisen tuntuinen siihen verrattuna,että
olisin taas yksin pahoine oloineni.Pelkään
myös,että minun takiani hän ei saata löytää sitä
elämänsä naista,joka osaisi rakastaa häntä
kaikesta sydämmestään... =`( =`( =`(...Olen
alkanut miettiä,että johtuisiko tämä
lapsuudestani,koska kun olin pahimmassa
murrosiässäni veljeni sairastui vakavasti,enkä
saanut enää minkäänlaista huomiota kotoani,en
voinut kertoa kenellekkään mitä tunnen ja lopulta
en kai enää tuntenut mitään.Olin muutenkin
lapsena ollut meistä kaikista lapsista se
itsenäisin,muutin jo nelivuotiaana omasta
tahdostani yksin omaan huoneeseen,vanhempani
paijasivat pikkusiskoani,enkä itse halunnut että
minua halaillaan ja paijataan...Anteeksi jos olen
tuhlannut teidän aikaanne tällä hölmöllä
kirjoituksellani..Halusin vain purkaa pahaa
oloani............Mitä teen???Pystyykö tosiaankin
oppia rakastamaan toista ajan myötä..???tää on
mulle tärkeää,ois mullakin vähän toivoa..
Mun ongelma on tämän näköinen: EN osaa
rakastaa..niin hölmöltä kuin se kuulostaakin,en
kertakaikkisesti osaa rakastaa ketään,vaikka hän
olisi miten kultainen ja täydellinen ja vain
minulle omistautunut.Olen jo loukannut monia,ja
tunnen itseni pahaksi sen vuoksi.Alan olla jo
epätoivoinen,olen seurustellut jo pidemmän aikaa
nykyisen kultani kanssa,mutta...(tää tuntuu
pahalta sanoa)en rakasta häntä..Voiko oppia
rakastamaan ajan kuluessa??? Olen koko elämäni
odottanut rakastuvani tulisesti johonkin
niin,että tietäisin haluavani elää tämän kanssa
lopun elämääni..Nyt on vain epätietoisuus ja paha
olo, pelkään taas satuttavani jotakin,vaikka
kullastani välitänkin,niin en tiedä haluanko elää
tämän kanssa lopun elämääni..Tosin hän on niin
turvallisen tuntuinen siihen verrattuna,että
olisin taas yksin pahoine oloineni.Pelkään
myös,että minun takiani hän ei saata löytää sitä
elämänsä naista,joka osaisi rakastaa häntä
kaikesta sydämmestään... =`( =`( =`(...Olen
alkanut miettiä,että johtuisiko tämä
lapsuudestani,koska kun olin pahimmassa
murrosiässäni veljeni sairastui vakavasti,enkä
saanut enää minkäänlaista huomiota kotoani,en
voinut kertoa kenellekkään mitä tunnen ja lopulta
en kai enää tuntenut mitään.Olin muutenkin
lapsena ollut meistä kaikista lapsista se
itsenäisin,muutin jo nelivuotiaana omasta
tahdostani yksin omaan huoneeseen,vanhempani
paijasivat pikkusiskoani,enkä itse halunnut että
minua halaillaan ja paijataan...Anteeksi jos olen
tuhlannut teidän aikaanne tällä hölmöllä
kirjoituksellani..Halusin vain purkaa pahaa
oloani............Mitä teen???Pystyykö tosiaankin
oppia rakastamaan toista ajan myötä..???tää on
mulle tärkeää,ois mullakin vähän toivoa..
Vastaukset 10
Vanhimmat
tuli viel tässä mieleen,kun nyt kerroin kaiken
muutenkin,että olen varmaankin jo ennättänyt
kultaani satuttaa,kun isommissa porukoissa
liikuskellessamme saatan viattomasti heittää
flirttiä jonkun tuntemattoman kanssa..Taidan
edelleenkin etsiä sitä niinkutsuttua yhtä ainoaa
oikeaa..Mutta onko sellaista,vai olenko
romanttisesti kuvitellut sen kaiken omassa pikku
päässäni,vai onko tärkeämpää välittää syvästi
nykyisestä kullastani.Pelkään jatkuvasti,että
joskus todella löydän jonkun jota rakastan
syvästi,ja loukkaan nykyistä kultaani ja
itseäni,koska pelkään myös,että vaikka joskus
rakastuisinkin,se ei kestäisi kauan,ja olisin
jälleen yksin..Tää alkaa olla jo hullun
höpinöitä...alan nimittäin menettää uskoani
itseeni!
Minulla on sama ongelma. Tai no ei aivan, tiedän
rakastavani poikaystävääni, mutta silti en tiedä
haluanko elää loppuelmäni juuri hänen kanssaan.
En ilmeisesti rakasta häntä niin paljon kuin
luulin tai ennen rakastin. En tiedä mitä tekisin.
Olen kyllä kertonut hänelle tästä, ja hän antoi
minulle aikaa miettiä asioita. Hän ei halua
menettää minua, mutta hän tietää ettei voi
myöskään pakottaa minua pysymään luonaan. Miksi
tämä on näin vaikeeta?? Olen niin epävarma, etten
osaa päättää mitä haluan elämältäni. En yhtään
ihmettele, jos poikaystäväni haluaa erota
minusta, koska tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun
kyseenalaistan meidän suhteemme. Pahinta tässä on
se, että loukkaan poikaystävääni, teenpä miten
tahansa ja sitä en haluaisi.
Ehkä minun olisi parempi taivaassa tai
helvetissä...
Mul on ollu ihan sama ongelma kun sul on nyt.. mä
seurustelin yhen jätkän kaa tosi pitkään,se sano
et se rakastaa mua mut mä en voinu sanoo samaa
sille,tai en ollu ihan varma.Mut nyt kun meidän
erosta on jo kohta 4 kuukautta, mä huomaan et oon
ajatellu sitä siitä lähtien joka päivä.. mä en oo
vieläkään varma rakastanko sitä, mut saatan
rakastaa. Ja kun mä ajattelen et viettäisin sen
kaa koko loppuelämäni, nii joo, mä voisin
kuvitella olevani.. mut en vielä.. en kun oon
näin nuori ja haluan tavata viel muitakii, mut
sit myöhemmin.. mä en oo mikään hyvä antaa
neuvoja, mut sä kyl huomaat sit rakastitko sitä
jos teil menee poikki.. muuta keinoo en tiiä, kun
oon ite aina samassa tilanteessa.. jos se sun
jätkä rakastaa sua oikeesti ni se ottais sut
takasin, niin munki otti..=)
Mut koitahan pärjäillä!!=)
Älkää olko homoja homot
Jos et halua elää ko. kaverin kanssa, niin anna
ainakin hänelle mahdollisuus löytää elämänsä
rakkaus. Ethän luule, että rakkaus on jotakin
kummallista sillä jo sellainen tunne, kun istut
rakkaasi kainalossa ja tunnet olevasi turvassa on
rakkautta, sitä itseään.Rakkaus on yhdessä
tekemistä, asioiden jakamista tai vain yhdessä
olemista. Rakkautta ei ole oman edun tavoittelu,
valehteleminen tai totuuden kertomatta
jättäminen. Tee toiselle niin kuin haluaisit
sinulle tehtävän tai puhuttavan. Hyvää jatkoa
Ihminen ei ole kone, joka on kytkeytty... Tunteet
ilmenevät heti, muutaman päivän tai viikon
sisällä, mutta jos pidemmän aikaa on sellainen
tunne, ettei kykene oppimaan rakastamaan, mitä
järkeä on tarrautua kiinni ihmiseen vain sen
takia, että tästä välittää, eikä tahdo loukata
tätä? Mulla oli samanlainen tilanne, jossa kundi
oli onnellinen ja luuli olevansa mun kanssa
ikuisesti, mutta mä en rakastanut tätä... Vaikka
kuinka teki kipeää jättää kundi, silti jätin sen,
koska ajattelin, että mitä järkeä on sitoutua,
jos ei voi rakastaa sitä ja jos tuolla ulkona
todellakin on joku sellainen, johon rakastuu
tulisesti ja palavasti.. Sitä mä ainakin odotan
myös omalta elämänltäni. Mäkin itsenäistyin aika
nopeesti ja oon kokenu aikasen paljon niin nuori
ku oonkin. Mun sisar on kuollut, veljet on ollu
kuoleman partalla ja mä oon ollut terve ja..
nii...
Ei ole mitään järkeä pysyä yhdessä vaan sen
tähden että vaan välittää.. Jos ei kykene
rakastamaan syvästi ja pyytteettömästi, mitä
järkeä on pysyä yhdessä, jos vois tuntea paljon,
paljon enemmän.....
Jos susta vaan tuntuu siltä ettet
rakasta sitä, jätä se ihmees ! Tai
anna sille vapaus etsii itelle
se Oikee...nimittäin pahin loukkaus
jonka toiselle voi tehdä, on sen toisen
tunteilla leikkiminen !! Jos sä
annat hänen luulla et rakastat häntä, niin
loukkaat häntä rankasti ja siit voi jäädä
vaurioit koko loppuiäks...mun yks kamu
oli silleen tietämättään kylläkin, antanut
aihetta eräälle jätkälle, ja se jätkä
ei viel tänäkään päivänä uskalla enää
rakastua pettämisen ja menettämisen pelos..
Et jos haluut tehä sen sun nykyiselles niin en
voi estää, mut saat uskoo et mun
siunausta et elämälles saa....
(Joskaan se ei varmaankaan sulle paljoo paina :)
Mut koita selvittää elämäs !!
Hyvät jatkot ja koita selvitä !!
mä oon ihan varma et kyllä sä vielä opit
rakastamaan!mut sä et voi pakottaa ittees
rakastamaan!!ja jos et sä sitä poikaystävääsi
rakasta niin älä pidä sitä vaan"lelunasi"jos sä et
todellakaan rakasta sitä niin sun kannattais
jättää se..se kyllä varmasti löytää jonku joka
sitä rakastais!!!
...ni..kaipa se paha tässä tarinassa olen sitten
minä..Olen kai sitten niin itsepäinen kun tuntuu
vain etten tahtois päästää irti..oon vain tottunu
mun jätkäkaverin seuraan sen verran,että se
on..tavallaan jo mun arkee,ei tosin viel asuta
yhes tai mitään semmosta...ARGH! Jotenkin
tuntuu,et ois jo turhaa luovuttaa nyt,mut...MIKS
KAIKEN PITÄÄ OLLA NÄIN VAIKEETA!!! Mä luulen
oikeesti et mun jätkäkaveri välittää musta
paljon..hyvin paljon..enkä haluis sitä
loukata,mut jos mä sen jätän,ni mä oon tavallaan
pettäny kaiken..ei oo vain niin helppoa unohtaa
kaikkea!ollaan kumminkin jo koettu yhes vaikka
mitä ja me viihdytään toistemme seuras ja sé on
vain nii turvallinen ja ...melkein ku paras
kaveri......kaipa mä oon pitäny sitä
hyvänä "jätkä"kaverina...taitaa tää on
turhaa...MIKS MÄ EN OSAA SITÄ RAKASTAA!!!!!!!!!!!
oon aina pitäny itteeni hyvänä ja rakastavaisena
ihmisenä,mut mitäs onkin pinnan alla,jäinen
paskiainen joka yrittää kahlita toista saadakseen
edes vähän purkaa pahaa oloaan...Tai sitten olen
vain tämmöinen pentu joka ei kasva ikänään
aikuiseksi.Itseasiassa jos totta puhutaan,ni mä
olin ala-aste aikoina se ujo tyttö jonka ei
koskaan uskottu saavan poikakaveria,sillon mä
ajattelin et joskus mä aion todistaa kaikki ne
epäilyt vääräks ja aion saada niin monta jätkää
ihastuun muhun,että toiset kattoo kateellisena
vierestä..=) hahhah..näin sitten
kävi,osittain,mut empä itse sit osannut ihastua...
Mä en nyt maailmassa haluu mitään muuta ku sitä
että osaisin tehdä oikeen päätöksen.....mut mun
pää alkaa olla jo ihan sekasin kaikesta tästä
ajattelusta..oon jo istunu monta iltaa kotona
yksin ja miettiny pääni puhki..Ja vaikka nuo
teidän kommentit VARMAANKIN pitää paikkansa
ni..en haluis niitä uskoa =(
niin no. ehkä sä olet sellasta tyyppiä ettet
rakastu tulisesti. sitä paitsi se tulinen
rakkauden tyyppi on ohimenevää muutenkin,
sillä "arjen rauhallinen rakkaus" korvaa sen ajan
myötä. ja kyllähän sitä 'oppii' rakastamaan jos
jatkuvasti pyörii sen yhden ihmisen kanssa. tai,
ehkä se on vain kiintymystä.
ajattele vaikka näin. odotat rakkaudelta jotain
suurta, mutta tahdot sen tulevan nopeasti? eikö
olisi jollakin tapaa luontevampaa, että sen
rakkauden eteen pitäisi tehdä paljon työtä? ei
kai sekään ilmaiseksi tule.
mutta sitten toi satuttaminen. en tiedä miks
ihmiset nykyään ajattelee sitä satuttamista niin
paljon. onhan se huono homma jos toinen kärsii,
mutta ei mikään suhde ole täydellinen ja se nyt
vaan kuuluu niihin elämän sääntöihin että mikään
ei oikeastaan oo pysyvää. jos ei pysty
irtaantumaan jostakin henkilöstä niin on kyllä
jotain vikaa.
kun suhde päättyy niin harvoin ihmiset eroaa
ystävinä. nykyään se vaan tuntuu olevan trendi.
sellasia kurssejakin taidetaan järjestää
että 'miten eroatte ystävinä'.. huoh.. ei kaikki
tapahdu helposti, ei kaikkea saa heti ja aina
silloin tällöin sattuu! se on elämää.
jos uskot että suhteesta ei tuu mitään niin
siirry eteenpäin ja lopeta se suhde. enemmän
varmaan jätkääs sattus enemmän jos sä
seurustelisit sen kanssa rakastamatta sitä.
ei oo elämä helppoo nii.