olen raskaana...
olen 23-vuotias ja juuri eronnut parin voden avoliitosta. pääsin vihdoin pois kivisestä suhteesta ja sain oman elämäni järjetykseen.
minusta ei ole aborttia tekemään, koska 3 vuotta sitten olin raskaana ja lapeni syntyi keskosena (ihan liian varhain) ja kuoli.
asun mukavassa kerrostalokolmiossa, enkä tahdo enää jakaa asuntoani kenenkään miehen kanssa. en kylläkään keksi, millä ihmeellä raskaudesta ja lapsesta yksin selviäisin. lapsen isä on exäni, joka on muuten oikein hyvä ja rakastava isä (tällä on lapsia entisestä suhteestaan), mutta parisuhteemme ei toimi, eikä lapsi varmasti muuttaisi sitä. epilen muutenin pystyisikö mies rakastamaan uutta lasta samalla tavoin, kuin vanhempia lapsiaan. en usko.
seuraako tästä nyt sitten rankka yh:n arki? miten eteenpäin?
olen 23-vuotias ja juuri eronnut parin voden avoliitosta. pääsin vihdoin pois kivisestä suhteesta ja sain oman elämäni järjetykseen.
minusta ei ole aborttia tekemään, koska 3 vuotta sitten olin raskaana ja lapeni syntyi keskosena (ihan liian varhain) ja kuoli.
asun mukavassa kerrostalokolmiossa, enkä tahdo enää jakaa asuntoani kenenkään miehen kanssa. en kylläkään keksi, millä ihmeellä raskaudesta ja lapsesta yksin selviäisin. lapsen isä on exäni, joka on muuten oikein hyvä ja rakastava isä (tällä on lapsia entisestä suhteestaan), mutta parisuhteemme ei toimi, eikä lapsi varmasti muuttaisi sitä. epilen muutenin pystyisikö mies rakastamaan uutta lasta samalla tavoin, kuin vanhempia lapsiaan. en usko.
seuraako tästä nyt sitten rankka yh:n arki? miten eteenpäin?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei!
Luulisin että miehesi rakastaisi lastaan yhtä paljon kuin ex-suhteestaan olevia lapsia sillä onhan se hänen oma lapsensa. Miksi ylipääntänsä luulet että hän kohtelisi teidän lastanne eri tavalla kuin hänen ja ex-kumppaninsa lapsia...? Kyllä ne asiat suttaantuu aina suuntaan tai toiseen.... =) Koita kestää...
on siis jo ex-mies minullekin, koska muutin 3 viikkoa sitten omilleni.
epäilen, että mies ei rakastaisi nuorempaa lasta yhtä paljon, kuin vanhempia lapsiaan, johtuen lasten äidistä. mies on ollut tuon naisen kanssa paljon pitempään, kuin minun kanssani. tämä kohtelee jo noita kahta aikaisemmasta suhteestaan olevaa lastaan keskenään eriarvoisesti. toinen saa kaiken maan ja taivaan väliltä, ei saa koskaan haukkuja vaikka tekisi mtä jne,... sen sijaan toisella ei ole yhtä helppoa.
onhan niillä asioilla tapana järjestyä, mutta hetkittäin nyt tuntuu siltä, että tämä vahonko olisi saanut olla sattumatta. mies ei ole elämänimies (paremmankin voisi löytää) ja yksin lapse kanssa taas on todella rankkaa.
Ei se yh:n elämä ole rankkaa. Ihmettelen näitä yleisiä luuloja yh-elämän rankkuudesta. Jopa oma lähipiirini kuvittelee,että elämäni on rankkaa yksin lapsen kanssa, vaikka olen monesti sanonut että pärjäämme hyvin. Olen yh:na onnellisempi kuin koskaan. Mulla 3-vuotias tyttö,jonka isästä erosin viime keväänä. Ja meinaan tehdä toisenkin lapsen "yksin".
Mulla on oma aika illalla kun lapsi nukkuu, muu aika menee koulussa/duunissa ja lapsen kanssa. Onneksi oma äitini asuu lähellä ja hoitaa tyttöä,jos haluan lähteä viihteelle ja lapsen isäkin tapaa lasta joka toinen vkl. Näin saan hieman lisää sitä omaa aikaa.
Kyllähän tuo elämän rankkuus on kiinni tietysti ihmisestäkin,että kuinka kukakin asiaan suhtautuu. Jos päättää pärjäävänsä niin varmasti pärjää. Jos joka päivä ajattelee kuinka rankkaa ja kurjaa on niin mitä muutakaan se sitten olisi.
Mulle lapsi on ollut toiveissa jo teini-iästä. Ja tätä tyttöä tehtiin neljä vuotta. Ehkä sitten olen siitä niin onnellinen, etten edes ajattele että elämä tämän ihanan tytön kanssa olisi rankkaa.
ex-kumppani (yh) vaan on usein valitellut miten rankkaa yh:n arki on, kun ei koskaan saa omaa rauhaa jne,... lasten molemmat isovanhemmat kyllä asuvat parin sadan metrin säteellä, mutta ei kai sekään ole auttanut. omat vanhempani asuvat 400km:n päässä, että mummo tuskin pääsee apuun :(. no turha kai näitä on nyt jo miettiä. kai se "rankkuuskin" on kiinni itse venhemmista ja lapsesta (sairaan lapsen kanssa voi ollakin todella raskasta).
Ehkä se on siis kiinni omasta asenteesta, että onko rankkaa vai ei, onko apua vai ja mikä on riittävä tuki tai apu.
Olen samaa mieltä, mielestäni yh pääsee monissa asioissa jopa helpommalla kuin ydinperheellinen. Se, että täysi päätösvalta on itsellä, tekee asiat kumman yksinkertaisiksi. Tosin täytyy muistaa, että omaa aikaa pitää itselleen järjestää - muuten voi tulla jaksamisen rajat vastaan. Myös sosiaalisia suhteita täytyy muistaa ylläpitää erityisesti jos on sitä ihmistyyppiä, joka ei luontaisesti osaa nauttia yksinolosta ja itsenäisyydestä.
Toki silloin elämä yh:na tuntuu raskaalta, jos on esim. jatkuvia taloudellisia huolia ja/tai lapsi on sairas. Mutta muuten en oman kokemukseni perusteella pidä sitä erityisen raskaana - se on vain laiffia, elämää, ajoittain raskaampaa ja sitten taas välillä kevyempää!
Tsemppiä, älä pelkää tulevaisuutta!
Heippa kaikki yh-t mukava mies etsii parisuhdetta hesasta,samalla voisin auttaa lastenki kanssa on paljon kokemusta.Ei välttämättä tarvitse asua saman katon alla mutta tästä voisi kehitellä jotain kestävämpää.Jos vaikka kiinnostuit ni laitappa joku osote mihin voisin kirjotella,siis tämä koskee kaikkia ketä tuntee tarvitsevan apua kysymykseen voisi tulla vaikka niinsanottu tuki mutta mailissa lisää koittakaapa jaksaa....