Meillä oli hissan tunti, jota opetti opettaja haukkumanimeltään Sössö. ”Tylsää” valitti mun bestis Tanja. ”Joo. Mitä se sössöttää?” mäkin ihmettelin. Piirtelin jotain pulpettiini. Ummistin silmät, ja yritin olla niin, ettei Sössö huomaisi.
Kuvat rupesivat pyöriä mun päässä. Sössökin lopetti puhumisen. Aukaisin silmäni ja… Missä mä olin? Mä seisoin järven rannalla. Vähän matkan päässä oli rautatie, ja järven toisella puolella metsä ja… linna? Paikka vaikutti tutulta, mutten silti ollut ikinä ollut siellä. Aivan, kuin olisin… ”Äh” sanoin itsekseni. Turha vaivata sillä päätäni, kun en kuitenkaan keksisi, missä olin.
Koputin linnan oveen, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Koitin ovea: se oli auki. Ajattelin, ettei kukaan varmaan kauheasti suuttuisi, vaikka kävisin vähän kurkkaamassa sisällä. Taivaskin näytti siltä, että kohta alkaisi sataa. Joten menin sisälle. Ensin tulin suureen eteiseen. Kävelin ja katselin ympärilleni. Jonkin ajan kuluttua saavuin suureen saliin. Siellä oli neljä pitkää pöytää eri puolilla salia. Katto… Missä katto oli? Eikö siellä ollut kattoa? Siinä, missä katon kuului olla, olikin kirkas tähtitaivas, ja se näytti oikealta.
Ovelta kuului ääniä. Joku tuli sisälle. Voi ei! Tulija ei varmaankaan tykkäisi huomatessaan minut hiipparoimassa kotonaan. Eihän minulla ollut edes lupaa. Juoksin nopeasti pöydän taakse, ja toivoin, ettei tulija huomaisi minua. Kurkistin pöydän alta, tulija oli mies. Miehellä oli olkapäille ulottuva musta ja rasvainen tukka, ja musta kaapu. Minusta tuntui, kuin olisin tuntenut hänet jostain. Ilmeisestikin hän odotti jotain.
Ovi avautui salin toiselta puolelta ja sisään käveli mies ja kissa. ”Päivää professori Kalkaros. Teillä oli asiaa” sanoi juuri sisälle tullut mies. Kalkaros? Nimi kuulosti tutulta. ”Päivää Voro. Asiani koskee sitä tiedät-kai-kenen sormusta.” Kaikki vaikutti jotenkin tutulta. ”Pelkään, että se varastetaan. vaikkapa se Potteri…” ”Ei hätää. Se on huolellesesti tallessa, Hagridin hurtan vartioimana”, vakuutteli Voro. ”Hyvä on, mutta lupaathan kuitenkin pitää silmäsi auki ja vahtia, ettei kukaan oppilaista saa tietää siitä?” Kissa oli alkanut lähestyä piilopaikkaani. Se katsoi suoraan minuun. Se näki minut. ”shhhh” se sähisi ja kipitti suoraan Voron luo. ”Kyllä lupaa sen... Mitä nyt Norriska? Täällä on joku!” Voro huusi. Norriska kipitti luokseni ja naukui. Voro ja Kalkaros lähtivät täyttä vauhtia juoksemaan kohti piilopaikkaani. Ne saisivat minut kiinni, sillä en voisi paeta mihinkään. Mutta parasta kuitenkin yrittää. Lähdin juoksemaan kohti lähimpää ovea. juuri, kun olin saamassa oven auki, otti Voro minut kiinni. ”Oppilas”, hän sanoi. ”Miten oppilaita on täällä kesällä?” Kalkaros ihmetteli. ”Hän kuuli kaiken. Mitä me teemme hänelle?” Olin aivan kauhusta kankeana. Mitä he tekisivät minulle? ”En tiedä. Minulla alkaa olla kiire opettajien kokoukseen. Sinä saat päättää. Pidä huolta, ettei hän kerro ikinä kenellekään, mitä kuuli. Näkemiin Voro”. Kalkaros sanoi, ja lähti viitta liehuen ulos salista. ”No, alahan tulla sinä pikku salakuuntelija”, Voro sanoi, ja alkoi raahaamaan minua pois salista.
Me kävelimme portaat portaitten jälkeen, kunnes tulimme huoneen ovelle. Voro aukaisi sen, ja työnsi minut sisään. Huone oli pelottava. Siellä oli kaksi hyllyä täynnä tavaraa, seinällä ruoska ja katosta roikkuivat kahleet. Minua pelotti. Laitettaisiinko minut riippumaan kahleista ja ruoskittaisiin? ”No niin tyttö. Kerrohan, mitä kuulit ja mitä ymmärsit?” Kerroin kiltisti kaiken kuulemani, ja lupasin olla ikinä kertomatta tapahtuneesta. ”En usko, ettet kertoisi kenellekään. Saat roikkua kaksi päivää kahleissa. Sen jälkeen voin ehkä uskoakin, sillä jos saan tietää, että olet hiiskahtanutkin tästä, niin kun saan sinut käsiini ei sinulla ole enää hauskaa. No niin, tules tyttö tänne.” Voi ei! Voron silmistä paistoi mielihyvä, kun se näki, kuinka pelkäsin. Nousin hitaasti, ja lähdin kävelemään kahleita päin…
”Salla… herää! Tunti loppui jo!” Tanja huusi. ”Mitä?” ”Sä nukuit. Missä sä oikein olit?” ”Mä?… Tylypahkassa!”
Kuvat rupesivat pyöriä mun päässä. Sössökin lopetti puhumisen. Aukaisin silmäni ja… Missä mä olin? Mä seisoin järven rannalla. Vähän matkan päässä oli rautatie, ja järven toisella puolella metsä ja… linna? Paikka vaikutti tutulta, mutten silti ollut ikinä ollut siellä. Aivan, kuin olisin… ”Äh” sanoin itsekseni. Turha vaivata sillä päätäni, kun en kuitenkaan keksisi, missä olin.
Koputin linnan oveen, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Koitin ovea: se oli auki. Ajattelin, ettei kukaan varmaan kauheasti suuttuisi, vaikka kävisin vähän kurkkaamassa sisällä. Taivaskin näytti siltä, että kohta alkaisi sataa. Joten menin sisälle. Ensin tulin suureen eteiseen. Kävelin ja katselin ympärilleni. Jonkin ajan kuluttua saavuin suureen saliin. Siellä oli neljä pitkää pöytää eri puolilla salia. Katto… Missä katto oli? Eikö siellä ollut kattoa? Siinä, missä katon kuului olla, olikin kirkas tähtitaivas, ja se näytti oikealta.
Ovelta kuului ääniä. Joku tuli sisälle. Voi ei! Tulija ei varmaankaan tykkäisi huomatessaan minut hiipparoimassa kotonaan. Eihän minulla ollut edes lupaa. Juoksin nopeasti pöydän taakse, ja toivoin, ettei tulija huomaisi minua. Kurkistin pöydän alta, tulija oli mies. Miehellä oli olkapäille ulottuva musta ja rasvainen tukka, ja musta kaapu. Minusta tuntui, kuin olisin tuntenut hänet jostain. Ilmeisestikin hän odotti jotain.
Ovi avautui salin toiselta puolelta ja sisään käveli mies ja kissa. ”Päivää professori Kalkaros. Teillä oli asiaa” sanoi juuri sisälle tullut mies. Kalkaros? Nimi kuulosti tutulta. ”Päivää Voro. Asiani koskee sitä tiedät-kai-kenen sormusta.” Kaikki vaikutti jotenkin tutulta. ”Pelkään, että se varastetaan. vaikkapa se Potteri…” ”Ei hätää. Se on huolellesesti tallessa, Hagridin hurtan vartioimana”, vakuutteli Voro. ”Hyvä on, mutta lupaathan kuitenkin pitää silmäsi auki ja vahtia, ettei kukaan oppilaista saa tietää siitä?” Kissa oli alkanut lähestyä piilopaikkaani. Se katsoi suoraan minuun. Se näki minut. ”shhhh” se sähisi ja kipitti suoraan Voron luo. ”Kyllä lupaa sen... Mitä nyt Norriska? Täällä on joku!” Voro huusi. Norriska kipitti luokseni ja naukui. Voro ja Kalkaros lähtivät täyttä vauhtia juoksemaan kohti piilopaikkaani. Ne saisivat minut kiinni, sillä en voisi paeta mihinkään. Mutta parasta kuitenkin yrittää. Lähdin juoksemaan kohti lähimpää ovea. juuri, kun olin saamassa oven auki, otti Voro minut kiinni. ”Oppilas”, hän sanoi. ”Miten oppilaita on täällä kesällä?” Kalkaros ihmetteli. ”Hän kuuli kaiken. Mitä me teemme hänelle?” Olin aivan kauhusta kankeana. Mitä he tekisivät minulle? ”En tiedä. Minulla alkaa olla kiire opettajien kokoukseen. Sinä saat päättää. Pidä huolta, ettei hän kerro ikinä kenellekään, mitä kuuli. Näkemiin Voro”. Kalkaros sanoi, ja lähti viitta liehuen ulos salista. ”No, alahan tulla sinä pikku salakuuntelija”, Voro sanoi, ja alkoi raahaamaan minua pois salista.
Me kävelimme portaat portaitten jälkeen, kunnes tulimme huoneen ovelle. Voro aukaisi sen, ja työnsi minut sisään. Huone oli pelottava. Siellä oli kaksi hyllyä täynnä tavaraa, seinällä ruoska ja katosta roikkuivat kahleet. Minua pelotti. Laitettaisiinko minut riippumaan kahleista ja ruoskittaisiin? ”No niin tyttö. Kerrohan, mitä kuulit ja mitä ymmärsit?” Kerroin kiltisti kaiken kuulemani, ja lupasin olla ikinä kertomatta tapahtuneesta. ”En usko, ettet kertoisi kenellekään. Saat roikkua kaksi päivää kahleissa. Sen jälkeen voin ehkä uskoakin, sillä jos saan tietää, että olet hiiskahtanutkin tästä, niin kun saan sinut käsiini ei sinulla ole enää hauskaa. No niin, tules tyttö tänne.” Voi ei! Voron silmistä paistoi mielihyvä, kun se näki, kuinka pelkäsin. Nousin hitaasti, ja lähdin kävelemään kahleita päin…
”Salla… herää! Tunti loppui jo!” Tanja huusi. ”Mitä?” ”Sä nukuit. Missä sä oikein olit?” ”Mä?… Tylypahkassa!”
Vastaukset 4
Vanhimmat
toi oli kyl hyvä.. jatkaisit sitä.. oikeesti
Jatka tuo oli tosi hyvä=)
Vitun Mulkero!!! Mitä vitun paskaa sä sössäät??? VITTU"""!!! ÄLÄ JATKA TOTA SUN KIRJOTTAMIST!!!! HAIST VITTU, VITU HÄRRI PÖTTERI"""!!!!
Okei kultsu... ihan miten haluut...