Ikäerosta...

Kuinka paljo on liian suuri ikäero. Jos 12-
vuotias tyttö seurustelee 17-vuotiaan pojan
kanssa, onko se liian paljon. Onhan se. Mutta
ajatellaanpa asiaa sitten kun tyttö on 30 ja
poika 35. Eihän se sitten enää olekaan niin
paljon.
Minun ongelmani on kuitenkin vielä suurempi
ikäero. Olen tutustunut mielestäni lähes
täydelliseen mieheen, mutta ongelma on se, että
hän on minun 13 vuotta vanhempi. Olen nyt 16 ja
hän 29. Se on mielestäni hieman liikaa.
Onneksi hän ymmärtää minua. Hän ei vaadi minulta
mitään vaan kaikki tapahtuu niin kuin minä haluan.
Kommentoikaa! Onko 13 vuotta liikaa?
16799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

suoraan sanottuna mielestäni se on melkoisen
paljon.ja jos tarkastelee asiaa kun olette
vanhempia: sinä 20 ja hän 33. on se aika paljon,
mutta sunhan päätös se on.

Äänestä

Suhteellisuus ratkaisee. 30 ja 35 viiden väline
ikäero on vain 14%, kun taas 12 ja 17 välissä
lähes 30%.

Sinun ja ihastuksesi prosentuaalinen ero on
n.45%, ja hän voi muutenkin periaattessa olla
melkein isäsi, joten kuulostaa se aika hullulta
vaikka en nyt numeroihin mitenkään kantaani halua
perustaa.

Äänestä

mä olen ite hiukan päälle vuoden, seurustellut 11
vuotta vanhemman miehen kanssa. mm. menetin
neitsyyteni hänelle enkä kadu yhtään.
ja kaikki on oppinut hyväksymään, minun kuten
hänenkin perheensä/läheiset.
jos kiinnostus on molemmin puolinen niin mikäs
siinä. kunhan mies ei vaadi liikaa, tai jopa
käytä hyväkseen..

Äänestä

mielestäni olet liian nuori seurustelemaan noin
vanhan miehen kanssa.ymmärtäisin jos
seurustelisit itseäsi 5 vuotta vanhemman
kanssa.ajatteleppa hiukan,eikö kuulosta hassulta
teini tyttö seurustelee vanhan miehen kanssa.en
haluaisi yleistää mutta useat aikuiset miehet
eivät halua teinitytöistä muutakuin "sitä
yhtä".eivät välttämättä kaikki..mutta ole
varovainen hänen kanssa.tiedäthän että on
niitäkin hulluja olemassa jotka raiskaavat
pikkutyttöjä.ehdottaisin sinulle että alkaisit
katsella oman ikäisiä poikia.katsos hän on elänyt
jo oman nuoruutensa ja eikös siinä iässä jo aleta
seuraavaksi perustaa perhettä ja -ja...mielestäni
se on jo todella huolestuttavaa kun 30 miehet
tulevat iskemään teinityttöjä.
itse olen 17 ja seurustelen 5 vuotta vanhemman
miehen kanssa.sain minäkin varoitteluja
äidiltäni,mutta kun äitini ja isäni tapasi hänet
niin he huomasivat kuinka mukava ja ennenkaikkea
fiksu mies minulla on.
Tää on hyvä asia että kysytään tälläsistä
asioista,ettei jäädä murehtimaan yksin.
koita pärjäillä!!Joulun odottelua kaikille!!!

Äänestä
  • Kaikille "itseviisaille" nuorille, lue kaikki!!

    Oletko tosiaan kysynyt vanhempien mielipiteesi??

    Uskon että olt tehnyt vain omat päätöksesi eikä
    vanhemmilla OLE MUUTA TEHTÄVISSÄ, eli sinä
    määräät.

    Eli vanhempien on ollut pakko hyöksyä, kuten
    vanhempien pitää hyöksyä rikoksia tekeväkin
    lapsi, ei häntä aina voi opettaa eikä haukkua.

    Vanhempien vai on oltava hiljaa ja toivottava
    parasta ja elettävä omaa elämäänsä.

    Kokemuksesta voin sanoa että vanhemmat ei paljoa
    voi muuttaa lapsensa käytöstapoja enää 15 v.
    jälkeen.
    Jos lapselle esim. koulu ei maistu, ´harvoin
    vanhemmat pystyy puhumaan järkeä kuinka tärkeää
    olisi sinnikkäästi opiskella.
    On aika kamalaa ajatella tehdä pienipalkkaisia
    töitä 30-40 vuotta, joissa on jatkuva kloppumisen
    pelko tai se että Virosta tulee halvempi tekijä.

    Tässä puhuu kokemuksen sana, olen seuraillut
    omia , kavereiden, sukulaisten ym. lapsia ja
    elämää viimeiset 10 v ja yrittänyt oppia

    Äänestä

Sinun pitää vielä kasvaa ja opiskella monta
vuotta.

Poika on sinulle kiva juttelukaveri, mutta jos
pysähdyt yhteen niin on se kamalaa kun se joskus
loppuu. Kumpa silloinkin ymmärtäisit että olet
vielä nuori etkä tee kiireellisiä ratkaisuja.

Niin olet lapsi ja käyt kansakoulut hyvin ja
pyrit lukioon. Vasta lukion toisella luokalla
alat ajattelemaan näitä asioita.
Silloin olet hyvin kiitollinen minun neuvoilleni.

Älä anna seurustelun pilata nuoruuttasi.

Äänestä
  • ja sä oot vaari et painu ny vaan sin
    vanhaikotiin.Eiks tää oo nuoriso palsta?

    Äänestä

  • kkk kirjoitti:

    ja sä oot vaari et painu ny vaan sin
    vanhaikotiin.Eiks tää oo nuoriso palsta?

    Se "isä" vaan trollas... Lainaampa sitä tässä
    vähän:

    -- Niin olet lapsi ja käyt kansakoulut hyvin ja
    pyrit lukioon. Vasta lukion toisella luokalla
    alat ajattelemaan näitä asioita. --

    Kuka tahansa isä tietää, ettei enää oo mitään
    pirun kansakoulua. Sitä paitsi 16-vuotiaat on sen
    ikäsiä, että suurin osa on amiksessa/lukiossa
    ekalla tai tokalla luokalla. Joten ton "isän"
    viestin takana on vaan joku surkea lapsi, jonka
    mielestä huijaaminen on hauskaa.

    Äänestä

  • Mahdoitkohan käsittää väärin. Minä en ole enää
    peruskoulussa, vaan olen lukiolainen.

    Äänestä

sä olet vielä lapsi vaikket sitä tossa vaiheessa
tajua, ja teillä on todella huima ikäero. muista
ettet oo vielä aikunen.. sä kasvat ja kehityt
vielä, etenkin henkisesti. sun ei todellakaan
kuuluis pelehtiä yhdenkään aikusen ukon kanssa.

Äänestä

Joo, ikäero on niin kiinni niistä ihmisistä,
ymmärräthän, toiset kehtittyy eri tahtiin kuin
toiset. Jos itse rakastat kumppaniasi niin sillä
ei ole väliä. Itselleni sattui juuri eilen
sellainen hassu juttu, että tapasin jätkän joka
oli aivan ihana ja viihdyin illan mittaan sen
seurassa, sitten mulle kerrottiin että tää jätkä
viettää synttäreitä, ihmettelin että mites et mee
baariin. Jätkä oli vähän kysymysmerkkinä, se
kertoi täyttävänsä kuusitoista... itse täytän
vajaan kuukauden kuluttua kahdeksantoista, että
näin. En antanut kuitenkaan asian hidastaa vaan
vietimme toistemme seurassa kivan illan josta jäi
mukava muisto, asumme kaukana toisistamme emmekä
halua mitään seurustelua tai muuta sellaista. Jos
tilanteemme olisi toinen, en antaisi ikäeron
häiritä jos edelleen viihtyisin jätkän seurassa
yhtä hyvin.

Äänestä

Meillä sitä ikäeroo on neljätoist vuotta. Eikä me
olla yhessä. Mut mä rakastan sitä... miestä. Ja
se rakastaa mua. Mä oo seittemäntoista...

Äänestä

Olen 26 v poika ja seurustelen itseäni melkein
kymmenen vuotta nuoremman tytön kanssa. Joku
varmasti pitää tätä sopimattomana. Oma
mielipiteeni on kuitenkin se, että parisuhteen
tulee perustua molemminpuoliselle luottamukselle
ja rakkaudelle ja muut asiat ovat silloin
vähäpätöisiä.

Seurustelumme lähti tytön aloitteesta(olimme
tunteneet paremmin jo parisen vuotta kaveripiirin
kautta). Sukulaisemme hyväksyvät suhteen, koska
esim. tyttöystäväni vanhemmat tietävät, että olen
kovasta ulkokuorestani huolimatta ns. kunnon mies.

Jotkut olettavat, että aina kun ikäeroa on paljon
on kyse hyväksikäytöstä. Tyttöystäväni kommentoi
asiaa kerran, että 16-20 vuotiaat pojat ovat
pahimpia: jos ei seksiä tipu niin suhde päätetään
siihen. Omalla kohdallamme seksi tuli kuvioihin
vasta kun tyttöni sitä halusi. Jälkeenpäin hän
tosin totesi, että olisin voinut "vongata"
ahkeramminkin :)

Joku mainitsi, että vanhemmat miehet haluavat
välttämättä perustaa perhettä ja muutenkin
tarpeet ovat erilaiset. Tämäkin asia on enemmän
ihmisestä kuin iästä kiinni. Meillä ainakin
mieltymykset ovat samanlaiset. Kummallakaan ei
ole suurta hinkua juosta baareissa, koska siltä
osa-alueelta kaikki on jo nähty(tyttöystäväni
näyttää ikäistään vanhemmalta eli kapakoissakin
on käynyt) ja lastenhankkimiseen minulla ei ole
kiirettä, se tapahtuu sitten aikanaan(kun
tyttöystäväni saa minut ylipuhuttua)...

Äänestä

Ikäeroasia vaikuttaa suuresti minunkin elämääni.
Olen jo monta vuotta rakastanut itseäni 17 vuotta
vanhempaa miestä. Hän pitää minusta hyvin paljon,
olemme hyviä kavereita. Mutta ei siinä sen
enempää... Ja vain koska olen niin nuori.

Eli sinulla on asiat kuitenkin hyvin, jos olet
kerran saanut vastakaikuakin! :) Good luck!

Äänestä
  • Kirjoitukseni sai monenlaista palautetta, mutta
    sinun palautteesi oli kaikista paras. Sen huomaa,
    että sinä otat asiat vakavasti ja että sinulla
    itselläsi on kokemusta samasta asiasta.
    Olisivatpa kaikki kommentit samanlaisia.

    Äänestä

minun mielestäni ikäerolla ei ole merkitystä
kunhan kaikki muu onnistuu!!!!olen itse kohta 16
vee ja olen ollu 35 vuoden ikäisen miehen kans ja
ei se minua haittaa.koko asiahan riippuu siitä
että mitä itse ajattelet asiasta! ei kannate aina
kysyä toisilta,nimittäin silloin saa mitä
erinlaisimpia vastauksia että pää menee vain
entistä sekasemmaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fuma kirjoitti:

Kuinka paljo on liian suuri ikäero. Jos 12-
vuotias tyttö seurustelee 17-vuotiaan pojan
kanssa, onko se liian paljon. Onhan se. Mutta
ajatellaanpa asiaa sitten kun tyttö on 30 ja
poika 35. Eihän se sitten enää olekaan niin
paljon.
Minun ongelmani on kuitenkin vielä suurempi
ikäero. Olen tutustunut mielestäni lähes
täydelliseen mieheen, mutta ongelma on se, että
hän on minun 13 vuotta vanhempi. Olen nyt 16 ja
hän 29. Se on mielestäni hieman liikaa.
Onneksi hän ymmärtää minua. Hän ei vaadi minulta
mitään vaan kaikki tapahtuu niin kuin minä haluan.
Kommentoikaa! Onko 13 vuotta liikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu