Mä oon 19 miehenalku, enkä muistakaan, millon oon
nähnyt isääni viimeksi. On siitä varmaan yli
kymmenen vuotta. Mun äidin ja isän tiet eros, kun
mä olin 1v ja siitä lähtiin äiti on kasvattanut
mut. Isä kävi sillon kun mä olin ihan pieni
useinkin kattoo, mut sit jostain 3-vuotiaasta
eteenpäin käynnit harveni ja lopulta loppuivat
kokonaan.
Nykyään mun isällä on oma perheesä toisella
paikkakunnalla, johon kuuluu vaimo ja 2 lasta
(tyttöjä, jo 16-17v) ja joita mä en ole ikinä
nähnyt.
Isänpäiväkortin lähetin viimeks kolme vuotta
sitten ja oon kovasti miettinyt, kannattasko mun
nyt lähettää, kun se ihminen on mulle oikeestaan
ihan tuntematon, vaikka kyllä ulkonäöltä jotenkin
muistan.. Sit oon miettiny sitäkin, et mä
haluisin ehkä vielä tavata sitä joku kaunis
päivä.. Ja nähä mahd. siskopuoleni. Mut mun äiti
on sanonu, et mun isä oli ns. sulkeutunu ihminen,
eikä haluu paljo ulkopuolisii tavata. Uskonkohan
mä tälläkertaa äitiäni, johon oon aina
luottanut.. Siis ei haluis ees tavata omaa
poikaansa!? Mä en tiiä, mitä mä teen...
Toisaalta se on niin tuntematon, mut haluisin
nähä hänet vielä ennen, kuin hän on jo vanhus tai
kuolee.. Antakaas jotain kommenttii?!
nähnyt isääni viimeksi. On siitä varmaan yli
kymmenen vuotta. Mun äidin ja isän tiet eros, kun
mä olin 1v ja siitä lähtiin äiti on kasvattanut
mut. Isä kävi sillon kun mä olin ihan pieni
useinkin kattoo, mut sit jostain 3-vuotiaasta
eteenpäin käynnit harveni ja lopulta loppuivat
kokonaan.
Nykyään mun isällä on oma perheesä toisella
paikkakunnalla, johon kuuluu vaimo ja 2 lasta
(tyttöjä, jo 16-17v) ja joita mä en ole ikinä
nähnyt.
Isänpäiväkortin lähetin viimeks kolme vuotta
sitten ja oon kovasti miettinyt, kannattasko mun
nyt lähettää, kun se ihminen on mulle oikeestaan
ihan tuntematon, vaikka kyllä ulkonäöltä jotenkin
muistan.. Sit oon miettiny sitäkin, et mä
haluisin ehkä vielä tavata sitä joku kaunis
päivä.. Ja nähä mahd. siskopuoleni. Mut mun äiti
on sanonu, et mun isä oli ns. sulkeutunu ihminen,
eikä haluu paljo ulkopuolisii tavata. Uskonkohan
mä tälläkertaa äitiäni, johon oon aina
luottanut.. Siis ei haluis ees tavata omaa
poikaansa!? Mä en tiiä, mitä mä teen...
Toisaalta se on niin tuntematon, mut haluisin
nähä hänet vielä ennen, kuin hän on jo vanhus tai
kuolee.. Antakaas jotain kommenttii?!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tohon on vaikee vastata kun ite on
tämmösestä "ehjästä" perheestä, (yks lapsi, äiti,
isä, oma talo...) Mutta, älä välttämättä usko
äitiäs, kátos kun jos niitten välit on huonot,
niin äitis ei ehkä haluu sun tutustuvan isääs
jolla nyt on kaikki hyvin ja elämä hymyilee, kun
äitis taas ei ehkä oo onnellinen?? Ja se ei halua
ex-miehensä näkevän että vielä surettaa... Lähetä
siis vaikka kortti, laita puh. numero ja pyydä
soittamaan jos kiinnostaa. Ja jos mitäään ei
kuulu ni sitten on kyllä surku juttu...
ehkä kuitenkin on sinulle merkitystä,
vastasithan esmeraldan viestiin ja laitoit
omankin kysymyksen esille. Niin se vaan on,
ihmiselle on tärkeää tietää, mistä on lähtöisin,
missä on ne "juuret".
Itselläni on sisko, joka ei ole biologinen
sisareni, mutta on kasvanut perheessäni ja
juurtunut sinne, mutta syntynyt jossain muualla.
Ehkä sinulla on samoin, olet saanut elämän eväät
äidiltäsi, mutta jotakin sinussa on kotoisin
muualtakin.
Muista, että äitisi puhuu isästäsi entisenä
miehenään, sulkeutuneisuus ei tee kenestäkään
huonoa isää. Et kertonut, miten isäsi on
vastannut edellisiin kortteihisi, oletko saanut
joulu-tai synttärikortteja ja onko hän muuten
pitänyt yhteyttä sinuun?
Vaikea päätös sinulla, jos päädyt tapaamaan
isääsi, otat riskin että hän ei olekaan sellainen
kuin toivot. Tai sinä sellainen kuin hän on
kuvitellut.
Muista kuitenkin, että sinulla ei ole ollut osaa
niissä päätöksissä, mitä vanhempasi ovat aikanaan
tehneet, älä pidä itseäsi huonompana niiden takia.
Jotenkin ajattelen, ettei isäsi ole mikään
ikäloppu, joten kiirettä ei tuntuisi olevan,
mutta jos olet jo pitkään miettinyt asiaa, niin
mikä estäisi oikeastaan ottamasta yhteyttä isääsi?
Lämpimin ajatuksin
Mä itse olen uusperheestä elikkäs mun isä ja äiti
eros kun olin n.5vuotias, en muista ollenkaan
sitä kun isä asui kotona ja 5 vuotta sitten
äitini meni uudestaan naimisiin (siihen asti
äitini oli yksinhuoltaja) ja äidilläni ja
isäpuolellani on 4 ja 6 vuotiaat lapset jotka
ovat minulle todella rakkaita ja tärkeitä vaikka
eivät olekaan "kuin" veli- ja siskopuolia.
Oon nähny isääni siitä asti (oon 16 vuotias) n.
jokatoinen viikonloppu ja pienempänä oltiin
joskus useamminkin isällä, lomat jne. Isoveljeni
ja siskoni kanssa jotka ovat isäni ja äitini
yhteisiä lapsia minun lisäkseni.
Tässäpä mun taustat.
Tiedän todellakin omasta kokemuksesta että
äidillä (ja isällä) on tapana korostaa myöhemmin
niitä toisen huonoja puolia ja ne mihin sillon
kauan sitten rakastui on unohtunut täysin. Ja
isäsi uudet lapset ovat ns. täyssiskojasi toisin
kuin minulla, koska sehän määräytyy isän
puolelta.
Luulen että isälläsi saattaa itselläänkin olla
haluja ottaa sinuun yhteyttä, mutta hänellekkin
kynnys on liian korkea. Jos sinulla vain on
uskallusta ottaa isääsi yhteyttä ja alkaa
muodostaa ns. isä-poika suhdetta, siitä vaan. Jos
sen teet voit olla itsestäsi ylpeä! :)
(ps.kerrohan mihin päädyit)
Siis teistä ainakin osa käsitti nyt ihan väärin!
Mun äiti on onnellinen siinä elämäntilanteessa,
mikä sillä on tällä hetkellä. Mä asun vielä
ainakin puol vuotta saman katon alla kun se.
Se mun äiti on tottunu elää ilman miestä ja ei se
niin sitä itelleen hirveellä innolla
havittelekaan. Se on tullu siihen tulokseen
kattoessaan ystävättäriesä mieshommii, et
miehistä ei oo pitemmän päälle kuin haittaa (en
yleistä). Siks se on ainakin tähän asti tullu
toimeen ilman miestä. Mut eihän sitä sit tiiä,
miten se alkaa ettii, kun mä muutan pois.
Ja toisekseen: mun isä ja äiti eivät oo olleet
millonkaan naimisissa. Eikä mun äiti oo puhunu
koskaan mun isästä entisenä miehenään.
Ja on se isä lähettänyt ainakin joka vuosi
jouluna kortin ja yleesä rahaa. Mut siinä KAIKKI,
miten hän on muistanut. Siitä, kun hän soitti
viimeks on jotain 7-10 vuotta. Sillonkaan en
muista, puhuinko hänen kanssa puhelimes.
Sit viel semmonen fakta, et ainakin mun äitin
tietääkseen mun isällä on ollut suhteita naisiin
ennen kun oli mun äitiin. Ja niist ois tuloksena
viel kolmaskin sisarpuoli mulle, mut sen nimee en
ees tiedä, vastoin kun niitten, jotka on mun isän
nykyisestä liitosta. Niitäkään en oo siis
kuitenkaan nähnyt..
En mä kyllä todellakaan usko siihen, et siitä
alkais mikään isä-poika suhde kehittyy, jos mä
tapaisin isääni joku päivä. Mä voin melkeen
arvata, et se menis näin: Eli mä ite oon avoin
ihminen ja pystyn juttelee tuntemattomienkin kans
(kuten mun isä). Mut mun isä ainaskin ois varmaan
siinä tilanteessa aika vaivaantunut (ainakin mitä
mun äiti on antanut hänestä sellasen kuvan). No,
enpä tosiaan voi kuiteskaan sanoo varmaks mihin
se mahd. tapaaminen sit johtais. Eihän sitä tiedä
vaik se olis muttunut.
Mut mä veikkaan, et mun isä on tyytyväinen
siihen, mitä sillä nyt on ja pitää mua myöskin
ihan vieraana ihmisenä sille (pitääkö lie ees
poikanaan). Ja tuskin ees se uskaltautuu tapaa
mua, jos mä vaik sitä jotenkin esim. kortin
lähettämällä saisin ehotettua. No, enpä tiiä mitä
tekisin.. kai jonkun kortin vois lähettää.. saa
nähä, tuleeko siltä enää korttia tulevaks
jouluks..
Ainiin... eli mun mutsi on 48v ja se 'isä' on mun
tietääkseni about 50v.
No nuo asiat vähän saattaa muuttaa asioita. Eli
en voi yhtään verrata omaan tilanteeseeni. Mutta
jos sinusta tuntuu että vielä haluaisit tutustua,
jos se vielä on mahdollista niin lykkyä tykö
vain! :)
Kyllä mua ainaskin kiinnostas nähä nää
sisarpuolet ja isukki.Ehkä äitisi on
mahdollisesti katkera ja sen takii sanoo tollasta
mee ny ihmeessä tsiigaa faijaas.
No pitää harkita ihan vakavemminkin! Voihan se
olla tosi vaikeeta. Ihan kuin joku muukalainen,
mutta kuitenkin minussa oon tavallaan osa sitä...
Mä oon kuitenkin urheilullinen ja avoin, jota se
ei tietääkseni ollut. Mäkin olin puolestaa
pienempänä alle 15v aika hiljanen ja ujo.
No, elämä ei oo aina yksinkertaista !!
Samasta aiheesta ollaan puhuttu yhden kaverin
(jätkä sekin) kanssa, jolla välit on isänsä kanssa
myöskin pahasti katkolla...
kaipa sä voit, jos haluat, edes yrittää tavata
isääs, jos se siihen suostuu, ja jos susta siltä
tuntuu... Vaikka kai se on vaikeeta... Mä en
oikein tiedä, itse olen ns. 'onnellisen perheen'
tyttö, eli molemmat vanhemmat on... Mitä mä nyt
tosta kaveristani oon saanut selville, niin se on
aika paljon luonteesta kiinni, jaksaako ottaa
esille asiaa, nähdä vaivaa, vaikka oiskin alkuun
vaikeeta.
Mutta siinä olet oikeessa, aikaa ei ole ikuisesti.
juu tuo oli tosi ikävä kuulla..nyt on kyllä
myöhästä jo sanoo että lähetätkö kortin vai
et,mut se on sun isäs kuitenki,mutta se on tehny
sulle tosi ilkeesti..ja pystytkö antamaan isälles
anteeksi jos teijän isä-poika suhteesta tuliski
vielä jotai?
itse oon 17 tyttö ja mun isä kuoli vähän yli
vuosi sitten ja nyt sunnuntaina isänpäivänä oma
sisko kuoli joten jos haluat kirjoitella niin
pistäppäs mailia ossuun:[email protected]
Itse en nyt voi sanoa olevani samanlaisessa
tilanteessa mutta kyllähän isän kanssa ois aina
hyvä olla väleissä...
Itse sain tietää että minulla onkin biologinen
faija joka ei silloin perheestä välittänyt ja
jolloin äiskä löysi uuden paremman miehen eli
nykyisen isäni tehtiin kyseiselle henkilölle
selväksi että hän ei minua enää tapaa (olin kulma
itse sanonut jotain että en halua enää mennä
käymään hänen luonaan ja olin 3vuotias). No
16vuotta tätä sitten salailtiin ja lopulta sain
sen selville vahingossa kun löysin syrjään
laitetusta kassista syntymätodistukseni jossa
olikin isän nimen kohdalla aivan eri nimi...
AUTS! se sattui... Täytyy myöntää että
ensimmäinen isänpäivä tuon tiedon kanssa ei ollut
helppo ja tuskin koskaan tulen enää viettämään
normaalia isänpäivää... välit faijan kanssa on
hyvät ja asiasta ollaan juteltu mutta kyllä se
tulee vaivaamaan todennäköisesti aika kauan...
Tsemppiä!