Meen lapsi käy päiväkodissa, parina päivänä viikossa. Ihan sen vuoksi, että oppisi oleen muiden kanssa, mutta kun hän ei halua mennä.Hän on iloinen ja sosiaalinen lapsi ja kotona muita lapsia, ettei hän yksin joudu olemaan. Eikö tässä ole joku syy miksi hän ei mene päiväkotiin, eriasia olisi jos olisin töissä kodin ulkopuolella, olisi pakko mennä ja silloin kai menisikin. Jonkun mielestä meidän pitäisi hänet vain viedä, eikä antaa periksi, mutta omasta mielestä,häntä ei voi pakottaa. Ensi vuonna on tietysti kyllä pakko, kun esikoulu alkaa.Mitä mieltä te olette?
Lapsi ei tahdo mennä!
Eräs äiti
222236
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
annatte aina lapselle periksi, hän oppii vaatimaan sitä jatkossakin... Sanoit, ettette halua pakottaa lastanne päiväkotiin, mutta vuoden päästä hänen on mentävä esikouluun. Mitä eroa siinä sitten on, "pakotattehan" lapsen kuitenkin viimeistään vuoden päästä, miksi ei siis jo nyt?
>annatte aina lapselle periksi, hän oppii
>vaatimaan sitä jatkossakin...
jeejee, ylpistyy vielä. parempi hakata ja tehdä kaikessa toisin kuin lapsi tahtoo, niin ei tule ongelmia.. NOT
käskenyt lyömään lasta, tai tekemään mitään muutakaan. Ikinä en hyväksy väkivaltaa, missään tilanteessa! Kerroin vain oman mielipiteeni kun sitä kysyttiin. Eikös tämä olekaan keskustelupalsta???
Lapsi pitää ottaa huomioon kokonaisvaltaisesti, minusta on kauheaa, jos minun ei ole pakko viedä, niin miksi pelottasin herkän lapsen sillä, että hän saisi elinikäisen trauman siitä, minun mielestä on parempi saada lapsi ymmärtämään, että olisi kiva , kun hän pääsee päiväkotiin leikkimään, kuin viedä kauhean huudon kanssa. Osaan kyllä pitää rajat ja meillä ei lapset muuten määrää, vaan vanhemmat.
Ei ennen lapset olleet missään päiväkodeissa, ennen kouluun menoa ja minusta ihan selväjärkisiä ihmisiä heistä on kasvanut. Päiväkoti on hyvä paikka.
Ps. Voihan siellä olla kiusaajiakin,otitteko sen huomioon.
Nauttikaa nyt tästä ajasta, kun lasta ei ole pakko viedä päivähoitoon! Ensi vuonna lapsi on jo isompi ja esikoulussahan on eri ohjaajat. Voi olla siitäkin kiinni. Onhan lapsenkin mielipiteet otettava huomioon silloin kun se suinkin on mahdollista!!!!
Olen itsekin vähän vanhempi äiti ja sanasi lämmittivät mieltäni, ehkä vanhemmat näkee asian eritavalla, kuin nuoremmat äidit. Hyvää jatkoa Sinulle ja mukavaa kevään odotusta!
että ikä tuo malttia vähän. Mukavaa kevättalvea teillekin!
nuori äiti ei taas tiedä mistään mitään, eikä hänellä varsinkaan saa olla "vanhojen äitien" kanssa eriäviä mielipiteitä???!
Ei se ikä kuulkaas hyvää äitiä tee. Ja jos joku haluaa viedä lapsensa päiväkotiin, se on hänen asiansa. Kuten sekin, että toinen pitää lapsensa kotona kouluun asti.
Toivottavasti, jokainen äiti , on omalle lapselleen se paras äiti, iästä riippumatta. Mutta et voi kieltää, etteikö ikä tuo määrätynlaista kokemusta ja elämän viisautta. Tunnen paljon nuoriä vasta synnyttäneitä äitejä ja minua kyllä ihmetyttää se, kun he ovat heti vapaan ajan tarpeessa ja lasta kiikutetaan hoitoon , milloin mihinkin, että vanhemmat saavat rentoutua. Mitenkä lapsista voi kasvaa tasapainoisia, kun he jo pienestä ovat aina menossa. On mukavaa, kun niitä lapsia ootetaan, mutta monilla se siihen sitten jääkin, ei tietenkään kaikilla. Miksi esim. sijaiskodeissa ja laitoksissa on lapsia niin paljon, ei niitä turhaan pois oteta?Hyvää jatkoa!
Eivät kaikki nuoret äidit/isät jätä lastaan oman onnensa nojaan ja vietä iltojaan kapakassa. Tietysti näitäkin tapauksia löytyy, mutta kyllä heitä on vanhemmissakin äideissä ja isissä.
Myös nuori äiti osaa ja pystyy huolehtimaan lapsestaan siinä missä vanhempikin. Yhtälailla niin 16-vuotias kuin 30-vuotiaskin ENSISYNNYTTÄJÄ kokee varmasti samanlaisia pelkoja ja heillä on samanlaisia kysymyksiä ja ongelmia. Eli ikä ei todellakaan ratkaise hyvää vanhemmuutta.
Niissä mainitsemissasi sijaiskodeissa yms on muuten varmasti myös "vanhojen" vanhempien lapsia, ei ainoastaan näitä "teinivahinkoraskauksien" lapsia.
Meilläpä riittää keskustelua, lue tarkkaan tuo minun kirjoitus. Harvemmin vanhoilla äideillä on niitä pieniä lapsia (poikkeuksia) jos keski-ikää lasketaan , niin kyllä ne nuoria yleensä ovat, mutta tottakai mahtuu vanhempia,joiden lapsi tai lapset ovat huostassa. En sanonutkaan, että kaikki jättävät lapsensa, jättäminen ja hoitoon vieminen on kaksi eri asiaa, mutta pienen lapsen paikka on oma koti. Olen myös erimieltä 16 vuotiaasta äidistä, heillä on usein onneksi tukiverkosto, johon nojautua. Harva sen ikäinen on vielä kypsä äiti! Omien tunnekuohujensa kera, sekasin yleensä omasta elämästäänkin,joten?
Itsellä tuon ikäinen tyttö ja luulen, että apua olisi annettava paljon, jos lapsi olisi.Mutta sen takia me täällä olemmekin, että annamme apua, jos toinen sitä tarttee ja sukulaisethan auttaa usein, ainakin minä niin tekisin.
se tuokin on, nuori tarvitsee helpommin apua, mutta voi sitä aikuinenkin tarvita. Kukaanhan ei ole "seppä syntyessään"... Eikös muuten sanota, että raskaus valmistaa vanhemmuuteen, tuskin silloin on äidin iällä suurtakaan merkitystä. Jokainen (tuleva) äiti voi kokea samanlaisia asioita, iästä riippumatta.
16-vuotiaista (tai yleensäkin ihmisistä). Jokainen on tässäkin asiassa yksilö, toinen on valmis äidiksi 15-vuotiaana, toinen ei vielä kolmikymppisenäkään. Niitä omia tunnekuohuja tms kun voi olla muillakin kuin vain nuorilla.
Mutta ehkäpä asiasta ei kannata kiistellä enää enempää, meillä on kummallakin omat mielipiteemme ja tuskinpa ne tästä enää kovin paljon muuttuvat.
itse 16.vuotias kun tulin äidiksi ensimmäisen kerran ja hyvin olen pärjännyt vaikkei minulla edes ollut tukijoita äitini hoiti poikaa kerran kuussa yhden yön jotta sain mennä ystävien kanssa jos tahdoin. Aina ei sekään onnistunut eli olin melko yksin poikani kanssa joka täyttää nyt kesällä 12.v. Olin vielä yh-äiti 5.vuotta, joten yksin oli pärjättävä. nykyään elän avoliitossa ja poikani on saanut 2.pikku siskoa jotka ovat kylläkin jo 5.v ja 6.v
Ite vastaan työntekijän näkökulmasta...
Ensinnäkin kyseletkö lapseltasi "haluaisitko tänään mennä?"-tyyppisesti ja aiheutatko itse siis asian?
Toiseksi jos on sisaruksia ja olet itse vielä kotona, niin lapsesi ei silloin jää mistään erityisvirikkeistä paitsi... Etenkin jos, esikouluun kuitenkin ensi vuonna menee.
Kolmanneksi sinun täytyy vanhempana olla se, joka päättää tämän asian.
Neljänneksi hoitopäiviä on niin vähän, ettei lapsi opi ehkä opi rytmiä ja siksi vaikeaa.
Viidenneksi onko päiväkodin henkilökunnan viesti myös se, että lapsi ei halua olla päiväkodissa? Vai onko se aamulla sinulle vain merkki siitä/kysymys tavallaan : "Äiti välitätkö sinä minusta?
Sopeutuminen päiväkotirytmiin vie useamman viikon, joskus kuukaudenkin-joskus pidempäänkin-lapsikohtaista. Ja vaikka aamut saattavat vaikeita ollakin niin yleensä aina ennen aamupalaa asia jo unohtuu...
En tiedä oliko apua...mutta tuossa yleisimmät syyt.
Saako lapsesi nukkua vapaapäivinään pidempään kuin päiväkotipäivinä? Jos saa, kyse voi olla ainoastaan siitä, että hän haluaisi nukkua pidempään.
Vika voi olla myös siinä, ettei hän ole saanut päiväkodista yhtään kaveria, ja tuntee olonsa yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi ryhmässä, jossa kaikki muut ovat 5 päivänä viikossa yhdessä, ja johon on erittäin vaikea päästä sisään.
Minusta joku kerho, jossa kaikki lapset käyvät sen pari kertaa viikossa, olisi parempi vaihtoehto.
Neljän lapsen äitinä,nuorimman kohdalla olen tajunnut kuinka lyhyt ja tärkeä aika lapsuus on. Vanhin lapseni on jo aikuinen,keskimmäiset teinejä ja nuorin nelivuotias. Yksityisyirttäjänä olen järjestänyt työni niin.ettei nuorimmaisen ole tarvinnut mennä hoitoon. Hoito tapahtuu kotona. Lapsuus on lyhyt. Tärkeintä mitä mielestäni voi lapselle antaa,on aika ja rakkaus.
Ei kukaan lapsi ole keksinyt lakia,jossa jokaisella lapsella on oikeus päivähoitoon.... Laki on aikuisten keksimää. KOlme vanhinta on aikanaan tarponut perhepäivähoidon ja päiväkodit. Hoitopaikoissa ei ole ollut mitää moittimista. Silti koen että pienen lapsen paras paikka on koti.Nauttikaa kaikki äidit ja isät jotka voitte hoitaa omia lapsianne kotona. Annatte lapselle sellaista pääomaa,jota rahassa ei voi koskaan mitata!!
Olen päiväkodissa töissä, ja kun olen päivittäin tekemisissä lasten ja vanhempien kanssa olen tullut siihen tulokseen, että säännöllinen päiväkotielämä voisi tuoda ratkaisun ongelmaanne.
Kun lapsi käy päivittäin pk:ssa kaverisuhteet vakaantuvat ja sosiaalinen elämä edistyy. Olen itse huomannut, että lapset jotka käyvät epäsäännöllisesti pk:ssa, tulevat syrjityksi usein (jota tietenkin yritämme kasvattajina poistaa), mutta lapset ovat petoja toisilleen. Oletko kysynyt lapseltasi MIKSI hän ei halua mennä sinne?
lapsesi ei ole vielä valmis päiväkotiin jäävätkö toiset lapsesi kotiin? Vuodessakin lapsi kehittyy tosi paljon hän on valmis lähtemään ryhmään mukaan eskari-ikäisenä yleensä tässä vaiheessa lapset alkavat kyllä kaivata ikäistään seuraa. älä vie häntä ennenkuin hän on oikeassa vaiheessa ei päiväkoti elämä niin kehittävää ole isot ryhmät, melu, jonot ym oudot asiat jos sulla on mahdollisuus niin ole lapsesi kanssa ja luota vain että olet paras hoitaja omalle lapsellesi Eskarissa hän kyllä ehtii tutustua muihin ja saada ystäviä kun on itse siihen valmis kuuntele häntä ja uskon hänen ilmaisevan itse koska kaipaa lapsiryhmää, 5-vuotias on vielä pieni anna hänen olla pieni ja saada hyvä ja turvallinen olo näin hän kyllä sitten on myös vahva ja valmis irrottautumaan maailmaan.
Kiitos kaikille kannanotoista!
Meillä lapsi on taas mennyt, epäilen siellä jonkun sanoneen pahasti, kun kerran on herkkä lapsi ja vielä sijaislapsi, niin on enemmän suurennuslasin alla. Mutta väkisin en vie, enkä tietenkään kysy häneltä, että haluttaako nyt mennä, mutta usein hän jo iltasella rupeaa kysyyn, onko huomenna se päiväkoti jne.
Muutenkin olen niin vanhanaikanen, että minusta lapsilta viedään lapsuus kokonaan pois, jos kerran kotosalla ollaan, voihan sitä lapsen kanssa tehdä retkiä metsään, mennä pilkille, hiihtään ym, Sitten, kun koulu alkaa sitä sitten kestää taas ja lapsuus on ohi. Itse muista, kun sai olla kotona ja leikkiä. Kyllä minusta lapsilta vaaditaan , ei saa olla erilainen, pitäisi ottaa jokainen lapsi omana persoonanaan.Päiväkoti on hieno juttu, muttei nyt ihan pakollinen sosiaalinen paikka sellaiselle, jolla mahdollisuus olla kotosalla, näin minusta.
samaa mieltä tuosta metsäretkistä sun muista, minulla on puolitouista vuotias,tai siis meillä mutta isi töissä.
älä vie väkisin,kyllä hän ehtii siihen rumbaan, varo ettei tule kammoa koko ala-astetta kohtaan,minäkin olen näitä miettinyt,mutta ala kultaseni vie häntä vielä, kyllä hän aikanaan ehtii,vuosi tekee hänessä jo paljon.
Oletko tosiaan sitä mieltä, että joku vieras
tarhantäti/tädit ovat parempia hoitajia kuin
sinä itse? Älä riistä lapseltasi aikaa, jonka
se voi viettää kanssasi, kun kerran ei ole
pakko. Ei sen tekemisen tarvitse olla mitään
ihmeellistä, tavallisia kiireettömiä arkirutiineja
niistä lapset pitävät.Hyviä yhteisiä hetkiä sinulle ja lapsellesi.