Hyinen liitto 2

Aamun ensimmäinen ajatus oli karvas maku, joka tuntui maistuvan suussa,
paksuna kerroksena. Hirvittävä kylmä hiki tuntui pursuavan kaikista huokosista. Yhtäkkiä mieleeni välähti muistikuva. Tyttö poistumassa hytistä.
Tyttö päälläni. Kiihkeänä ja raivokkaana. Muistin, että olin itsekkin ollut melkeinpä agressiivinen.
Matka suihkuun tuntui tuskaiselta. Näkikö joku tuttu? Kertoisinko kotona?
Mietin, että en kerro, jos kukaan ei nähnyt. Entä jos näki? Sanoisinko , että juteltiin vaan? Ajatukseni laukkasivat armotonta kehää.
Toivoin, että voisin jäädä hyttiin ikuisiksi ajoiksi.

Kukaan ei ollut ilmeisesti nähnyt minua tytön kanssa.
Koko porukka istui aamiaisella ja kaikki tuntui olevan kuin ennenkin. Olin hyvilläni, koska kiinnijäämisriski olisi pienempi, mutta huonokin puoli asialla oli, en voinut puhua kenellekään pääni sisällä tapahtuvasta katastrofista.

Palattuani kotiin, annoin Siljalle tuomani suklaat ja hajuveden. Mielessäni kävi ajatus leikinlaskusta, että miehen tuliaiset tarkoittavat huonoa omatuntoa. Mitä jos Silja kysyisi? Leikillänsä? Osaisinko olla rento ja vitsikäs? Ei Silja kysynyt.
Hän kiitti, mutta ei vilkaissut edes silmiin. Sitä hän ei ollut tehnytkään aikoihin, miksi siis nytkään? Sillä hetkellä olin vain kiitollinen etäisyydestä, joka välillämme vallitsi. Makuuhuoneessa, nostin matkalaukun sängylle ja aloin purkamaan sitä. Likainen paita käsissä, silmiini osui seinällä oleva hääkuva. Siinä kaunis ja onnellisen näköinen morsian katsoo mieheensä , tummanpunaiset ruusut käsissään. Mies on ristiverinen, pitkä ja hiukan tukeva. Hänen kätensä on naisen vyötäröllä, nimettömässä kiiltää kultainen rengas. Katse on hellä ja suu hymyilee. Lysähdin sängyn laidalle, pyörittelin sormusta sormessani ja nieleskelin möykkyä joka puristi kurkussa. Morsian kuvassa oli vieras. Tätä taloa en tuntenut kodikseni. Päätin, että asioille on tehtävä jotain , mitä nopeammin sitä parempi.

Aloin tietoisesti hoitamaan avioliittoamme. Jaoin kohteliaisuuksia vaimolleni, halailin, annoin pieniä lahjoja ja yritin kaikin tavoin huomioida Siljaa. Tiesin Siljan heikkoudet, jotka käytin omaksi vahvuudekseni. Lopulta Silja alkoi puhumaan omista tunteistaan, jotka yritin kuunnella perääntymättä. Ymmärsin, että takana oli yksinäisyyttä.
Aloimme käydä ulkona uudelleen yhdessä ja kaikin tavoin kuroimme menetettyä aikaa umpeen. Pikkuhiljaa nauru ja ilo täytti uudelleen kotimme. Tunsin, että siellä missä vaimoni oli, siellä oli myös minun kotini.

Aika pian puhuimme lapsen tekemisestä. Pikkuisen aika voisi olla nyt, kun talo oli valmis, tulot hyvät ja liittomme kunnossa. Jo suhteemme alussa olimme puhuneet, että kolme lasta olisi molempien toiveissa. Jo silloin olin nähnyt Siljassa hyvän tulevan äidin ja pidin sitä tärkeänä piirteenä hänessä. Itse halusin olla vakaa, luja, mutta rakastava perheen isä.
Suvussani putkahteli kuitenkin esiin toisinaan eräs perinnöllinen sairaus. Päätimme Siljan kanssa, että kävisin tutkimuksissa, ennen lapsen hankintaa. Jos kantaisin kyseistä geeniä, emme ottaisi tietoisesti riskiä.

Se päivä on mielessäni kuin valokuvasta katselisi. Ajoin klinikan eteen. Aurinko paistoi. Kävellessäni ovesta sisään, vastaan käveli nuori pariskunta. Naisella oli pitkä takki auki, kengät kopisivat, kip kop, kip kop. Mies katsoi naiseen hellästi, käsi hänen ympärillään, sormet suortuvien lomassa.
Ilmoittauduin ja menin aulaan odottamaan. Pöydälle oli jätetty ilta-sanomat, jota lueskelin sieltä täältä. -Savikko. Astelin ovesta sisään, jota hoitaja piti auki.
-Keski-ikäinen nainen ojensi kätensä. -Tohtori Hanna Rautiainen.-Istukaa, olkaa hyvä. Istahdin pöydän vieressä olevalle tuolille. -En ole ehtinyt perehtyä vielä papereihinne, suuren ruuhkan vuoksi, mutta katsotaanpa mitä täällä sanotaan. Lääkäri avasi kansioni. -Niin, kävin täällä niissä perinnöllisyystesteissä, kolmisen viikkoa sitten ja minulla oli nyt aika tuloksia varten. Lääkäri nyökytteli päätään, samalla lukien papereitani. -Jaaha, tässähän tämä laboratoriopaperi onkin. Hän silmäili sitä hetkisen ja yhtäkkiä näin, että hänen kasvoissaan jokin muuttui. Jotain oli pielessä.

Seuraava muistikuvani on oksentaminen, sairaalaa lähimmän pubin vessassa. Tulin ulos kopista ja katsoin peiliin.
Tuijotin kuvaani ja toivoin kuolevani siihen paikkaan.
Kyyneleet tippuivat yksi kerrallaan lavuaariin, kuin elämäni vuodet. Mitä enää väliä näkisikö joku? Kaikki oli mennyt kuitenkin.
Miljoona, miljoona miljoona ruusua, tuoksua, tuoksua, tuoksua, rakkauden. Teleniuksen sanat läpäisivät vessan oven ja saivat korvissani uudet sanat.
-Valitettavasti minun täytyy ilmoittaa, että kokeista on ilmennyt teidän sairastavan Hiv:tä. Niin lääkäri oli sanonut. Korvissani oli alkanut samantien niin suuri kohina, etten kuullut mitään muuta hänen sanomaansa.
Näin vain, että hänen suunsa liikkui , mutta ääni oli poissa.
Hoitaja ojensi minulle pillerin, jonka söin kysymättä mitään.

Menin hotelliin yöksi. Miten voisin kohdata enää Siljaa?
Naista, joka odotti kuumeisesti, että voisi olla raskaana.
Miten saatoin tehdä näin? Mikä ihme maailmassa sai minut hairahtumaan seksiin, tuon naisen kanssa laivalla? Tai yleensäkkään olemaan ilman kondomia? Koin itseni maailman huonoimmaksi mieheksi. Yhtä hyvin voisin kuolla samantien, kuolisin joka tapauksessa. Olinko tartuttanut Siljan?
Join minibaarista kaiken mahdollisen. Ryvin itsesäälissä. Itkin ja tiesin olevani seinää vasten.
Aamuyöllä tiesin, etten voisi kuolla nyt, tämä ei olisi oikea aika.
Minulla oli Silja ja vastuu hänestä.
Raukkamaisesti hänet petin, kun oli vaikeaa ja nyt tämä.
Minun kuului kärsiä Siljan tuska, maksaa joka ikisestä vääryydestä jonka olin tehnyt. Hinta olisi valtava, mutta olin ansainnut kaiken.

jatkuu...
10488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Alkaa tehdä jotakin, ei alkaa tekemään. Ainakin kolme kertaa väärin.

Ihan näppärää. Omaleimaisuus, persoona puuttuu. Yritä syvemmälle.

"Kyyneleet tippuivat yksi kerrallaan lavuaariin, kuin elämäni vuodet."

Heko heko.

Ja lääkäri-potilaskohdan dialogi on niin falskia kuin voi. Siinä ei ole edes yritetty, vaan menty matalimmasta aidan kohdasta.

Ja sitten se on itsekin, ei tuplakoolla.

"Raukkamaisesti hänet petin, kun oli vaikeaa ja nyt tämä.
Minun kuului kärsiä Siljan tuska, maksaa joka ikisestä vääryydestä jonka olin tehnyt. Hinta olisi valtava, mutta olin ansainnut kaiken."

Miettikääpä, ystävät, miten tämän olisi voinut ilmaista paremmin?

Mutta on tässä itua, en minä sitä sano. Äläkä suutu, kirjoittaja, jos olen vähän lennokkaalla päällä tänään.

Äänestä
  • tämän novellin pituus on noin 45 sivua, eli eiköhän siinä ehdi menemään aika syvälle!
    Tuon ensimmäisen huomautuksesi myönnänkin virheeksi. Johan jo ekassa osassa kerroin, että en ole korjannut virheitä vielä.Näit sen jos luit!
    Elämäni vuodet, heko heko itselles! Jos saat tietää kuolevasi ja itket, mitä silloin ajattelet?
    Menetettyjä vuosia, eikö vain?
    Lääkäri dialogin arvosteluusi kaipaan tarkennusta.
    Kirjoitin sen siltä pohjalta, mitä olen itse käynyt allergiasairaalassa ja keskustelun siltä pohjalta, mikä on tänäpäivänä tosiasia terveysasemilla.
    Miksi vedät mukaan muut lukijat? Voisit kertoa ihan itse, miten sinä ilmaisisit asian muulla tavalla!

    Äänestä

  • Sarah kirjoitti:

    tämän novellin pituus on noin 45 sivua, eli eiköhän siinä ehdi menemään aika syvälle!

    Joku veti herneen nenäänsä. :D

    Äänestä

  • hessu kirjoitti:

    Joku veti herneen nenäänsä. :D

    mutta en pidä siitä, että vedetään mukaan muut, eikä itse kerrota miten pitäisi tehdä, jos mielipide kerran on.
    Sehän on sama kuin, että kirjottaisin jo otsikoksi jonkun tekstiin, että eikös vain ole sellaista? Olettehan samaa mieltä!
    Jokainen vastaa kait itse omasta mielipiteestään?
    Makuja on kuitenkin monia ja mielipiteitä myös.
    Sillä, että antaa valmiin suunnan muillekkin, on teksti jo valmiiksi laitettu muottiin, eikä kukaan muu vaivaudu arvostelemaan sitä.

    Ymmärrän mitä tarkoitat ja saat täyden tukeni.

    Hyvä teksti, muuten.

    Äänestä

  • Sarah kirjoitti:

    tämän novellin pituus on noin 45 sivua, eli eiköhän siinä ehdi menemään aika syvälle!
    Tuon ensimmäisen huomautuksesi myönnänkin virheeksi. Johan jo ekassa osassa kerroin, että en ole korjannut virheitä vielä.Näit sen jos luit!
    Elämäni vuodet, heko heko itselles! Jos saat tietää kuolevasi ja itket, mitä silloin ajattelet?
    Menetettyjä vuosia, eikö vain?
    Lääkäri dialogin arvosteluusi kaipaan tarkennusta.
    Kirjoitin sen siltä pohjalta, mitä olen itse käynyt allergiasairaalassa ja keskustelun siltä pohjalta, mikä on tänäpäivänä tosiasia terveysasemilla.
    Miksi vedät mukaan muut lukijat? Voisit kertoa ihan itse, miten sinä ilmaisisit asian muulla tavalla!

    "tämän novellin pituus on noin 45 sivua, eli eiköhän siinä ehdi menemään aika syvälle!"

    Minun mielestäni novellin pituus on täysin yhdentekevä syvyyden kannalta.
    Ja arvostelevan kommentoinnin näkökulmasta julkaisemattomiin osuuksiin on aivan turha vedota. Puhun siitä, minkä olen lukenut.

    Syvyyden saat tietysti käsittää miten tahdot, mutta tarkoitin tiettyä monikerroksisuutta. Tuntuu, että tarina etenee vain yhdellä tasolla.

    "Elämäni vuodet, heko heko itselles! Jos saat tietää kuolevasi ja itket, mitä silloin ajattelet? Menetettyjä vuosia, eikö vain?"

    Minua kiinnostaa tuossa kohdassa lähinnä ilmaisun tökeryys, ei se, mistä siinä puhutaan. Patetiaa. Jos joku asettuu avoimesti puolustamaan tämänkaltaista kohtaa ("Kyyneleet tippuivat yksi kerrallaan lavuaariin, kuin elämäni vuodet"), tehköön niin, se on hänen asiansa. Minusta kohta sopii parodiaan.

    "Miksi vedät mukaan muut lukijat? Voisit kertoa ihan itse, miten sinä ilmaisisit asian muulla tavalla!"

    Nimenomaan pyrin vetämään mukaan muita lukijoita. Keskustelu on päämääränäni. Ja jos katsotaan itse kohtaa: ("Raukkamaisesti hänet petin, kun oli vaikeaa ja nyt tämä. Minun kuului kärsiä Siljan tuska, maksaa joka ikisestä vääryydestä jonka olin tehnyt. Hinta olisi valtava, mutta olin ansainnut kaiken.")

    Ensinnäkään en ymmärrä tuota ensimmäistä lausetta. Yodako tässä puhuu? ("raukkamaisesti hänet petin"). Yksityiskohta. Loppu on puhtaasti mahtipontinen ja paisutteleva ja sellaisenaan banaali.

    Mutta älä kuuntele minua, jos 45 sivua tavaraa on jo valmiina. Entä tuo terveyskeskusdialogi? Se ei ole hyvä. Kukaties se etenee aivan sillä tavalla kuin on oletettavaa, kerrotaan mekaanisesti ja replikointi ei istu ihmisten suuhun. Ansioiltaan se on köyhä.

    "-Keski-ikäinen nainen ojensi kätensä. -Tohtori Hanna Rautiainen.-Istukaa, olkaa hyvä. Istahdin pöydän vieressä olevalle tuolille. -En ole ehtinyt perehtyä vielä papereihinne, suuren ruuhkan vuoksi, mutta katsotaanpa mitä täällä sanotaan. Lääkäri avasi kansioni. -Niin, kävin täällä niissä perinnöllisyystesteissä, kolmisen viikkoa sitten ja minulla oli nyt aika tuloksia varten. Lääkäri nyökytteli päätään, samalla lukien papereitani. -Jaaha, tässähän tämä laboratoriopaperi onkin."

    Viimeinen repliikki merkitsee kuolemaa.
    Miksi istahtaa, miksei istua? Tämä on loistava arkisen latteuden kuvaus. Tietysti jos ajatellaan dialogista joskus lausuttuja ajatuksia, tulee mieleen se, että toimivan dialogin pitäisi tiivistetysti, ehkä jännittävästi kertoa tiivis ajatus, ei tyytyä vain mukailemaan tavallista puhetta. Tämä ei ehkä päde juuri tässä kohtauksessa, koska on kyse "asiakommunikoinnista". Lähinnä tuota vaivaa teennäisyys, nuo "niin" ja "tässähän tämä onkin", jotka, vaikka ovatkin aivan elämästä, näyttävät tekstinä karmeilta.

    Muilla kirjoittajillakin voisi olla tästä mielipiteitä.

    Äänestä

  • chapeau kirjoitti:

    Myös minun minun mielestäni novellin pituus on on yhdentekevä syvyyden kannalta, mutta miksi julkaisemattomiin osuuksiin on turha vedota? Tässä se mielestäni kertoo sen, että tämä juttu kuuluu johonkin yhteyteen, eikä tätä voi arvostella itsenäisenä tarinana.

    Mitä tarkoitat tietyllä monikerroksisuudella?

    "Kyyneleet tippuivat yksi kerrallaan lavuaariin, kuin elämäni vuodet"

    "Raukkamaisesti hänet petin, kun oli vaikeaa ja nyt tämä. Minun kuului kärsiä Siljan tuska, maksaa joka ikisestä vääryydestä jonka olin tehnyt. Hinta olisi valtava, mutta olin ansainnut kaiken."

    Yllä olevat otteet kuulostavat mielestäni typerältä yksin, mutta tarinassa ne kuulostavat hyvältä.

    Vaikka keskustelu on päämääräsi, voisit silti kertoa miten asiat ilmaisisit.

    Eikös muuten silloin istahdeta, kun istutaan hetkeksi?

    Joo olen samaa mieltä siitä, että arkirealismi kuulostaa joskus tekstissä karmealta.

    Tämä teksti ei kuitenkaan mikään karmea ollut.

    Paikoin turhan asiallinen, ehkä.

    Mutta mitä minä näistä tiedän? En oikein mitään, kun en itse osaa kirjoittaa sivuakaan...

    Äänestä

  • Wilpert kirjoitti:

    Wilpertille:

    "Miksi julkaisemattomiin osuuksiin on turha vedota? Tässä se mielestäni kertoo sen, että tämä juttu kuuluu johonkin yhteyteen, eikä tätä voi arvostella itsenäisenä tarinana."

    Tuo mitä sanot asiayhteydestä on aivan oikein. Täällä tapahtuvan arvostelun kannalta muuta -näkymätöntä - tekstiä on minusta jokseenkin turha ottaa huomioon arviota kirjoitettaessa, se vie painon pois todellisesta tekstistä ja sen toimivuudesta - tai toimimattomuudesta.

    Luonnollisesti tiettyjä asioita, tekstin sisäisiä viittauksia on mahdoton ymmärtää lukemalla vain pala tarinaa. Se ei silti ole pointtini. Yritin kiinnittää huomion itse ilmaisun syvyyteen, lähinnä siihen, kuinka kirjoittaja onnistuu kuvauksessaan; tämä voidaan tietysti käsittää monella tavalla, mutta esimerkiksi kliseiden välttäminen ja inhimillisten reaktioiden - tekstin omassa maailmassa toimiva - välittäminen on olennaista. Ja ehkä voisi ajatella, että jo itsessään tuore ilmaisu voisi olla syvällisempää kuin vanha, itseään ja muita toistava. Ainakin saadaan uusia näkökulmia. Joku viisas mies lausui joskus jotain sen tapaista, että osa kirjoista on jo syntyessään vanhoja. Niinpä niistä ei koskaan tule myöskään klassikoita - suosikkisanojani - (eli "iki_vihreitä_").

    "Vaikka keskustelu on päämääräsi, voisit silti kertoa miten asiat ilmaisisit."

    Vaikeaa, vaikeaa, en mielelläni lähtisi tuolle linjalle minkään taideteoksen kohdalla, ei siitä mitään tule. Kirjoittaja toteuttaa aina jotain omaa näkemystään - sitä voi kommentoida korjaamaan, mutta sorkkiminen niin, että alkuperäinen ajatus säilyy, on ylivoimaista. Noissa kohdissa kukkii patetia, sitä kehotan välttämään. Mutta saisihan siitä hauskan leikin, jos ehdotetaan omia korjausehdotuksia.

    "Tämä teksti ei kuitenkaan mikään karmea ollut. Paikoin turhan asiallinen, ehkä."

    Aivan totta. En ole missään vaiheessa sanonutkaan tätä karmeaksi, kuten voi nähdä viesteistäni. Minä vain puutun siihen, missä näen kritisoitavaa. Ainakin olen itse saanut hyvin paljon irti siitä, kun muut esittävät arvionsa tekstistäni.

    minusta hyvää tekstiä. :) Minä en jaksa noihin kirjoitus virheisiin ja muihin tuollaisiin puuttua varsinkaan, koska kirjoittaja on itse sanonut, että ei ole niitä ainakaan vielä korjannut.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Minä jaksan puuttua yhdyssanavirheisiisi. Toivon, että itsekin puuttuisit niihin. Minkälainen äidinkielenopettaja sinulla on? Miksi hän ei puutu asiaan?! Tiesitkö, että muoto on yksi osa itse asiaa, tärkeä osa. Ei niitä yhdyssanasääntöjä kukaan vain muita kiusatakseen vaali.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sarah kirjoitti:

Aamun ensimmäinen ajatus oli karvas maku, joka tuntui maistuvan suussa,
paksuna kerroksena. Hirvittävä kylmä hiki tuntui pursuavan kaikista huokosista. Yhtäkkiä mieleeni välähti muistikuva. Tyttö poistumassa hytistä.
Tyttö päälläni. Kiihkeänä ja raivokkaana. Muistin, että olin itsekkin ollut melkeinpä agressiivinen.
Matka suihkuun tuntui tuskaiselta. Näkikö joku tuttu? Kertoisinko kotona?
Mietin, että en kerro, jos kukaan ei nähnyt. Entä jos näki? Sanoisinko , että juteltiin vaan? Ajatukseni laukkasivat armotonta kehää.
Toivoin, että voisin jäädä hyttiin ikuisiksi ajoiksi.

Kukaan ei ollut ilmeisesti nähnyt minua tytön kanssa.
Koko porukka istui aamiaisella ja kaikki tuntui olevan kuin ennenkin. Olin hyvilläni, koska kiinnijäämisriski olisi pienempi, mutta huonokin puoli asialla oli, en voinut puhua kenellekään pääni sisällä tapahtuvasta katastrofista.

Palattuani kotiin, annoin Siljalle tuomani suklaat ja hajuveden. Mielessäni kävi ajatus leikinlaskusta, että miehen tuliaiset tarkoittavat huonoa omatuntoa. Mitä jos Silja kysyisi? Leikillänsä? Osaisinko olla rento ja vitsikäs? Ei Silja kysynyt.
Hän kiitti, mutta ei vilkaissut edes silmiin. Sitä hän ei ollut tehnytkään aikoihin, miksi siis nytkään? Sillä hetkellä olin vain kiitollinen etäisyydestä, joka välillämme vallitsi. Makuuhuoneessa, nostin matkalaukun sängylle ja aloin purkamaan sitä. Likainen paita käsissä, silmiini osui seinällä oleva hääkuva. Siinä kaunis ja onnellisen näköinen morsian katsoo mieheensä , tummanpunaiset ruusut käsissään. Mies on ristiverinen, pitkä ja hiukan tukeva. Hänen kätensä on naisen vyötäröllä, nimettömässä kiiltää kultainen rengas. Katse on hellä ja suu hymyilee. Lysähdin sängyn laidalle, pyörittelin sormusta sormessani ja nieleskelin möykkyä joka puristi kurkussa. Morsian kuvassa oli vieras. Tätä taloa en tuntenut kodikseni. Päätin, että asioille on tehtävä jotain , mitä nopeammin sitä parempi.

Aloin tietoisesti hoitamaan avioliittoamme. Jaoin kohteliaisuuksia vaimolleni, halailin, annoin pieniä lahjoja ja yritin kaikin tavoin huomioida Siljaa. Tiesin Siljan heikkoudet, jotka käytin omaksi vahvuudekseni. Lopulta Silja alkoi puhumaan omista tunteistaan, jotka yritin kuunnella perääntymättä. Ymmärsin, että takana oli yksinäisyyttä.
Aloimme käydä ulkona uudelleen yhdessä ja kaikin tavoin kuroimme menetettyä aikaa umpeen. Pikkuhiljaa nauru ja ilo täytti uudelleen kotimme. Tunsin, että siellä missä vaimoni oli, siellä oli myös minun kotini.

Aika pian puhuimme lapsen tekemisestä. Pikkuisen aika voisi olla nyt, kun talo oli valmis, tulot hyvät ja liittomme kunnossa. Jo suhteemme alussa olimme puhuneet, että kolme lasta olisi molempien toiveissa. Jo silloin olin nähnyt Siljassa hyvän tulevan äidin ja pidin sitä tärkeänä piirteenä hänessä. Itse halusin olla vakaa, luja, mutta rakastava perheen isä.
Suvussani putkahteli kuitenkin esiin toisinaan eräs perinnöllinen sairaus. Päätimme Siljan kanssa, että kävisin tutkimuksissa, ennen lapsen hankintaa. Jos kantaisin kyseistä geeniä, emme ottaisi tietoisesti riskiä.

Se päivä on mielessäni kuin valokuvasta katselisi. Ajoin klinikan eteen. Aurinko paistoi. Kävellessäni ovesta sisään, vastaan käveli nuori pariskunta. Naisella oli pitkä takki auki, kengät kopisivat, kip kop, kip kop. Mies katsoi naiseen hellästi, käsi hänen ympärillään, sormet suortuvien lomassa.
Ilmoittauduin ja menin aulaan odottamaan. Pöydälle oli jätetty ilta-sanomat, jota lueskelin sieltä täältä. -Savikko. Astelin ovesta sisään, jota hoitaja piti auki.
-Keski-ikäinen nainen ojensi kätensä. -Tohtori Hanna Rautiainen.-Istukaa, olkaa hyvä. Istahdin pöydän vieressä olevalle tuolille. -En ole ehtinyt perehtyä vielä papereihinne, suuren ruuhkan vuoksi, mutta katsotaanpa mitä täällä sanotaan. Lääkäri avasi kansioni. -Niin, kävin täällä niissä perinnöllisyystesteissä, kolmisen viikkoa sitten ja minulla oli nyt aika tuloksia varten. Lääkäri nyökytteli päätään, samalla lukien papereitani. -Jaaha, tässähän tämä laboratoriopaperi onkin. Hän silmäili sitä hetkisen ja yhtäkkiä näin, että hänen kasvoissaan jokin muuttui. Jotain oli pielessä.

Seuraava muistikuvani on oksentaminen, sairaalaa lähimmän pubin vessassa. Tulin ulos kopista ja katsoin peiliin.
Tuijotin kuvaani ja toivoin kuolevani siihen paikkaan.
Kyyneleet tippuivat yksi kerrallaan lavuaariin, kuin elämäni vuodet. Mitä enää väliä näkisikö joku? Kaikki oli mennyt kuitenkin.
Miljoona, miljoona miljoona ruusua, tuoksua, tuoksua, tuoksua, rakkauden. Teleniuksen sanat läpäisivät vessan oven ja saivat korvissani uudet sanat.
-Valitettavasti minun täytyy ilmoittaa, että kokeista on ilmennyt teidän sairastavan Hiv:tä. Niin lääkäri oli sanonut. Korvissani oli alkanut samantien niin suuri kohina, etten kuullut mitään muuta hänen sanomaansa.
Näin vain, että hänen suunsa liikkui , mutta ääni oli poissa.
Hoitaja ojensi minulle pillerin, jonka söin kysymättä mitään.

Menin hotelliin yöksi. Miten voisin kohdata enää Siljaa?
Naista, joka odotti kuumeisesti, että voisi olla raskaana.
Miten saatoin tehdä näin? Mikä ihme maailmassa sai minut hairahtumaan seksiin, tuon naisen kanssa laivalla? Tai yleensäkkään olemaan ilman kondomia? Koin itseni maailman huonoimmaksi mieheksi. Yhtä hyvin voisin kuolla samantien, kuolisin joka tapauksessa. Olinko tartuttanut Siljan?
Join minibaarista kaiken mahdollisen. Ryvin itsesäälissä. Itkin ja tiesin olevani seinää vasten.
Aamuyöllä tiesin, etten voisi kuolla nyt, tämä ei olisi oikea aika.
Minulla oli Silja ja vastuu hänestä.
Raukkamaisesti hänet petin, kun oli vaikeaa ja nyt tämä.
Minun kuului kärsiä Siljan tuska, maksaa joka ikisestä vääryydestä jonka olin tehnyt. Hinta olisi valtava, mutta olin ansainnut kaiken.

jatkuu...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu