Lattiavalun jälkeen huomasimme terassin oven kynnyksen jääneen 10mm valun tason alapuolelle, eli käytännössä se jäisi ~30mm valmiin lattiapinnan alle. Samoin keittiön ikkunan karmin alareuna näyttää olevan 86cm:n korkeudella, eli vakiokaapistot eivät mahdu ikkunan alle. Surkuhupaisinta tapauksessa on se, että olemme noudattaneet talopakettitoimittajamme ohjeita pilkuntarkasti, paketti tuli ontelolaattojen päälle, vaaditut ristimitat ja tasoerotkin pitivät kutinsa. Talotoimittajalle tehtiin useaankin otteeseen selväksi tulevan lattian rakenne, eli pohjana ontelolaatat, 50mm styroksi ja 70mm betonivalu.
Jostain kummallisesta syystä ei vain tullut itse tarkistettua ennen valua noiden em. aukkojen alareunan korkeutta, koska muuten mitat pitivät (ja pitävät edelleen, valunkin jälkeen) paikkansa mm. huonekorkeuden osalta.
Terassin oven kanssa ei ole ongelmaa, sillä sehän on muutenkin normaaliovia matalampi, joten sen nostaminen on pikkujuttu, mutta keittiön ikkuna taasen sijaitsee juuri julkisivun puolella, lähellä muita ikkunoita, joten sen nostaminen 5cm:n verran saattaisi erottua kiusallisesti.
Talotoimittajamme väitti, että meidän olisi tullut olla tietoisia siitä, että valmiin lattian ja alaohjauspuun välinen korkeusero saa olla maksimissaan 5cm. Tästä asiasta ei kuitenkaan ole mitään mainintaa missään, ei rakennusohjeissa, ohjeissa siitä, mitä tulee tehdä ennen talopaketin asentamista, tms. Edes asentajaporukkakaan ei voinut asiasta mainita, joten kuulostaa hieman hätävalheelta.
Tämän lisäksi nimeltämainitsemattoman talotoimittajan asennusporukka pystytti yhden kattotuolin piirustusten vastaisesti niin, että se osui keskelle hormia (jota ei tuolloin tietenkään ollut vielä pystytetty), joten jouduimme katkaisemaan ja tukemaan kattotuolin (sen teimme oikeaoppisesti).
Talotehtaan elementtipiirustustenkin mukaan ikkunoiden kuuluisi olla sen 5cm ylempänä.
Eli onko noilla talotoimittajilla mitään vastuuta toimittamistaan tavaroista, eli kannattaako lähteä tappelemaan vai ollako hiljaa ja hankkia 5-10cm matalampi lasi?
Kuinka korkealla normaalisti keittiön ikkunat ovat jos oletuksena on että niiden alle tulee kaapistot, min. 90cm? olisi vain kiva tietää kuinka pielessä mitoitus on.
Tämä ei ole provo.

Vastaukset 5
Vanhimmat
matalemmat keittiön alakaapit.. ja pyydä talotehtaalta korvaus..tai siis vaadi korvaus.. niin pääset helpommalla..
Talotehdas vastaa että elementit ovat suunnitelman mukaiset. Lopputuloksen kannalat jos on mahdollista ottaisin keittiön kalusteen päällä olevan ikkunan matalampana siten että alle mahtuu reilusti 900 mm alakaappi. Ikkunaa ei voi nostaa koska yläpuolella on todennäköisesti kanatava palkki. Ikkunan yläreunat pitää olla samalla korkeudella se näkyy mutta alareunan korkeusero ei niin.
Ainakin keittiökalusteet ja koneet saa vakiona 85 korkeilla tasoilla, joten se ei ole ongelma. Terassin ovesta en osaa sanoa mitään. Jos sitä saa nostettua niin sekään ei ole ongelma. Meilläkin on raksa käynnissä ja noita Oho juttuja tulee viikottain vastaan, hetken ne ottaa otsaan, mutta kaikista on selvitty. Älä ressaa!
Eikös marssijärjestys ole yleensä se että taloehtaalta tulee mittakuva, jonka mukaan tehdään perustussuunnittelu, eli virhe on tullut perustussuunnittelussa, jos alaohjauspuu on jäänyt liian alas.
Luultavasti teillä on nyt vaihtoehtoina matalammat kalusteet tai ikkunan vaihto.
Jos asia ei ala selviämään, niin ota rakenukselle virallinen tavaratarkastaja. Niitä löytyy asuinpaikkasi kauppakamarista. Me jouduimme ottamaan rakennuksellemme myös sellaisen pattitilanteessa. Tavaratarkastaja sai homman jälleen luistamaan. Jouduimme maksamaan kylläkin noin 700 € tarkastajan työstä, mutta se kannatti.