Ajatuksiani....

Keinot ovat lopussa. En enää keksi tapaa saada
sinua kuuntelemaan, jotta uskoisit olevasi
minulle ainoa, jotta uskoisit että todella
rakastan. Kaatuvissa seinissä ei näy lainkaan
ovia, joista pääsisi ulos tästä oravanpyörästä.
Suru ei päästä otteestaan ja tuska kahlitsee.
Kyynelten virta tuntuu olevan loputon. Tuska
painaa minut maahan eikä anna nousta ennen kuin
nukahdan ja herään taas uuteen aamun, jonka
vieläkin kaiken jälkeen toivon olevan valoisampi.
Mistä tämä toivo on peräisin? Luulisi että olisin
menettänyt sen jo. Välistä annan pääni painua,
ei ole pakko jaksaa olla koko ajan vahva ja
rohkea. En usko, että tällaista kestäisi kukaan
muukaan.


Olen seissyt reunalla, peläten. Kaivaten,
odottaen pelastajaa. Jotakuta, joka kertoo yhä
uudestaan tyhjyyden, sen kuinka huomenna on
parempaa, sen että maailma on kaunis. Olen
sinisilmäinen uskoessani, että joku todella
tietää totuuden, sen mitä hiljaisuus pitää
sisällään.


Se jättää syvemmät jäljet tällä kertaa.
Suljen silmäni toivoen,
että huominen tulisi nopeammin,
tai ettei sitä tulisi ollenkaan.
Jokin vahvempi pakottaa vajoamaan polvilleen,
taipumaan.
Uskon jo, voitit.
Etkö voisi jättää minua nyt rauhaan?
On kai helppoa satuttaa jo kerran rikottua.

Mieleni on väsynyt lentämään,
vaikka välillä vaipuukin menneeseen.
Ei jaksa ajatella huomista pidemmälle, itseään
kauemmas.
Toivoo vain, anoo kaikessa hiljaisuudessa,
että joku huominen olisi valoisampi kuin tämä.
Luulisi olevan raskasta teeskennellä sokeaa
ja piiloutua ilmeettömien kasvojen alle,
mutta sinulta se näyttää sujuvan kuin
ammattilaiselta.
3167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kaunista,kaunista mutta niin lohdutonta.

Äänestä

Siinä oli kyllä jo yritystä mukana, ehkä
liikaakin. Mutta silti ihan jees stoori.

Äänestä

sulla ei taija olla helppoo..mutta en oot
ainut..jokaisella on huonot hetket,,niin on
mullakin,,mulla niitä piisaa listoittain..silti
täytyy nousta joka aamu ja kohdata ongelmansa.
silti vaikka kuinka kiertää asian ja peräti
saattaa päästäkin kiertämään,,silti saattaa
huomenna asian joutumaan kohtamaan,,hassua mitä
kaikkea kuitenkin pelkää..no okei..ei oo mun
tarkoitus oloas huonontaa vaan tarkoitus on sanoo
et oo ainut ja kyllä se siitä..muuta en voi
sanoo..tosi kaunista toi sun tekstis ja varmasti
sydämenstä tullutta..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pxi283 kirjoitti:

Keinot ovat lopussa. En enää keksi tapaa saada
sinua kuuntelemaan, jotta uskoisit olevasi
minulle ainoa, jotta uskoisit että todella
rakastan. Kaatuvissa seinissä ei näy lainkaan
ovia, joista pääsisi ulos tästä oravanpyörästä.
Suru ei päästä otteestaan ja tuska kahlitsee.
Kyynelten virta tuntuu olevan loputon. Tuska
painaa minut maahan eikä anna nousta ennen kuin
nukahdan ja herään taas uuteen aamun, jonka
vieläkin kaiken jälkeen toivon olevan valoisampi.
Mistä tämä toivo on peräisin? Luulisi että olisin
menettänyt sen jo. Välistä annan pääni painua,
ei ole pakko jaksaa olla koko ajan vahva ja
rohkea. En usko, että tällaista kestäisi kukaan
muukaan.


Olen seissyt reunalla, peläten. Kaivaten,
odottaen pelastajaa. Jotakuta, joka kertoo yhä
uudestaan tyhjyyden, sen kuinka huomenna on
parempaa, sen että maailma on kaunis. Olen
sinisilmäinen uskoessani, että joku todella
tietää totuuden, sen mitä hiljaisuus pitää
sisällään.


Se jättää syvemmät jäljet tällä kertaa.
Suljen silmäni toivoen,
että huominen tulisi nopeammin,
tai ettei sitä tulisi ollenkaan.
Jokin vahvempi pakottaa vajoamaan polvilleen,
taipumaan.
Uskon jo, voitit.
Etkö voisi jättää minua nyt rauhaan?
On kai helppoa satuttaa jo kerran rikottua.

Mieleni on väsynyt lentämään,
vaikka välillä vaipuukin menneeseen.
Ei jaksa ajatella huomista pidemmälle, itseään
kauemmas.
Toivoo vain, anoo kaikessa hiljaisuudessa,
että joku huominen olisi valoisampi kuin tämä.
Luulisi olevan raskasta teeskennellä sokeaa
ja piiloutua ilmeettömien kasvojen alle,
mutta sinulta se näyttää sujuvan kuin
ammattilaiselta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu