suru....

Apua! Ystäväni lähti oman käden kautta.

Edessä unettomia öitä,kysymyksiä....? MIKSI?
7463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mutta lohdutan sinua siinä että sinä et varmaan olisi voinut asiaa muuttaa ,vaikka se niin kermealta tuntuukin . sillä ihminen joka itsensä tappaa on kyllä asian jo pitkään miettinyt ja ollut vaikea olla siinä vaiheessa .Sitten kun sen tekee kaikki on jo selvää ja selkeästi suunniteltu, silloin varmasti on vain helpottunut ja rauhallinen olo jopa näyttää että on ehkä paremmassa kunnossa kuin muulloin mielialtaan.
Ulkopuolinen ei voi välttämättä mistään sitä huomata . No onhan niitäkin jotka onnistuu vahingossa tappamaan itsensä kun ahdistaa ja on vaikeaa ja sortuu alkoholiin ja tekeee sen yllättäen ja katkerana ja surullisena murtuneena.
Kysymykseen miksi hän ei ole vastaamassa sitä voi vain arvailla ja miettiä viimeisiä päiviä kuukausia millaiset ne olleet ja mitä jutellut voiko niistä päätellä mitään . No ei välttämättä kukaan koskaan tiedä, koska ei välttämättä ole puhunut, kertonut ,viestittänyt sitä mitenkään mikä on ja miksi on vaikeaa ja mitä on tapahtunut elämässä.
Otan osaa suruusi ja toivon että sä jaksat itse eteenpäin ja onhan sinulle joku jonka kanssa puhua omaa suruasi ja tilannetta . se on erittäin tärkeää .
Jaksamista sinulle olet tehnyt kaikkesi et olisi voinut sitä mitenkään estää .
Ihminen joka on päättänyt itsensä tappaa se pystyy siihen vaikka mitä tehtäis ja varjeltais ja huomattaiskin näin vain ikävä kyllä on monesti.
Älä syyllistä itseäsi sinä olet tehnyt kaiken mitä voinutkin

Äänestä
  • Useita läheisiäkin on tehnyt tuon ratkaisun.
    Itse olen aloittajan kanssa joutunut kokemaan tuskaa siitä, että olisinko minä voinut jotenkin estää tämän epätoivoisen teon.
    Merkit tällaisen teon suunnittelöusta ovat usein pitkään läheisten teidossa, mutta sittenkin se tulee aina yllätyksenä. Tuomitseminen ei muuta tehtyä toiseksi. ei sekään tuo takaisin kun jäämme miettimään omia tekemisiämme ja tekemättä jättämisiämme. Uskoa elämään voimme aina pyrkiä valamaan toisiimme.
    Surevilla on aina tämä tuska, miksi?

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Useita läheisiäkin on tehnyt tuon ratkaisun.
    Itse olen aloittajan kanssa joutunut kokemaan tuskaa siitä, että olisinko minä voinut jotenkin estää tämän epätoivoisen teon.
    Merkit tällaisen teon suunnittelöusta ovat usein pitkään läheisten teidossa, mutta sittenkin se tulee aina yllätyksenä. Tuomitseminen ei muuta tehtyä toiseksi. ei sekään tuo takaisin kun jäämme miettimään omia tekemisiämme ja tekemättä jättämisiämme. Uskoa elämään voimme aina pyrkiä valamaan toisiimme.
    Surevilla on aina tämä tuska, miksi?

    Täällä istun yksin....ajatuksia.On ihan varma
    tunne että olisi pystynyt estämään sen.
    Jopa monikin meistä läheisistä.
    Ainakin minulle hän oli maininnut asiasta, itsarista. En uskonut että hän pystyisi siihen.
    Hänen ongelmansa ei tuntunut minusta "näin" pahalta.
    Hän ei puhunut tästä "aiheesta" siis ongelma tilanteesta.
    Asia oli niin henkilökohtainen,että myös minä en voinut ottaa sitä esille.Miksi ei puhuttu? Miksi me kaikki läheiset vaikenimme? Tyhmyyttäkö? Miksi emme hakeneet apua? Miksi? Miksi?
    Pyytäisin:Älkää lyökö lyötyä.On tosi paha olo.
    En osannut toimia,nyt kaikki myöhäistä.
    Lämpimät kiitokset vastauksistanne.

    Äänestä

  • Suru kirjoitti:

    Tällaisessa tilanteessa niin moni esittää kysymyksen miksi?
    Se kysymys jää tavallisesti ilman vastausta.
    Hautaan viedyt salaisuudet eivät tule julki.
    Täällä elämän puolella oleva vain todeta itselleen, että niin kävi.
    Siinä kaikki. Ei ketään saa siitä syytellä, ei itseäänkään.

    Äänestä

  • Suru kirjoitti:

    Täällä istun yksin....ajatuksia.On ihan varma
    tunne että olisi pystynyt estämään sen.
    Jopa monikin meistä läheisistä.
    Ainakin minulle hän oli maininnut asiasta, itsarista. En uskonut että hän pystyisi siihen.
    Hänen ongelmansa ei tuntunut minusta "näin" pahalta.
    Hän ei puhunut tästä "aiheesta" siis ongelma tilanteesta.
    Asia oli niin henkilökohtainen,että myös minä en voinut ottaa sitä esille.Miksi ei puhuttu? Miksi me kaikki läheiset vaikenimme? Tyhmyyttäkö? Miksi emme hakeneet apua? Miksi? Miksi?
    Pyytäisin:Älkää lyökö lyötyä.On tosi paha olo.
    En osannut toimia,nyt kaikki myöhäistä.
    Lämpimät kiitokset vastauksistanne.

    tämän monen monta kertaa ja tuska joka alkoi viime kesänä palaa.
    Mieleni tekee lohduttaa, minulla ei ole sanoja.
    Minua lohdutettiin sanomalla, että läheisin ihminen huomaa viimeksi.
    Sitä ihan kuin aina vaan hyväksyy enemmän ja enemmän, eikä huomaa sitä tuskaa mitä toinen kokee.
    Tapahtuman jälkeen on niin helppo tunnistaa syvän masennuksen merkit, mikä sitten syyllistää.
    Mitään ei saa jälkikäteen tekemättömäksi, joten ei auta muutakuin katsoa tulevaisuuteen.
    Itse hakeuduin terapiaan ja se on helpottanut kun saa jutella jonkun ihmisen kanssa joka on ammattitaitoinen kriisitilanteiden purussa.
    Neuvon Sinuakin ottamaan yhteyden älä jää yksin, tarvitset tukea jaksaaksesi.

    Äänestä

  • sanaton kirjoitti:

    et voinut tehdämuuta kuin mitä olet tehnyt .älä syyllistä itseäsi mistään . Vaikeaa varmasti on ja ikävä anna sen ikävän tulla ulos ja se suru
    Hän ei ole enää täällä hän on nyt rauhassa hänen on helpompi nyt olla varmasti ja ei hän kärsi .
    Hänen päätöksensä se oli sinä tuskin olisit voinut sitä estää kuitenkaan luultavasti.
    Joskus sitä voi kyllä siirtää sen tekemisen jonkun kohdalla mutta ,jos ihminen on päättänyt hän myös sen tekee eikä kukaan voi estää on hän vaikka miten turvallisessa paikassa ,näin vain elämässä on .
    Anna itsellesi nyt lupa elää hae itsellesi tukea surussasi käy läpi kaikkea elämässä hänen kanssaan ja muista niitä hyviä hetkiä niitä varmasti on ollut .
    Rakkaasta ihmisestä ei voi helposti luopua ja jättää kun tulee yllättäen ja noin kraavilla tavalla että onkin itse sen tehnyt . Varmasti on kysymyksiä joihin ei ehkä ole olemassa vastauksia ja se suuri kysymysmerkki jää mutta päivä päivältä pääset eteenpäin sinä elät kuitenkin ja sinun kuuluukin elää eteenpäin voi tulla myös kiukkua ja pettymystä kun teki noin läheisesi ja että et voinut tietää sitä kuinka paha olo hänellä oli ja mitä hän oikeasti halusi hän varmaan sen kätki sisimpäänsä ja halusi ettet sinä tiedä miten vaikeaa on mutta hänellä ehkä se oli ainoa keino mielessään eikä osannut muuta ratkaisua . Et voi syyllistää itseäsi ,koska et sinä voi kuitenkaan vaikuttaa siihen, mitä päätti mitä tunsi ja mikä oli mielestään paras ratkaisu.
    Mitkä voimat hänellä olikaan . Jokainen on omaitsensä ja jokainen suojaa itseään ja ei halua varmaan ihan kaikkea kenellekkään kertoa ,jonkun mielestä olisi ollut parempi elää jonkun mielestä ei ja jokaisella on se raja kuitenkin mitä jaksaa jollakin se on erikohdassa vain .
    En usko että läheisesi halusi sinun syyllistävän itseään tai kokevan sitä voimattomuutta ja vaikeaa oloa siitä ettet ollut estämässä tapahtumaa .Hän ei halunnut varmasti sinulle tuottaa tuskaa tahallaan ,se vain taisi olla hänen ainoa tapa päästä pois vaikeasta olostaan .
    Toivon että sinulla on voimia ja hae tukea hae itsellesi ammatiauttaja jolle voit asian kokonaan purkaa niitä on olemassa jotka voi tuota asiaa käydä sinunkanssa läpi ja ihmettelen jos ei mitään apua ole tarjottu siihen purkaa tilannetta ja käydä läpi se on nimittäin läheisille erittäin suuri kriisi ja hätä joka on syytä puhua käydä kokonaan läpi eikä ollenkaan yksin vain . Terveyskeskus voi auttaa ja kirkoilla on sellaista kriisiapua kans henkisen kriisin läpikäymiseen ja mielenterveystoimistoilla tai psyk.poliklinikoilla niitä on joka paikassa nykyään olemassa

    Äänestä

Intiaanirukous...

Kun olen kuollut,
itke minua hiukan,
ajattele minua joskus,
mutta älä liikaa.
Nyt ja aina muista minut sellaisena kuin olin.
Joskus muisteloissa on mieltä,
mutta ei pitkään.
Ja kun elät,
kiinnitä ajatuksesi eläviin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

saapui yllättäen kirjoitti:

Apua! Ystäväni lähti oman käden kautta.

Edessä unettomia öitä,kysymyksiä....? MIKSI?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu