Viime päivinä lempi on tullut monissa keskusteluissa esille. Musiikissakin se esiintyy hyvin paljon eri muodoissaan.
Itselle sävähdyttävin on Intiaanivaimon lemmenkutsu.
Eräässä julkaisussa kysyttiin lukijoilta vuosisadan lemmenparia. Tällaisia on sekä todellisia, elokuvaroolien tai-näyttelijöiden
sekä muiden julkisuuden henkilöiden kuin myös kuvitteellisten sarjakuvasankareista (Mustanaamio&Diana, herrasväet Kiviset&Soraset ym)
Kerrohan omasta mieluisasta ja mieleenpainuneesta lemmenparista?
Itselle sävähdyttävin on Intiaanivaimon lemmenkutsu.
Eräässä julkaisussa kysyttiin lukijoilta vuosisadan lemmenparia. Tällaisia on sekä todellisia, elokuvaroolien tai-näyttelijöiden
sekä muiden julkisuuden henkilöiden kuin myös kuvitteellisten sarjakuvasankareista (Mustanaamio&Diana, herrasväet Kiviset&Soraset ym)
Kerrohan omasta mieluisasta ja mieleenpainuneesta lemmenparista?
Vastaukset 24
Vanhimmat
Mieleeni tulee turkulaisten esitys, jossa ateenalainen paroni odottaa häitään amatsoonien kuningattaren kanssa.
Keijujen kuningas tahtoo sekoittaa lemmenkukan mehua uskoen, että se saa rakastumaan ensimmäiseen vastaantulevaan herättyään.
Hän kokeilee ensin puolisoonsa joka rakastuu aasipäiseen "hajupoikaan".
Koetta jatkaessaan hän saa sellaisen kaaoksen aikaan ettei moista ole nähty.
Hän onnistuu peruuttamaan lumotaian.
Haluaisitteko te kokeilla lemmenkukan mehun taikavoimaa?
Olisikohan oma mieliparini Matti ja Maija Ahon Rautatiestä.
Matti ja Liisa.
Tämä ei liene tarkoitettu minulle, mutta vastaan kuitenkin. Kysyn ensinnä Tunnetko Matin ja Liisan, entä Juhani Ahon kirjailijan.
Hänessä löydän paljon sellaisia asioita, jopista joskus olen yrittänyt palstoillakin keskustelua.
Millaisena näet Lapinlahden pariskunnana matkan, millaisena Juhani Ahon yksityiselämän ?
on aika uskomaton tarina ollakseen totta. Olen aina kummastellut sitä, miksi noin yksinkertainen, tyyni ja vakaa pariskunta teki noin rohkean teon: rikkoi turvallisen elämänpiirinsä rajat ja antautui kuin antautuikin kehityksen vietäväksi. Mistä se voima tuli? Eli mitä tästä opimme? Elämänvirta tai energia - miten sitä nimittäisi - vie väkisin eteenpäin, pyristely ei auta vaan kaikki virtaa. Ihminen on aika pieni muutosvirtojen edessä. Ne tempaavat mukaansa mökin ukon ja akankin, meidät kaikki. - Mestarillisen hauskalla tavalla Aho on kuvannut tämän prosessin.
Pidän yleensäkin Ahon naiskuvista. Niissä on tavoitettu jotain sellaista, johon on helppo eläytyä ja samastua syvästi. Ei ihan tavallinen taito tuona ajan suomalaiskirjailijoilta.
Ahon yksityiselämähän oli helvetillinen paratiisi!
Kyllähän noita esimerkkejä löytyy musiikista ja
kirjallisuudesta mutta yksi elävästä elämästä
lienee tunnetuimpia Wallis Simpsonin ja Kuningas
Edward VIII tarina.
Kuningas luopui kruunustaan ja lähti maasta tämän
kahdesti eronneen naisen takia.
Entäpä meidän oma Armi Kuuselamme: hänen rakkaustarinaansa seurasi koko Suomen kansa.
Kaunis Armimme kauas Manilaan...aah se oli romantiikkaa parhaimmillaan.
Minusta myös Muumipapan rakkaus Muumimammaan on
hellyyttävää ja taatusti ikuista.
Melkein sydämestä ottaa, kun näin herkkään
aiheeseen söhäisee.
Paras pistää jotain hellää soimaan ja uppoutua
unelmiin.
-Padam-padam-padam-....
Otan tässä vain mieluisan naisnäyttelijan, elokuvatähden esille.
Hän kuoli yli 70 vuotta näyteltyään 96 vuoden iässä. Monesti olen kertonut positiivisen elämän-
asenteen tuovan ihmisen omaan ja lähiympäristön elämään lisää päiviä ja nautintoa.
- Tioe miehen sydämeen 1942 oli mieluinen ja hänellä vastanäyttelijänä Spencer Stacy -
heistä tuli tähtipari.
Tähti Katherinesta tuli jo 1940 - Skandaalihäät elokuvassa, hän oli todellinen komedienne !
Suosituin kotimainen lemmenpari elokuvissa on tietysti Ansa Ikonen ja Tauno Palo. Nuorena niitä elokuvia käytiin innokkaasti katsomassa. Nyt kun tulee tvstä vanhoja kotimaisia ei millään jaksa katsoa.
Pekka Puupää ja Justiina ovat taas yksi tyyppi lemmenparista joita löytyy elävästä elämästäkin.
Kotimaisista itse nautin ehken Väinö Linnan:Täällä Pohjantähden alla nuoresta Koskelan Akselista ja hänen nuorikostaan Elinasta. Jos joskus
vielä häitä viettäisin niin ilman muuta häävalssina soisi "Akselin ja Elinan häävalssi !"
"Arvaa kuka tulee päivälliselle" oli K.H&S.T
lemmenparin viimeinen elokuva v. 1967 ja Katherineasta tuli leski muutaman viikon kuluttua elokuvan valmistumisen jälkeen.
(Tutkija Veijo Hietala Turun yliopiston elokuva- ja televisiotieteen dosentti tietää paljon tästäkin asiasta: Tiede 8/2003)
Oottako kuullu?
Kuka on Hajupojan seuraava.
Kuka jättää kuin nallin kalliolle?
Tälläkin sivulla on leegio:
Ansku, isoäiti, Kyllikki, Anu, Kirsikka, Liena,
Anna-Maija...
Voi hyvät hyssykät!
Langoilta varisee viimeinenkin kuurankukka
kun kaikki haluaa kuulla viimeisen varman tiedon:
Oottako kuullu?
juttu joka on palstalle koskaan kirjoitettu.
Tästähän voi tulla vaikka uusi "porkkana".
Ylivoimainen on mielestäni Kyllikki ja Johannes,että jaksoivat hehkuttaa rakkauttaan sitten joka lehden palstoilla ja kaikissa haastatteluissa.Ihan kadehdin.Ehkä se on karjalaisuuden avoimuutta,itse olen hämäläinen.
Tuohan nyt ei sovi lainkaan. Sanoihan arvostetun
perhelehden päätoimittaja Johannekselle:
- Kyllä minä ymmärrän, että Sinun piti erota tuosta haukasta, mutta pitikö Sinun tuo kana ottaa !
Olisihan minun pitänyt karjalaisena muistaa
Vironperän Johanneksen roihuava rakkaustarina
Kyllikin kanssa.
Siinä saivat sivullisetkin kipinöitä osakseen niin tulista ja uskottavaa se oli.
Sokea Reettakin sen näki, että Naamiohuveista oli siinä kyse.Toimittajana Kyllikki Stenroos koki
mahdollisuutensa päästä jopa pressan linnaan
ja ainakin esille vaikka muurinpohjalettuineen.
Käsitykseni näkökyvystäsi sai melkoisen kolauksen.
on juuri sitä markkinataloudessa toimivaa yritteliäisyyttä puhtaimmillaan.
Eikö rakkaudessakin tarvita yritteliäisyyttä, kysyn vaan.
Puheenvuorosi ovat osoitus arvo- ja ajatusmaailmamme erilaisuudesta.
Annetaan kaikkien kukkien kukkia.
Kukin tulkoon uskollaan autuaaksi.
Hyvä jos olivat ja elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka, mutta en voi välttyyä ajatukselta, että se oli farssi.
Juhani Ahon rakkaus elämä tosiiaan oli erikoinen. Olihahan hänellä kaksi rakastettua yhtä aikaa.
Luin vasta kirjan Neiti Soldan ,joka kertoi tarinan Tillyn näkö kannalta katsottuna. Hänen kirjeisiinsä ja päiväkirjojensa pohjalta. Hänen rakkautensa oli pyyteetöntä. Eihän välttynyt kuitenkaan olemasta mustasukkainen sisarelleen Vennylle jota Juhani ei jättänyt koskaan.
Miten raskasta oli Tillylle näytellä kasvattiäitiä lapselleen joka kuitenkin aika pian oivalti asian oikea laidan.
TodellineN rakkaustarina tosiaan tämäkin.
Oottako kuullu:
- - -
kellot soivat
Kirjoittanut: kenelle, 19.1.2004 klo 14.53
Kuka saa tällaisen vastauksen ja missä:
- - -
Silmäni näkevät
Kirjoittanut: Hajupoika, 19.1.2004 klo 14.48
Tiedätkö millaisen säväyksen viestisi toi minulle.
Joku rinnassani muljahti - ei syrjälleen vaan otti lisää kierroksia.
Tiedätkö millainen olisi kokemus kun kaksi sydäntä alkaa lyödä samaan tahtiin ?
Voi mikä onnen ja autuuden päivä mukanasi tulikaan !
- - -
Että sillä lailla paistaa aurinko risukasaankin.
Tätäkö se mun uneni tiesi - olisikohan se, se Odysseuksen huhuilema Penelope tai... oottakaas ku mä tuumaan... Penelopen huhuilema Odysseus.
Voi hyvät hyssykät. Keväällä taisi Anun ja Meeri ii;n ja monen muun päreet jo palaa karrelle kun joutuivat seuraamaan näitten lemmenlirkutuksia -
että julkeevatkin tulla vielä maistamaan vanhaa suolavettä, josta jano vaan yltyy !
Keväthän on vielä edessäpäin, oletko ennustaja vai oikeasti seonnut?
Ja kuka nyt pelkkään kirjoittajaan voisi ihastua, saatikka rakastua, en usko että niin hupsuja olisivat edes tyhmimmätkään "lienat" ja "anut".
Lue joutessasi Hajupojan uudenvuoden tervehdys/Kuihtuvat ajatukset/ seuraavalta sivulta.
Herättäisikö sinussa ajatuksia.
Itke en lemmen tähden...
Miten lie lemmenpareista ensimmäinen Aatami ja hänen kylkiluunsa. Saiko Eeva lempeä antaessaan Aatamin haukata omenaa.
Miten lie Aatamin syrjähyppyjen laita. Heidän perheasioitaa ruotimalla emme tule edes syyllistetyiksi "tirkistelyyn" kun aikaa on jo ehtinyt vierähtää. Sukupuuhummekin kuulunevat joten siksikin asian luulisi tutkijoitakin kiinnostavan.
!>JellyPurple&SkinTight=Best
Enpä juuri tunne tuota, mutta heti hyrähti omassa päässäni tanssilaulu kun eräs tanskalainen duo, joka voitti Euroviisut, Jarkko ja Laura olivat hyvin suosittu duo ja ainakin minusta hyvin sympaattinen laulaen hyvin kuunneltavaa musiikkia.
Armi ja Danny olivat pitkään yhdessä.
Liisa-rouva suhtautui mielestäni asiaan hyvin.
Jukka Kuoppamäki on laulanut sekä vaimonsa että tyttärensä kanssa mainiosti.