Mielikuva harjoitus?

MillaR

Luin Anan mielikuva-harjoituksesta ja kun minulla on melkein samanlainen harjoitus niin ajattelin kysyä että onko niillä eläimillä tai ihmisillä joita tapaa niin mitään erityistä merkitystä?

Minulla on pitemmän aikaa ollut tapana mennä mielessäni sellaisella metsä aukiolle. Yleensä lähden aina samasta paikkaa ja kuljen puron vartta kohti puuta, (ehkä tammi) jonka juurella yleensä vietin aikaa ennen kuin aloin tutkia ympäristöä. Toisella puolella puroa on lehtimetsä (jonka puolella minä kuljen) ja toisella puolella on puuton harju jonka toisella puolen on rantatörmä ja meri. Puro jatkuu suoraan metsään jossa on sekä havupuita että lehtipuita.
Yleensä en pysty vaikuttamaan paikan säätiloihin tai tapahtumiin, joten katselen näitäkin hyvin tarkkaan ja kirjoitan ylös.
Yleensä paikalla on lintuja, ei aina nähtävissä, mutta niiden laulun kuulee. Ja minulle hyvin tutuksi tullut kauris tai peura, (en ole hyvä tunnistamaan eläimiä, joten en tiedä kumpi se on), se on lähes aina paikalla ja tulee luokseni melkein heti kun ilmestyn sinne.
Viime kerta oli kyllä erilainen, se ei tullut luokseni vaan näin sen kaukana harjun päällä. Sen sijaan luokseni lennähti pieni ruskea lintu ja se istui hartiallani. Sää oli aika harmaa ja hieman viileä. Ja sitten poistuin.

Joskus paikalla on myös joitain henkilöitä. He saattavat ilmestyä metsästä ja lähestyä minua. Yleensä heillä on minulle jotain kerrottavaa joten kysyn heidän asiansa ja vastattuaan he saatavat kadota.

Siis onko näillä jotain merkitystä? Tarjoittaako tietyn eläimen näkeminen jotain, tai jos näen jonkun "ihmisen" niin kannattaako sen sanaan luottaa? Entä säätilat? Voinko tehdä niistä jonkinlaisia päätelmiä?

8

989

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ana

      ..että peura on sinun voimaeläimesi. Myös linnulla voi olla jokin merkitys.

      Noista muista jutuista en oikein osaa sanoa mitään; olen kuitenkin sen verran aloittelija näissä asioissa. :)

      • Mölli

        kertokaa miulleki mistä tuossa on kymysys?

      • Ana
        Mölli kirjoitti:

        kertokaa miulleki mistä tuossa on kymysys?

        Haluatko tietää voimaeläimistä...?

        No, ne ovat minun käsitykseni mukaan eläimen henkiä jotka auttavat ja opastavat meitä.
        Niitä voi tavata mielikuva-harjoituksissa, unissa tai ihan oikeassa elämässä (usein kaikissa noissa).

        Sanotaan että kaikilla ihmisillä on voimaeläin, ja että eläin valitsee _sinut_, eikä toisinpäin.

        http://www.geocities.com/RainForest/4076/index1.html
        Tuossa on erittäin kattava sivu, jossa on lähestulkoon kaikki voimaeläimet listattuina (jopa virukset ja hyttyset!).

      • wiikatemies
        Ana kirjoitti:

        Varsin hyvin toimitettuja kuvia tuolla RainForest-sivuilla, mutta älkää menkö siihen halpaan, että voimaeläimiä voisi noin vain tilata netistä!

        Se kyllä saattaa hyvinkin pitää paikkansa, että voimaeläin valitsee ihmisen, tai on jotenkin mukana jo syntymästä asti. Kristittyjen suojelusenkeli voi olla jonkinlainen vesitetty versio tästä ikivanhasta tiedosta?

        Oma voimaeläimeni on nykyään rauhoitettu lintu. Usein se lentää tästä pihan yli, yksin tai parittain ja huutelee omalla kielellään. Kun minä huutelen takaisin samalla kielellä, ja se vastaa, niin siitä tiedän, että hengissä ollaan!

        Juuri äsken radion luontoillassa joku paappa ihmetteli, miten hän oli ikäänkuin keskustellut kauriin ja majavan kanssa. Ehkä ne juuri ovatkin hänen voimaeläimiään?

        Mutta menkäähän metsään kävelemään tai hiihtämään ja tarkkailkaa, miten eläimet teihin suhtautuvat.

      • Ana
        wiikatemies kirjoitti:

        Eilen iltapäivällä olin tosi ihanalla kävelyllä. Menin metsään, mutta siellä oli kyllä aika autiota.
        Näin kuitenkin varsin kiinnostavia jälkiä. Niitä oli kiva seurata.

        Luulen että kolmas voimaeläimeni on tullut elämääni mukaan. Se on harakka. Eilen olikin tosi hyvä harakkapäivä. Niitä tuntui olevan joka puolella.
        (Tämä "harakkabuumi" alkoi tosin jo torstaina, ja lauantaina se tuli luokseni mielikuvaharjoituksessa).

        Ja tuosta suojelusenkeli-jutusta vielä:
        oli ensimmäinen kerta kun ajattelin asiaa noinpäin. Mutta se on luultavasti totta; ovathan kristityt varastaneet miltei kaikki pyhänsä ja perinteensä pakanoilta.
        Miksei voimaeläintäkin?

        Hmm... Voi olla ihan hyvä enne. Para ilmestyi joskus vanhan kansan emännille harakan näköisenä, ja silloin se usein kantoi rahaa.
        Harakat antoivat minulle kerran ratkaisevan vinkin elämäni parhaaseen veikkaussysteemiin, jolla voitin yli 5000 mk. 12 oikein muutama pienempi voitto.
        Se on niin pitkä tarina, etten jaksa enkä viitsi kirjoittaa sitä enää tänä iltana, mutta ehkä joskus Kumuun tai Seitaan.
        Sen voin kuitenkin sanoa, että Newcastlen jalkapallojoukkueen virallinen lempinimi on Magpies, johtuen kai mustavalkoisesta peliasusta (ai tosiaan, miullaha on just nyt sisällä pitkävetosysteemi, missä Magpiesin pitäisi voittaa).

        Olin silloin juuri lukenut kirjan 'Antiikin myytit ja uskonnot', kymmenkunta artikkelia eri kirjoittajilta, toimittajaa en muista, kustantaja kai Gaudeamus(?) Tuli mieleen kokeilla etruskien ennustusmenetelmiä, ja kun ihan ensi alkuun kokeilin sitä noin puolihuolimattomasti, se onnistui! Kuukauden päästä yritin uudelleen, ja onnistui se jotenkuten vielä silloinkin, mutta paljon kankeamin: 60 rivin haravalla tuli vain kymppi oikein, mikä ei edes antanut koko panosta takaisin. Henget ikäänkuin sanoivat: Pidä hyvänäsi mitä sait! Ei sentään joka viikko makeaa mahan täydeltä!

      • MillaR
        wiikatemies kirjoitti:

        Varsin hyvin toimitettuja kuvia tuolla RainForest-sivuilla, mutta älkää menkö siihen halpaan, että voimaeläimiä voisi noin vain tilata netistä!

        Se kyllä saattaa hyvinkin pitää paikkansa, että voimaeläin valitsee ihmisen, tai on jotenkin mukana jo syntymästä asti. Kristittyjen suojelusenkeli voi olla jonkinlainen vesitetty versio tästä ikivanhasta tiedosta?

        Oma voimaeläimeni on nykyään rauhoitettu lintu. Usein se lentää tästä pihan yli, yksin tai parittain ja huutelee omalla kielellään. Kun minä huutelen takaisin samalla kielellä, ja se vastaa, niin siitä tiedän, että hengissä ollaan!

        Juuri äsken radion luontoillassa joku paappa ihmetteli, miten hän oli ikäänkuin keskustellut kauriin ja majavan kanssa. Ehkä ne juuri ovatkin hänen voimaeläimiään?

        Mutta menkäähän metsään kävelemään tai hiihtämään ja tarkkailkaa, miten eläimet teihin suhtautuvat.

        Olin kerran metsässä ja istuskelin kannon päällä, niin kärppä tuli aivan minun jalkojen juureen. Se juoksi välillä kauemmas ja tuli sitten takaisin napittamaan pienillä mustilla silmillään. Oli aivan mahtava tunne nähdä sellainen eläin niin läheltä, sitä vaan yritti olla liikkumatta ja melkein unohti hengittääkin kun yritti olla säikyttämättä sitä pois.. :)
        Myös linnut on todella nättejä. Olen mieltynyt talitiaisiin ja hömötiaisiin. Ne on melkein höyhenen keveitä kun ne tulee kädelle istumaan.

        Unissa näen yleensä karhuja, hevosia ja koiria. Ja joskus myös kaloja.

    • Jey*

      Minäkin yhdyn siihen, että todennäköisesti tämä peura on voimaeläimesi. Kannattaa tutustua esim. shamanismin kautta (kuulemma) näihin voimaeläimiin.
      En osaa tarkaan sanoa, mutta luulisin näiden tarkoituksen olevan antaa sinulle voimia matkalla "itseesi". Eri eläin edustaa eri asioita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10100
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      415
      4422
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      91
      3036
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2865
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2674
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2668
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1855
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1722
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1630
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1433
    Aihe