Taas yks näitä vanhoja juttuja aloitteen
tekemisestä... olisin kiitollinen jos lukisitte
palstan loppuun.
Kertokaas ensinnäkin tytöt mitä mieltä olette jos
joku poika, jota pidätte lähinnä suht. kaukaisena
kaverina, tulee jonain perjantai-iltana ja sanoo,
että olisi hieman asiaa. poika kertoo tunteensa
sinua kohtaan kiertelemättä. Miten toimisit jos
hänen puheet ovat epäilemättä kauniit ja
vilpittömät? Jos olette mahdollisesti ollut
kiinnostunut edes vähäsen kyseisestä pojasta n.
6kk aikaisemmin, niin miten mahdollisesti
toimisitte ja mitä sanoisitte mahdollisesti sillä
hetkellä? Pistäisittekö pahaksi ja muistaisitte
kyseistä poikaa merkillisenä ja pyritte
välttämään häntä jokapäiväisessä koulunkäynnissä
ja viikonlopun vietossa?
Sitten toinen kysymys : mikä olisi teistä kaunis
tapa tehdä aloite ja kertoa tunteensa (siis
tytölle). Kertokaa myös aloitteita joita on
jäänyt parhaiten mieleen.
Kiitän kovasti kaikkia vastanneita ja toivotan
hyvää Joulua ja onnellista Uutta vuotta!

Vastaukset 8
Vanhimmat
Paras alote oli kun mun nykyinen jätkäkaveri
kysys Saax mä lakata sun varpaankynnet baaris..
Ei sitä ehkä ihan dsuoraa kannata kertoo mitä
tuntee..ei ainakaan ens tapaanisel..ehkä sä oot
imarreltu mut se tulee liian yllättäen
Itse pohdin ihan samoja.
Mikään tieto ei ole kovinkaan kokemusperäistä,
mutta yöt... niin monet yöt olen näitä miettinyt
ja saanut niihin jopa jonkinlaista loogisuuttakin.
Lähinnä kannattaa varmasti ajatella, miltä se
kuulostaisi jos joku tyttö tulee sanomaan niin
sinulle kuin olit ajatellut hänelle sanoa,
kuvittele myös tilanne sellaiseksi, ettei hän
(vielä ainkaan) olisi kiinnostunut sinusta.
Voin ajatella, että tyttö säikähtää jos menet
heti kertomaan tunteista jollei hänellä ole sillä
hetkellä aivan samoja fiiliksiä sinua kohtaan
jolloin tilanne olisi vallan toinen. Tämänpä
takia etenisin rauhallisemmin ja antaisin aikaa
tytön selvitellä ajatuksia ja tunteita puhumalla
selvittää ensin hänen kiinnostuksensa. Pyydä
vaikka treffeille (oi kuinka omaperäistä!). Ja
kerro vaikka sitten illan lopuksi tunteisasi
mikäli tilanne sen sallii, sen varmasti huomaa,
koska on hyvä hetki. Jos säikäytät hänet niin voi
olla kai hankalaa myöhemmin enää pyytää (?).
Aloittaisin ehkä "puheen" jotenkin
salaperäisesti, tyyliin; "Tämän olen yrittänyt
saada aikaan jo ties kuinka kauan. blaa blaa jne.
Mutta lähtisitkö illalla treffeille?" (tommonen
tuli ekana mieleen), jotain mukavaa ja erilaista
kenties. Olen minäkin neuvon antaja kun itse
kyselen silloin tällöin ihan samoja! No ainakin
tämä kirjoittaminen auttaa selvittämään myös omia
ajatuksia, toivottavati teikäläisen myös edes
vähän.
No jos olisin edes hieman kiinnostunut,
varmaankin kokeilisin onneani, että jos tämä nyt
olisi se kaipaamani ukkeli.
Mutta vaikka en olisikaan, olisin erittäin otettu
siitä että joku on minusta niinkin kovasti
kiinnostunut. Enkä varmasti alkaisi pitämään
outona hyypiönä! Kohteliaisuushan se olisi!
NiiN LuulEn eTtÄ TyTtÖ tYkkÄis kovASti (ainakin
ite tykkäisin..) itse saattaisin jopa halata
KO.kundia.. :) toiseen kyssään en osaa vastata..
olen samaten ehdottomasti samaa mieltä että
olisin otettu ja myöskin varmaankin olisin
kiinnostunut ainaskin jossakin määrin kyseisestä
kundista koska tämä osaa ilmaista tunteensa
suoraan ja mukavalla tavalla!mene ihan vaan
jutteleen vaik se voi kuulostaakkin pelottavalta!
En ainakaan pitäisi kundia omituisena!!
mä ainakin pitäisin jätkää kiinnostavana ja
tavallaan ihan ihailtavana, ainakin uskals
myöntää tunteensa... En todellakaan rupeis
välttelee missään.
Itselläni on vähän sana tilanne (paitsi olen
tyttö) Riippuuhan se myös iästä, miten
haikailemasi tyttö siihen suhtautuu. Neuvo:
älä kysy mitään ihan suoraan. mene ensin
jutteleen ihan niitä näitä ja kysy sitten vaikka
lopuksi että "ooksä jonkun kaa" tai vastaavaa.
Itse vastaisin sellaiseen kysymykseen suurin
piirtein näin: "entä sä". kysy sitten vaan että
"alkaisitsä..?" tai jotain.
en nyt tiiä oliko tästä mitään apua, mutta
toivottavasti oli...
ps. taidan tuntea sut. en pitäis ketään
"outona", jos joku kysyis multa vastaavaa.
tuntea mut? tuskinpa vaan... nyt saan sit olla 2
viikkoa näkemättä ihastustani ellen sitten keksi
jotain fiksua...