Heipä hei!
Olisin tässä kysellyt relluimmeisiltä kokemuksia kangoosta. Elikä lyhyesti haluaisin saada infoa kyseisestä merkistä ,millainen on ajaa, toimiiko laitteet, kiihtyvyys, kulutus ja ajomukavuus ja sen sellaista. Olisi autonvaihto suunnitelmissa, kun ford ei sitten ollutkaan ihan sitä laatua mitä odotettiin.
Olisin tässä kysellyt relluimmeisiltä kokemuksia kangoosta. Elikä lyhyesti haluaisin saada infoa kyseisestä merkistä ,millainen on ajaa, toimiiko laitteet, kiihtyvyys, kulutus ja ajomukavuus ja sen sellaista. Olisi autonvaihto suunnitelmissa, kun ford ei sitten ollutkaan ihan sitä laatua mitä odotettiin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minulla oli vm.1998 Rellu Kangoo 1.4 viidelle hengelle. Ajoimme sillä noin 130000 kilometriä.
Lyhyesti sanottuna auto oli toimiva ja hyvä ajettava. Joitakin korjauksia tehtiin, osa vikoja, osa iän ja kilometrien tuottamaa, lista tässä:
etujarrupalat, takavaimennin, etupyöran laakeri, takajarruhihnat vaihdoin, kun huollossa sanoivat, että ovat kuluneet, mutta uudet olivat jo valmiiksi ohuemmat toisesta päästä, eikä niitä olisi todellakaan vielä tarvinnut vaihtaa. Varsinaisia vikoja oli kaksi: vauhtipyörältä sytytyshetkeä haisteleva anturi ja kuskin oven sähköikkunan katkaisin.
Kannattaa muuten huolehtia (vm. 1998 ainakin) alustan takaosan suojauksesta, sillä se on täysin riittämätön Suomen olosuhteisiin. Niin, ja samassa vuosimallissa kannattaa etulokarien takapuolelta lokasuojat pestä välillä, sillä hiekkateillä sinne kertyy moskaa.
Talvella auto on erinomaisen lämmin ja penkinlämmittimet ovat tehokkaat.
Oman kokemukseni perusteella voin kyllä suositella Kangoota.
Jos muuta haluat tietää, niin kirjoittele lisää.
Kiva saada tietoa kokemuksista!Tuli sitten sellainen mieleen, että oliko nämä korjaukset ja varaosat törkeen kalliita vai ihan rinnastettavissa muihin merkkeihin ja malleihin. Tuntuu vaan jotenkin, ettei niitä Kangooita niin paljon vastaan ajele.
Auto tuntuu ainakin tällä hetkellä, meidän tarpeita vastaavalta, pikku tilaihme.
Sen verran vielä tenttaan, että, kun teillä oli lasti ( 5 ihmistä ja tavarat) päällä niin vaikuttiko se olennaisesti/häiritsevästi ajamiseen, viitsittekö tehdä pitempiäkin matkoja?
Sorry jos kuulostan dorkalta, mutta sattuneesta syystä (ford)kiinnostaa nämäkin seikat.
Ei muistaakseni hirvittävän kallis ollut se anturi merkkiliikkessäkään ja niitä olisi ollut saatavissa myös muualta, valitettavasti en muista hintaa. Lasinnostimen katkaisinta en edes uusinut, sillä kun se hajosi, oli jo vaihtohommat käynnissä. Tavallisia kulutusosia löytyy melkoisen hyvin tarvikeliikkeistä ja harvinaisempia osia sitten esim. Relluosasta, Kai Knuutilalta ja Eurostartista.
Kuorma ei vaikuttanut juurikaan ajamiseen ja ajo-ominaisuuksiin, tosin 1.4 kone ei täydellä kuormalla tarjonnut huimaavaa suorituskykyä, mutta kyllä sillä toimeen tuli.
Pisimmät matka-ajot olivat luokkaa 500-600 km/vrk, eikä siinä vielä itseään kiusannut.
Kannattaa Kangoota ilman muuta koeajaa jos mahdollista, niin vaikka viikonlopun, jos moiseen on tilaisuus. Itse ainakin pidin ko. autosta.
Joo, täytyy mennä koeajamaan, sillähän sitä tuntumaa saa. Kiitos sulle vielä kerran!
Katsoppas www.motonet.fi ja www.kaiknuutila.fi, niin saat hieman vertailukohtaa varaosahintoihin.
Täytyy käydä vertailemassa.
on laadultaan ihan mitä vaan saattuu jotkut vinkuintiaanit tekemään! Osta ihmeessä
Viime kesänä tein valintaa Kangoon ja PSA:n välillä ja päädyin PSA:han. Ei auttanut, vaikka tallissani on kaksi ehjää Rellua.
Varmasti hyvä auto se Kangoo, mutta kehottaisin koeajamaan myös Cirtoen Berlingon tai vastaavan Pösön. Meillä on niistä tosi hyviä kokemuksia. Hyvin sinkitty, ei ruostu, mainio ajaa ei mitään ongelmia Missään Suhteessa.
Hyviä kauppoja vaan.
Itse olen ajellut lokakuusta lähtien Kangoon pikkudieselillä, ja tähän mennessä ei ole mitään valittamista. Harkitsin myös Citikkaa ja Pösöä, uusi moottori kallisti vaakakupin Rellun puolelle, lähinnän kuitenkin uteliaisuudesta. Täytyy todeta että olen positiivisesti yllättynyt moottorin ominaisuuksista ja polttoainetaloudesta. Itse olen ollut koko ikäni Citikka-mies joten arvaatkin että kaasunestejousitusta kaipaan mutta ei Berlingossakaan sitä ole.
Itse ajan paljon, lokakuun lopusta on tullut kilometrejä yli 11 000, mitään ei ole tarvinnut tehdä (ei pidäkään, sehän on uusi.) Jos jotain negatiivistä hakee niin radio ei ole mikään järjettömän hyvä mutta menettelee. Suosittelen lämpimästi, tänäänkin tarkeni (-20) vaikka ei ole Webastoa tms.
Samat merkit on meilläkin ollut harkinnassa, mutta jotenkin ollaan enemmän rellun kannalla. Tuo lämmityspuoli on myös mietityttänyt, että kuinka hyvin lämpiää,kuintenkin suhtkoht iso tila lämmitettävänä, mukava kuulla, että homma toimii.
Kun tässä suurimmat työkiireet väistyy, niin on tarkoitus lähteä koeajoille. Saa sitten nähdä, mitä jää käteen...
Lämppäristä ei ole kiinni, kyllä tarkenee.
Nykyinen Scenicini on kylmempi.
Kangoo on OK, mutta vanhemmat yksilöt ovat meluisia ja vetokoukun käyttö on turhauttavaa: Pariovia ei saa auki kärryn ollessa kiinni.
Mitään vikoja kahdessa Kangoossani ei ollut.
Toinen oli diesel paku ja toinen 1,4 RXE
Relluissa on aivan yliveto radio-keskuslukitus.
Luotettavatoimisessa avaimessa on vain yksi nappula, kaikki kiinni-kaikki auki. Ja Kangoossa on sentään 7 lukittavaa luukkua.